Tapaaminen lasten isän uuden naisen kanssa? Mitä sanoa ja jättää sanomatta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

"Äiti"

Vieras
Tilanne se, että ollaan erottu puoli vuotta sitten. Lapset mulla. Yhteishuoltajuus. Isällä uusi nainen ollut joitakin kuukausia. Ovat olleet lasten kanssa alusta asti kuin uusi perhe, ilman isän ja lasten "omaa aikaa". Uusi nainen ei kuitenkaan asu lasten isän kanssa, mutta on ollut jo paljon lastemme kanssa keskenään, lomareissuilla mukana jne.

Minä kannan tottakai kaunaa kaikesta ja mustasukkainen olen lapsistani kun pieni leijonaemo. No nyt ehdotin tapaamista. Minä, eksä, ja sen uusi. Minä haluaisin puuttua joihinkin juttuihin, mutta en tiedä onko se soveliasta. Mun tuntemukset tilanteesta on tietty raivo, mielipaha, katkeruus, ja suuri suru.
Kovasti olen miettinyt mitä sanoa. Voisinko sanoa, että lasten pitää saada olla kaksin joskus isänsä kanssa? Voinko puuttua siihen kun lapset ovat keskenään uuden naisen kanssa paljon ja isä on muualla? Mun tekisi mieli puuttua moneenkin asiaan mm. siihen, että eräänä tiistaina käytiin lastenvalvojalla, jossa isä sanoi, että voi nähdä lapsiaan alle 7vrk/kk ja seuraavana pvnä ilmoitti lähtevänsä ulkomaanreissuun viikoksi uuden naisen kanssa. Anteeks mitä?

Toinen juttu minkä aion sanoa on se, että kun isällä ei talvikautena ole ollenkaan vapaapäiviä, joitain vapaita tunteja aamuisin tai iltaisin, niin minusta olisi kohtuullista käyttää ne pienet ajat lasten tapaamiseen, eikä uuteen naiseen. Ja sen aion tehdä selväksi, että nokan koputtamista mulla ei ole heidän juttuunsa, mutta lasteni oikeuksia isäänsä puolustan aina ja siinä en pätkääkään aio ajatella tämän uuden naisen tunteita.

Yksi juttu mistä meinaan kanssa sanoa, on se, että onko pikkaisen liian kova tahti kun nainen on tutustunut lapsiin 2kk sitten ja nyt oli viikonlopun nukkunut kuopus iskän ja uuden naisen välissä, puhumattakaan yhteisistä mökkireissuista meidän entiselle yhteiselle mökille saati siitä, että nainen ei ole erossa miehestä ja lapsista sekuntiakaan kun lapset ovat isällään.

Olenko nyt sitten asiallinen? Mistä kannattaisi jutella, mistä ei? Mitä voisi lisätä, mitä jättää sanomatta? Mulla on todella kova vihasuhde eksään kun pystyi aloittamaan uuden suhteen pari vkoa erostamme. Mustasukkaisuus uudesta naisesta minun paikalla, minun lasten kanssa on myös järkyttävä ja olen ajoittain todella raivoissani ja sitten itkenkin taas silmät päästäni. Sellaista tunteiden vuoristorataa, mutta sitä nyt en aio eksälle ja sen uudelle kertoa. Se tuskin olisi millään lailla aikuismaista ja kuuluisi muutenkaan heille pätkän vertaa.

Lapset ovat 5v. ja 3v.
 
Voi sinua, onpa asiat edenneet aivan liian nopeasti.

En käsittelisi mitään noista asioista silloin kun uusi nainen on paikalla. Sovi tapaaminen kahdestaan ex-miehesi kanssa ja käykää eroanne kahdestaan läpi. Surua, vihaa, käytännön järjesteluitä.

Tapaa nainen ihan asiallisesti. Lähinnä hyvää päivää tunnelmissa. Jos hän ei ollut suhteenne rikkoja, niin hänet voit jättää asioissa rauhaan.
 
Ei musta kyllä rehellisesti sanottuna kuulosta siltä, että sun kannattais noista mainitsemistasi asioista alkaa sanomaan mitään, taitaisit vain saada heidän säälit päällesi. Varmasti sinusta tässä vaiheessa tuntuu tosi pahalta, mutta todennäköisesti myöhemmin sinusta tuntuisi paljon paremmalta, jos et nyt osoita heille pahaa mieltäsi, kun sinulla ei ehkä kuitenkaan ole oikeita valittamisen aiheita... anteeksi suora puheeni, mutta ei minusta miehesi toiminta kuulosta siltä, että siitä voisit lasten parhaaseen vedoten valittaa, muu on sitten ihan eri juttu (siis se, että onko järkeä alkaa uusi suhde noin pian).
 
