Miettikääs nyt hei. Tai lähinnä ap, mietipä nyt;
Naapuristasi alkaa illalla kuulumaan lapsen itkua ja huutoa. Kuulostaa siltä, että lapsi on sekä tosi tuskissaan että peloissaan. Itku ei lopu heti, vaan jatkuu.
Menet naapurin ovelle kolkuttamaan, kysyäksesi että onko kaikki hyvin. Huuto kuuluu, ovea ei avata.
Soitat 112, koska et tiedä mitä naapurissa mahtaa tapahtua. Ajattelet, että parempi jos viranomaiset tarkistavat asian, siltä varalta että lasta tosiaan hakataan tms.
Poliisi käy naapurissasi. Sen jälkeen naapurin naista ja lasta ei näy ollenkaan (kun ovat piilossa siellä anopin luona, mitä naapuri ei tietenkään tiedä). Mikä varmasti osaltaan lisää ihmettelyä ja epäilyjä.
Helpoimmalla olisi varmaan päässyt jos olisi selittänyt asian naapurille joko tilanteen ollessa päällä tai heti sen rauhoituttua. Että lapsella on sairaus, jonka takia saa huutokohtauksia. Esittänyt pahoittelunsa siitä, jos ja kun tästä aiheutuu melua (vaikka oikeasti ei olisikaan pätkän vertaa pahoillaan metelistä). Pystyssä päin, ystävällisesti, ilman uhmaa tai marttyyriasennetta kertonut miten asiat ovat. Ensi kerralla naapuri varmaan sitten muistaisi että lapsella on se sairaus. Nyt hän ei tiedä siitä, ja katoamistemppunnekin on omiaan herättämään ties mitä epäilyksiä (naapurin lapsi itki ja huusi, poliisit kävi, nyt ei näy naapurissa lasta eikä äitiäkään...) - ja melko varmasti poliisille soitetaan taas seuraavallakin kerralla, kun lapsi saa kipukohtauksen.
Naapuri sitäpaitsi teki juuri kuten täälläkin aina neuvotaan; ei soittanut suoraan poliisille, ei tehnyt nimettömänä ls-ilmoitusta, vaan meni oven taakse kysymään onko kaikki hyvin (tai siis, ovea ei avattu, mutta silti).