Te joilla on iso talo ja piha ja siistiä, MITEN te oikein sen teette?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Tässä työpöydän äärestä kirjoittelen ja jotenkin niin masentaa. Viikonlopun tavoitteena oli saada pari ikkunaa pestyä, kämppä järjestykseen ja lattiat pestyksi, mutta turha luulo, tiesin kyllä oikeastaan jo tavoitetta asettaessani. Perjantai-iltana oli tarkoitus siivota ja hakea sitten palkinnoksi leffa. Noh, kun olin saanut päivällisen laitettua perheelle, olin niin väsynyt että oli PAKKO nukkua. Siis pakko. Olisin halunnut tehdä jotain, mutta en jaksanut, millään. Nukuin kahdeksaan. Sitten syötin jälkikasvulle iltapuurot ja laitoin nukkumaan. Sitten menin itse perässä.

Lauantaina oli pakko tehdä hankinta- ja kauppareissu lähikaupunkiin. Kotiuduttiin kolmen maissa ja ajattelin että PERKELE ei voi olla niin että mun liikunta jää aina siivouksen jalkoihin. Menin tunnin lenkille. Laitoin päivällisen ja sama ilmiö kuin edellisenä iltana. Nukuin tunnin, sitten siivoilin jonkun aikaa innottomasti ihan väsyneenä, viikkasin pyykkiä kaappeihin jne. perusjärjestelyä. Taas oli pakko mennä aikaisin nukkumaan, koska ei jaksanut muuta.

Sunnuntaina laitoin aamiaisen, pesin ikkunoita puoli kymmenestä kolmeen. Välissä komensin miehen ruoanlaittoon. Hikisen ikkunanpesu-urakan jälkeen mulla on nyt neljä kolminkertaista jätti-ikkunaa pestynä - neljästätoista. Huilasin tunnin, sitten aloin laitta maan ruokaa. Enkä jaksanut enää juuri muuta. Imuroin makkarin, vaihdoin petivaatteet omaan ja jälkikasvun sänkyihin. Viikkasin pyykkiä. Ja menin tosi väsyneenä nukkumaan.

Nyt on sitten maanantai, ja kun menen kotiin, se siivousurakka odottaa mua taas siellä. Niin kuin joka jumalan päivä. Mies ei siivoa vapaaehtoisesti, ja jos pyydän sen auttamaan, mun on vaikea kestää sitä tympeyttä mikä siitä huokuu. Enkä muutenkaan haluaisi ruveta kenenkään äidiksi. Mieluimmin sitten siivoan vaikka yksin.

Olisko jollakin vinkkejä, että miten pääsis siihen ettei tunnu siltä että en pärjää tämän talouden kanssa. Kiitos kun sain avatua. Ja sori pomo.
 
No, minusta kyllä tuntui tekstiäsi lukiessa, että paljonhan sä olet saanut aikaiseksi, vaikka et ihan sitä mitä suunnittelit!

Oletko muuten käynyt mittauttamassa hemoglobiinisi, jos se on kovin matala, niin väsyttää paljon?
 
Mä olen jakanut jokaiselle viikon päivälle hommat niin ei kasaudu jollekin päivälle kaikki. Jotenkin saa homman pysymään kuosissaan sillai =)
Joka päivä imuroin, pesen koneellisen (ainakin) pyykkiä, kerran viikossa matot ulos ja pölyt ja lattiat pyyhitään...kerran viikossa lehdet keräykseen...sunnuntai on vessanpesu päivä...jne.
Organisointia.
Jos kävisin töissä päivisin niin kukahan nuo hommat sitten tekisi :whistle: :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja tike:
Mä olen jakanut jokaiselle viikon päivälle hommat niin ei kasaudu jollekin päivälle kaikki. Jotenkin saa homman pysymään kuosissaan sillai =)
Joka päivä imuroin, pesen koneellisen (ainakin) pyykkiä, kerran viikossa matot ulos ja pölyt ja lattiat pyyhitään...kerran viikossa lehdet keräykseen...sunnuntai on vessanpesu päivä...jne.
Organisointia.
Jos kävisin töissä päivisin niin kukahan nuo hommat sitten tekisi :whistle: :whistle:

:o Ei millään pahalla vaan miten sä jaksat? Miksi jokapäivä imurointia?
 