Sinä et oikeastaan voi puuttua siihen, mitä lapset isätapaamisella tekevät isänsä kanssa. Valitan, mutta näin on. Parasta pitää suu supussa, kun kuitenkin hyvin hoitavat lapset ja hei, se on lasten uusi perhemuoto myös. Anna heidän totutella ja tutustua.
 
Voit sanoa ex-miehellesi tuon kaiken jos hän suostuu tapaamaan, uudelle naiselle ei pidä mennä tuommoisia latelemaan. Ja jos nyt toteat uudelle naiselle että et ota pätkääkään huomioon heidän suhdettaan jne, niin mikä saa sut kuvittelemaan että nainen sen jälkeen haluaa ottaa sun ajatuksia huomioon + mieskin saattaa kääntyä sua vastaan. Ja tietenkään et voi mitään vaatia, voit vain kertoa tunteistasi ex-miehelle, jolloin hän HALUTESSAAN voi ne ottaa huomioon.

Tsemppiä, kannattaa yrittää jatkaa myös omaa elämää...
 
En tiedä miks sun sitä exän nyxää tarvii tavata lasten asioihin liittyen...eihän ne sen lapsia ole* Sopikaa isän ja tarv.lastenvalvojan kanssa tapaamiset!
 
Tuo on valitettavasti juuri sitä uusperhearkea. Eivät lapset ole tapaamisessa vain ja ainoastaan isänsä kanssa vaan uuden perheen kanssa. Et siis voi kuin niellä kiukkusi nukkumajärjestelyistä ja mökkireissuista. Miehen ajnakäyttö talvikautena ei kuulu sulle kuin ei lomamatkakaan. Ymmärrettävää, että olet mustasukkainen, mutta sitä tuskin kannattaa vuodattaa miehelle eikä uudelle naisellekaan.
 
Mä muutin yhteen nykyisen mieheni kanssa vuosi seurustelun jälkeen, puolivuotta aiemmin hän oli melkein 24/7 meillä.

Voin vain kuvitella miltä lasten isästä tuntuu kun mies on lasten kanssa enemmän kuin heidän oma isä (tapaa viikonloppuisin)
 
Alkuperäinen kirjoittaja eronnut myös;26805777:
En tiedä miks sun sitä exän nyxää tarvii tavata lasten asioihin liittyen...eihän ne sen lapsia ole* Sopikaa isän ja tarv.lastenvalvojan kanssa tapaamiset!

Samaa mieltä. Älä hitossa mene sen naisen kuullen sanomaan mitään noista ja nolaamaan itseäsi.
 
:hug:

Puhu lasten asioista ex- puolisosi kuullen. Ihan kahden kesken. Näin asioiden hoito on kuitenkin paljon helpompaa kuin että mukana olisi vielä kolmas korvapari.

Mitä tulee ihan yleisesti suhtautumiseen ex- puolisosi uuteen naisystävään, niin - jos mahdollista - mahdollisimman asiallisesti ja neutraalisti. Jotenkin tuli tuosta sellainen tunne, ettet todellakaan ole vielä itse siihen tapaamiseen valmis, et käsittele asiaa vielä tunteetta.

Anna ajan kulua. Ehdit varmasti tutustua tähän uuteen naisystävään tuonnempanakin.
 
Niin, ainahan voit sanoa mutta älä odota että keskustelu/lopputulos mensi sinun haluamallasi tavalla.
Tmmärrän huolesi ja mustasukkaisuuden lapsista mutta totuus on, että exälläsi on nyt parisuhde, he päättävät asioistaan ihan itse tuskin miehesi enää sinua kuuntelee.
Olen nähnyt pari ex-vaimoa jotka halusi vaikuttaa siihen miten isät ja uudet puolisot hoitaa lapsia heillä ollessaan (ei siis mitään pahaa vain se että lasten äiti halusi asioiden menevän omalla kaavallaan) ja syyllistivät kovasti uutta puolisioa huonosti kävi, nämä kontrolloivat ja puuttuvat äidit suljettiin pois koko kokonaisuudesta, silloin on vaikea hoitaa lasten asioita yhteisymmärryksessäkin koska isä ei halua olla tekemisissä muuta kuin lasten tapaamisaikatauluja suunniteluissa.
 
Älä sano mitään. Nuo asiat eivät kuulu sinulle, etkä voi niihin vaikuttaa. Eri asia olisi, jos lapset olisivat jotenkin laiminlyötyjä isänsä luona.

