Toiveena vauva...kiellettyäkö?

["Kristiina"]

Oon 22-vuotias toisen vuoden sosionomi opiskelija, työskennellyt pitkään lasten parissa tällä hetkellä koulun ohessa mm. ensikodissa. Tapasin reilu vuosi sitten ihanan kohtuu hyvätuloisen miehen, kihlauduimme kesällä. Mies on myös hyvin lapsi rakas, ja lähdimmekin tukiperhe toimintaan mukaan kesän alussa. (itse olen jo 4 vuotta toiminut tukihenkilönä). Toiminta on antanut meille paljon! Lasta olen toivonut niin kauan kuin muistan, pikku tytöstä asti. Nyt elämämme pyörii vauvakuumeen ympärillä. Elokuussa kun täytin 22 sain mieheltä lahjaksi vauvan potkupuvun, hän lukee kirjoja isäksi tulemisesta ja halusi käymään Helsingin satamassa pidettävillä "ihme päivillä." Itselläni katse hakeutuu raskaana olevien mahalle, kaupoissa jalat vievät lastenvaate osastolle ja kotona ahmin vauva, kaksplus, meidän perhe jne lehtiä. Mutta molempien vanhemmat jarruttavat, kuulemme jo lähes ilkeitä kommetteja siitä miten minun on opiskeltava ensin ammattikorkeakoulu tutkinto itselleni. Mies saa kuunnella oman isäni saarnaa miten miehen on kannettava vastuu että elämäntilanne (=talous ilmeisesti) on vauvalle sopiva. Hänen tehtävänsä on myös muka takoa järkeä minun päähän, kun vanhemmista tuntuu että heidän saarna ei minuun uppoa, tässä ovat kyllä oikeassa. Ahdistaa ja itkettää vanhempien kommentit - miksi he eivät anna meidän itse miettiä mitä elämällämme teemme? Kukaan, ei vanhemmatkaan epäile etteikö pärjättäisi vauvan kanssa, mutta vanhemmat puhuvat siitä miten pitää molempien olla työelämässä, kuinka vaikeaa minun olisi palata äitiysloman jälkeen kouluun ja kuinka eläisimme vain kelan tuilla (äitiysraha, vanhempainraha jne) sekä mieheni tuloilla, ja sitten he pääsevätkin jo siihen että kun olette olleet vasta vuoden yhdessä. Huoh.. Ollaan miehen kanssa aika itsenäisiä aina nuoruudesta asti oltu, mitä ei todellakaan uskoisi koska kuunnellaan niin paljon vanhempiemme kommentteja nyt. Ainut joka suhtautuu asiaan hyvin, on mieheni äiti. Hän on vuosia työskennellyt päivähoidossa, ja hänestä huokuu ns. hiljaista hyväksyntää kun muut ympärillä jarruttelevat ja pelkäävät milloin kuulevat että olen raskaana. Kaikki vanhemmat, erityisesti omani, kuitenkin suunnittelevat meidän kanssa häitä heinäkuuksi 2014. Haluavat että avioituisimme ensin, samaan aikaan valmistuisin ja menisin työelämään. Vauva ei sovi heidän ihanne kuvaansa minun ja mieheni elämästä - mutta tämä elämä on meidän, ei vanhempiemme. Kumpa asia olisikin noin yksinkertainen. Miten saada vanhemmat vauva haaveiden tueksi? Kokemuksia kenelläkään vastaavasta?

 

["Annika"]

Taloudellisesti olis tosiaan parwmpi jos edes valmistuisit, työkokemusta ei varmaan kauheesti tarvi hankkia.
Jos koitat miettiä sitä ekaa lasta hiukan pidemmälle, miten pitkät ikäerot lapsille haluat? Jos nyt tulisit raskaaksi ja saisitte lapsen niin pärjäisitte varmasti oikein hyvin. Pärjöisitte vielä silloinkin kun sinä jatkaisit opiskeluja ja lapsi menisi hoitoon. Mutta jos haluaisit saada toisen lapsen melko pian niin sitten alkas jo tehdä tiukkaa. Jos ensin valmistuisit niin voisit mennä ekan lapsen jälkeen töihin, saada vähän rahaa säästöön, muuttaa isompaan asuntoon ja saada sitten lisää lapsia melko pian.

