Tiedätkö yhtään kiusaamistapausta jossa kiusaajat olisivat seuranneet kiusattua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Itse ajattelin aikoinani,kun minua kiusattiin,että ongelmia on nimenomaan KIUSAAJILLA,ei kiusattavalla. He purkavat omaa pahaa oloaan johonkin muuhun kuin itseensä.Olen todella pahoillani,että olet joutunut kokemaan sellaista! Oletko aivan varma,etteivät kiusaajasi olleet sinulle kateellisia? Sinulla oli jotakin,mitä heillä ei ollut? Kauneutta? Älyä? Olit aikaisemmin poikien suosiossa kuin he? Tai jotakin muuta vastaavaa,mistä teini-ikäiset voisivat saada aiheen kateuteen-->kiusaamiseen.
Kiusaaminen on jättänyt sinuun todella syvät arvet.Pelkäät elää! Ja tiedätkö ystäväiseni,ehkä tarvitsisit todella nyt kuuntelijaa,ammatti-ihmistä juttelemaan kanssasi kipeistä muistoista.Ihmistä,joka käy askel askeleelta YHDESSÄ sinun kanssasi asiat läpi,niin,että tunnet olevasi turvassa. Sinun täytyy päästää jo tuo peikko pois pääsi sisältä.Se on aiheuttanut sinulle pahaa enemmän,kuin itse ymmärrätkään. Ole kiltti ja varaa aika psykologille.Terapiasta on ihan varmasti apua,minä lupaan! Aurinkoista kesää sinulle,kyllä kaikki vielä järjestyy,kun uskallat tarttua toimeen! :-)
 
Sä et tosiaan ole niin sekaisin että joutuisit pakkohoitoon. Turhaan niitä lääkkeitä pelkäät, esim. kaksisuuntaista on käytännössä pakko hoitaa lääkkein ja ne oikeasti auttavat. Jos oikein ahdistaa niin mene vaikka terkkariin ja sano että pakko päästä nyt jonnekin juttelemaan. Ja muutakin apua saa kuin terkkarin kautta, just ne auttavat puhelimet esimerkiks. Ja jos olet jonossa sinne uuteen kaupunkiin minne EHKÄ muutat niin siinähän voi kestää ennenkuin sinne pääset, kannattaisi hankkia sitä jeesiä vaikka heti huomenna.

Ja älä kuvittele että oisit jo pilannut elämäs. Monella ihmisellä on mennyt paaaaljon paskemmin ja silti ovat selvinneet hengissä ja terveinä. Että ei tosiaan kannata ajatella 'mitä väliä enää ku paskaks tää elämä on menny muutenkin'. Keskity siihen mikä sulla on hyvin, ei siihen mikä on huonosti.

Emmä muuta sinne ehkä, vaan oon löytänyt nyt toisen kämpän joka on enää vuokrasopparin allekirjoittamista vaille valmis. Eli pitää matkustaa pian Ouluun kirjoittamaan se :)

Ja on monella voinut mennä huonomminkin, mutta jokaisen oma sietokyky on rajallinen ja minä en selvinnyt terveenä tästä...
 
Oletko siis nyt hakenut apua mielenterveysjuttuihin? Pelkoon, ahdistukseen, masennukseen jne. jotka vaikeuttavat jokapäivästä elämääsi? Onko sulla hoitosuhdetta mihinkään? Jos ei ole, niin voisitko heti huomenna soittaa terveyskeskukseen?

Toisekseen, miksi sinä kuvittelet, että olisit kiusaajille niin tärkeä, että he käyttäisivät elämänsä sinun vainoamiseen jotta voisivat jatkaa kiusaamista? Todennäköisesti olit heidän elämässään vain yksi ihminen, jonka käytös ärsytti ja joka oli helppo ottaa silmätikuksi ja kiusaamalla sinua he vain purkivat omaa pahaa oloaan ja epävarmuuttaan. Nyt heillä on jossain oma elämä opiskelu- ja työpaikkoineen, koteineen, perheineen, harrastuksineen, lemmikeineen, ihmissuhteineen. Jättäisikö kukaan noita asioita ihan vain seuratakseen sua että pääsee taas vittuilemaan tai katsomaan pahasti? Kuvitteletko että juos joku sun entinen kiusaaja saisi tietä minne olet muuttamassa, se jättää mies- tai naisystävänsä, antaa lemmikin pois ja pistää talon myyntiin jotta voi muuttaa sun perässä? Niinpä, ei todellakaan. Ei niitä kiinnosta enää sun tekemiset ja asumiset. Luota siihen.

Voi tietysti käydä niin, että joku sun entinen kiusaaja sattuu vahingossa muuttamaan samalle paikkakunnalle. Se ihminen ei ole tehnyt sitä tarkoituksella. Todennäköisesti sitä hävettää oma käytös, vaikkei se sitä koskaan kehtaisi myöntää. Jos törmäät niihin ihmisiin, katso silmiin ja tervehdi, se on pahinta mitä voit tehdä. Todennäköisesti ne haluaisivat vajota maanrakoon häpeästä. Tai sitten vain annat olla, olet niin kuin et huomaisikaan. Kukaan ei taatusti ala seurata sua, ei ne halua enää nähdä sua.

