Tammivauvat 2010

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja plussa..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hei vaan ja tervetuloa uudet tammikset!

Täälläkin kuvottaa likimain koko ajan... Ällöttävää. Oksentanut en oo vielä kertaakaan, esikoisesta olin tähän mennessä oksentanut jo n. viikon. Mulla ei oikeestaan tee mitään muuta mieli, kuin kaksi kertaa päivässä kunnon potturuokaa sellainen sopivahkon pieni annos. Kahvia en juo kotona ollenkaan. Kylässä koitan sen kupin saada juotua, kun muuten entisenä kahvihamsterina paljastuisin heti... Suolaista tekee mieli enemmän kuin makeeta. Ja sitä pelkkää suolaa laitan näköjään tässäkin raskaudessa välillä kielen päälle. No, ainakaan ekassa raskaudessa siitä ei ollut haittaa, kun mulla oli vissin melkein joka kerta yläpaine alle 100 ja alapaine n. 50-60. Eli ei paineita:D Sekin varmaan osaltaan kyllä vaikutti siihen, että olin niin pahoinvoiva.

Täällä muuten nostaa kätensä yksi, jonka lapsi menee nukkumaan klo 19-19.30! En laita, että "joka laittaa lapsensa nukkumaan", koska se ei vaan onnistu meillä niin, että minä määrään, koska mennään nukkumaan. Neiti on kääntänyt itsensä tähän rytmiin, kun oli 2kk ikäinen ja sen jälkeen on mennyt jokaikinen ilta nukkumaan aikaisin. Koitin rytmiä jossain vaiheessa peukaloida hieman myöhemmäksi, mutta tuloksena oli vaan kahden tunnin yliväsyhuuto, niin annoin olla. Nyt oon todennut, että mikään ei oo sen ihanampaa, kun muutaman tunnin oma aika illasta:) Aamulla tosin herätys on n. klo 7, mutta ei se tunnu enää missään:) Paitsi nyt, kun ihan koko ajan väsyttää, mutta noin niinku "normitilassa". Kun joku aiemmin ei "ymmärtänyt", että kotona olevat äiteet laittaa lapsensa niin aikaisin yöunille.

Alkoholista... minäkin vedän ehdottomasti nollalinjaa. Tuo on kyllä vähän hankala, jos on omat polttarit. Voisitko vedota johonkin ärhäkkääseen antibioottikuuriin???

Noista oireista vielä, niin myös hajuaisti on niin tarkka nykyään. Liiankin tarkka. Aivan niinkö esikoisestakin, keittiön tiskirätti haisee ihan hirveelle. Samoin se allas ja roskis. Aamulla meinasin oksentaa, kun mies jätti tytön yöllisen pissavaipan sängyn lähelle virumaan ja itse vielä loikoilin sängyssä. Niin ja siis minä kyllä vaihdankin niitä rättejä ja omasta mielestä oon muutenkin melko siisti, että ei ne ihan p***assa pitäis olla, mutta ne vaan haisee... Ja tytönäipän tavoin kiukuttelua tai jotain sinnepäin on täälläkin. Tai siis minä otan nykyään tosi helposti kaikki jutut itseeni tai jotenkin vaan suutahdan tosi helposti miehelle lähes kaikesta. Siis ei niistä isompia riitoja tule, mutta vaan niinkö "tupsahdan" ja sellaisista asioista, jotka vaan niinkö ohittais ihan tuosta vaan heh, siinä "normitilassa". Ja sitten näistä tosi vähäpätöisistä "tupsahduksista" tuntuu välillä, että itku tulee.. :D :D :D HAHAHHHAA!!!

Nyt iltatoimille ja sitten ajoissa nukkuun, kun vaan nukuttaa aina.

Auringonkukka ja Nasu rv vissin jotain 6+2???

Ihanaa Plussa, että alkiosi voi hyvin! Se ällöpallura taas... ei kiva juttu... 0tiedätkö muuten sitten hyvinkin tarkalleen, koska hedelmöitys on tapahtunut, kun laitoit, että ei pitäisi olla vielä noilla viikoilla? Millä viikoilla sun esikoinen syntyi? entäpä muiden lapsukaiset? Mun esikko syntyi rv40+1.

 
Kevästä lauantaita kaikille!

Kiva kuulla, plussa ultrakuulumisia! ;) Itse varasin varhaisultran parin viikon päähän, silloin viikkoja on kasassa muistaakseni 7+6. Pitäis jo jotain näkyä. Onko toisilla ultra-aikoja tulossa? Varasin neuvolankin, se on viikolla 8. Entä muilla?