Vierailija.Kyllähän olet aikaansaanut vaikka mitä!Itteä harmittaa sama juttu ja pitäisi jaksaa imuroida,luututa lattiat ja pyyhkiä pölyt.perus siivousta siis.ei innosta.sunnuntai meni KOKO PÄIVÄ maatessa peiton alla.olin ihan loppu.Mulla kyllä rv 22 vaavi mahassa mutta tässä vaiheessahan pitäisi olla pirteänä!

kumpa olisin siivousintoilija niinkuin jotkut naiset on...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rötväles:
Alkuperäinen kirjoittaja tike:
Mä olen jakanut jokaiselle viikon päivälle hommat niin ei kasaudu jollekin päivälle kaikki. Jotenkin saa homman pysymään kuosissaan sillai =)
Joka päivä imuroin, pesen koneellisen (ainakin) pyykkiä, kerran viikossa matot ulos ja pölyt ja lattiat pyyhitään...kerran viikossa lehdet keräykseen...sunnuntai on vessanpesu päivä...jne.
Organisointia.
Jos kävisin töissä päivisin niin kukahan nuo hommat sitten tekisi :whistle: :whistle:

:o Ei millään pahalla vaan miten sä jaksat? Miksi jokapäivä imurointia?

Siksi että meillä on kaksi isoa koiraa ja inohan koirankarvaa, likaa ja roskaa. Ei tuo imurointi mulle ole paha nakki, ennenmminkin esim silitys. Mä en koske silitysrautaan kuin pakon, väkipakon edessä :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja samassa jamassa:
Olisko teillä varaa palkata siivousapua? Sitten, kun itse menen töihin, meille tulee sellainen:)

Kiitos vastanneille. Voikun oliskin varaa siivousapuun, mutta kun on niin isot velat ja muutama muukin juttu, rahat tosi tiukilla. Ja kaikki omaa typeryyttä! Nyt tekisin niin monta asiaa toisin (en ensinnäkään ikinä ostaisi näin isoa taloa!!). Ja rautaa syön säännölliset kuurit, kun hemppa tosiaan tuppaa laskemaan.
 
Minusta taas tuntuu tosi tylsältä päivät, siivousjutut teen heti samantien kun niitä tulee, eli isompaa siivousta ei kerkee kertymään ja ruuan laitossa ei mee kauaa. Tunnustan kyllä että olis jokunen tekemätön homma, kuten ikkunan pesu, mutta mitä siitä ressaamaan. Pihamaatakin vois tietty myllätä. Mut mitään pakollista hommaa ei kuitenkaan kerry, talo on siisti jne. Töissä ollessa sama juttu, mutta jaettiin miehen kanssa enenpi töitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap kurkkaamassa:
Alkuperäinen kirjoittaja samassa jamassa:
Olisko teillä varaa palkata siivousapua? Sitten, kun itse menen töihin, meille tulee sellainen:)

Kiitos vastanneille. Voikun oliskin varaa siivousapuun, mutta kun on niin isot velat ja muutama muukin juttu, rahat tosi tiukilla. Ja kaikki omaa typeryyttä! Nyt tekisin niin monta asiaa toisin (en ensinnäkään ikinä ostaisi näin isoa taloa!!). Ja rautaa syön säännölliset kuurit, kun hemppa tosiaan tuppaa laskemaan.

sitten teet vointisi mukaan. Kokeileppas pari viikkoa tuota yksi homma päivässä juttua. tänään vaikka päivität pyykit kondieriin, huomenna imuroit =)
Yksi homma päivälle niin et näänny jo ajatuksesta, mitä kaikkea tänään on pakko tehdä :D
 
1. Meillä käy siivooja. Minä en siivoa, vain järjestän. Pesen vain viikonloppuisin pyykkiä
2. Kaikkia rikkaruohoja ei tarvitse nyppiä ja isot istutukset hoitavat itse itsensä ja lehdet silputaan ruohonleikkurilla nurmikon ravinnoksi (ei siis haravoida pois). Yritän ottaa puutarhanhoidon osaksi leikkejä: omenoiden poiminta, kukkien kastelu esim.
 