Ja ei, en tiedä yhtään tapausta että kiusaaja olisi muuttanut kiusatun perässä.

Tässä on asiaa, kirjotan kanssa näitä juttuja paperille. :)

Niin ja varmasti suurimmalla osalla onkin noin, niinkuin sanoit ettei sen takia seurais. Mut pelkään et ees joku, yks, ainut, pari, muutama saattaa kokee siitä jotain mielihyvää jos kuulis ja muuttaa sen takii tai ehdottaa kumppanilleen et muutetaan tonne ja miettis ite sitä kuinka hupaista ois taas pilata mun elämä..

Emmä usko et niitä hävettää. Ne aattelee vaan et mussa on se vika, että mä ITSE aiheutin sen kiusaamiseni, koska mä ITSE säädin niiden useiden jätkien kanssa ja joskus jopa varattujen ja mä ITSE olen puhunut heistä myöskin paskaa ( mikä ei pidä paikkaansa, omasta mielestäni koska en ole keksinyt heistä mitään perättömiä asioita ja musta taas on keksitty että olisin pannut yli puoli paikkakuntaa läpi ja yleisissä vessoissa ja ties mitä paskaa ja mähän en oo ollu kenenkään kans sillain, mut silti ne sokeesti uskoo.. enkä tajua, vaikka ne tuskin tietää itsekkään nimiä ees kenen kanssa tuo ois ollu sillain koska niitä ei ole! :D silti vaan " huora se vittu se on, kaikkia se pannee " ) mut he väittävät ärsyttävästi että paskan puhumista on ilmeisesti se kun minä oon haukkunu heitä, koska ovat kiusanneet mua. Meidän ajatusmaailmat on ilmeisesti ollu ristiriidassa paskan puhumisen kanssa sitten, mitä teistä on se kun joku puhuu paskaa... ?

Sit luottamuksen arvonen ois pitäny enemmän olla, mut tuntuu et mä oon oppinu sen taidon vähän aikaa vasta sitten. Tajunnu että emmä voi arvostaa oikein itseäni jos kerron asioita eteenpäin josta ollaan sovittu että ei puhuta. Tätä mä kadun ja sitä että purin pahaa oloa toisiin.
 
[QUOTE="Vieraileva tähti";28570924]Itse ajattelin aikoinani,kun minua kiusattiin,että ongelmia on nimenomaan KIUSAAJILLA,ei kiusattavalla. He purkavat omaa pahaa oloaan johonkin muuhun kuin itseensä.Olen todella pahoillani,että olet joutunut kokemaan sellaista! Oletko aivan varma,etteivät kiusaajasi olleet sinulle kateellisia? Sinulla oli jotakin,mitä heillä ei ollut? Kauneutta? Älyä? Olit aikaisemmin poikien suosiossa kuin he? Tai jotakin muuta vastaavaa,mistä teini-ikäiset voisivat saada aiheen kateuteen-->kiusaamiseen.
Kiusaaminen on jättänyt sinuun todella syvät arvet.Pelkäät elää! Ja tiedätkö ystäväiseni,ehkä tarvitsisit todella nyt kuuntelijaa,ammatti-ihmistä juttelemaan kanssasi kipeistä muistoista.Ihmistä,joka käy askel askeleelta YHDESSÄ sinun kanssasi asiat läpi,niin,että tunnet olevasi turvassa. Sinun täytyy päästää jo tuo peikko pois pääsi sisältä.Se on aiheuttanut sinulle pahaa enemmän,kuin itse ymmärrätkään. Ole kiltti ja varaa aika psykologille.Terapiasta on ihan varmasti apua,minä lupaan! Aurinkoista kesää sinulle,kyllä kaikki vielä järjestyy,kun uskallat tarttua toimeen! :-)[/QUOTE]

Aw. Kiitos <3

Joo no siis ihan ite sössin asiani ja aiheutin itelleni sen haukkumisen, huutelun, tönimisen, mulkoilun, naureskelun, juoruilun, väkivallalla uhkailun jne...

Eli siis flirttailin vaan kaikkien jätkien kanssa ja tekstailin niiden kanssa jotain panojuttuja ja menin välillä varattuihin asti ja otin sellasia sekstisiä kuvia itestäni. Alakoulun viimesillä luokilla ja sit mulla oli ylä-asteelle mentäessä heti jo se maine ja tuo paska edessä.

Monesti oon jälkeenpäin miettiny et sainko sitä mitä tilasin vai oliko tuo silti väärin.
 
Mut kuinka TODENNÄKÖISTÄ se on et jos muuttaa muualle 200km päähän niin tulee enää elämässä törmäämään niihin kiusaajiin?

Rehellisesti.

Mä en ite oikeesti pysty siihen, että näkisin enää niiden naamoja siellä jos oon vihdoin saanu elämän järjestykseen ja mun vierellä ois poikaystävä, uusia ystäviä... mä haluun kokonaan unohtaa sen että mua ikinä edes kiusattiin. Siks ne naamat ei enää mun elämään sovi, vaikka kuinka yrittäis sovittaa hyvällä ja he pyytäisi anteeksikin niin ei ei ei. Heidän pärstänsä muistuttavat aina siitä!

Mun on pakko saada jotenkin joku varmuus tähän, ettei aina tarviis elää pieni pelko takaraivossa.
 
