Toista vanhempaa ei saisi haukkua lapsille mutta...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei jaksa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei jaksa

Vieras
miten olisi pitänyt toimia seuraavassa tilanteessa.

Meillä on miehen kanssa välit aika kireänä ja eroakin on mietitty. Kotihommat on liikaa mun niskassa, ja äsken kun kehtasin pyytää apua kolmatta kertaa (kun aiemmat pyynnöt ei tehonneet) viikkosiivoukseen, niin mies huusi mulle lasten kuullen tyyliin: "vittu mä siivosin jo aamulla keittiön ja saatana hoidin lapsia aamulla niin eikö sulle vittu mikään riitä?"

Mies sitten lähti ulos, ja minä jäin sisälle siivoomaan. Siinä siivotessa itkin tätä tilanteen paskuutta. 6v lapseni kyseli multa monta kertaa että mitä itket. Sanoin ensin että en mitään, kun en tiennyt miten muotoilisin asian haukkumatta miestä lyttyyn. Lopuksi sanoin että mulla on paha mieli kun isi puhui mulle niin rumasti. Lapsi kysyi miksi se puhui rumasti, niin sanoin että en tiedä, kysy siltä.

Tiedän että mies hermostuu nyt siitäkin, että olen ppuhunut lapselle hänestä "pahaa". Mutta ajattelin, että kyllähän lapsen pitää tietää, ettei tuo ole normaalia ja hyväksyttävää käytöstä, ja että siitä tulee toiselle paha mieli. MItä siis ollisi pitänyt sanoa lapselle?

Ja en nyt tarvitse niitä eroa-kommentteja, tiedän kyllä että mies kohtelee mua kuin paskakasaa.
 
Sellainen lisäys vielä, että välillä olen suutuspäissäni sanonut miehestä jotain tyhmääkin lapselle. Kuten kun mies kiroaa ja lapsi perässä, niin sanon lapselle, että kiroaminen on tosi tyhmää, että jos joku käyttäytyy kuin idiootti, niin älä tee samaa perässä.
 
Mainitsit että teillä on kireät välit eli tappaletteko usein? Kannattaa nyt varmaan puhua lapselle ja sille isommalle lapselle, eli miehelle että lapsen kanssa kannattaa jutella että joskus aikuiset riitelee ja sitten tulee sanottua pahasti ja siitä seuraa toiselle (ja itselle) paha mieli. Varmaan jo 6-vuotiaskin tappelee välillä kavereidensa kanssa joten riitelyt ei lapselle tule uutena asiana.
Ihan hyvä että olet lapselle kuitenkin kertonut että miksi itket ja olet uskaltanut itkeäkkin lapsen edessä. Tunteet ovat normaali asia ja jos on paha mieli niin parempi itkeä se pihalle kuin koittaa pitää sisällä.
 
[QUOTE="vieras";26441298]Lasta ei pitäisi pistää kysymään kummaltakaan vanhemmalta yhtään mitään mikä liittyy vanhempien välisiin riitoihin.
Aikuiset selvittäköön sotkunsa itse.[/QUOTE]


peesi, olisit voinut vaikka keksiä jonkun valkoisen valheen itkun syylle..vaikkapa, että itket sen takia, kun olet väsynyt tms..6 vuotiaalle se menisi aika varmasti läpi.
 
[QUOTE="vieras";26441298]Lasta ei pitäisi pistää kysymään kummaltakaan vanhemmalta yhtään mitään mikä liittyy vanhempien välisiin riitoihin.
Aikuiset selvittäköön sotkunsa itse.[/QUOTE]

Tää on kyllä hyvä pointti. Mutta kun vituttaa tuo mies taas niin raskaasti, että en tiedä mitä olisin vastannut tuohon, että miksi isi puhui rumasti. Tulee vaan jotain katkeraa tilitystä mieleen, eikä mitään järkevää vastausta.
 
Mun mielestä ei ole pahan puhumista, että osoittaa tunteensa, kun kohdellaan huonosti tms. Jos lapsi sen toiselle huutamisenkin kuulee, niin ei kai pidä olla niin kuin se olisi ok? Mä olen ainakin yrittänyt lapsilleni vastaavassa tilanteessa opettaa, ettei sellainen käytös ole hyväksyttävää, sillä tekee toiselle pahan mielen.
 
Mainitsit että teillä on kireät välit eli tappaletteko usein? Kannattaa nyt varmaan puhua lapselle ja sille isommalle lapselle, eli miehelle että lapsen kanssa kannattaa jutella että joskus aikuiset riitelee ja sitten tulee sanottua pahasti ja siitä seuraa toiselle (ja itselle) paha mieli. Varmaan jo 6-vuotiaskin tappelee välillä kavereidensa kanssa joten riitelyt ei lapselle tule uutena asiana.
Ihan hyvä että olet lapselle kuitenkin kertonut että miksi itket ja olet uskaltanut itkeäkkin lapsen edessä. Tunteet ovat normaali asia ja jos on paha mieli niin parempi itkeä se pihalle kuin koittaa pitää sisällä.

