V
Vanilja
Vieras
Heis
Heräsin eilen aamulla (lauantaina) jo kuuden jälkeen kovaan selkäkipuun. Tuntui kuin kaikki sisäelimet, varsinkin keuhkot olis olleet ihan lysyssä. Missään asennossa ei ollut hyvä olla ja oli pakko nousta ylös vaikka väsytti. Siitä sitten turhautuneena lähdin kävelemään ulos, oli pakko olla pystyssä. Tunnin kävelyn jälkeen alkoi hellittämään... Tosi kiva. Kävin suihkussa ja sitten maistuikin uni vielä pari tuntia. Ei kyllä haluaisi vielä mitään kovia selkäkremppoja. Mielelläni olisin töissä ihan loppuun saakka. Olenkin nyt yrittänyt liikkua, viime viikolla joka päivä kävelemässä ja eilen tosiaan kahteen otteeseen..
Töistä puheenollen. Täytin kelan paperit ja toimitin ne meidän palkkaukseen, mutten vielä saanut niitä eteenpäin. Mulla on työsopimus myöskin vaan vuoden loppuun saakka ja pomo on kyllä luvannut, että se siitä jatkuu. Palkanlaskija tarvitsee "mustaa valkoisella" mun työsopimuksen jatkumisesta vuodenvaihteen jälkeen, joten pomo on nyt alustavasti hakenut sille jatkoa. Nyt mua kuitenkin vähän jännittää, miten tuolla ylemmällä johtoportaalla asiaan suhtautuvat. Jos jatkoa ei herukaan...
Joten pidetään peukkuja. Olis kiva saada päätökset ja se pakkaus!! Pouta, oliko ihania vaatteita? Onko muut saaneet jo pakkauksensa?
Vanilja 24+2