Monella tuntuu olevan raskausoireita, itse vielä niitä odottelen. Ajoittaista kuvotusta tai huonoa oloa on, se menee ohi kun syö jotain. Kaikkea olen pystynyt vielä syömään. Toisaalta nälkä tulee helposti, usein tuleekin syötyä jotain pientä. Väsyttää enemmän, sen kanssa vielä selviää, menee aikaisemmin nukkumaan. Mulla nyt viikkoja kuitenkin vasta 5+4. Kaikkea ehtii vielä tulla.. En todellakaan toivoisi, mutta aika näyttää. Tunnustelen kyllä rintoja ajoittain, kyllä ne arat vielä ovat :) Eihän kaikille tule oireita ollenkaan, ehkä kuulun niihin onnekkaisiin jotka pääsevät vähemmällä.
Jännitän kesälomareissua, ajellaan Lappiin viikoksi.. Kamalaa jos koko matkan voi huonosti! Joillekin kuulemma on tullut matkapahoinvointia raskausaikana. No, sen näkee sitten.

Jaksamista kaikille väsyneille ja kiukkuisille ja huonosti voiville :( Kyllä tämä on sen arvoista!
 
No nyt on tälläkin mammalla pahoinvointi :/ Nyt sitten pelottaa että oksennan kohta pahemmin kuin esikoiselta ja se ei nyt oikeen kävisi päinsä ... Mulla on nimittäin kesäkuun alussa hääkakkutilaus ja ne pitäisi pystyä hoitamaan. Olen ihan varma että makaan tipassa siihenmennessä jos alan oksentamaan samaan malliin ku viimeksi. Nyt ei voi levätä aina kun siltä tuntuu ja ruuan ajatteleminenki saa minut jo yökkäämään. APUA! Muutama lakkias tilaus olisi kans. Saapa nähä miten tästä selvitään!!
Milan:mullaki alko tämä olotila vasta 6+0 (siis taas nuita minun omia laskelmia) Toivon tosiaan ettei muilla ikinä koskaan tämmöstä oloa oiskaan :/

Alkoholi: Mulla myös ehdoton nolla. Oli viimeksi ja on nytkin.

Mulla on menny kiukkuvaihe (toistaseksi) ohi ja tilalla on vaan vähän semmonenn pahamieli ko on niin huono olla kokoajan..
Mulla ei henkilöautossa tuu huono-olo, mutta linja-autossa piti aina olla pussi mukana ja ko pihalle pääsin niin jo laatta lens.

Nyt lähden viemään ristiäiskakkua pikku Almalle
Parempia vointeja toivottelee Pätkis!

 
Täälläkin tänään iski sellainen pahoinvointi, että! Ja oksennushan siinä sitten lensi. Jo sängyssä tunsin, että mitenköhän päin täältä pääsis pois... Ja kun mies oli aamuvuorossa ja mulla oli kaikki aamutouhut tytön kans, niin ei pystynyt... Neljänä aikaisempana päivänä, kun mies oli aamut kotona, niin oli helpompaa, kun sai niin rauhallisesti käynnistellä, mutta...

Nyt paistelemaan miehelle 30v täytekakkua:)
 
Täällä on hoidettu polttariasia sillä tavalla, että se muuttui nyt sunnuntailounaaksi. Olen kahdelle kaverille kertonut raskaudesta ihan vain senkin takia, että jos jokin menee pieleen niin voi sitten jollekin kertoa siitäkin. Kuvottavaa oloa ei sitten torstain jälkeen ole ollut, itse asiassa ei ole kovin erilainen olo kuin ennenkään, rinnat vain hieman arat ja joskus noustessa tuntuu mahassa hassu viilto mutta siinäpä se sitten onkin ollut. Toivon hartaasti, että jatkuisi samalla tavalla.

Alkoholin sijaan voi muuten kokeilla vissyvettä esim omenamehun kanssa sekoitettuna - namia, eikä ole liian imelää.
 
Voi teitä raukkoja, joilla on oksentelu alkanu! Hirmuisesti voimia jaksamiseen ja toivotaan, että menisi pian ohi!

Auringonkukka, minä ihmettelin sitä kun jotkut laittaa 19 aikaan nukkumaan :) Sillehän ei sit voi mitään jos lapsella ei muut rytmit toimi..

Niin mun muistaakseni meillä oli yhdynnät vasta 10 ja 12 päivä.. Ja siis tossa la:ssa hedelmöitys on jo 7.4.. Ja 32-35 kierto niin luulisin siitä, että la on jossain tammikuun alkupäivissä.. Mutta voihan siellä olla ollut joku viikko aikasemmin tullut siittiö ja joku lyhyempi kierto..