Ehkä pari kertaa viikossa riidellään ja muutenkin on välillä kireä tunnelma. Tai se riitely on yleensä sitä, että mies hermostuu ja huutaa ja kiroaa, ja minä yritän hyssytellä lasten takia.

Joskus ollaan miehen kanssa sovittu riidat lasten nähden ja kerrottu että suuttuneena sanoo tyhmiä asiota jne. Mutta ei varmaan tarpeeksi usein olla tuota tehty. Kun usein käy niin että mies huutaa kiukun ulos, mutta mä en saa tarpeeksi purettua itseäni, kun en halua riidellä aikuisten asioista lasten edessä. Ja sitten mua ei edes huvita sopia, vaikka näkyvä riita on jo ohi.
 
Aika ikävä tuo teidän tilanne. Omat vanhempani riiteli tosi paljon, pelkäsin lapsena paljon. Sitten äiti aina haukkui isän meille lapsille. Eikä se puhe ollut ollenkaan tuollaista kuin sinulla vaan "se on ihan hullu s**tana paskakasa sika. Kyllä minä odotan sitä päivää, kun se kuolee".

Minusta sinun miehen kyllä pitäisi tajua siistiä kielenkäyttöään. Lasten kuullen solvaaminen pistää sinut ihan mahdottomaan tilanteeseen.
 
[QUOTE="vieras";26441898]:O

Siis mistä paskasta lastenkasvatusoppaasta te näitä revitte, että valehdellaan lapselle. Ei pidä käsittää ihan väärin sen, että ei saa haukkua lasta vanhemmalle. Ei se tuota tarkoita.[/QUOTE]

no mieluummin mä niin sanoisin, kuin että isi haukkuu äitiä ties millä sanoilla..
 
no mieluummin mä niin sanoisin, kuin että isi haukkuu äitiä ties millä sanoilla..
No ei sitä tarvitse sanoa, mutta kyllä se on ihan normaalia, että sanoo, että ollaan riidelty. Ja kai se lapsi sen siinä vaiheessa kuitenkin tajuaa, kun erotaan. Siitä tulee lapselle haittaa, jos vanhemmat teeskentelevät koko ajan, että kaikki on hyvin ja lapsi kuitenkin vaistoaa, että iten asiat ovat. Tulee turvaton olo, kun on asioita, joista ei puhuta. Toisen vanhemman haukkuminen ja lapsen terapeutiksi asettaminen ovat sitten taas ihan eri asioita.
 
  • Tykkää
Reactions: PaulKohelo
[QUOTE="vieras";26441898]:O

Siis mistä paskasta lastenkasvatusoppaasta te näitä revitte, että valehdellaan lapselle. Ei pidä käsittää ihan väärin sen, että ei saa haukkua lasta vanhemmalle. Ei se tuota tarkoita.[/QUOTE]

No näinpä. Lapset ei sitä paitsi ole niin yksinkertaisia, kuin usein ajatellaan. Se etteivät he ymmärrä mitä oikein tapahtuu, ei tarkoita sitä, etteivätkö he vaistoaisi jonkin olevan pielessä. Ja jos heille valehdellaan kun he kysyvät, he jäävät ihmettelyjensä ja pelkojensa kanssa yksin. Se on lapselle todella ahdistavaa ja hän saattaa jopa syyllistää itseään tilanteesta.
 
[QUOTE="vieras";26441872]Aika ikävä tuo teidän tilanne. Omat vanhempani riiteli tosi paljon, pelkäsin lapsena paljon. Sitten äiti aina haukkui isän meille lapsille. Eikä se puhe ollut ollenkaan tuollaista kuin sinulla vaan "se on ihan hullu s**tana paskakasa sika. Kyllä minä odotan sitä päivää, kun se kuolee".

Minusta sinun miehen kyllä pitäisi tajua siistiä kielenkäyttöään. Lasten kuullen solvaaminen pistää sinut ihan mahdottomaan tilanteeseen.[/QUOTE]

Mulla ihan samanlainen lapsuus, vanhemmat haukkui toisiaan minulle ja kyllä se teki niin pahaa. Vaikka osa niistä haukuista oli ihan tottakin, mutta tottakai se tuntuu pahalle kuulla kuinka oma rakas äiti tai isä on "paska ja toivottavasti se kuolisi" ym. Ja sekin on totta mitä sanotaan.. että kun vanhemmat haukkuu toista vanhempaa lapselle niin lapset ottaa ne haukut itseensä koska onhan hän sen "paskan" vanhemman jälkeläinen ja kokee myös itse olevansa "paska".