Minusta tuntuu että et ole antanut itsellesi anteeksi menneisyyttäsi. Tee se ensin, niin on helpompi edetä. Miten neuvoisit tytärtäsi jos hän olisi kokenut saman?
 
Tässä on asiaa, kirjotan kanssa näitä juttuja paperille. :)

Niin ja varmasti suurimmalla osalla onkin noin, niinkuin sanoit ettei sen takia seurais. Mut pelkään et ees joku, yks, ainut, pari, muutama saattaa kokee siitä jotain mielihyvää jos kuulis ja muuttaa sen takii tai ehdottaa kumppanilleen et muutetaan tonne ja miettis ite sitä kuinka hupaista ois taas pilata mun elämä..

Emmä usko et niitä hävettää. Ne aattelee vaan et mussa on se vika, että mä ITSE aiheutin sen kiusaamiseni, koska mä ITSE säädin niiden useiden jätkien kanssa ja joskus jopa varattujen ja mä ITSE olen puhunut heistä myöskin paskaa ( mikä ei pidä paikkaansa, omasta mielestäni koska en ole keksinyt heistä mitään perättömiä asioita ja musta taas on keksitty että olisin pannut yli puoli paikkakuntaa läpi ja yleisissä vessoissa ja ties mitä paskaa ja mähän en oo ollu kenenkään kans sillain, mut silti ne sokeesti uskoo.. enkä tajua, vaikka ne tuskin tietää itsekkään nimiä ees kenen kanssa tuo ois ollu sillain koska niitä ei ole! :D silti vaan " huora se vittu se on, kaikkia se pannee " ) mut he väittävät ärsyttävästi että paskan puhumista on ilmeisesti se kun minä oon haukkunu heitä, koska ovat kiusanneet mua. Meidän ajatusmaailmat on ilmeisesti ollu ristiriidassa paskan puhumisen kanssa sitten, mitä teistä on se kun joku puhuu paskaa... ?

Sit luottamuksen arvonen ois pitäny enemmän olla, mut tuntuu et mä oon oppinu sen taidon vähän aikaa vasta sitten. Tajunnu että emmä voi arvostaa oikein itseäni jos kerron asioita eteenpäin josta ollaan sovittu että ei puhuta. Tätä mä kadun ja sitä että purin pahaa oloa toisiin.

Luota minuun, ei kukaan saa sun kiusaamisesta niin paljon mielihyvää että jättäisi nykyisen elämänsä taakseen seuratakseen sua. Ei kukaan! Ihan älytön ajatus. Sä olet nyt henkisesti niin pahasti ahdistunut ja sulla on jotain pakko-ajatuksia noita kiusaajia koskien, ja oikeasti kuka tahansa ihminen, jolla ei ole mielenterveydellisiä ongelmia, voi vakuuttaa sulle, ettei kukaan sua halua seurata. En sano tätä pahalla, vaan haluaisin että ymmärrät, että sä et nyt ajattele järkevästi etkä terveellä tavalla, ja siksi kuvittelet noita seuraamisjuttuja. Ne on vaan sun pään sisällä, ihan oikeasti kukaan ei ala sua seuraamaan, kukaan ei HALUA seurata sua.

Jokainen on tehnyt typeriä asioita joskus, ja joskus käy niin idiootit ihmiset alkaa levitellä ja suurennella niitä juttuja, lisäilee vähän omiaan ja aiheuttaa sillä tavalla kiusaa. Se ei ole sinun vikasi. Varmaan joka koulussa on vähintään yksi tyttö jolla on "huoran" maine, vaikka sille ei olisi oikeita perusteita. Ihmiset vaan on niin ilkeitä, että alkavat puhua tollasia, jos joku laittaa ensin liikkeelle jonkin harmittoman jutun. Anna nyt hyvä ihminen itsellesi anteeksi jos olet jotain hölmöä tehnyt, nyt on uusi päivä eikä sun tarvitse enää toistaa samoja virheitä. Me ihan kaikki ollaan joskus tehty jotain mitä on kaduttu, mutta me jatketaan sitten eteenpäin vahingosta viisastuneena.
 
AP, voin lähes tulkoon saman kokeneena antaa muutaman vinkin:

Lopeta tuo uhriintuminen. Olet jäänyt märehtimään siihen uhrin asemaan ja se ei lopu ennen kuin teet sille jotain. Sinä olet aina uhri, jos kerta haluat olla uhri. Uhrina oleminen on helppoa, siihen on tottunut. Uhrina sinä voit syyttää menneisyyttä kaikesta, eikä sinun itse tarvitse ottaa vastuuta jos vaikka elämässä joku myöhemmin epäonnistuu, Ajattelet vain, että totta kai se epäonnistuu, niinhän kaikki aina muutenkin on epäonnistunut. Uhrina sinä annat vallan muille, sinä et ole oman elämäsi ratissa. Sinä olet OLLUT koulukiusaamisen uhri, mutta vain sinä voit päättää oletko se sama pelokas, kiusattu, lannistettu tyttö kuin silloinkin.

Kasvata sisua. Minua on auttanut vittuuntuminrn mua huonosti kohdelleisiin ihmisiin. Päätin, että minähän näytän niille, nostin pään pystyyn ja purin hammasta.