Meillä on nykyään kaikki paikat ihan heikun keikun ja jotenkin siihen on tottunut. Kyllä sitä sitten, kun lapset on isompia, niin silloin kiiltää aina ikkunat, pölyä ei löydy mistään ja kukkapenkit ei ole rikkaruohoja nähneetkään. Mutta se siis sitten paremmalla ajalla. Nyt teen niin paljon kuin ehdin ja jaksan.
 
Mä olen kotiäiti ja päiväni menee suunnilleen näin: (lapsia 3)

Aamulla teen kaikkien pedit, avaan sälekaihtimet. Kahdelle Pienimmälle aamupesut ja päivävaatteet. Kuten myös itselle.

Sitten imuroin koko asunnon ja viikkaan pyykit kaappiin.

Sitten aamupalalle.

Sitten kuvailen ja laitan huutikseen myytävää kun lapset leikkivät.

Jossain välissä ruuan laittoa. Teen yleensä ison satsin että siitä syödään 2-3 päivää.

Kun ollaan syöty pienin menee päiväunille ja 2 vee huilimaan (ja toivon että nukahtaa)

Sillä välin siivoilen leikkien jälkiä, otin tarvittaessa rätin käteen jne. Ja olen netissä.

Kun lapset heräävät imuroin taas.

Sitten välipalaa ja mies onkin kotona heti 15.30 jälkeen.

Syödään ruoka ja mies lähtee lasten kanssa ulos.

Minä jään siivoilemaan ja tekemään huutista.

Lapset leikkivät ulkona ja mies tekee pihaa.

Siinä se

:D

P.S. Mutta kun joku tulisi noi ikkunat pesemään :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja tike:
Alkuperäinen kirjoittaja ap kurkkaamassa:
Alkuperäinen kirjoittaja samassa jamassa:
Olisko teillä varaa palkata siivousapua? Sitten, kun itse menen töihin, meille tulee sellainen:)

Kiitos vastanneille. Voikun oliskin varaa siivousapuun, mutta kun on niin isot velat ja muutama muukin juttu, rahat tosi tiukilla. Ja kaikki omaa typeryyttä! Nyt tekisin niin monta asiaa toisin (en ensinnäkään ikinä ostaisi näin isoa taloa!!). Ja rautaa syön säännölliset kuurit, kun hemppa tosiaan tuppaa laskemaan.

sitten teet vointisi mukaan. Kokeileppas pari viikkoa tuota yksi homma päivässä juttua. tänään vaikka päivität pyykit kondieriin, huomenna imuroit =)
Yksi homma päivälle niin et näänny jo ajatuksesta, mitä kaikkea tänään on pakko tehdä :D

Tuntuu että mä teen nyt jo kahdeksan hommaa päivässä töiden lisäksi (joita on pakko nyt ruveta tekemään, joten häivyn tästä), mutta se ei riitä mihinkään tällaisen talon kanssa. Voin vaan kuvitella miten kauan vielä pesen noita ikkunoita. Ne on niin kauheassa kunnossa jo, ettei kehtaa jättää pesemättä enää. Pöly ja läiskät vielä menisi, mutta ikkunoiden välit on täynnä kaikenlaisten elukoitten verkkoja ja kuolleita hyönteisiä. Ja entäs kuisti sitten! Ihan hirvee, samoin hämähäkinverkkoja ja ties mitä joka paikka täynnä. Talossa on isojen ikkunoiden peltiset ikkunalaudat sellaiset ulkopuolelta, että ne on pakko puolen vuoden välein pesaista, muuten ne on todella törkeät, viherän homeen peitossa. Tämmöstä homma on ihan loputtomiin. Ja entäs sitten liesituulettimen suodattimen pesut, uunikin olisi kiva edes parin vuoden välein pesaista, pakastimen sulatukset, takka on täynnä lasten sormenjälkiä ja nuohoojan ympäriinsä jättämään nokea. Mä en mitenkään suoriudu tästä. Oikeasti masentaa. On tullu pari kertaa mieleen, että haluaisin myydä koko talon.

