Niin tosiaan tulehdusarvoni piti meidät osastolla sisällä. Kirjauduin sisään tiistaina ja pääsin vasta sunnuntaina lähtemään. Jännitystä saatiin myös pikkuisen keltaisuudesta, jos ois arvot hänellä noussu niin oltaisiin oltu sitten pidempää. Onneksi oma äiti kävi kahdesti moikkaamassa osastolla kun koppa meinas jo levitä.
Kolme viikkoa tuli neidille eilen ikää täytee. Myös eilen irtosi sektio arven suoja teippi ja muutama tikki olisi vielä kiinni. Välilihassakin näyttää joku olevan vielä kiinni, mut ilmeisesti irtoamaan päin. Syön yhä 600 buranaa ja 1000 panadol, kolmesti päivässä. Huomaa hyvin et kivut käyvät vaanimaan vähän ennen seuraavaa napin otto aikaa. Loppuispa pian kivut.
Käytiin viime viikolla neuvolassa. Painoa oli tullut viikkoon 205g, oltiin käyrien yli. Nukku alkuun hyvin omassa boksissa (äitiyslaatikko), suosittelivat neuvolassa samassa huoneessa nukkumista ja sänky ei mahu meidän huoneeseen. Sit kun tympäännyttiin siihen itkuu mikä kuului laatikon pohjalta niin puoliso nosti sen sänkyy nukkumaan. Itse en järin öisin pyöri vaan asento pysyy missä käyn nukkumaan, puoliso pyörii. Jotenka tyttö ei suostu enää nukkumaan laatikossa, huuto jatkuu niin kauan kun nostetaan pois. Itse en ole pystynyt olemaan oikealla kyljelläni, joten nukutaan puolison kanssa ristiin sängyssä (toisen varpaat suussa), puoliso nukkuu neidin kanssa ja itse nukun toisessa päässä. Pikku hiljaa olen itsekkin pystynyt käydä oikealle kyljelle, mutta sängyssä en ole vielä palautunut oikein päin nukkumaan. Toki oltaisiin voitu vaihtaa sängyn puolikkaita, mut njaa. Puoliso ei herää joka kitinää, toisin kuin minä. Pienikin kitinä saa mut hereille ja niin kauan kun kitinä kuuluu niin en nuku. Muutaman kerran puoliso on vienyt häneltä peiton ja peiton palautus on rauhottanut. Muutamana yönä neiti on nukkunut 5 tunnin unia ja olen sit herätellyt syömään. Pääsääntöisesti yömme menevät siten et puoliso vaihtaa vaipan ja siirtyy alakertaa lämmittämään maidon ja itse imetän sen aikaa. Yleensä nukahdan kun toinen mussuttaa tissiä.
Raskauden aikana kertyneet kilot ovat jo hävinneet. Tänään kävin vaa'alla ja paino oli hiukan tippunut lähtöpainosta alaspäin. Ollaan vietetty kolme tiivistä viikkoa yhdessä ja useampaan otteeseen käyty porukoillani. Äitini on vahtinut kahdesti neitiä, jotta olemma saanneet hetken hengähtää itse. Mummi on joka kerta ollut tosi otettu et on saanut vahtia toista. Hänen puolisonsa joka on ollut suurimman osan elämässäni mukana, mutta kun olen jo itse ollut yläasteella kun on tullut kuvioihin niin en ole hyväksynyt häntä koskaan isäkseni tai edes puolikkaaksi. Aina olen kutsunut etunimellä. Hänellä ei itsellään ole lapsia, mutta hänestä on minun lapseni myötä kuoriutunut aivan uusi ihminen. Ukkipuoli kuulosti aivan typerältä korvaan, joten nimesin hänet papuskaksi. Hän kantaa nimeänsä suurella ylpeydellä ja ei ole kuulema päivääkää kun hän ei puhu ''Tirpasta''. Äitini kysyi onko meillä ollu joku kutsuma nimi neidille, muukin kuin massumonsteri. Niin kerroin et ollaan puhuttu Tirpasta. Sen jälkeen äitini eli mummi ja papuska ovat puhuneet Tirpasta. Kun vaihdamme puhelimessa äitini kanssa kuulumisia niin papuska kyselee monesti miten tirppa voi, toivota hyvää yötä tirpalle yms. Esim. tänään kun soitin niin sain kuulla et papuska olli pohtinut kun on sateinen päivä niin ne varmaan tulee käymään kylässä. Äidilläni meinaa iltaisin palaa käämi, kun sängyssä vielä papuska puhuu Tirpasta, pohtii monesti et Tirppakin on jo varmaa nukkumassa.. Hän hullaantui täysin pienestä neidistä. Kukaan ei meistä arvannut et hänestä kuoriutuu aivan uusi ihminen. Mut onhan se meillekkin rikkaus ja etenkin pienelle et hänelle löytyy tuollainen ihminen jolla ei oo mitään velvollisuuksia häntä kohtaan yms. Toistaiseksi hänellä on kaikki isovanhemmat elossa ja yksi extrakin. Toivon etenkin omille vanhemmilleni pitkää ikää. Kyyneleet nousee nytkin silmiin kun kirjoitan, mutta niin ikävältä kuin se tuntuukin niin äitini totesi ettei hän ole todennäköisesti näkemässä sitä päivää kun tirppa tulee täysi-ikäiseksi. Kun hän ilmaisi asian minulle niin näki kuinka kyyneleet lähtivät vierimään ja miten olin surun murtama. Hänellä on jonkin verran sairauksia ja tänä vuonna mittariin tuleekin jo pyöreät 70. Jonkinlainen hätä iski hänen toteamisen jälkeen minulle, jonka johdosta esim. halusin kuivattaa häneltä saadun kukkakimpun jonka hän toi kotiuduttuamme sairaalasta. Haluaisin viettää mahdollisimman paljon heillä aikaani, mutta puolisoni hiukan jarruttelee. Puolisoni vanhemmat ovat nuorempia kuin minun, joten huoleni on kova.
Kolme viikkoa on puoliso ollut kanssani kotona. Ensi viikko jännittää, pitäisi selvitä viikosta kahteen tyttöön. Mummi on luvannut tulla avuksi ja seuraksi, jos hätää kärsin. Yhä edelleen saan vaan vauvan verran kanniskella. Kerran meinasin jo portaikossa kaatua, inhottava portaikko, eivät oo tasasia askelmia vaan kapenevat toisesta päästä. Mutta kun viikosta selvitään niin puoliso jää kolmeksi viikoksi lomalle ja sit ollaan melkeen 2 kk.