Hanki apua - heti. Älä lykkää sitä, älä ajattele, että sitten kun... Hanki sitä nyt. Tänään. Et joudu laitokseen, et taatusti. Lääkkeet ei ole huono asia, ne auttaa oikeasti. Itse vastustin masennusta sairastessa liian pitkään lääkkeitä, ja lopulta tilanne vaati hyvin suuren lääkityksen ja terapian, että alkoi paranemaan. Ei asiat lykkäämällä parane.

Lopeta näiden asioiden vatvominen täällä palstalla. Sun tilannetta ei paranna enää yksikään avaus. Miksi kuvittelet, että tämä avaus helpottaa sun oloa, jos ne muutkaan ei ole sitä tehnyt? Tämä vatvominen vahvostaa sitä sun uhri-roolia. Aina kun meinaat kirjoittaa avauksen/alkaa murehtia niitä asioita, katkaiset sen ajatuksen tekemällä muuta (menet lenkille, kudot, teet 20 punnerrusta, muistelet lastenlauluja, teet sudokuja tms.). Pääasia on saada se ajatusten kehä katkemaan. Se vaatii työtä ja sinnikkyyttä, mutta onnistuu.

Karistat sen kiusatun roolin päältäsi. Olet muutakin kuin koulukiusattu. Ota ne roolit haltuun.

Ymmärrä, että kiusaaminen on lähes aina PAIKKAkohtainen asia. Se kiusaaminen tapahtuu pääosin siinä paikassa, tai sen paikan yhteidessä (juurikin kouluaikoina, tietyssä työpaikassa, harrastusporukassa), eikä se yleensä jatku muualla.

Lopuksi, hyväksy se tosiasia, ettei kukaan voi sitä kiusaamiskokemusta sulle hyvittää. Turhaan odotat, että kiusaajat pyytää anteeksi, maailma muuttuu kertaheitolla upeaksi paikaksi. Hyväksy se menneisyys. Minä toivoin pitkään, että kiusaajani tajuavat mitä olivat tehneet ja pyytäisivät anteeksi. Turhaan. Sitten kun muutama lähestyi mua fb:ssa, tajusin, että ei ne oikeasti muista/välitä niistä asioista.

T. 10 vuotta koulukiusattu, 7 vuotta masennusta sairastanut, ihmisiä pelännyt, nykyinen upea nainen.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Vastaus tuonne aikaisempaan minulle osoitettuun vastaukseen. Sinä olit silloin vielä LAPSI,kun käyttäydyit noin,murrosikää lähentelevä tyttönen,jonka normaali seksuaalisuus oli heräämässä. SIKSI käyttäydyit niin.Hormonit olivat alkaneet hyrräämään ja se tuli ulos sillä tavalla. Ehkä se näytti joidenkin ihmisten mielestä typerältä jne..mutta ajatteles,he itse ovat VARMASTI toilailleet omalla kohdallaan jollakin tavalla myös! Kukaan meistä ihmisistä ei ole täydellinen! Minäkin ihastuin juuri sen ikäisenä,ennen sitä ja sen jälkeenkin useisiin poikiin ihan joka viikko,kirjoittelin heille vaaleanpunaisia rakkauskirjeitä,keimailin,ehkä pussasinkin, ym. ym. ym. joka oli ehkä naurettavaa,mutta niin minä kasvoin nuoreksi naiseksi ja siitä viisaaksi aikuiseksi,jolla on nyt oma rakas perhe. Uskon,että sinäkin pystyt siihen. Päästä nyt vaan rohkeasti irti lapsuutesi peikosta ja ala elää nuoren aikuisen onnellista elämää. Löydät vielä miehen,jolle kelpaat ihan sellaisena kuin olet ja jonka kanssa perheesi vielä perustat. Kovasti haleja sinulle!
 
Okei kiitti hyvistä vastauksista, mä kirjotan noita ylös, niin voin sit aina lukee jos mulle tulee sellanen tarvis.

Mut halusin vastauksen kyllä nyt siihen, et kuinka TODENNÄKÖISTÄ on että niihin kiusaajiin törmää enää siellä Oulussa muuton jälkeen?
 
Okei kiitti hyvistä vastauksista, mä kirjotan noita ylös, niin voin sit aina lukee jos mulle tulee sellanen tarvis.

Mut halusin vastauksen kyllä nyt siihen, et kuinka TODENNÄKÖISTÄ on että niihin kiusaajiin törmää enää siellä Oulussa muuton jälkeen?

Siis sinulla on suurikin todennäköisyys jossakin elämänvaiheessa törmätä kiusaajiisi Oulussa, koska he saattavat vierailla siellä tai jopa muuttaa asumaan sinne. Ihmiset matkustelee ja muuttaa monta kertaa elämänsä aikana ja sä et voi sitä estää.

Mutta miten ajattelet kun näet ne Oulun kaduilla? Onko reaktiosi

"Voi ei, nyt tuo on seurannut mua tänne, on selvittänyt että missä asun ja missä liikun, missä opiskelen, ja se meinaa viettää loppuelämänsä mua vainoten. Mulkaisikin niin ilkeästi. "

vai

"Jaaha, pitipä törmätä tuohon kiusaajaan, mulkaisipa taas niin ilkeästi. No, onneksi hänellä on oma elämänsä ja minulla minun, mun ei tarvitse enää välittää hänestä/heistä eikä hänkään välitä enää minusta."

