Tekemistä lapsen kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "tiinu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"tiinu"

Vieras
Vietän yleensä päivät ja illat kahdestaan lapsen (2 v.) kanssa. Päivä menee yleensä ihan hyvin, kun on ulkoilua, syömistä, päikkäreitä ja ehkä jotain kerhoja tms. Mutta iltaisin noin kuuden maissa iskee usein jo uupumus, että mitäs vielä. En meinaa keksiä tekemistä tuon ikäisen kanssa. Olisko ideoita?

Askartelu ei vielä oikein suju, piirtämiseen jaksaa keskittyä noin 5 min ja muovailuvahoihin ehkä 10 min. Autoleikeistä tykkää, mutta jotenkin se vaan ei suju multa ainakaan pitkiä aikoja putkeen. Jos hän saisi valita niin koko ilta menis päristellessä pikkuautoilla lattioita pitkin.
 
Tarvitseeko koko ajan tehdä jotain? Opeta lapsi leikkimään myös itsekseen, eli anna välillä päristellä pitkin lattioita osallistumatta siihen.

Lue lapselle, ota syliin
 
Kyllä hän aikapaljon leikkii myös itsekseen, mutta kyllä kaipaa myös seuraa ja tulee paljon sitten ihan pyytämään että tule tänne leikkimään. Luetaan ja syliteläänkin paljon, varsinkin sitten kun nukkumaanmeno lähestyy. Mutta ilta on pitkä, kun menee vasta noin klo 22 nukkumaan.
 
oli ihan samanlaista,mies aina myöhään töissä,mutta nyt kun olen töissä ja lapsi nyt 3v. alkanut vähän leikkii itsekseenkin on helpompaa.
Me ulkoiltiin paljon ja käytiin välillä kyläilemäss,kirjastossa oli myös kiva käydä. Mä en itse osaa/tykkää leikkiä ja lapsi ei ikinä itekseen leikkinyt... aika paljon luettiin kirjoja,muovailtiin ja maalaltiin. Dubloilla rakenneltiin,joskus leivottiin.
 
mullakin loppuis mielikuvitus jos pitäis keksimällä jotai keksiä. vinkit ovat peräisin sellaisesta "posket punaisiksi" joku nuori suomen liikuntakampanja... siiinä oli 50 hengästyttävää vinkkiä, eli mitä liikunnallista voisi tehdä lasten kanssa. (sain esitteen päivokdista, en oo kattonu oisko jossai netissä.) mutta esimerkkejä: majan rakentaminen, siivoustalkoot, uintireissu, loikat lätäköiden yli, lankalabyrintti, aakkosjumppa, esterata mattorullista, patikointia ja eväät, pyöräillen kirjastoon, taskulamppuilua pimeässä, aarteen piilotus, "takaperin-päivä", tyhjien muovipullojen keilaaminen, säkkihyppely, piilosta, kerätään 10 kasvia, seinäpallo, temppujen valokuvaaminen... tässä esimerkkinä, saapi toki soveltaa tai sitten pohtia ite mitkä käy tämän ikäiselle. aika monet näistäkin varmasti. hauskaa tekemistä!
 
Meillä "harrastettiin" esim. tavallisia koti hommia. Ruuanlaitosta (pikku miehelle vaan tuoli lieden viereen) tykkää kovasti, varsinkin jos sai lisätä aineita (esim makaronit veteen jne) vihannesten pilkkominen oli myös hauskaa (näin ruuanlaittoon saa kulumaan hyvin enemmän aikaa), pullien pyörittäminen myös ehdoton hitti. Välillä pyyhittiin pöytiä tai keittiön kaapistoja. Imurointi oli äänineen myös ehdoton hitti. pyykkikoneen täyttö jne. Suuret kehut vielä perään niin homma on hanskassa.
 
Ulos sitten vielä tuossa vaiheessa. Meillä lähdetään hyvin usein vielä ulos reilun tunnin ulkoilulle kuuden maissa, Kirjastossakin ennättää käydä ihan hyvin, tai tehdä ostokset huomista varten.

Joinakin iltana pitkä kylpy-ilta, meillä ehkä kerran viikossa, jolloin pestään leluja ja minä yleensä jonkun nyrkkipyykkiä vaativan vaatteen. Tähän aikaan lanoliinitan villasukkia ja pesen villavaatteet talvikuntoon.
Myös lapset tykkää pestä nukenvaatteita.
 
Meillä ainakin kuunnellaan radiota :--) se on mukavaa ja rauhallista tekemistä (äidillekin pieni lepohetki). Yleensä kuuntelemme myös lastensatuja ja radiosta tulevia lastenjuttuja. Olen kuullut että Bassoradio-nimisellä kanavalla alkaa joulukuussa lauantaisin lastenradio-ohjelma yhdessä Ipanapan kanssa! Tiedän mitä meidän perheessä tullaan tekemään lauantaisin... ;--)
 

Yhteistyössä