 

["vieras"]

Miksi et voisi odottaa että koulu on käyty loppuun? kyllä se on helpompi nyt käydä, kun asiat on tuoreessa muistissa jne, samojen ihmisten kanssa, voi olla vaikeaa palata sit vuosien päästä jos innostut tekemään lisää lapsia. Toki sama voi käydä työpaikan kanssa, että asiat sit unohtuu jne, mutta se koulutus on kumminkin SUN TURVAS, jos vaikka tuleekin tilanne että sun on pakko mennä töihin rahan vuoksi.

Noin muuten, te itse päätätte, ja vanhempanne kasvavat ajatukseen raskauden myötä, viimeistään vauvan synnyttyä. Meillä oli molemmilla ammatit ja työt ja 5 vuoden suhde takana, ikää muutama vuosi enemmän kun sinulla ja silti anoppi oli lähinnä järkyttynyt vauvauutisesta. Nyt kun vauva on 3 kk niin ei se muuta teekkään kun hoitais vauvaa aina kun mahis ja shoppailee sille ties mitä hilavitkuttimia ja potkareita kirpparilta...

 

[ptjg]

jos mulla olisi ollut tuollainen tilanne 22-vuotiaana niin olisin varmasti "tehnyt" lapsen. Mun mielestä on todella vanhanaikaista ajatella että ensin pitäisi olla vakituinen työ ym. Perheen perustamista lykätään aivan liikaa Ja ihan turhaan! Itse aloitin vasta 31-vuotiaana.

 

["Annika"]

Piti vielä sanomani että elämässä on tietty muitakin arvoja kuin taloudelliset arvot. Silti sellainen kituuttaminen vuosi toisensa perään(varsinkin kun varmaankin haluat hoitaa lapset pitkään kotona) on aika kuluttavaa.

Ylipäänsä tunnut aika lapsekkaalta jos vanhempien mielipiteillä on noin iso merkitys, mieluiten kannattaa ensin irtautua omista vanhemmista ja sitten vasta tehdä lapsia.

 

["Ahaa"]

Vähän kuulostaa novellikurssin harjoitelmalta tuo koko juttu, etenkin synttärilahjaksi saatu potkupuku ja molempien suvut suunnittelemassa häitä kahden vuoden päähän.

 

[waninka]

Kyllä tuli mullekin jotenkin sellainen olo että kannattaisi odottaa vielä siihen asti että opinnot on loppusuoralla, ennen kuin alkaa yrittää. Ehdit silti saamaan lapsen nuorena, mutta tulevaisuutesi on paljon turvatumpi. Toki päätös on sinun ja miehesi ja vanhemmillasi ei ole oikeutta enää tässä vaiheessa puuttua elämääsi, vaikka ovatkin mielestäni oikeassa.

 

["..."]

mä tekisin niin että aikaistaisin häät 1-12kk päähän (vaikka sitten pienemmät häät) ja sen jälkeen jättäisin ehkäisyn pois. jos vauva syntyy ennen opiskelujen päättymistä niin jatkaisin ne loppuun kun vauva n.1-2v ja mies voisi olla sittenlapsen kanssa vuorostaan kotona sen 1-2v.

 

[Namppis88]

Mitä nyt luokkakavereitani ja muitakin tuttuja amk:ssa seurasin, jotka tekivät lapsen opintojen aikana niin he valmistuivat aivan samassa aikataulussa kun kaikki muutkin tai korkeintaan puolivuotta myöhemmin ja työllistyivät aivan yhtä hyvin kun lapsettomatkin opiskelukaverit.

Ja ihan yhtä tiukalle se talous menee teki sen lapsen valmistumisen jälkeekin. T: yksi joka jäi ä-lomalle puoli vuotta valmistumisesta

 

["Vieras"]

Minkä takia olette menneet puhumaan vauvahaaveista vanhemmillenne? Se lapsihan olisi tulossa teille, ei heille. Olette aikuisia, tehkää mitä haluatte!

 

["vieras"]

En noin lyhyen tuttvavuuden perusteella syöksyisi perhettä perustamaan... etenkään kun omat opinnot on kesken.

"Tapasin reilu vuosi sitten..."

 

[äippä x2]

Mun mielestä melkein parempi hankkia se lapsi kesken opiskelujen. Jos oot valmistunu just ja ollu töissä tyyliin vuoden(sijaisena kun vakipaikkaa ei niin vaan saa) sit jäät äippälomalle ja oot pari vuotta pois työelämästä, on tosi vaikee päästä töihin takasin. Jos taas palaat sit opiskelemaan sen parin vuoden jälkeen niin saat ammatin ja voit mennä töihin sitten, sillon sulla on se viimesin tieto siitä alasta kun oot just valmistunu eikä oo heti valmistumisen jälkeen niin et oot kotosalla. Eli mä yrittäisin vauvaa kyllä.