Ensimmäinen kertoo vainoharhaisuudesta, jälkimmäinen on terveen ihmisen ajattelutapa. En sano etteikö tuossa tokassa reaktiossa voisi olla terveelläkin ihmisellä vielä enemmän ahdistusta ja ärsyyntymistä, kiusaamista ei ole kenenkään helppo unohtaa, mutta missään tapauksessa tuohon ekaan ajattelutapaan ei pidä mennä.

Sä olet tehnyt nuorena virheitä, varattujen kanssa flirttailu on varmaan semmoinen asia mikä on ehkä eniten herättänyt närää muissa tytöissä, vaikka kiusaaminen taas oli väärin heiltä.
Mutta, mitä sitten? Melkein jokainen on sössinyt asioitaan nuorena. Joku on vetänyt vaikka huumeita, näpistellyt, harjoittanut ilkivaltaa ja on lojunut putkassa harva se viikonloppu. Lähes kukaan ei ole nuorena kovin järkevä.
Sun pitää nyt ajatella että "se oli silloin, nyt on nyt. Tein virheitä mutta olen oppinut niistä."

Mä en määrittelisi ihmistä nuoruusajan käyttäytymisen mukaan, ja yleensä aikuiset, elämää nähneet ihmiset antavat nuoruuden töppäilyt aika hyvin anteeksi ja pistävät ne nuoruuden piikkiin. Jostain ihan mahdottomasta hulivilistä voi tulla hyvin vastuullinen aikuinen. Tiedän erään entisen linnakundin joka vietti nuoruutensa ties miten, mutta nyt on kunnanvaltuutettu.

Oulu on sen verran iso kaupunki, että pystyt piiloutumaan. Siis, en tarkoita että sun pitäisi kirjaimellisesti piiloutua kämppääsi ja istua siellä verhot ikkunoissa, vaan tuon kokoisessa kaupungissa pystyy luomaan verkostoja pienen joukon kesken, hengailemaan siinä piirissä ilman että koskaan tulee isommin kosketuksiin kiusaajiesi kanssa. Sulla on mahdollisuus luoda uusi elämä ilman sun häpeällistä menneisyyttäs. Ja sitten jos ja kun näet kiusaajiasi kadulla tai ne ammattinsa puitteissa palvelevat joskus sinua (en tiedä heidän ammattejaan mutta kuvitellaan nyt vaikka kaupan kassa, ensiavun hoitaja, verovirkailija tms.joihin on aika iso mahis törmätä) niin sulla on siinä vaiheessa jo turvallinen porukka sitä omaa väkeä, joka suojaa sua. Voit iloisesti morjenstaa vaan kiusaajiasi ja palata oman porukan pariin.

Ja, jos ihan kauheasti vielä seuraavat pari vuotta pelkäät, niin yksi väline ihmisten kanssa olemiseen: näytä kaikin tavoin ettet ole maineesi mukainen. En tarkoita että sun pitäisi joku säkki pistää päälle ja pitää tukkaa nutturalla, mutta varaat pahimmat roiskeläppähameet ja pitsikorsetit muille ja pukeudut nätisti ja nuorekkaasti, mutta hillitysti.

Sitten, kun tulee jonkun kanssa syvempää keskustelua ja juttelua sun menneisyydestä, niin käytä itseironiaa, eli naura itsellesi ennen kuin sulle nauretaan: "Nooh, tulihan sitä nuorena kaikkea tyhmää tehtyä ja töppäiltyä ja sain kuullakin siitä, mutta se on mennyttä aikaa. Kyllä sitä vaan itsekin ihmettelee kaikkia toilailuja, ei tulisi nyt mieleenkään niin tehdä."

Muista että aikuiset ovat aikuisia, ne eivät ole nuoria jotka näkevät asiat nenänvarren päähän. Aikuisuus on väljempää ja armollisempaa aikaa.
Aikuiset eivät alennu seuraamaan ketään ihmistä, ei kukaan niin idiootti ja lapsellinen ole.

Ja, toivottavasti menet juttelemaan sinne psykologille. Semmoinen voisi olla hyvä tuki nyt tässä siirtymävaiheessa. :)
 
Viimeksi muokattu:
Eli,

Mun pitäisi pystyä siis nyt elämään päivä kerrallaan ja tehdä jokaisesta päivästäni mahdollisimman onnellinen ja hyvä, mutta ymmärtää myös jos tulee niitä huonoja päiviä (masennusta, ahdistusta tms.) ja olla itselleni armollinen, eikä ruoskia itseäni liikaa koska ymmärrän esimerkiksi että mistä syystä nuo mulla johtuu ja sit ymmärrän kans sen et kaikilla ihmisillä on aina välillä huonoja päiviä ja mä olen nyt niin kuin muutkin normaalit ihmiset joita ei kiusata joten kiusaamisen takia mun joka päivä ei enää tarvitse tuntua huonolta...

