Tosi kiva äiti, aivan hirveä lapsi?!?

[Liian kiltin äiti]

Mitä tekisitte tilanteessa, jossa tietyssä kaveriporukassa on yksi lapsi joka terrorisoi muita lapsia? Tämä 4-vuotias on aggressiivinen, tönii, sanoo pahasti muille, keksii ettei leikitäkään jonkun kanssa ja pomottaa koko ajan ja jättää aina jonkun lapsen ulkopuolelle. Muut lapset, jopa vanhemmat lapset tässä porukassa seuraavat tätä yhtä vaikka olen omallenikin koittanut sanoa ettei tarvitse mennä mukaan jos ei halua ja ei kannata matkia ja tehdä ja sanoa typeriä juttuja toisen perässä.

Tämän lapsen äiti on todella mukava ja mielelläni näkisin häntä, mutta en kai sitten voi kun tämä lapsi on niin hirveä. En tiedä osasinko kuvailla tilannetta oikein, mutta muutkin ovat huomanneet asian ja tämän lapsen äiti ei puutu mitenkään lapsensa käytökseen ja kun joskus harvoin kieltää, lapsensa on oppinut ettei tarvitse totella kun mitään ei seuraa ja kohta äiti on unohtanut jutun kun lapsi taas muutaman minuutin leikkii nätisti.

Omasta lapsestani huomaa ettei ole kivaa jäädä ulkopuolelle ja joutua pomotuksen kohteeksi. Miten voin valmentaa lastani sanomaan vastaan (vai pitääkö edes opettaa jos se ei tule luonnostaan) vai yritämmekö vältellä perhettä, vaikka mieluusti juttelisin tämän äidin kanssa myös tulevaisuudessa, kun hän on uusi kaverini ja meillä on muuten paljon yhteistä. Miten toimisit?

 

[..]

nelivuotiaat vasta harjoittelee sosiaalisia suhteita. kyllä sen sanoisen pitä lhteä aikuisista, ei oe nelivuotiaan homma paimentaa tosita nelivuotiasta.

 

[Ajatuksia]

Siis tarkoittaako tuo "kaveriporukka" nyt lapsen vai äidin kaveriporukkaa?

Jos kysymyksessä olisi lapseni kaveriporukka, ottaisin asian puheeksi, ja pohtisimme yhteiset pelisäännöt. Eli mitä hyvään peruskäyttäytymiseen kuuluu, ja millä tavalla on asiallista ojentaa lapsensa kavereita.

Jos olisi kysymys ensisijaisesti omasta kaveristani, varmaankin yrittäisin harrastaa jotakin kahdestaan tuon kaverin kanssa. Mielestäni lapseni ei tarvitse joutua kiusatuksi (siltä tuo käytännössä kuulostaa) siksi että minä saan tyydyttää seurallisuuttani.

 

[AP!]

Sanoisitko siis äidille jotain vai komentaisitko itse toisen lasta? Ehkä lapsen äitiä on itse kiusattu koulussa ja siksi ei sano mitään kun tykkää että lapsensa on vahva persoona ja joukon pomo, kuten usein sanoo. Pitäiskö siis sanoa suoraan lapsen äidille? Kysyin kerran onko hän sanonut lapselleen huonosta käytöksestä ja hän sanoi ettei siitä oikeastaan ole puhuttu.

 

[AP!]

Kyse on lapsen kaveriporukasta. Olemme juuri muuttaneet mutta tätä on tapahtunut joka kerta. Haluan vain että lapseni saa uusia kavereita mutta tämä ei taida olla kiva kaveri vaikka muut porukassa ovat. (Ja muut vanhemmat ennestään kavereita keskenään.)

 

["vieras"]

Kyse on vasta aika pienistä lapsista, joten ei muuta kuin kieltämään. Ei näiltä välty, vaikka olisi miten kivoja lapsia tai aikuisia. Ennen kouluikää moni ehtii olla kiva ja vähemmän kiva, uhmaiässä ja muuten vaan kokeilemassa rajoja niin sosiaalisissa tilanteissa kuin vanhempiensa kanssa. Meidän lähipiirin ongelmatapaus on nykyään todella ajattelevainen ja erilaisissa tilanteissa fiksu. Toinen taas kiusaa milloin ketäkin. Ehkä sekin vielä viisastuu.

 

[AP!]

Eli alan vain komentamaan toisen lasta kun äitinsä ei tee mitään? Toinen vaihtoehto on, että kun tämä lapsi seuraavan kerran on ilkeä omalle lapselleni, sanon että lähdetään pois ja oikeasti lähdetään. Jos muut kysyvät miksi lähdemme, sanon etten jaksa sitä että kotona oma lapseni purkaa pahaa oloaan tämän toisen käytöksestä johtuen. Oikeasti, mulle tulee ihan fyyisesti paha olo kun ajattelenkin tätä pomottajalasta.

 

["Siili"]

Kerrot sille äidille, niin kuin olisi itsestään selvyys, että on puuttumisen paikka. esim. -Jaakko tönii muita. tai -Jaakko ei päästä Liisaa hiekkalaatikolle. Sitten katsot äitiä odottavasti. Näin meillä tehdään kun halutaan jonkun komentavan lastaan.

 

["Siili"]

Ja minä myös komennan surutta toisen lapsia, jos väärä teko kohdistuu minun lapseeni.