Mulla on kanssa kiukku vaihtunu sellaseks itkuherkäks oloks..

Muakin jännittää kesälomareissu, mennään ruotsiin pariksi yöksi laivoilla, ja se pelottaa jos se ällöpallura tuleekin laivalla kipeeks tai sit siellä ruotsissa ja sit pitää yrittää jossain sönkätä ruotsiks niitä asioita hirveissä kivuissa.. Pitää kirjottaa varmaan valmiiks joku lappu missä lukee raskaana ja nestekysta tms...

Toivottavasti ensi viikolla kuullaan lisää kivoja ultrakuulumisia! Parempia oloja kaikille!
 
unohdin taas. Me päätettiin nyt kertoa raskaudesta molempien vanhemmille kun tuo mahakin on jo näin iso.. Ja sit nyt ei tuu sopivaa tilannetta millään.. Vaikka ollaan kaikki jo nähtykin..tosin pikaisesti.. Hassua kun taas jännittää vähän miten ne suhtautuu, vaikka on jo kakkonen..
 
Heip!
Täälläki alkanut etoa aamuisin, mut vielä on ihanan pitkä matka oksentamiseen. Sitä "riemua" esikoisen odottamisesta kyllä niin, ettei oo vieläkään ikävä. Kakkosesta taas en tainnu oksentaa kuin muutaman kerran. Nyt tuntuu aika samalta kuin kakkosen odotus (siis tällä hurjalla viikkolukemalla 6+3!), oliski yhtä helppo raskaus! Kakkosen synnytyskin oli unelmahelppo ja kivuton, samanlainen nytkin, kiitos!

Me ei olla vielä kerrottu raskaudesta kenellekään. Tai no, pomolle sanoin, kun piti perustella yks juttu... meillähän on kakkonen vasta 8kk, ikäeroa tulee vain 1v 4kk, kun edellisillä on 3,5v. Tottakai tää tulee olemaan iloinen yllätys kaikille, mut luulenpa silti, et aletaan saada naljailua ehkäisyn käytöstä yms. Mulla on mahaa jo jonkin verran (tullut joka kerta tosi aikaisin esiin). Just kun aloin taas mahtuu omiin vanhoihin vaatteisiin, joudun laittaa ne taas pois... mut jospa kesän aleista löytäis ihania äippävaatteita! Housuja pitäis ainakin ostaa.
Ultraan asti meinasin pitää tiedon salassa, mut saa nähä, arvaako joku ennen sitä.

Tosta alkoholista, musta tuntuu, että moni odottava tekee siitä liian ison numeron, et miten selittää muille. Kyttääkö kaverit muka ihan oikeesti, mitä sinne kurkkuunne kaadatte? Ihan yhtä lailla ravintoloissa voi tilata alkoholittomia drinksuja, tai vaikka tulla autolla, ni ei tarvii sen enempää selitellä. Mulla on ainoostaan oma sisko arvannut raskauden siitä, et join limsaa alkoholin sijaan, muut ei oo huomanneet mitään. Kun en oo ite korostanut, et juonpa tässä alkoholitonta, oikeesti, kyllä yleensä viihteellä tunnelma on sen verran hilpeä etten mä ainakaan ite jaksa kytätä kuka juo mitäkin... raskaana ollessa en oo ikinä juonut ekaan n.15 viikkoon alkoholia, sen jälkeen oon saattanut ottaa silloin tällöin lasin viiniä tai siideriä. Ja mun silloin tällöin todella on silloin tällöin, ehkä 2-3kertaa koko raskauden aikana. Mitään turvallisia rajoja ei ole olemassakaan, Suomessa, muissa maissa taas on omat suosituksensa. Yhden raskauden ajan oon asunut ulkomailla ja sieltä sain vähän eri neuvoja kuin Suomesta. Esim. kun täällä a-vitamiinia varotaan kovin raskauden aikana, siellä taas suositeltiin... ruoista ei tainnu olla kuin isot kalat kielletty, kun Suomessa taas on piiitkät lista mitä ei sais syödä. Itellä onki ollut ohjenuorana lähinnä lääkkeet, tupakka ja alkoholi, niistä kun pysyy erossa, on jo aika hyvällä mallilla. Vaikka kyllä esikoista odottaessa tuli stressattuu myös ruoista, kun oli keskenmeno takana ja se kummitteli melkein koko raskausajan mielessä...