Sitten mun pitäisi myöskin pystyä katkaisemaan tämä pakkomielteiden/ajatusten kierre minkä takia tännekin palstalle näitä sekoiluja on tullut jo tuhansia. Ei oo helppo nakki, vaan irroittaan peloistaan ja antaa elämän virran viedä mukanaan, mut mun täytyy pystyä siihen ja asettaa joku tavote. Esim. tällänen: Nyt on alkamassa ihana kesä joten hyvä päättää tähän ja kun mulla on konkreettisesti se muuttokin ihan kohta edessä ja uusi alku, niin mun ei tarvii/pidä enää tehdä näitä tälläsiä alotuksia.

Mä tahdon kyllä nyt ajatella niin, että oon lopullisesti niistä ihmisistä vapaa. En sit enää heistä näe tai kuule, koska siihen mä oon halunnu pyrkiä niin kauan ja tiiän et se on ainut tapa mikä auttaa nyt mua, koska noiden muiden ajatteleminen luo oikeesti vaan tärinää ja ahdistusta vaikka kuinka yrittäisin ajatella muulla tavoin.

Ehkä joskus 40-vuotiaina jos yhden satun sattumalta kohtaamaan jossain päin suomen maata. Niin ok, mä pystyn ehkä sillon sulattamaan just ja just sen.

Naapuriini mä en kuitenkaan näitä halua tai samaan kaupunkiin. On realistisesti ehkä hyvin todennäköistä ajatella et niistä muutama saattaa joskus samaan kaupunkiin muuttaa, mut ei kuiteskaan mun naapuriin ja mun ei välttämättä tarvitse nähdä häntä silti ikinä eli periaatteessa häntä ei ikäänkuin mulle ole olemassa ja pystyn elämään rauhallisin mielin. Tämän mä pystyisin sulattamaan jotenkin, mutta silti tahdon muuttaessani ajatella että nämä ihmiset ei tuu enää ikinä olemaan siellä ja oon nyt lopullisesti vapaa.

Se mikä on kuitenkin 100% varmaa, että KAIKKI heistä ei todellakaan tule muuttamaan sinne ouluun.

Jos sen nyt tekee muutama joskus, niin se on realistisin ajatus ja tosiaan kun mun ei tarvii välttämättä silti nähdä heitä enää. Eli pystyn olemaan ajatukselta rauhassa, että he olisivat sotkeutuneet taas mun elämään jollakin tavalla, joko naamansa kanssa edes tai muuten. Minä en nimittäin halua mun tulevalle poikaystävälle ruveta KOSKAAN, selittelemään menneisyyttäni tai ehkä tuleville uusille ystävilleni. Haluan että he näkevät mut just nyt tälläsenä mitä oon sillon, onnellisena ja hyvinvoivana, eivätkä että saavat kuulla mitä luurankoja mulla onkaan kaapissa teinivuosilta..

Hyväksyä myöskin se miksi mä sillon sanoin niille joillekin ihmisille mun muuttamisesta, mietin sitä silloin ja näin sen sillon parhaaksi vaihtoehdoksi ja monihan tässä on mulle sanonut että tuskin se juttu tulee vaikuttamaan mitenkään, korkeintaan nauravat paskaset mun peloille keskenään ja haukkuvat lisää.. mut ei se niiden muihin tulevaisuuden suunitelmiin vaikuta, he tekevät ne ratkasut nyt aikuistuessaan omien halujen ja asioidensa pohjalta. He olivat vaan lapsellisia kiusaajia silloin ja joku saattaa olla ilkeä niistä ihmisistä vielä aikuisenakin toisille, mutta mitään psykopaatteja he eivät kuitenkaan olleet vaikka mun tekisi mieli niin sanoa koska mitä se kiusaaminen aiheutti mun mielelle niin...

Poikaystävien ja ystävien hankkiminen ei tule vielä ehkä vähään aikaan kuuloonkaan, ensiksi täytyy hoitaa itsensä kuntoon ja se ottaa oman aikansa. Sit vasta ne muut jutut ja huvitukset rupeaa tulemaan elämään kun oon terve.

Totuus on kuitenkin se, ettei kukaan voi tietää miten mun tulevaisuus tulee menemään. Ei kukaan täällä palstalla, enkä minä edes itse vaikka vähän raastava ajatus se onkin. Täytyy yrittää tehdä elämästään mahdollisimman onnellista ja hyvää ja lopettaa toi ittensä nolaaminen ja kasvaa ihmisenä ja aikuistua ajan kanssa ja toivoa parasta, ettei tulisi koskaan enää kohtaamaan kiusaajiaan uudessa elämässä.
 
[QUOTE="vieras";28576553]Ei jumalauta mitä vatvomista.[/QUOTE]

No mikä pakko sun on avata tätä ketjua ja kommentoida tänne jotain tollasta tyhmää?

Sä et pysty tajuamaan kun et oo kokenu ja tuntenu samalla lailla kun minä. Ei jumalauta siis vaan, kun meillä on mielenterveysongelmaisia, kiusaamista.
 
No mikä pakko sun on avata tätä ketjua ja kommentoida tänne jotain tollasta tyhmää?

Sä et pysty tajuamaan kun et oo kokenu ja tuntenu samalla lailla kun minä. Ei jumalauta siis vaan, kun meillä on mielenterveysongelmaisia, kiusaamista.