 

[kokemusta on]

Mun mielestä melkein parempi hankkia se lapsi kesken opiskelujen. Jos oot valmistunu just ja ollu töissä tyyliin vuoden(sijaisena kun vakipaikkaa ei niin vaan saa) sit jäät äippälomalle ja oot pari vuotta pois työelämästä, on tosi vaikee päästä töihin takasin. Jos taas palaat sit opiskelemaan sen parin vuoden jälkeen niin saat ammatin ja voit mennä töihin sitten, sillon sulla on se viimesin tieto siitä alasta kun oot just valmistunu eikä oo heti valmistumisen jälkeen niin et oot kotosalla. Eli mä yrittäisin vauvaa kyllä.

sosiaaliala on vähän semmoinen että töihin pääsee aina, jos vaan paprut löytyy...

 

["anskuliini"]

Kuulostaa että oot veilä kiinni sun vanhemmissa. Napanuora katki! Ei ole niiden asia milloin teille tulee lapsi. Te päätätte sen. Kuulostatte muuten elämäntilanteenne kannalta siltä, että lapsi voisi tulla, mutta se että olette/olet noin kiinni vanhemmissanne ei ole hyväksi teidän lapsellenne, jos sellaisen saatte. Omaa itsenäisyyttä(henkistä) kannattaa harjoitella. Kannattaa myös totutella siihen, että joudut aika pienenä viemään lapsen hoitoon jos haluat tutkinnon suorittaa. Niitä kun ei saa ikuisesti suorittaa...Itse sain yliopisto-opintojen loppusuoralla, en kadu lasta, mutta se harmitti etten voinut olla reilun vuoden kotona, koska muuten olisi opinnot vanhentuneet.

 

[Koulut kesken]

Mulla jäi amk-opinnot kesken, kun kahden vauvaloman jälkeen tuli vielä erokin... että lämpimästi suosittelen suunnittemaan raskautta sitten loppuvaiheeseen opintoja... Vaikka kuinka uskoisi suhteeseen jne, niin siltikin oma tulevaisuus on muutakin kuin ihanaa vauva-arkea.

 

[ptjg]

mun mielestä ap vaikuttaa todella fiksulta. Eikä pelkästään ikäisekseen vaan muutenkin. Todella erikoinen toi yksi kommentti että pitäisi olla välittämättä vanhempien mielipiteestä Ja irtautua vanhemmista! Ehkä jossakin perheissä niin tehdään mutta kyllä Mä ainakin välitän vanhempieni mielipiteistä. En aina tee miten heistä olisi paras mutta voi niitä mielipiteitä kuunnella.

 

["kolmekymppinen"]

No jos kysyt mielipidettäni, niin yhdyn näihin, jotka sanoo, että käykää se koulu ensin. Jotenkin tuli sellainen kuva, että teillä on nyt hieman liian ruusuinen kuva sen vauvan hankkimisesta, että se on jotain yli-ihanaa ihkutusta. (Lähinnä nyt viitaten tuohon potkupukujuttuun ja kaikkeen unelmointiin..) Ja joo, kyllä se talouspuoli on yllättävän iso juttu, että ei sitä ihan sivuuttaakaan kannata. Mutta tehän tietty teette niinkuin itse haluatte.

 

["vieras"]

Meillä on sellainen tilanne, että minulla opinnot kesken ja mies töissä. Vauvan saimme kuukausi sitten molempien vanhemmat olivat iloisia vauvauutisesta ja koulusuunnitelmistani kyselivät lähinnä uteliaisuudesta, eivät sillä että olisivat huolissaan valmistumisestani jne. Monet muut sen sijaan (koulukaverit, sukulaiset) tekivät kyllä selväksi, että opiskelut olisi pitänyt hoitaa ensin.

Itse olen ajatellut sen niin, että on asioita, mitä ei kannata liikaa järkeillä. Tunsin hyvin vahvasti että vauvan aika on nyt: olimme vähän kuin vanhemmat ilman lasta, jos ymmärrät mitä tarkoitan toki punnitsimme asioita myös järjen kanssa, En halua elämäni olevan sellainen taulukoitu luettelo, että asiat pitäisi tapahtua tietyssä, yleisesti hyväksytyssä järjestyksessä vaikka tunteet sanoisivat ihan muuta.

Talous on meillä kunnossa, koska mies on hyvätuloinen. Olemme olleet kauan yhdessä ja naimisissakin jo muutaman vuoden. Minun elämäni ei järky siitä, jos valmistumiseni lykkääntyisikin vuodella tai parilla.