Nyt viemää lapsia nukkuu! Meillä 4-vuotias menee nukkuu n.21 aikaan, vauva 21-22. Molemmat herää siinä 7-8 aikaan, vauva joskus jo 6. Esikoinen meni pitkään vasta 23-24 aikaan nukkuu ja nukku jonneki 9-10, nyt ollaan saatu rytmiä käännettyy vähän järkevämpään suuntaan. Vauva taas on itse luonut omat rytminsä aika hyviksi :).

Tulipas pitkät sepostukset, toivottavasti jaksoitte lukea!

Zandraa

(joka ei ole edelleenkään saanut varattua sitä neuvola-aikaa... tyhmään aikaan se soittoaika, täytyy ehkä laittaa häläri puhelimeen, et muistaa soittaa sinne! )
 
Joo, eikai kukaan hirveän usein kyttää sitä mitä toinen juo mutta kyseessä olikin omat polttarit - niissä kun tahtoo yleensä olla aika juomameininki usein.

Millaista liikuntaa te harrastelette?
 
Aava79, meillä on myös hääpäivä ihan näihin aikoihin.. Ihanin aika vuodesta! ;) Joo, omissa polttareissa voi olla hankalaa keksiä selityksiä alkoholittomuudelle..

Harrastan tällä hetkellä hyötyliikuntaa, eli pyöräilen työmatkat (vajaa 10km suuntaansa) ja harrastan ja lenkkeilen erittäin aktiivisen koiran kanssa ;) Ei sitä muuta oikein ehdi, on lihaskuntoliikunta jäänyt lähes kokonaan. Minulla on vakaa aikomus, niin kuin varmasti kaikilla muillakin, pysyä hyvässä kunnossa raskausaikana, eikä kerätä ylimääräisiä kiloja. Katsotaan miten käy, jos huonon olon vuoksi pitää syödä vähän väliä ihan mitä tahansa mikä maistuu, eikä pysty liikkumaan... Vieläkään ei olosta voi valittaa, voin ihan hyvin. Voin jakaa täältä vähän voimia kaikille jotka eivät voi niin hyvin!

Terkuin Milan huikeat rv 5+5
 
Heippa!
Raskaana taidan olla, tosin minkäälaisia oireita ei ole! Viikkoja nyt 6+?, ensi maanantaina varhaisultra yksityisellä.
Esikoinen syntyi 5/07 ja sekin raskaus oli oireeton, siksi en kovin huolissani ole (huom. kovin..).
Yritystä on takana jokseenkin paljon, hedelmöityshoidoilla sai tämä(kin) taimi vihdoin alkunsa :)
Nyt toivotaan, että tyypähdys on oikeassa paikassa ja myös pysyy siellä!!

Voimia kaikille huono,- ja hyvävointisille odottajille!

ps. tuosta alkoholista..itse join edellisessä raskaudessa lasin viiniä silloin tällöin, jouluna miltei joka päivä. Paljon lääkäreitä tuntevana tiedän, että tuo nollalinja-suositus on sen takia, että on niin paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, jos sanotaan että kohtuus kaikessa. Eli joillekin se yksi lasi on sama kuin yksi pullo tms.
Ja vähän sama sen imetyksen kanssa..yleinen harhaluulohan on, että jos äidin veressä on alkoholia esim. 0.5 promillea, on äidinmaidossa myös saman verran..näin ei ole. Suurin vaara on se, että jos äiti on humalassa, voi hän itse olla vaaraksi vauvalle imettäessään (kaatuu päälle jne.)

tulipas vauhkottua, mutta huomaan jostain syystä ärsyyntyväni, kun ladellaan faktoja väärin tiedoin. Tämä siis yleistystä, en nyt tarkoita juuri tätä ketjua.

Iloa odotuksiin! :)
 
Täällä ilmoittautuu yksi alkuviikoilla menijä jolla EI MAHDU enää minkään housun nappi kiinni...tosi kiva olla farkuilla joita kannattelee vain vyö = ) kohta varmaan housut tipahtaa nilkkoihin kesken työpäivän... Ihmeellistä miten vatsaa voi näin turvottaa, tätä samaa ilmiötä ei ollut ekassa raskaudessa. Taitaa olla paikat jo valmiiksi niin venyneet että näyttää jo 6.viikolla siltä kuin olis puolivälissä odotusta!
Neuvola vasta parin viikon päästä...
Tekisi NIIN mieli mennä yksityiselle ultraan kurkkimaan masuasukkia, mutta on se aika kallista...ekassa raskaudessa oltiin 1.ultrassa vasta viikolla 19. Seuraava oli sitten vasta vähän ennen synnytystä. Haluisin vaan niin nähdä sinne =)... onko kellään tietoa mitä maksaa suurin piirtein ultraus esim Mehiläisessä?
Karkit ei maistu ollenkaan (vielä jokin aika sitten meni viikossa pussi jos toinenkin) mutta leipä, perunaruoat ja ylipäätään kaikki kotiruoat, niitä tekee koko ajan mieli = ) ei siis ihan kauheat paheet mulla! Nälkä on vähän väliä. Kuvotustakin esiintyy ajoittain, ainakin jos vatsa pääsee liian tyhjäksi - muuten olo on ollut suhteellisen hyvä! Kaikki mahan nippailut on jääneet pois, välillä saattaa vihlaista nivusista tms.
Tässä maanantain omat navat, päivän jatkoa !!!
-WhippedCream-
 