Vatvo jonkun ammattilaisen kanssa noita ongelmiasi, ne eivät muuksi muutu täällä itkemisestä. Olet sata kertaa luvannut poistua täältä, ja aina vaan tulee samoja paska-aloituksia päivästä toiseen. Luuletko oikeasti olevasi joku elämän keskipiste kiusaajillesi? Varmaan parempaakin tekemistä ihmisillä kuin miettiä missä sinä asut tai edes mitä teet.

Hanki se lääkitys.
 
Ikävä kyllä sinua eivät kiusaa tulevaisuudessa ne vanhat tutut, vaan uudet. Jos käyttäydyt mielipuolen lailla, niin saat yhä uusia ihmisiä, jos et kimppuusi, niin ainakin päivittelemään takanapäin, säälimään ja naureskelemaan. Siksi onkin tärkeää hakeutua nyt terapiaan, ettet uudelleentraumatisoidu ja seuraavaksi pelkää, että koko Oulu on sinua vastaan.
 
Ihan hyvin vatvottu, ap. :) Sori kun neuvon vielä, mutta yks kohta särähti vielä vähän korvaan....

Se vaan, että jos vakavaa seurustelusuhdetta meinaat, niin jossain vaiheessa ne nuoruuskokemukset pitää tuoda hänelle esille, ei ole seurustelukumppania kohtaan reilua pitää niin isoa luurankoa kaapissa. Johan se seurustelukumppanikin on kiinnostunut siitä että miten sun nuoruus, sanotaan nyt viimeiset 5-8 vuotta on mennyt.
Vaikka siinä kertoessa asettaa itsensä hylätyksi tulemisen vaaraan, niin rehellinen on hyvä olla. Vaikka sulla on lupa aloittaa uusi elämä, niin ne kiusaamiskokemukset on kuitenkin osa sua itseäsi, eikä niitä kannata jo itsesikään takia lakaista maton alle, koska silloinkin voit pahoin.
Mutta niitä voi katella ja tarkastella näin jälkikäteen sillein varovasti, ja ne saa ajan mittaan siedettävämmän muodon.

Mutta ei sitä miesystävälle kertomista tarvitse heti tehdä kamalalla voimalla. Sen asian voi paketoida ensin semmoiseen kauniimpaan muotoon että "oli vähän hankalaa tuo nuoruus, tuli tehtyä vähän kaikenlaista ja sain siitä kuullakin, mutta se on jo ohi". Vähän kuin kepillä kokeilisi jäätä. Jos miesystävä on sen jälkeen vielä messissä niin joidenkin aikojen päästä voi kertoa lisää. Hävettävimpiä juttuja ei välttämättä tarvitse kertoa, ne voi säästää itselle tai psykologille.

Jos sun seurustelukumppani on sulle muuten kuin nakutettu, niin se kestää kuulla ne sun avautumiset ja rakastaa sua sellaisena kuin olet.

Mutta nuo jutut on sen ajan murhe. Nyt anna elämän positiivisten puolien kantaa. :)
 
Viimeksi muokattu:
Ai suosittelet todella et täräyttäisin tulevalle kumppanille että mulla oli entisellä paikkakunnalla huoran maine?

Riippuu ihan miten syvän ja kestävän parisuhteen haluat. Jollekin kesäkollille ei tarvitse kertoa mitään, mutta jos meinaa luoda elinikäisen kumppanuuden niin siinä pitää kertoa isoimmat asiat ja isoimmat kriisit, mieluiten ennen perheen perustamista tai papin aamenta. Mies voi ihmetellä että miksi et kenties kauheasti tykkää puhua kouluajoista tai millaista porukkaa siellä oli, miksi et kenties kauhean innoissasi vietä vaikka viikonloppua entisellä paikkakunnallasi (tää jälkimmäinen oli vaan olettamus) jne.

Mutta korostan siis että nyt ei ole sen aika. Nyt olet sen verran hajalla että niistä asioista ei sun vielä tässä vaiheessa tarvitse kertoa kellekään jollet halua - poikkeuksena psykologi, joka olisi nyt kyllä tässä siirtymävaiheessa tosi hyvä tuki sulle (ja älä myöskään väheksy lääkitystä: jos ajatukset alkavat Oulussakin sulla kiertää kehää omalla kämpilläsi, niin psyykenlääkkeillä + terapialla pystyy sitä vähentämään. Älä päästä itseäsi psyykkisesti liian huonoon kuntoon).

Tässä vaiheessa sä tarvitset (sen psykologin lisäksi ;)) vain kunnollisen irtioton, uudet maisemat ja uudet ihmiset, eli sen että et mieti noita juttuja enää päivittäin. Sitten kun olet tarpeeksi vahvoilla uusissa kuvioissasi niin voit varovasti puhua läheisimmille ihmisille noista.

Ja tulet huomaamaan että kun kerrot asioita, niin ihmisiä ei loppujen lopuksi kiinnosta se miten sun yläaste meni, vaan että millainen olet NYT. Maailmassa on ihmisiä jotka pärjäävät vielä hävettävämpi nuoruus takanaan, koska muut ihmiset katsovat eniten sitä senhetkistä luonnetta, käytöstä ja asennoitumista ja sitäkautta unohtavat menneet.