Mutta ihan mielenkiinnosta - jos isä on töissä koko talvikauden, missä lapset ovat? Eli millainen tapaamissopimus on? Jos isällä ja uudella naisella menee bänks, mihin lapset menevät isän ollessa töissä?
 
Noihin sanomisiin en puutu, mutta voin kokemuksesta sanoa että mustasukkaisuus menee ohi. Lapsillasi on ja tulee aina olemaan vain yksi äiti, sinä. Kukaan ei voi viedä paikkaasi lasten äitinä. Olin itse vastaavanlaisessa tilanteessa 2 vuotta sitten ja selvisin siitä aluksi vain hammasta purren. Eksä on edelleen saman naisen kanssa ja hän on lapsille tärkeä. Tulevat hyvin toimeen ja olen iloinen siitä, että lapsilla on uusi rakas ihminen elämässään.
 
  • Tykkää
Reactions: Pumbuliini
Okei. Eli parempi varmasti siis vain keittää kahvit hyvässä hengessä ja vain tavata tämä naine ja rupatella. Tavata hänet kyllä haluan, koska hän on niin suuri osa lasteni elämää nyt. Tiedän, että eksän ja uuden asiat ei mulle kuulu, mutta pahaa tekee lapsilta kuulla miten läheisiä ne on jo nyt... Toisaalta tilanne ei varmasti ole lapsille millään lailla kamala, mutta minä pelkään, että lapset eivät ymmärrä näin nopeita elämänmuutoksia. Lastenvalvojan sanat jyskyttävät päässäni silti taukoamatta: "lapset kokevat aina oman kriisinsä kun vanhemmat eroavat. Jokainen lapsi selviää omalla tavallaan, omalla ajallaan, mutta se mikä saa lapsen selviämään vaikeimman yli on toivo ja luottamus siitä, että isä ja äiti vielä palaavat yhteen. Jos tämä "turva-ajattelu" viedään heiltä liian aikaisin, toipumiseen voi mennä todella pitkäkin aika."

Olemme eksän kanssa sellaisissa väleissä, että voin soitta sille vaikka joka päivä. Jutellaan lapsista ja on täällä aina tunnin verran kun tuo lapset ja jutellaan näistä mun fiiliksistä ja häne ja lasten. Eksä siis tietää mun ajatukset, ymmärtää ja on pahoillaan, mutta ei missään kohtaa näe tehneensä mitään väärin tai etenevänsä liian nopeasti. Minä kuulema ylireagoin kun sanon, kuinka tämä saattaa vaikuttaa lapsiin ja kuinka kamalalle minusta kaikki tuntuu niin nopeasti tapahtuneena, kun itse vielä toivun lasten kanssa.
 
Kiitos tsempeistä halauksista ja kaikesta. <3 Joskus sitä vaan tuntee itsensä niin onnettomaksi ja pieneksi tässä maailmassa, mutta kai se kuuluu tähän kaikkeen. Päivä kerrallaan, se riittää. <3
 
No ei sun sille naiselle noita pidä sanoa vaan miehelle. Miehes on ISÄ, se on vastuussa niistä lapsista ja niiden oloista, ei uusi nainen. Vaikka tietysti naisenkin pitäisi käyttää järkeä mikä on fiksua lasten kanssa niin silti sen isukin kuuluisi ajatella ensin lasten parasta. Jos näin ei ole niin voivoi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti ap;26805881:
Kiitos tsempeistä halauksista ja kaikesta. <3 Joskus sitä vaan tuntee itsensä niin onnettomaksi ja pieneksi tässä maailmassa, mutta kai se kuuluu tähän kaikkeen. Päivä kerrallaan, se riittää. <3

Tsemppiä! Hyvä että ootte puheväleissä exän kanssa. Ajan myötä kaikki helpottuu - nimim. 8 vuotta uusperheessä ;)
 
Minä olen myös sitä mieltä, että puhut noista asioista exäsi kanssa, eikä uuden naisystävän tarvitse silloin olla paikalla. Yritä olla iloinen siitä, että lapset ja tämä nainen tulevat toimeen ilmeisesti? hyvin. En tiedä, kannattaako tapaamista edes järjestää vielä. Ehkä sitten, kun katkeruutesi alkaa hävitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eronnut myös;26805777:
En tiedä miks sun sitä exän nyxää tarvii tavata lasten asioihin liittyen...eihän ne sen lapsia ole* Sopikaa isän ja tarv.lastenvalvojan kanssa tapaamiset!