Ap, minusta vastasit lapselle muuten ihan hyvin, mutta tuo "kysy isältäsi" oli vaan sellainen minkä olisi voinut jättää pois. Mutta muuten tosiaan on hyvä sanoa, että itkee koska on riidelty isän kanssa ja isä sanoi pahasti ja on paha mieli. Ei se ole haukkumista, lapsikin on varmasti kuullut mitä isä on sanonut ja on hyvä tehdä lapselle selväksi, että isä toimi väärin kiroillessaan.
 
Kiitos kommenteista. Nyt olisikin se kaikkein vaikein päätös mietittävänä. Minkä verran paskaa pitää parisuhteessa kestää ennen kuin luovuttaa? Ja kun ei voi kuitenkaan etukäteen tietää miten se ero vaikuttais lapsiin tai itseensäkään. Sitä kun olis sitten huono mennä perästä päin katumaan. Tähän asti ollaan menty sillä mielellä, että lasten takia yritetään, ja vähän itsemmekin, että jos tämä tästä helpottais ruuhkavuosien jälkeen. Mutta kun asiat on jo niin solmussa että en tiedä korjaantuuko ne millään. Pariteerapiaa ollaan kokeiltu, ja se auttoi vähän, mutta ei paljoa kuitenkaan.

Meidän perhe -lehdessä oli juttu, jossa sanottiin jotain, että siinä vaiheessa kun empatia on kadonnut suhteesta niin ollaan vaarallisilla vesillä. Meillä on näin käynyt, ja se tekee asiat tosi vaikeiksi. :(
 
[QUOTE="a p";26442526]Tähän asti ollaan menty sillä mielellä, että lasten takia yritetään, ja vähän itsemmekin, että jos tämä tästä helpottais ruuhkavuosien jälkeen. Mutta kun asiat on jo niin solmussa että en tiedä korjaantuuko ne millään. Pariteerapiaa ollaan kokeiltu, ja se auttoi vähän, mutta ei paljoa kuitenkaan.
[/QUOTE]

Teillä kumpikin vielä toistaiseksi kuitenkin haluaa jatkaa. Sekin on jo hyvä juttu, on vielä jonkinlainen mahdollisuus olemassa! Jos mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut niin itse varmaan tekisin kaikkeni ettei eroa tulisi.. jos ne kaikki avut ei sitten auttaisi niin voisi luovuttaa ainakin sillä ajatuksella, että kaikki mahdollinen tehtiin eikä tulisi jälkeenpäin sitä tunnetta että olisiko pitänyt yrittää enemmän tmv.

Pääsettekö jonnekin parisuhdeleirille? Olisi ehkä intensiivisempaa kuin terapiassa käynti. Jotain kuitenkin kannattaisi tehdä nopeasti ennenkuin menee pahempaan suuntaan. Niihin osallistutaan perheenä, tekisi varmaan ihan hyvää?
 
[QUOTE="a p";26441323]Tää on kyllä hyvä pointti. Mutta kun vituttaa tuo mies taas niin raskaasti, että en tiedä mitä olisin vastannut tuohon, että miksi isi puhui rumasti. Tulee vaan jotain katkeraa tilitystä mieleen, eikä mitään järkevää vastausta.[/QUOTE]

Minusta aloitit sen ihan oikein. Minua surettaa kun isä puhui minulle niin pahasti. Mutta kun tyttö kysyi miksi, olisit voinut keksiä siihen jonkun syyn, kuten että isä oli vihainen. Ei vihaisenakaan saa puhua noin rumasti, siitä tulee paha mieli, mutta joskus näin vaan käy.

Jos tuollaista parisuhteen mallia näyttää lapsille, on syytä kyllä näyttää myös, ettei se ole sitä mitä pitäisi, eli asiallisesti kertoa heille että ihminen ei ole täydellinen ja virheitä nyt thedään puolin ja toisin, mutta ok tuo käytös ei silti ole.
 
[QUOTE="pop";26442594]
Jos tuollaista parisuhteen mallia näyttää lapsille, on syytä kyllä näyttää myös, ettei se ole sitä mitä pitäisi, eli asiallisesti kertoa heille että ihminen ei ole täydellinen ja virheitä nyt thedään puolin ja toisin, mutta ok tuo käytös ei silti ole.[/QUOTE]

Niinpä. Se tässä on todella surullista, että en koskaan kuvitellut että meille voisi käydä näin. Parisuhde oli kunnossa ennen lapsia, mutta sitten tuli masennusta, haluttomuutta, työuupumusta ja raskas lapsiperheen arki. Koskaan ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa ja jaksamista saada asioita takaisin kuntoon. :(
 