 

[Anatolia]

Puhu äidille. Ehkä hän ottaa sen ihan hyvin ja alkaa tekemään jotain, ehkä suuttuu, mutta se on periaatteessa hänen tappionsa sitten.

Minä komennan kyllä sujuvasti sekä omia että vieraita lapsia. Jos joku tönii tms, niin puutun asiaan, jos olen vieressä eikä lapsen oma äiti/isä ole lähellä tai puutu asiaan.

 

[Anatolia]

Me kyllä ollaan pidetty ihan taukoakin erään kaverin kanssa, kun hänen lapsensa ei osannut olla hakkaamatta mun poikaani (joka on ko. lasta 2 v nuorempi) vaan joka tapaamisella kävi poikani päälle. Totesin, että nähdään jatkossa ainakin jonkin aikaa siten ettei sinun lapsesi ole mukana. Että sinä olet meille erittäin tervetullut, mutta lapsesi ikävä kyllä ei ole.

Ja uskokaa tai ette, se sopi hänelle oikein hyvin. Ei hänkään siitä nauttinut että hänen lapsensa kävi aina meidän pojan päälle.

Nyt kaverin lapsi on kasvanut sen verran fiksuksi, että ei enää käy kimppuun tms, vaan lapsilla menee kivasti keskenään.

 

["eräs äiti"]

Mä erityislapsen äitinä tartun aina näihin "aivan hirveä lapsi" -aloituksiin.

Moni voisi sanoa omaanikin aivan hirveäksi, lapsella on käytös- ja tunne-elämän häiriötä. Suurimman osan aikaa erityislapseni osaa olla kuten muutkin, mutta koulussa nuo oireet nousevat pintaan. Ja siellä hän on varmasti aivan hirveä lapsi. En kiellä sitä.
Mutta.
Voisitteko edes yrittää nähdä asiaa tuon hirveän lapsen näkökulmasta? Lapsi ei aivan varmastikaan ole tahallaan ilkeä ja inhottava, se on vain asia jolle ei voi mitään. Omanikin on sanonut, että ymmärtää käyttäytyvänsä huonosti ja haluaisi olla kuten muutekin, mutta kun ei yksinkertaisesti pysty. Oma lapseni on "traumalapsi", ja hän on kovin herkkä ns. triggereille, asioille jotka laukaisee menneet traumat hänessä ja se aiheuttaa ei toivottua käytöstä.

Itsekin koen olevani kiva ja kiltti, mutta lapseni on erityislapsi joka ei osaa aina olla kuten muut lapset. Lapseni saa raivokohtauksia tai hallitsemattomia kiukunpuuskia, ei pahuuttaan, vaan siksi että on joutunut kokemaan asioita jotka ovat olleet pienelle lapsenmielelle liikaa. Hän ei osaa muutakaan. Hän ei hillitse itseään tietyissä tilanteissa. Ja niin kauan kun olemme vain terapiajonossa, asiat eivät tästä muutu parempaan. Toivon ymmärrystä, vaikka käsitän senkin että se voi olla vaikeaa.

 

[Anatolia]

[QUOTE="eräs äiti";24499075]
Voisitteko edes yrittää nähdä asiaa tuon hirveän lapsen näkökulmasta? Lapsi ei aivan varmastikaan ole tahallaan ilkeä ja inhottava, se on vain asia jolle ei voi mitään.
[/QUOTE]
Voin toki, mutta siinä vaiheessa kun joku käy oman lapseni kimppuun niin on ihan yks hailee onko se lapsi erityislapsi vaiko ei. Erityislapsen vanhemman tehtävä on huolehtia siitä, ettei lapsi pääse vahingoittamaan muita. Ja lapsiani ei kukaan "luvan kanssa" vahingoita, oli diagnoosi taikka ei. Tuttavapiirin erityislasten kanssa ei tällaisia vaikeuksia ole kyllä ollutkaan, mutta esim. kerran ruotsinlaivalla isokokoinen ja lapsiani vuosia vanhempi poika veti muksuja (sekä omiani että muiden) turpaan ja äiti vaan huokaili että kun sillä on adhd. Äiti sai kyllä parilta isukilta sellaisen verbaalisen höykytyksen että taisi jonkin aikaa muistaa kenen tehtävä olikaan huolehtia lapsesta ja siitä ettei tämä ole vaaraksi muille.

Ja sekin pitää minusta ymmärtää, ettei lapset halua olla sellaisen kanssa joka lyö, potkii, raapii, tönii, tai haukkuu ilkeästi. Minä aikuisena ymmärrän, jos lapsi on erityislapsi eikä voi käytökselleen mitään, mutta lapsilta ei voi sellaista ymmärrystä vaatia, koska lapsi ei ymmärrä, lapseen sattuu, lapsi pelkää.

 

[g]

komenna sitä lasta. minä ainakin komennan kaverini lapsia kuin omiani kun ovat kylässä. se mikä heillä kotona on sallittua, ei ole välttämättä meillä.

ja toisten kiusaaminen ei ole sallittua ikinä ja tähän puutun sekä kotona että muualla tottakai. vieraiden lapsille en yhtä tiukkasanaisesti uskalla sanoa tietenkään kuin tuttujen lapsille kun ei tiedä miten muut reagoi, mutta v*tuttaahan se vierestä seurata kun toista kiusataan eikä vanhemmat puutu mitenkään.

...ja nykyajan nuoria moititaan, missähän lie vika jos ei kotona....