Ihminen joka salaa liikaa ja liian isoja asioita alkaa voida pahoin. Oman persoonan heikkouksia ei saa kieltää, koska se olisi jo kaksoiselämää, vaan ne on niiden vahvuuksien rinnalla, tai siinä taustalla.
Kaikista ihanteellisin tilanne olisi siis se, että vahvistuisit uusissa kuvioissa riittävästi ja siten, että vuosien päästä pystyisit maltillisesti ja varovasti, vähitellen (ei täräyttäen) ottamaan esille sen kiusaamishistorian, eli pystyisit puhumaan siitä edes joskus. Se asia olisi osa sua, osa sun historiaasi, mutta se ei enää vaikuttaisi suhun.
 
Okei.

No niin, saattaahan sitä mies välillä ihmetellä et mitä outoo mussa on jos jotain noista kouluajoista tms. tolleen kun tuossa selitit.

Miks se ois kuitenkin niin välttämätöntä että ennen papin aamenta pitäis jakaa kaikki tollanen?

Miksei vois jättää jotain omaksi tiedokseen.

Onko se sen takia välttämätöntä jos joku paskapää selvittää joskus mun tulevalle miehellekin mun menneisyyden...?

Ei voi tehdä noin ilkeästi, kun ei mulla oikeasti ole edes loppujen lopuksi kunnon menneisyyttä. On vaan typeriä säätöjä useiden poikien kanssa ja huoraksi kiusaaminen, vaikka en sen vakavampaa oo kun puhunu niiden kanssa ja pari kertaa pussannu ja halannu varmaan. Siinäpä se mun kamala huoran historia. Mut juorujen mukaan oisin pannu vessoissa yms yms yms... et pikkusen suurentunu :)

Oon nähny tähänkin asti miten on käyny kundien kans, kun oon yrittäny saada parisuhteen muutaman kerran tosissaan aikaseks nii kun se menneisyys ja maine selviää, niin se on siinä. Ei mua kukaan sen takia halua ja varmaan näytän ihan jo rupsahtaneelta kun elämä kuluttanu.... JA MÄ TIEDÄN, et siellä on pari tyyppiä jotka on oikeesti tykänny minusta ihan hirveesti ja yhen kanssa väänettiin salaa pari vuotta kun se pelkäs joutuvansa kiusatuks koska ois mun kanssa. Eli ei riitä, vaikka ois kuinka rakastanu. Silti se mun menneisyys ja maine painaa niitä poikia..

Ei kelpaa, vaikka mun eka kerta ois ollu jomman kumman niistä kanssa !

KUI PAHA.

Aatelkaa nyt.

Sain nyt ees unilääkettä tossa, eli se mulle hyväks jos saisin nukuttuu kun viikkoon tullu ainakaan saatuu kunnolla ees unta.. ja sit, en tiedä tuliko mua vastaan pari poikaa jotka tunsin menneisyys ajoilta, toinen irvuili mulle luokassa ja toinen oli mukamas mun kanssa treffeillä mut teki kusiset ja jätti yksin, nii tiskuvat mulle kun mä kävelen sieltä narkin näkösenä kun en oo nukkunu viikkoon ja sit mulla oli viel likaset vaatteet tai tollanen tahra tossa ....... hävetti

Ne saa vaan hupia tollasesta, jos näytän tosi pahalle.

Aikuiset miehet, 18-19 vuotiaat. Toinen kohta 20.
 
Et saatan mä miehelle niistä mun kouluajoista sanoo, mutta valehtelen ennemmin siihen et mua kiusattiin läskiks tai alkoholisti isän takia. Se ois perus settiä.

Jos sanon et huoraks, niin se on mennyttä sillon siinä juttu se. Justhan mä yritän päästä mun menneisyydestä eroon ja piilottaa sen, olla uus ihminen!
 
Et saatan mä miehelle niistä mun kouluajoista sanoo, mutta valehtelen ennemmin siihen et mua kiusattiin läskiks tai alkoholisti isän takia. Se ois perus settiä.

Jos sanon et huoraks, niin se on mennyttä sillon siinä juttu se. Justhan mä yritän päästä mun menneisyydestä eroon ja piilottaa sen, olla uus ihminen!

Hmm, jos sä miehelle sanot että sait ihan turhaan huoran maineen (tai annoit ymmärtää olevasi estoton tapaus vaikka mitään ei tapahtunutkaan) niin eikös tämä mies huomaa sun olevan neitsyt sit kun ekan kerran sekstailette?
 
No tottakai ja niin ois pari niistä muistakin huomanneet. Mutta silti se painostus vaikutti liikaa ja jouduin hylätyks sen takia, enkä saanu rakkautta..

Eli emmä tiedä onko oikeesti sillä mitään väliä et on neitsyt ...

Eihän sekään oo kiva sen ajatella ja että jotkut tuolla (vaikka eivät olisikaan meidän elämässä.) pitää mun akkaa hirveenä huorana
 
Mut mitähän ne jätkätkin naureskeli mulle...

Varmaan mun rumalle ulkonäölle ja sille et mulla on tahra housuissa. Jota oli yrittäny kyl hinkata irti, mut ei se irronnu, nii pitää heittää nää pesukoneeseen sit...

Mut tollasta se on just aina ollu tai on vieläkin välillä. Mulle ei enää oo sanottu mitään, mut saatetaan nauraa tai mulkoilla. Ne ei tee yksin sitä, vaan aina jonkun kanssa..
 

Yhteistyössä