Äh, tänään tämmöinen päivä. Painun tästä valittamasta...
 
Mäkin laitan meidän päivän tähän, lapsia siis kolme ;)

Aamulla heti herättyään lapset syövät aamupalan jonka aikana minä petaan sängyt ja viikkaan eiliset pyykit kaappiin...
Lapset pukevat, tekevät pesut ja pisut ja alkavat leikkimään, minä raivaan keittön, laitan yövaatteet koneeseen, tiskarin päälle ym hommaa...
alan imuroimaan ja ruoka alulle, lapset syövät ja lähdetään ulos koko porukka, lenkitetään koirat, muksut leikkivät kavereidensa kanssa, pienin mahd nukkuu unensa ulkona...ollaan kavereden ja koirien kanssa ulkona, syödään välipalakin siellä...

Neljän maissa aamullista evästä lämmitetään ja syödään päivällinen ja mennään ulos...iltapala seiskan maissa yleensä myös ulkona ( :D ) mies tulee töistä ja ollaan yleensä vielä kavereiden ja lasten kanssa ulkona. ysiltä sisälle, saunaan mies ja lapset, minä laitan koirille ruoat, avaan sängyt ja tyhjennän pyykki ja apkoneen. Lapset pesevät hampaansa ja kaatuvat sänkyyn :D
 
käyn töissä ja teen keskimäärin 9H päivää.
mies yrittäjä ja tekee vielä pisempää
meillä 2lasta 4vja 7v (aloittaa koulun )
illalla lataan pesukoneen ajastimella ja ripustan pyykit aamulla kuivuun (jotkut siirrään kuivausrumpuun ) samalla laitan alakerrassa puuron kiehumaan sekä laitan itseni työ kuntoon.
aamupala lapset hoitoon 4v tarhaa ja 7v. jää mummolle ennen kun jään itse lomalle ja koulu alkaa. (kesäloma elokuun alkaa 11pv. )
töissä... 16.30 aikaan kotio meen klo 7töihin eli lähden tarhan pihasta n. 6.30
4v tarhasta 7v mummolasta harrastuksiin (jotka alkavat elokuussa) välipalaa
harrastusten jälkeen iltaruoka jotain perusjuttuja en edes yritä tehdä mitään minkä tekemiseen menee yli tunti käytän puoli valmista eli valmiiksi marinoituja kanoja, lihoja, pakaste vihanneksi samaa keittoa voi syödä kaksi päivää paistan vaikka kananmunia leivän päälle seuraavana päivänä.
siivousta... seuraavan päivän vaatteet valmiiksi helpottaa aamuja vaateita ei saa vaihtaa aamulla paitsi jos vettä sataa ja illalla on valittu hellemekko ;)
ilta toimet alkaa klo 20 kesällä ( kun koulut alkaa niin klo 19 ) eli meillä lapset harvoin ehtivät kauheeta kaaosta saamaan aikaseksi kun ilta on niin lyhyt harrastusten takia ja muutenkin. lapset itte siivoovat... joo kuulostaa helpolta kyllä meillä tästä tapellaa mutta kerään lelut sitten laatikkoon ja laatikko varastoon... sieltä saa jos siivoo.... ilkeä minä
4v jaksaa kapinoida 7v ei enään....
muksut nukkuun klo 21 ( koulun alettua 20 ) nukahtavat helposti koska tottuneet rutiiniin aamulle herätys ennen kuutta
lähden lenkille n.45-60min ja nukkuun klo 22... mies kotiuttuu ilta ruoalle taikka viimeistään klo 20 tästä olen pitänyt kiinni....
aamulla sama rumpa....
iltapala on tyyliin omana taikka leipä koska ilta ruoka syödään usein aika myöhään ja aamulla puuro jo kello 6.
perjantai on kauppa päivä johon mieskinn osallistuu ja tällöin syömme ulkona.
lauantaina käydään ostoksilla jos tarvetta... imuroidaan pyyhitään pölyjä ja leikataan nurmikkoa mitä milloinkin... illalla otetaan rennommin ja sunnuntaina tapaamme ystäviä mummoja... viikolla en edes yritä.... jos esim. mummo haluaa käydä niin voivat käydä meillä sillon en kestitä vaan tapaavat lapsia kahvia toki saavat.... osaan myös pyytää apua eli kun aika taulut ei täsmää niin soitan mummoille, naapurin 16v. tytölle.....
meillä ei kiillä mutta perus siistiä kyllä... ikkunan pesun hoiti ostettu palvelu matot pesee pesula....
niin ja 7v tytön koti töihin kuuluu tiskikoneen tyhjäys ennen iltaruokaa...