[QUOTE="a p";26442629]Niinpä. Se tässä on todella surullista, että en koskaan kuvitellut että meille voisi käydä näin. Parisuhde oli kunnossa ennen lapsia, mutta sitten tuli masennusta, haluttomuutta, työuupumusta ja raskas lapsiperheen arki. Koskaan ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa ja jaksamista saada asioita takaisin kuntoon. :([/QUOTE]

Se aika ei taivaasta tipu, eikä kukaan sitä sinulle tuo. Paljon voit tehdä huonossakin parisuhteessa käymällä asioita läpi esim. terapiassa vaikka yksinkin. Perheneuvolasta voi pyytää apua siihen, miten riidellä niin että se vähiten lapsiin koskisi.

Vanhempien hyvinvointi on niin iso osa lasten hyvinvointia, ettei lapset voi voida hyvin jos vanhemmat kummatkin voivat huonosti, ja kierre on menossa vielä pahempaan suuntaan. Ero on aivan valtava päätös, mutta sen ei tarvitse olla lopullinen jos se helpottaa.

Minusta olisi tärkeää nyt saada tilanne nollille ja teidät eri paikkoihin asumaan, ja sitten lähteä katsomaan sitä parisuhdetta sieltä käsin. Olisi myös hyvin tärkeää huolehtia siitä, että tilanteet käydään lasten kanssa läpi jälkikäteen.

Kuinkas on oman jaksamisen laita? Tuleeko tuonne myllerryksen sekaan myös hyviä päiviä, hetkiä kavereiden kanssa ja muuta kuntoa ylläpitävää toimintaa?
 
Olen itsekin miettinyt tuota, että eri osoitteissa asuminen antaisi sitä nollausta jota tähän tarvitaan. Mutta aina vaan odotetaan, että jos kohta ei asiat muutu, niin sitten. Se tuntuu niin vaikealta kaikin puolin, taloudellisesti, lasten kannalta, tuttujen ja sukulaisten, joille saisi selitellä (vaikka sitä onkin turha miettiä).

Lähiaikoina olen ruvennut vaatimaan ja ottamaan itselleni omaa aikaa. Sitä minulla ei ole aikoihin ollut. Ärsyttää sekin, että mies pitää niin hanakasti omista menoistaan kiinni, ja mun pitäis joustaa. Omaan terapiaan olen myös hakeutumassa.
 
[QUOTE="a p";26442701]Olen itsekin miettinyt tuota, että eri osoitteissa asuminen antaisi sitä nollausta jota tähän tarvitaan. Mutta aina vaan odotetaan, että jos kohta ei asiat muutu, niin sitten. Se tuntuu niin vaikealta kaikin puolin, taloudellisesti, lasten kannalta, tuttujen ja sukulaisten, joille saisi selitellä (vaikka sitä onkin turha miettiä).

Lähiaikoina olen ruvennut vaatimaan ja ottamaan itselleni omaa aikaa. Sitä minulla ei ole aikoihin ollut. Ärsyttää sekin, että mies pitää niin hanakasti omista menoistaan kiinni, ja mun pitäis joustaa. Omaan terapiaan olen myös hakeutumassa.[/QUOTE]

Se fyysinen välimatka on iso askel, mutta kehotan sen kyllä ottamaan. Sen ei tarvitse olla lopullista, mutta se voisi auttaa näkemään asiat toiselta kantilta, ja saisi parisuhdetyön kenties toiselle tolalle?

Se on varmasti pelottavaa, ja rahallisesti kaaoottista, mutta mikään ei muutu jollei tekijät muutu... Ota asiat, asunnot, koulut, kuljetukset, astiat, vaatteet, hoitopaikat, kodinkoneet, kalusteet jne. selville ja ryhdy toimeen. On parempi jos muutat ihan omaan kämppään, tai mies, koska silloin teillä ei ole painetta palata samaan asuntoonjostain muusta kuin omasta halusta, eli ei äiteen sohvalle.

Tsemppiä! Ja oma-aika kunniaan, siitä opn mielenterveyden nimissä pidetytävä kiinni. Pitäisikö myös lasten käydä tilannetta läpi ammattilaisen kanssa?
 
Aika ikävä tuo teidän tilanne. Omat vanhempani riiteli tosi paljon, pelkäsin lapsena paljon. Sitten äiti aina haukkui isän meille lapsille. Eikä se puhe ollut ollenkaan tuollaista kuin sinulla vaan "se on ihan hullu s**tana paskakasa sika. Kyllä minä odotan sitä päivää, kun se kuolee".

Minusta sinun miehen kyllä pitäisi tajua siistiä kielenkäyttöään. Lasten kuullen solvaaminen pistää sinut ihan mahdottomaan tilanteeseen.
 

Yhteistyössä