Toinen lapsi heti perään?

[tiitiäisten äiti]

Meillä kolme lasta putkeen, ovat nyt 4v. 3v. ja 1,5v. Elämä on arvatenkin ollut täysin perhekeskeistä, imetystä, vaipparumbaa jne. mutta olisihan se lapsiperhe-elämää yhdenkin kanssa. Tälle ollaan nyt antauduttu täysin, ja kohta nämä tiitiäiset kasvavat ja menevät jo kouluun, sitten taas uusi vaihe ja uudet kuviot. Tässä tarvitaan pitkää pinnaa, molempien vanhempien panostusta, kestävyyttä, sotkun sietokykyä ja roppakaupalla rakkautta. Meillä on hellyyttä, sisarukset ovat kaikki kaikessa toisilleen ja samat tavarat kierrättyvät. Minä olen nyt ennen kaikkea Äiti, muuta ei kannata miettiäkään tai ei tätä jaksa. Tämä on nyt elämäntapa, ja nautin siitä. Parin vuoden päästä aion töihin ja sitten tulee pikkuhiljaa muutkin kuviot. Nyt meillä ihania pieniä hetkiä yhteiset lukemiset, iltapalat, retket pihamaalle... nautin tästä!

 

[ikäeroa liki 10 vuotta]

Ompas minä-keskeistä porukkaa: minä sitä, minä tätä... minä, minä, minä...

Mitäpä sanoo mies ja mitä tuntee oikeasti? Tunnen nuoren isän joka on ehdottomasti sitä mieltä, ettei toista lasta heti perään halua. Ensimmäistä rakastaa yli kaiken, mutta järki sanoo, ettei vaimo jaksa ilman hengähdystaukoa uutta vauvaa.

Keskustelkaa miestenne kanssa ja KUUNNELKAA mitä he sanovat.

 

[noh noh]

^ No tässä kun äidit kirjoittaa, niin ei viitsi "me, me" hokea. Siitäkin kun tulee sanomista, että "etkö osaa omilla aivoillasi ajatella/tehdä päätöksiä" kuten kunnon palstakeskusteluun näkyy kuuluvan.

Uskonpa ettei niitä lapsia vasten miehen tahtoa useinkaan tehdä. Kuka haluaisi yksinhuoltajuutta kahden vanhemman perheeseen...

 

[sivusta_seurannut]

Jos ja kun niitä lapsia tekee peräjälkeen, pitää myös varmistua siitä että vanhemmille löytyy hengähdystaukoja tavalla tai toisella. Olen seurannut serkkuni touhua muutaman vuoden ajan kun lapsia on tullut 1½-2 vuoden välein(nyt 6v, 5v ja 3v) ja serkkuni on ollut aivan loppuunpalanut. Ja kaikista inhottavinta on ollut se että hänen pinnansa näiden pikkuriiviöiden kanssa pettää jatkuvasti ja hän saa raivokohtauksia lapsille lähes joka päivä. Kun elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Serkkuni mies menetti yllättäin hyvän työpaikan ja tulot romahtivat ja muutakin kurjaa on perheessä sattunut lähivuosina.

Eli jotenkin kannattaisi miettiä saako sitä apuja siihen tilanteeseen JOS vanhemmat uupuvat. Eihän se ole pienten lasten syy jos vanhemmat eivät selviäkään arjesta eikä ole kivaa seurata kun lapset joutuvat kohtuuttomaan käsittelyyn vain siksi että sattuvat olemaan liian pieniä ymmärtämään.

 

[Riippuu vanhemmista, ei lapsista]

Sivusta seuranneelle: ei se, että on lapset lyhyellä ikäerolla tarkoita sitä että olisi loppuunpalanut tai saisi raivokohtauksia. Se riippuu vanhempien luonteesta ja kärsivällisyydestä ja kasvatustaidoista. Raivoavia vanhempia näkee valitettavasti useinkin, vaikka heillä olisi vain yksi lapsi tai kaksi lasta isommalla ikäerolla. Joten serkkusi esimerkki ei päde jokaiseen joilla on lapset lähekkäin.

Itse nautin äitinä olosta ja voin sanoa etten ole hermostunut lapsilleni kuin kerran. Muut kerrat, kun olen ollut vihainen, olen mennyt toiseen huoneeseen rauhoittumaan joten lapseni ei joudu "kohtuuttomaan käsittelyyn", kuten itse aikoinaan jouduin vanhempieni taitamattomuuden takia.

Ja sinulle, ikäeroa liki 10 vuotta, oletko ajatellut että joskus nimenomaan mies haluaa lapset peräkkäin, jotta myöhemmin on omaa aikaa parisuhteelle kun lapset leikkivät keskenään?

Minulla on näköjään ihan eri käsitys lapsista kuin osalla täällä. Minusta lapset ovat lahja ja kun olen heidät halunnut ja hankkinut, niin pidän heistä huolta ja teen parhaani jotta he saavat hyvät lähtökohdat. Eli hoidan lapseni hyvin, eikä se ole minulle vain arjesta selviämistä, vaan mieluisaa hommaa!

Halusin pienen ikäeron jotta lapsilla olisi toisistaan seuraa ja jotta heillä olisi lähes samat kehitysvaiheet menossa, jotta nuorempaa ei harmittaisi kun vanhempi osaa ja saa tehdä kaikkea kivaa. Suosittelen pientä ikäeroa omalla kokemuksellani.