 
Meillä kolme lasta. 9, 8 ja 6,5 kk. 2 koiraa, 2 hevosta ja iso akvaario.
Siivoamista ja huoltamista kyllä riittää, vanha kyläkouu joten isot ja tilavat pihat mutta olen rytmittänyt päivät.
Herätys 6.45 ja talliin antamaan hevosille ruuat ja vien nyt samalla kertaa ulos syömään aamuheinät. Sitten päästän koirat ulos ja sillä aikaa koirille ruoka ja lapsille aamupalan laittoa.
Aamupalan jälkeen isommat lapset touhuavat omia ja pikku mies leikkii ja sillä välin pyykkikone päälle, astianpesukone päälle ja imuroin. Imuroin isojen koirien vuoksi joka aamu paitsi sunnuntaina.Luuttuan lattait joka toinen aamu ja pölyt pyyhitään myös silloin.
Sitten lasten kanssa ulos ja tekemään tallihommat ja päivä ruuat pojille.
Ruoho leikataan keskiviikkoisin ja kukkapenkkejä hoidan joka päivä säännöllisen epäsäänöllisesti.Akvaarion siivous perjantaisin.
Ruuanlaitto iltapäivällä ja ruoka kun mies tulee kotiin n.16.30. Sitten yhteisiä harrastuksia ja yhteistä toimintaa.

Organisointi auttaa paljon.
 
mä olen päättänyt että heti kun alan hiukkaakaan enemmän tienaamaan hankin palkattua siivousapua.

yleensä olen pihi ja nuuka mutta siihen, että voin olla edes hetkittäin stressaamatta sivouksesta ja kämppä olisi edes joskus asuttavassa kunnossa olen valmis tuhlaamaan rahaa.

esim. pari kertaa kuussa
 
En tiiä onko meillä lapset jotenkin epänormaaleja, kun homma menee yleensä niin, ett kun yritän tiskata tai laittaa pyykkejä niin sillä aikaa jotakin särkyy..tai ainakin joku toinen paikka (vaikka keittiön kaapit) levitetän lattialle.. Joskus olsi kyllä ihana unohtaa nuo loputtomat kotityöt ja viettää vaikka koko päivä perheen kanssa siis ei niin, että "mene sinä lasten kanssa ulos ja minä siivoan".

No, meillä on toinen vuorotöissä ja mies tekee päivätyötä kokoaikaisena ja on näin ollen 7-17 pois kotoa. Joten hommia tehdään niin paljon ja nopeaa kun vaan ehtii ja silti paikat on rempallaan ja kamala stressi tekemättömistä hommista. Usein niistä tulee riitaakin kaiken kiireen kanssa.

Joka päivä pestään pyykkiä väh. 1 koneellinen ja viikataan kaappiin, aamulla tai illalla tiskaan (käsin), riippuu työvuoroista. Teen ruuan kun ehdin. Ulkoillaan pari kertaa päivässä. Kerran viikossa pyyhitään pölyja ja viedään matot ulos (toinen vapaa päivä viikossa). Imurointia kun ehtii ja tarpeen mukaan.. Pihatöihin kuluu n.5h ja se tehdään viikonloppuisin, kun muutenkin ulkoillaan.
 