Ensimmäinen neuvola takana. Eipä siellä mitään uutta...muutama esite ja keskustelua. Aika nopeasti tulee varmaan kutsu ekaan ultraan joka tehdään viim 11.viikolla. Synnytystavasta oli keskustelua, koska haluan sektion....eka synnytys oli melko dramaattinen ja päättyi pahoihin repeämiin ja leikkuriin. No, vasta viikolla 30.on synnytystapa arvio, jossa lääkäri sitten päättää miten toimitaan. Siihen asti sitten pitää vain odotella ja toivoa parasta...onko kellään kokemusta saako sektion Helsingissä Kättärillä "helposti" hyvin perustein? Neuvolan TH ainakin vaikutti ihan positiiviselta asian suhteen.
Mä olen ollut nyt nollalinjalla alkoholin suhteen ihan senkin takia että pelkkä ajatuskin siitä kuvottaa. Ed raskauden aikana otin joskus lasin punaviiniä. En ole asiasta ihan ehdoton jos siis pysyy kohtuus. Mutta jokainen tyylillään..
Pahoinvointi on jatkunut, mutta olo melkein siedettävä kun syö koko ajan...pitää vain ruveta tosi tarkkaan katsomaan mitä suuhunsa laittaa, koska nyt jo paino oli noussut pari kiloa kuukauden takaiseen - ei taida vauva vielä 2 kg painaa ;)

Jaksamista kaikille huonovointisille ja pöntönhalaajille!!

Susa rv 8+1
 
Heippa vähään aikaan kaikille! Täällä porskutellaan rv 7+3 ja tossa parin tunnin päästä on meillä varhaisultra! IIk ko jänskättää että mitä tuonne masun uumeniin kuuluu vai kuuluuko sinne mitään... Toivotaan tietty että kuuluis ;)
oireita ei oo oikestaan mitään, mutta maha on kyllä turvonnut, näyttää et olis lihonu ihan tosi paljon vähän ajan sisään... Hiukset rasvottuu tosi nopeeta ja kynnet on tullu vahvemmiksi. siinä mun "oireet"... senkin takia on ihan kiva käydä tarkistaa alakerran tilanne, niin sittenpähän tietää vähän enempi että pääseekös tässä oikeesti näin helpolla tän 9 kk. Vaikka voihan niitä oireita tulla vielä myöhemminki...
Tulenpa päivittämään tilannetta tossa illemmalla... Siihen asti voikaa hyvin
p.s. alkoholilinja 0 %
 
Alkuperäinen kirjoittaja WhippedCream:
Tekisi NIIN mieli mennä yksityiselle ultraan kurkkimaan masuasukkia, mutta on se aika kallista...ekassa raskaudessa oltiin 1.ultrassa vasta viikolla 19. Seuraava oli sitten vasta vähän ennen synnytystä. Haluisin vaan niin nähdä sinne =)... onko kellään tietoa mitä maksaa suurin piirtein ultraus esim Mehiläisessä?

Mehiläisestä en osaa sanoa, mutta ainakin Väestöliiton lapsettomuusklinikalla maksoi noin 100 euroa (siinä siis jo omavastuu vähennetty). Varmaan samaa hintaluokkaa muuallakin.
 
Tervetuloa Leipurihiiva!

