Tänään minulla oli vielä koira

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vuf
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Otan syvästi osaa menetyksesi johdosta. Olen ollut asemassasi. Tuli vahva de ja vu tunne kertomastasi.
En muista vieläkään miten olen ajanut koirulin eläinlääkäriltä tuhkattavaksi. Muistan vaan, että radiossa soi Evanesencen My Immortal..en pysty vieläkään kappaletta kuuntelemaan ilman kaihoa, kyyneleitä ja kipua.. Tästä on jo vuosia aikaa ja en, en ota enää koiraa. En vain kestä niitä jäähyväisiä, pyövelinä oloa, päätöstä että nyt on teiden aika erota..Se ottaa liikaa sydämen päälle.
Lemmikistä on paljon paljon iloa mutta ne jäähyväiset..ne käy minun sydämelleni liian kovaa. Ei kiitos enää!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;27690220:
Onko tämä katkelma jostain surkeasta romaanista?

Jopa sinä voisit joskus edes miettiä, mitä toisille kommentoit. Harvat ihmiset säälittävät minua, mutta sinä olet yksi niistä. Kenenkään palstapersoona ei ole aivan päinvastainen normipersoonan kanssa ja se on kohdallasi surullista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;27690220:
Onko tämä katkelma jostain surkeasta romaanista?

Onko tämä "Björn" joku palstan vakkari provoilija tai vittuilija tms.? No anyway,oli mikä oli,mutta sen verran mauton kommentti,kyllä pitäis ymmärtää jopa näiden provoilijoiden/vittuilijoidenkin missä raja kulkee...ei ihan kaikkeen voi alkaa aukoo päätään... Tosin syvä yksinäisyys voi saada outoja aikaan,jos huomion saamiseksi on jo valmis mihin vaan,ikävää... Voimia sulle ap ja paljon!!
 
Perjantaina tulee kuukausi kun jouduin viemään sakemannini piikille joka oli mulla yli 9 vuotta.Mulla oli ihan samat mietteet kun sulla.Syöpä vei.
Elämäni viimeinen saku.
 
:hug:

Minulta jäi koira auton alle kuukausi sitten. Eli en saanut valmistautua koiran poismenoon mitenkään. Klo 16 minulla oli koira, klo 17 ei enää ollut.

IKävä on valtava, kaipuu lohduton. Kävin hyvästelemässä ja kosketin jo kylmää kehoa. Jotenkin oli helpompi päästää irti kun konkreettisesti sen lämmön tunsi olevan poissa ja ei koirasta enää ollut laatikossa kuin kuoret. Silitin vielä viimeisen kerran harmaata kunoa ja toivotin hyää taivasmatkaa.

Poissa silmistä vaan ei koskaan poissa sydämestä.

Meinasin jo ehdottaa, että ota uusi koira...Sitten vasta luin tekstisi loppuun. Minulla auttoi suuresti pennun hankinta ja pian. Suren edelleen kuollutta koiraani mutta pentu antaa iloa, tiedon elämän jatkumisesta. Et sure niin kovasti kuin nyt ilman koiraa tyhjässä kodissa. Mieti asiaa.

Sydämellinen halaus. Tiedän tasan tarkkaan mitä käyt lävitse ja mitä tunteita koet juuri nyt.
 
tiedän tunteen. lapsuuden kodissani koiramme jouduttiin lopettamaan syövän takia. se oli todella kamalaa! nyt minulla on kaksi omaa koiraa ja tämä teksti sai minut miettimään miten ikinä tulen selviämään kun koirat vetävät viimeisen henkäyksen. koirani ovat tärkeimmät elämässäni.
 
Mulle eläinlääkäri sanoi ihanasti, kun jouduin oman vanhan koirani lopettamaan ja pyytelin anteeksi kyyneleitäni. En muista miten meni sanasta sanaan, mutta jotenkin siten, että me tiedämme ottaessamme lemmikin, että se tulee joku päivä kuolemaan. Mutta onneksi me osaamme unohtaa tuon ajatuksen ennen sitä hetkeä ja nauttia yhteisistä päivistä, sillä niistä saamme ne ihanat muistot.
 
Annan kyllä ehdottomasti pisteet eläinlääkärille, olin ajatellut ahdistavaksi sen tilanteen, kun siinä olisi vieras ihminen pyörimässä, kun itsellä on vaikea ja paha olla. Mutta hän osasi kyllä helpottaa tilannetta, liekö kyse persoonasta, ammattitaidosta vai molemmista?
 
Kohta pitäisi koota palaset ja mennä hakemaan lapset mummolasta. Onneksi ovat vielä pieniä, tästä selvitään varmaan aika vähällä, ainakin kuopuksen suhteen. Esikoinen on kolme ja puoli ja ehkä osaa kyselläkin hankalia. Ja sitten illalla pitäisi näyttää iloista naamaa, kun on kokoontuminen porukalla, lapsia ja aikuisia. Millä eväillä?