Siitä syystä kun minä haluan tietää kenen vieressä lapseni yöllä nukkuvat kun pelottaa jne. Ei oikeasti ollut minulle helppoa ehdottaa tapaamista, mutta ajattelin siinä lähinnä sitä, että tiedän missä lapset ovat, kenen kanssa ja jutella siitä, että minä en halua olla se paska eksä joka puuttuu niiden asioihin vaan olen äiti, joka puuttuu lasteni oikeuksiin ja asioihin.

Eikä ne sen lapsia tietenkään ole, enkä niin ajattele, mutta kyllä se henkilö on nykyisin osa lasteni elämää ja täällä meillä kotonakin joka päivä jossain keskustelussa lapset mainittee ja kertoo, joten jos hän niin paljon lasten kanssa touhuaa ja aikaa viettää niin minä vaan tunnen paremmaksi tavata tuon henkilön kun uusi nainenkin piti sitä ihän järkevänä ajatuksena.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti ap;26805881:
Kiitos tsempeistä halauksista ja kaikesta. <3 Joskus sitä vaan tuntee itsensä niin onnettomaksi ja pieneksi tässä maailmassa, mutta kai se kuuluu tähän kaikkeen. Päivä kerrallaan, se riittää. <3

Päivä kerrallaan on juurikin sopiva vauhti :hug:. Paljon on teillä kaikilla tapahtunut mutta aika eheyttää kyllä...Ja hurjan iso ja positiivinen asia tässä on se, että sulla on edelleen hyvät välit ex- mieheesi, voitte puhua asioista oikeilla nimillä...

Pää- asia on kuitenkin se, että lapsilla on vanhemmat, jotka molemmat voivat niin hyvin kuin vain tässä tilanteessa on mahdollista ja jotka rakastavat lapsiaan ehdoitta. Voimia sinulle!
 
[QUOTE="Jenis";26805865]Älä sano mitään. Nuo asiat eivät kuulu sinulle, etkä voi niihin vaikuttaa. Eri asia olisi, jos lapset olisivat jotenkin laiminlyötyjä isänsä luona.

Mutta ihan mielenkiinnosta - jos isä on töissä koko talvikauden, missä lapset ovat? Eli millainen tapaamissopimus on? Jos isällä ja uudella naisella menee bänks, mihin lapset menevät isän ollessa töissä?[/QUOTE]

Emme kirjoittaneet tapaamissopimusta. Sopimus elareitten takia tehtiin ja siihen määritettiin juurikin se pienin tapaamismäärä: alle 7vrk/kk, joka määrää isoimman elariasteen.
Isällä on velvollisuus ilmoittaa minulle 2kk jaksoissa, koska näkee lapsiaan. Muuta sopimusta ei ole. Talvikautena lapset ovat minulla kokoajan, joitain satunnaisia yövierailuja isällään tai puistoiluja aamuisin/iltaisin.
 
Kiitos teille kaikille vielä omista kokemuksista, näkemyksistä ja halauksista. Oikeasti, vaikka ventovieraat sanovat asioita ja tukevat, se tuntuu juuri nyt valtavalta voimavaralta. <3 Elämä on ollut aika kovaa viime kuukaudet, mutta uskon, että ei tästä enää ainakaan alaspäin voidä mennä.

Kaipailisin vielä lisää kommentteja ja kokemuksia. Kaikkea mitä mieleen tulee jos tulee. :) Tulen aamusella lueskelemaan niitä sitten ja kommentoimaan. Nyt painan läppärin kannen kiinni ja aloitan unenetsimismaratoonini, että jaksan aamulla keitellä lapsosille puurot ja itselleni faffat kaffet. :)
 
Totta tuo, että usein lapset haaveilevat, että vanhemmat palaisivat yhteen. Mutta tärkeintähän lapsille on nähdä, että isä ja äiti pystyvät edelleen sovussa puhumaan heihin liittyvistä asioista yms. Oman mieheni ex ei tähän katkeruudeltaan pystynyt, ja kurjaa on, että se on vaikuttanut hänen ja lastensa väleihin (lapset siis jo isoja).

Jos uusi kumppani on halukas tapaamiseen, niin ei kai siinä mitään. Yritä kuitenkin hillitä itsesi, jos keskustelu menee toisin kuin olit ajatellut. Kuten sanoit, kaiken sen vuoristoradan keskellä se voi joskus olla vaikeaa. Puhu asioista yleisellä tasolla, älä syytellen. Tsemppiä!
 

Yhteistyössä