Mä oon siirtynyt niihin mammafarkkuihin jo, viime lauantaina 8+4 (sen viimesen ultran mukaan). Nämä on mukavat kun ei kiristä ja purista :). Ja maha siis tosiaan on jo saman kokonen ku ekasta jossain puolivälissä (mutta se kysta myös kasvattaa sitä)..Painoa ei oo oikeestaan tullu lisää. Liikuntaa en harrasta. Koko alkuvuosi on menny sairastellessa flunssia ym niin ei oo pystyny urheilemaan ja nyt on vähän huono hetki alkaa kovasti kuntoa kohottamaan. Lenkkeilyä koiran ja rattaiden kanssa tulee jonkun verran. En uskalla nyt edes juosta, jos se kysta puhkeaa ja sattuu sitten hirveesti.. Ja jos vielä olisin juoksemassa jossain metän keskellä niin kuolisin sinne :)

Tyttö heräs, plääh täytyy mennä.
Hyviä oloja!
 
heipähei!
Nyt on reissu takana ja hyvin meni kaikinensa. Tosin ruokailu oli välillä hankalaa kun ei jaksanut eikä pystynyt syömään isoja annoksia eikä olis raskinut ja ehtinyt kokoajan olla pikkuannoksia ostelemassa. Mausteinen ja raskas ruoka on alkanut ällöttää. Matkakumppaneista yksi kyseli että voisinko olla raskaana kun katteli mun valkosta naamaa ruoka-annoksen takana :D

Tänään kävin taas ultrassa ja sielläpä nyt sykki jo pikkusen sydän (napakasti gynen mukaan)! :) Oli aikas mahtava tunne, jonka jälkeen tuli kylläkin pientä kauhuntunnetta. Tää nyt on sitten totta. Tää pikkukaveri oli pikkasen pienempi ku menkkojen mukaan päättelis, mutta kuulema heittelee kovasti ne mittatulokset vielä ku se on niin pieni. Mitat näytti 7+4 ja nyt menkoista laskettuna 7+6. Varmaan LA katotaan sit tarkemmin siinä ekan kolmanneksen jälkeen? Ei oo vielä tullu ultra-aikaa.

Mullakin maha vähän pömpöttää. Tosin kukaan ei oo sanonu asiasta mitään koska mulla on luonnostaan aina ollut pieni pömppö. Itse ja mies sen eron huomaa. Rintojen iholla näkyy enemmän suonia kuin normaalisti ja ne on muutenki turpeat ja arat. Oon aika varma että jos äiti näkis mut nyt niin se arvais :) Munkin perhe asuu n.500km päässä eikä puhelimessa aiota kellekään kertoa. Kesäkuun aikana on käyntiä juhlien merkeissä molempien vanhempien luona, joten ehkä silloin uskaltaudutaan jo antamaan vinkkiä :)

Hui mä en oo vielä uhrannut synnytystavalle ajatustakaan! Onko se vähän niin että jos raskaus on normaali niin kokeillaan aina alateitse? On se vaan naiset niin hurjaa että me kyetään tällaseen! :)

Hyviä vointeja kaikille!
 
Moi!

Mahtavaa, että meitä on jo näin paljon! Päivittäkääs uudet tuota listaa, ei taida enää olla ihan ajantasalla?

Plussa: Kovasti nyt tsemppiä tuolle sun ällöpalluralle, että se sieltä häipyis ihan huomaamattomasti!!

Ja tosi kiva kuulla, että kaikkien ultrailijoiden uutiset oli niin hyviä! Mulla olisi nyt sitten ensi viikolla vihdoin se aika. Nyt on 7+3 menossa, ja ensi viikolla pitäisi sitten jo ihan hyvin kaikki näkyä. Tänään oli oireita vähän vähemmän, ja heti alkoi pelottaa, että mitä jos se matkalainen onkin hypännyt kyydistä :-(

Oireista muuten: Yksi aivan älytön oire mulla on, johon en kyllä ole muualla törmännyt. Mulla on tosi pitkät ja huomattavan paksut hiukset, jotka oli aina ihan piikkisuorat. Jotain 8 vuotta sitten niihin alkoi tulla luonnonkiharaa, mikä oli oikeastaan aika ärsyttävää, kun se tukka vain paksuni ja paksuni. No, nyt sitten oikeastaan heti kun raskaustesti näytti plussaa, niin hävisi samoin tein ne luonnonkiharat! Tukka siis tuntui ohenevan ihan kerralla. Aika ihmeellistä tuo hormonitoiminta.

Niin ja muuten sitten sitä kuvotusoloa ilman oksennusta. Tosi tarkkaan pitää syödä koko ajan, ettei vain tule jotain 3-4 tunnin taukoa. Iltaisin kuvottaa enemmänkin. Ja mulla on tullut ihan älytön himo: Mäcin juustohampurilainen. Tiedän tietty, ettei se ole kovin järkevää, mutta se vaan himottaa koko ajan. Vaaleaa leipaa kun muutenkin tuntuis menevän enemmän kuin tummaa, joka lähes yököttää.