 

["vieras"]

En jaksanut lukea koko tarinaa... Pitäiskö sinun (teidän) kasvaa ensin aikuisiksi?

Vaikutat olevan kovin kovin riippuvainen muista ihmisistä (vanhemmat, miehen vanhemmat) ja muiden mielipiteistä ja ympäristön odotuksista.

 

[äeteeeee]

Oon käynyt TUKIPERHEKOULUTUKSEN jatukiperheeksi ei oteta alle 25v tai jotain ikäsiä, joten miten sä oot sellaseen päässy 18v ikäsenä?

 

["vieras"]

Helpoin ja järkevin ratkaisu on minun mielestäni käydä ensin koulu loppuun. Vauvan ja parisuhteen kanssa voi tulla kaikenlaisia yllätyksiä, jolloin koulun loppuunsaattaminen ei ehkä onnistukaan enää tuosta vain. Mikään kiirehän teillä ei ole, kun parisuhde on vasta hyvin nuori ja ikääkään ei ole kertynyt. Se että vanhempasi puuttuvat elämäänne liikaa ei oikein tunnut hyvältä, ihankuin et olisi vielä päässyt itsenäistymään ja elämään omaa elämää miehesi kanssa.

Itse hankin ekan lapseni kesken opintojen. Opinnot olivat suht loppuvaiheessa, mutta minulla olikin siiloin ikää jo 28 ja yksi ammatti jo ennestään pohjalla. Eka ammattiani opiskelin parikymppisenä ja silloin monella luokkakaverilla oli vauvakuume. Yksi häitä ja vauvaa suunnittelva pari ehti tutustua ja erota sinä kahden vuoden opiskeluaikana. Teilläkin kun on vasta yksi vuosi takana, niin olisi hyvä katsoa vielä toinen vuosi ja vähän ylikin, koska kiirettä ei ole ja ehtisit saamaan opinnot parempaan vaiheeseen ja ehkäpä loppuun asti. Mutta tietysti te kaksi teette päätökset itse, mitä ne sitten ovatkaan.

 

["vieras"]

Oon käynyt TUKIPERHEKOULUTUKSEN jatukiperheeksi ei oteta alle 25v tai jotain ikäsiä, joten miten sä oot sellaseen päässy 18v ikäsenä?

Tukihenkilöksi ei liene niin isoja vaatimuksia, koska se voi olla elokuvissa tai puistossa käyntiä tms lapsen kanssa 2-4 tuntia kerrallaan kerran tai kaksi kuussa.

 

["Kristiina"]

Huh, monta vastausta - kiitos kaikille! Monenlaisia mielipiteitä asiani selkeästi synnytti. Haluan vastata muutamaan asiaan: Moni kannusti käymään koulun loppuun, ja ymmärrän kyllä sen varmasti olevan fiksuinta, kun asiaa ainoastaan järjellä ajattelen. Meillä amk moni on saanut luokkakavereistani lapsia, ja ovat olleet kotona 2-vuotta (koulun suosittelema aika) ja paluu on alkuun ollut vaikeaa, mutta ovat myös todenneet että on ihanaa kun on varma paikka minne palata ja helppo lähteä valmistumisen jälkeen tuoreilla tiedoilla työelämään (joku tämän näkökulman nostikin esille, kiitos!) Ja mitä lyhyeen suhteeseemme tulee, se todella on lyhyt ja meillä molemmilla sekä minulla että miehellä on takana yli 5 vuoden suhteet ja niihin peilaten voin todeta että lyhyt suhde voi olla paljon vahvempi ja "valmiimpi" kuin pitkä, mutta onhan meillä aikaa, toisaalta miksi odottaa jos vauva tuntuu ajankohtaiselta.. Tukihenkilöksi pääsee alle 18-vuotiaana, ja tukiperhe toimintaan liittyessämme ei meiltä ikää kysytty, kyseisen järjestön piirissä olen tullut tutuksi jo muuten mm. työntekijänä sekä kokemusasiantuntijan roolissa eräässä hankkeessa. Ja haluan kiittää myös kommenteista "kasva aikuiseksi" - tähän voin vaan todeta: koko ajan! Ja työssäni olen oppinut että harva on täysin valmis vanhemmuuteen, eiköhän se niin mene että äitiyteen, isyyteen sekä vanhemmuuteen kasvetaan lapsen mukana. Kiitos kuitenkin kaikille kommenteista!