Minusta iso asia on opettaa koko perheelle, että tavaroilla on paikka ja tavara on paikallaan, jos se ei oo käytössä.

Kasoja ja pinoja ei kannata kerryttää minnekään. Kaikki ylimääräinen roina pois talosta. Se, mitä ei tarvita, joutaa ulos.

Kunnon viikkosiivous helpottaa kaaoksen hallintaa ja kun siitä tulee rutiini, niin se sujuu, vaikka ei huvittais alottaa koko hommaa.

Vie mennessäs, tuo tullessas toimii mulla. Jaa hommia muillekin, halusivat tai eivät. :whistle:
 
Ei meillä mitenkään huippusiistiä oo, mutta...
Aamulla heti ekana illalla valmiiksiladattu pesukone päälle (klo 6, kun mies lähtee töihin).
Sit kohta aamupalat valmiiksi odottamaan lapsia, jotka herää sit ku on sen aika. Pedit käydään petaamassa aamupalan jälkeen, kun puetaan päivävarustus päälle. Isommat tekee sen itse, pienille petaan mie tai isommat lapset joskus.
Kun kohta tää arki taas alkaa, niin keittiön siivous ja tarvittaessa alakerran imurointi aamupalan jälkeen, ja sit ulkoilemaan.
Ulkoilun lomassa pihan laittoa, jos sinä on jotain laitettavaa, lapset leikkii keskenään.

Sit tullaan sisään, lämmitetään lounasta edellisen päivän päivällisestä, tai kokataan jotain nopeaa ja helppoa.
Sit on pienten päiväunet. Päiväunen aikaan esivalmistellaan päivällinen, ja siivotaan , jos on tarvis. Pyykkihuoltoakin tehdään. Jos ei oo tarvista, niin ne "pienet" jotka ei nuku päikkäreitä, pelaa, "lukee", leikkii jotain, katsoo telkkaria tai on tietokoneella :ashamed: - koitan saada hetken aikaa itselleni myös.

Sit kun koululaiset tulee kotiin (kohtahan se koulu alkaa taas), on läksyjä, välipalaa jne.
Sit laitetaan päivällisruoka tulemaan.
Mies kotiutuu n. 16.30 maissa, jolloin heti syödään. (Joskus me syödään jo klo 16, jos isommilla on meno harrastuksiin alkuillasta.) Laitetaan syönnin päälle keittiö kuntoon.

Sitten lapset joko päättää katsoa lastentunnin, tai sit mennään ulos. Tai jaetaan porukka "kahtia" ja tehdään molempia. Voidaan myös mennä lenkille, tai käydä kirkonkylän kaupassa, tai mitä nyt on tarvis tehdä.

Illalla kerätään lelut, ja imuroidaan alakerta vielä. Sit pesut, iltapalat, keittiön laitto kuntoon ja muut iltatoimet... ja sit lapset jo alkaakin kohta maate... ja loppuilta on vanhempien omaa aikaa.

Meillä tosin helpottaa tosi paljon se, että lapsilla on kiertävä lista tehtävistä, joita he tekevät... Esim. yläkerran imurointi 2 kertaa viikossa (ma ja to ), pyykkien kaapppiin laittoa, tiskikoneen tyhjennystä ja täyttöä, alakerran imurointia, roskien vientiä jne - jokaisella lapsella (siis ihan pieniä lukuunottamatta ) on aina joku kotihomma päivittäin.

Perjantaisin mie alan aamusta siivoamaan, ja teen viikkosiivouksen. Ikkunat pestään aina silloin vaan, kun mies osallistuu siihen... meillä on niin isot ikkunat, että niistä en selviä edes yksin, en saa niitä aukikaan. Pikapesu hoituu sisäpuolelta kyllä suihkeen ja rätin kanssa ;)

Ja sit isot kauppaostokset siis tehdään kerran viikkoon myös, eleensä perjantai iltaisin. Mie meen kauppaan ja mies hoitaa lapset.
 

Yhteistyössä