Urheilusta: Mullakin lähinnä hyötyliikunta - pyöräilyä 6km päivässä. Illalla kun iskee se pahin yökötys, niin on vähän vaikeeta sinne lenkkipolullekaan lähteä. Etenkään kun täällä on nyt niin kuuma (siis mä en asu Suomessa) eli auringossa jotain +30! En ole muutenkaan niin aurinkoihmisiä, mutta tuo helle teki oikeasti tosi pahaa. Pyöräillessä on onneksi vähän viileämpää.

Alkoholista: Mä vedin jo paniikit, kun muistelin mitä olen tän raskauden aikana juonut. Lasi punaviiniä, vko ennen kuin testi näytti positiivista, puol pulloa 2% limuolutta ja amaretolla maustettua hedelmäsalaattia. Mutta eipä taida olla noilla määrillä syytä huoleen :-) Olen itse vain todennut, että helpompi on, kun ei niitä vähän kyseenalaisia juttuja juo tai syö, niin eipä tarvitse sitten pähkäillä oliko se nyt vaarallista vai ei. Mitkään graavilohet ei kyllä nyt pahemmin houkutakaan, että ei ole niin vaikea pysyä niistä kalaruuista erossa.

Ai joo, ja maha pömpöttää myös, vaikka kiloja ei ole tullutkaan lisää. Rinnat on edelleen arat ja jouduin ostaan jo isoimmat rintsika, mitä mulla on koskaan ollut! En nyt tiedä johtuiko se mallista, vai oliko ne tosiaan niin paisuneet jo - arat ainakin ovat.

Mukavia oloja kaikille!
 
Moikka!
Lisäsin itseni listaan vähän aikaa sitten mutta en ole vielä uskaltanu kirjoittaa mitään.Sitä on niin pelokas mutta kuitenkin onnellinen.Minulla on yksi poika mutta hänen jälkeensä tullut kaksi keskenmenoa.Sitä ei osaa samalla tavalla nauttia raskaudestakaan.Ei ainakaan ennen kuin pääsen varhaisultraan ja neuvolassa sitten kuulen sydänäänet.
Oireina minulla tähän asti on ollut rintojen aristus ja välillä menkkaimaista tunnetta alavatsalla.Etenkin jos liian ripeästi nousee vaikka tuolista ylös tai äkkinäisesti kääntää kylkeä.Pahoinvointia ei juurikaan ole ollut mutta ei minulla sitä ole ennenkään ollut.Mielialat kyllä vaihtelee monta kertaa päivässä.

Katsu rv5+6
 
Terppa, täällä yksi onnellinen varhaisultrassa käynyt :) eli lyhyesti kerrottuna;
tehtiin sisätutkimuksena, eka kokeili kädellä että miltä tuntuu ja kuulemma tuntui kohtu kivasti pyöristyneen, sitten ultrattiin... ja voi että, siellä meijän 14 mm "pitkän" papusen sydän sykki tuhatta ja sataa <3
Miten jollai niin pienellä voiki jo olla noi vahva sydän... ihme ja kumma ihana <3
laskettu aikakin siirtyi parilla päivällä, eli nyt olis menossa rv 7+6 ja la olis 6.1.2010.
Ja ihanaa myös se, että mun mies pääsi sittenkin mukaan, vaikka tais se vähän järkyttyy ko en tajunnu sanoo että tää tehdään tällai sisäkautta... Voi ukko parkaa, tais saaha painajaisia tietyistä hetkistä... ;)
Eli onneksi käytiin, vaikka maksoikin hunajaa (140 e miinus kelakorvaus, eli jäi maksettavaa vähän päälle 90 e, käytiin Diacorissa), sillä tuli niiin paljon konkreettisemmaksi koko raskaus Ehkäpä mä todellakin pääsen kovin helpolla tän 9 kk eli ilman sen suurempia pahoja oloja tms. oireita :)
p.s. käytiin sitten heti ultran jälkeen molempien vanhempien luona kertomassa uutisia, hyvin otettiin vastaan :)
Kauniita unia kaikille!
-Vaha ja papunen 7+6-
 
Susa08 (poika 06) LA 1.1.2010
Karhunvatukka (tyttö 02/07) LA 1.1.2010
Plussa.. (tyttö 11/07) LA 4.1.2010
mantelisuklaa (esikoinen) LA 4.1.2010
loviisa74 (poika 04/08) LA 5.1 2010
Tiitu-tii (poika 12/05/ poika 07/07) LA 6.1.2010
Vaha (esikoinen) LA 6.1.2010
Leila (esikoinen) LA 7.1.2010
Cayanne (esikoinen) LA 10.01.2010
Maija (esikoinen) LA 12.1.2010
pätkis(tyttö 06/08)LA13.01.2010
Auringonkukka (tyttö 1/08) LA 13.1.2010
Memmis LA 14.1.2010
Zandra (2005,2008) LA 15.1.2010
Milan (esikoinen) LA 19.1.2010
Katsu (poika 12/05) LA 19.1.2010 nettilaskurin mukaan
WhippedCream (poika 2005) LA 19.1.2010
Aava (esikoinen) LA 26.1.2010 nettilaskurin mukaan
tytönäippä (tyttö 6/08) LA 29.1.2010 nettilaskurin mukaan

vaihdoin itseni paikkaa tohon minkä antoi sillä vu:ssa :)
 