Nyt mä istun vielä hetken kotona, itken silmät päästäni ja sitten näyttelen vahvaa siihen saakka, kun lapset menevät maate. Sen jälkeen ukkiudun vaatehuoneeseen itkemään lisää.

Älä hyvä ihminen lukkiudu itkemään yhtään minnekään. Sure kun surun aika on, anna itkun tulla.
Kukaan ei ole oikeutettu sinulle sanomaan missä saat surra ja miten paljon.
Itse jätin pikkujoulut välistä ihan suosiollA kun koiramme äkillisesti kuoli. Minusta ei olei ollut knellekään iloa siellä. Alkoholi kun tunnetusti nostaa tunteet pintaan, olisin vetistellyt koko illan.

Kun keroin jääväni pois karkeloista, mietin mitä muut mahtaa ajatella kun jään "vaan" koiran kuoleman takia pois juhlista. Mutta sitten minulle valkeni että PERKELE. Minä saan tuntea surua ja itkeä juuri niin kauan kuin sellainen olo on. Kukaan muu sitä ei ole kykeneväinen määrittelemään.

Itke pois, se helpottaa.
 
Voimia sinne ruudun taakse! Olen itsekin joutunut koirasta luopumaan ja pahinta on, että pitkään sen jälkeen aamulla herätessä saattaa puoliunessa melkein kuulla taas tassujen rapinan...ja sitten ääntä ei kuulukaan...:(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;27692289:
Ehkä juuri siksi et ole, kun banneja ei jaella sen mukaan, kenestä pidät.

Juu, onhan se hirveän ikävää, kun joutuu luopumaan eläimestä, mutta en silti voi sille mitään, että aloitusviesti kuulostaa romaanikatkelmalta kaikkine vuoropuheluineen.

Miksi sun piti siis tulla sanomaan juuri se, ettet pitänyt kirjoitustyylistä jos oisit voinut vaikka ilmaista sen, että on hirveän ikävää luopua lemmikistä?
 
Tämä oli mun koko elämän aikana kymmenes eläin, josta jouduin luopumaan. Kaksi koiraa lapsuudenkodissa, sittemmin kissa, kani, viisi lammasta ja tämä koira, ensimmäinen aivan ikioma koirani.

Ekat kaksi koiraa ottivat nekin lujille, mutta vastuu ei ollut minun. En ollut aikuinen, enkä joutunut tekemään päätöstä. Lampaat olivat eri asia, ne olivat rakkaita nekin omalla tavallaan, mutta kuitenkaan eivät ympäri vuorokauden vierellä. Niillä oli lauma, ne olivat riippuvaisia toisistaan, eivät minusta. Kissa sairastui äkillisesti niin, että sen kuolema oli suorastaan helpotus. Kani taas oli iäkäs kodinvaihtaja, eikä ehtinyt olla meillä kuin muutaman kuukauden.

Tämä viimeisin tapaus on aivan käsittämättömän kipeä, koira oli tärkeämpi kuin tajusinkaan. Kaiken lisäksi se oli vielä nuori, sairaus eteni pikkuhiljaa ja päätös sen elämästä ja kuolemasta oli yksin minun. Viime yönä kyllä odotin aamua ja puhelinajan alkamista eläinlääkäriin, syötin koiralle ylimääräistä kipulääkettä ja toivoin, ettei se ehtisi tulla kauhean kipeäksi. Tiedän, että mulla olisi kamala olo, jos se vinkuisi tuossa nyt kipuaan, enkä mä saisi vietyä sitä saamaan apua. Mutta miten se parempikin vaihtoehto voi sattua näin kauheasti?

Se on eri asia ja koiraan muodostuu ihan eityinen side kun se on oma. Kun se on tallustelut rinnalla kuuan asvaltin polttaessa jalkoja, talven pahimmissa tuiskissa ja syksyn räntäsateissa. Kn ole ullu töistä kotii, ainakn yksi on ollut ihan jumalattoman iloin kotinpluustasi :D.
n se on käpertynyt viereesi nukuman ja kuorsannut autuaan onnellisena.
Itse kaiaan koiran kuoltua jopa sen raivstttavimpia piirteitä. itä kerjäämistä ruokapöydästä japokkurointia kävelylenkillä kun oli muka liian kylmäkuuma/tuulinen/muuten vaan vittumainen kävellä.

Raskainta kuitenkin ehkä on että tiedostaa ettei enää koskaan kuule niitä askeleita, ei sitä haukkumista, ei tunne niitä luottavaisa silmiä tuijottamassa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kaunishäntäinen orava;27692360:
Miksi sun piti siis tulla sanomaan juuri se, ettet pitänyt kirjoitustyylistä jos oisit voinut vaikka ilmaista sen, että on hirveän ikävää luopua lemmikistä?

Kuolema kuuluu elämään. Kaikki me kuollaan aikanaan, se on ihan luonnollista eikä siinä ole mitään kamalaa tai pahaa.
 

Yhteistyössä