 

[sisälukutaito kunniaan]

Sivusta seuranneelle: ei se, että on lapset lyhyellä ikäerolla tarkoita sitä että olisi loppuunpalanut tai saisi raivokohtauksia. Se riippuu vanhempien luonteesta ja kärsivällisyydestä ja kasvatustaidoista. Raivoavia vanhempia näkee valitettavasti useinkin, vaikka heillä olisi vain yksi lapsi tai kaksi lasta isommalla ikäerolla. Joten serkkusi esimerkki ei päde jokaiseen joilla on lapset lähekkäin.

Ei kai siinä väitettykään niin, vaan muistutettiin siitä (yhdenkin lapsen vanhemmille!) tärkeästä asiasta, että on hyvä miettiä myös turvaverkostoa siltä varalta, JOS jotain tapahtuukin. Tuossa esimerkissähän oli muitakin ongelmia (työttömyys jne.) ja kun ongelmat kasautuu, kukaan meistä ei ole sellainen pyhimys, etteikö siitä stressaantuisi ja oireilisi monin tavoin.
Kaksi pikkulasta ei läheskään aina "mene siinä kuin yksikin", ja jos päälle kaatuu muita ongelmia, myös lasten kanssa jaksaminen on kaksi kertaa haastavampaa.

 

[Odotetaan tuleeko]

EI muuten pidä paikkaansa tämä: Ystäviä tulee ja menee, mutta sukulaisten kanssa yleensä pysytään kontaktissa.
Tiedän lukuisia ihmisiä, jotka ovat riitaantuneet sukunsa kanssa. Ja lukuisia, joilla on vuosikymmeniä säilyneitä ystävyyssuhteita;-) Mutta juu, silti toivon toista lasta, tosin aika itsekkäistä syistä;-))))

 

[sivusta_seurannut]

Sivusta seuranneelle: ei se, että on lapset lyhyellä ikäerolla tarkoita sitä että olisi loppuunpalanut tai saisi raivokohtauksia. Se riippuu vanhempien luonteesta ja kärsivällisyydestä ja kasvatustaidoista. Raivoavia vanhempia näkee valitettavasti useinkin, vaikka heillä olisi vain yksi lapsi tai kaksi lasta isommalla ikäerolla. Joten serkkusi esimerkki ei päde jokaiseen joilla on lapset lähekkäin.

Ei kai siinä väitettykään niin, vaan muistutettiin siitä (yhdenkin lapsen vanhemmille!) tärkeästä asiasta, että on hyvä miettiä myös turvaverkostoa siltä varalta, JOS jotain tapahtuukin. Tuossa esimerkissähän oli muitakin ongelmia (työttömyys jne.) ja kun ongelmat kasautuu, kukaan meistä ei ole sellainen pyhimys, etteikö siitä stressaantuisi ja oireilisi monin tavoin.
Kaksi pikkulasta ei läheskään aina "mene siinä kuin yksikin", ja jos päälle kaatuu muita ongelmia, myös lasten kanssa jaksaminen on kaksi kertaa haastavampaa.

Tätä juuri tarkoitin. Vaikka olen kyllä myös samaa mieltä edellisenkin kirjoittajan kanssa. On yllättävän paljon vanhempia joilla on lyhyt pinna ja jotka rääkyvät tökerösti lapsilleen. On eri juttu jos vähän hermostuu ja korottaa ääntään ja vaikka joskus kilahtaakin. Mutta joillekin se on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Lapsi tarvitsisi tunteilleen tulkkia kun on niin pihalla tunteidensa ja elämän erilaisten haasteiden kanssa. Pieniä kun ovat. Mutta vanhempi tuntuu joskus olevan vieläkin enemmän pihalla....

Tuon serkkuni kohdalla on todellakin käynyt niin että turhan monta stressitekijää on samaan aikaan ja ihan ilman lapsiakin olisi varmasti burn outin saanut. Talouden romahtaminen on todella rankkaa silloin kun on talolainat niskassa ja iso perhe elätettävänä eikä kehyskunnista oikein työtä helposti löydykään. Pitäisi myydä talo ja muuttaa pieneen vuokra-asuntoon kaupunkiin. Mutta se taas on jo ihan liian iso muutos tähän hätään.

 

[Ainu =+x]

Hei AP!

En osaa sanoa kauheasti kokemuksesta 2 pienestä mutta eka on kohta 9kk ja toinen syntyy tammikuussa että 1v ja2kk tulis tähän tietoon ikäeroa. No hiukan tietenkin mietityttää että miten jaksaa mutta olen ajatellut että osaan apua pyyttää jos sitä tarvitaan.
Ekaa yritettiin 2 vuotta niin tuli tämä kakkosen tulo hiukan yllätyksenä kun ei sitä varsinaisesti yritettykkään. Hienoa kuitenkin että eka saa kaverin itselleen kun täällä ei muita pieniä asu.
Ite ajattelen siitä jaksamisesta että eiköhän sitä jokainentavallan pärjää, pitää vaan osata lähteä töihin kodin ulkopuolelle kun juuri noita "raivareita" alkaa tulemaan, pyytää apua jos ei jaksa. Itse ainakin olen huomannut että jo yhden yön muualla nukkuminen saa ihmeitä aikaan.

Eli onnea vain kakkoselle!!