Mulla on tänään eka lääkäriaika - oletan, että raskaus vahvistetaan siellä joko verikokeesta tai pissanäytteestä ja sitten varaillaan aikaa ekaan ultraan. Jännittää hieman sillä olen ollut viime aikoina aika oireeton, ei ole tehnyt mikään pahaa, rinnat ja nännit on hieman arat mutta ei mitenkään ylihäiritsevästi ja joskus käy pientä menkkamaista oloa. Turvotus on laskenut ja on tosiaan ihan hyvä olla -epäilyttää siis joskus se että onko sitä raskaana ollenkaan! Nooh, jatkuva pissillä ramppaaminen sitä kuitenkin tukee. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä miten tämä Englannin käytänto eroaa Suomesta.

Olen miettinyt että missä vaiheessa tästä raskaudesta uskaltaa ihmisille kertoa kunnolla. Meillä on häät Helsingissä 5.6.2009 ihan vain lähimmän perhepiirin kanssa ja olisi aika mukavaa pystyä silloin ilmoittamaan asiasta.
 
En saanut oltua vaan tilasin eilen ajan yksityiselle ultraan! Pääsin heti. Sielläpä pieni hippunen näkyi ja sydämen syke näkyi hienosti =)...kaikki oli muutenkin kunnossa. Kävin Mehiläisessä ja maksoi n. 50 €. Ja olin siis ihan gynellä, en yleislääkärillä. Ei paha hinta ollenkaan, varsinkin kun tuli varmistus siitä että siellä hippunen on ja oikeassa paikassa...IHANAA! Nyt kun vaan kaikki menisi hienosti loppuun saakka. Osittaista epävarmaa oloa kestänee kuitenkin sinne viikolle 12 saakka, jolloin keskenmenoriski pienenee huomattavasti. Oletteko muuten kuulleet/lukeneet sellaista, että jos varhaisviikoilla näkyy vahva sydämen syke ultrassa, niin km-riski olisi silloinkin pienempi?

T: WhippedCream 6+4
 
Huomenta kaikille!

Täällä testiin tuli esimmäinen haamu jo viikko sitten (dpo 8) ja nyt tänään jo niin vahva plussa että pakko se on uskoa. Mulla alkoi tällainen mukava kuvotus jo viikonloppuna (en tajua miten voi tulla näin aikaisin) ja nyt olen jo hätää kärsimässä varsinkin iltaisin. Nyt siis menossa vasta 4+3. Nyt täytyy vaan toivoa että kaikki menee hyvin.

WhippedCream: Mulla on ainakin sellainen mielikuva että jos syke löytyy niin km todennäköisyys tippuu huomattavasti.

Lisäsin itseni listaan ja nyt töiden pariin.



Susa08 (poika 06) LA 1.1.2010
Karhunvatukka (tyttö 02/07) LA 1.1.2010
Plussa.. (tyttö 11/07) LA 4.1.2010
mantelisuklaa (esikoinen) LA 4.1.2010
loviisa74 (poika 04/08) LA 5.1 2010
Tiitu-tii (poika 12/05/ poika 07/07) LA 6.1.2010
Vaha (esikoinen) LA 6.1.2010
Leila (esikoinen) LA 7.1.2010
Cayanne (esikoinen) LA 10.01.2010
Maija (esikoinen) LA 12.1.2010
pätkis(tyttö 06/08)LA13.01.2010
Auringonkukka (tyttö 1/08) LA 13.1.2010
Memmis LA 14.1.2010
Zandra (2005,2008) LA 15.1.2010
Milan (esikoinen) LA 19.1.2010
Katsu (poika 12/05) LA 19.1.2010 nettilaskurin mukaan
WhippedCream (poika 2005) LA 19.1.2010
Aava (esikoinen) LA 26.1.2010 nettilaskurin mukaan
tytönäippä (tyttö 6/08) LA 29.1.2010 nettilaskurin mukaan
Pampula84 (esikoinen) LA 31.1.2010 nettilaskurin mukaan
 

Yhteistyössä