* TOUKOKUUN TOIVOTUT 2008 JOULUKUUSSA 2009*

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jossu-71
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Nyt tulee pelkkaa omaanapaa, pahoittelut jo valmiiksi!

Taallahan sitten ei mennyt kaikki niin kuin piti. Viimeksi kun kirjoittelin niin ongelmana oli vauvan hankala rintakayttaytyminen. no me mentiin sitten seuraavana paivana kaymaan keltaisuuskontrollissa jossa otin syontiasian puheeksi. Polin tati sitten ehdotti, etta punnitaan tytto varmuuden vuoksi. Niinhan siina sitten kavi, etta toinen oli menettanyt lahes 20% syntymapainosta. Laakari kutsuttiin saman tien paikalle ja mina ja tytto jouduttiin suoraan vastasyntyneiden teholle. vauva oli dehydroitunut ja huonossa kunnossa. Mina sitten itkea tihrustelin kokonaiset kaksi paivaa omaa huonoa aitiyttani, kun en tajunnut kuinka pahasti asiat olivat pielessa. Onneksi tehon henkilokunta oli aivan ihanaa ja vauvan paasi turvallisiin kasiin. Sain myos itse olla vauvan kanssa paikalla kaikki ne viisi paivaa jotka olimme sisalla. Vauva paasi nenaletkuruokintaan ja samalla huomattiin, etta suuri verenhukkani oli aiheuttanut maidon niin myohaisen ja vahaisen nousemisen, etta pikku ressu oli kaytannossa ollut kaksi vuorokautta ilman ruokaa. Tilanne saatiin pian korvattua ja paasin "imetyskoulutukseen" (vauva oli myos menettanyt imutekniikkansa ja saanut pahan rinta-ahdistuksen). Huonostihan sen rintaruokinnan kanssa lopulta kavi, vauva ei huoli rintaa enaa. Ei sitten millaan ja on nyt siis pulloruokinnalla. itse pumppaan monta kertaa vuorokaudessa yllapitaakseni maidon tuotantoa viela ainakin jouluun asti. Korvikevauva meille siis lopulta varmaan tulossa, mutta olen vaan niin onnellinen, etta tytto on hengissa ja voi hyvin. Ei muulla valia.

Imetyskouluttajat olivat aivan ihania ja vaikka ei haluttuun lopputulokseen paastykaan niin jaksoivat kannustaa. Nyt sain kaskyn lopettaa ns. pakkorintaruokkiminen ja nauttia vauvan kanssa laheisyydesta ja tajota rintaa jos toinen sita haluaa. Eipa ole neiti osoittanut mitaan kiinnostusta. :|

poika jaksamista sikatautiin!
 
Katrinainen,no voihan itku :hug: Onneksi tosiaan pikkuinen voi nyt hyvin,sillä ei tosiaan oo väliä tuleeko se maito pullosta vai rinnasta.... tää on hyvä muistutus siitä,et aina se imetys ei onnistu ja pulloonkin voi hyvällä mielin tarttua =) Ja älä itteäs soimaa,eihän tollaista voi tietää :hug:

Kokoasiaa...meilläkin vaatteissa 86/92 vaikka nyt enää ollakkaan niin pitkiä...verrattuna =) tosin en luota siihen neuvolan mittaan,mut kuiteskin. Joskus kuulee kommenttia et pitkä poika =)



 
Voi Katris :hug: :hug: älä itseäsi soimaa, ihmisiä me vaan ollaan. olet hyvä äiti ja piste. Pullosta saatu ruoka on ihan yhtä hyvä vaihto ehto ja miksi korvikkeet olisi keksitty jos niitä ei voisi käyttää pääasia et pieni saa ruokaa ja voi hyvin.

Kiitti kaikille tsemppauksesta, tosiaan kaikki muut sairastettiin paitsi pienin poju. No nyt alkaa olla ihan hyvä olo paitti keuhkoihin sattuu hengittäessa.

jaa mun täytyy tutkia mitä te ootte kirjotellut ja palata uudestaan
 
Kurpitsa,toivotaan nyt et tyttö olis muuttunut nyt lopullisesti parempaan =)
Meillä valvotaan n.11-12h ja nukutaan 12-13h... hyvästä tuulesta en tiiä,no ei tuo pahantuulinenkaan oo mut ilkikurinen :| jos sattuu torkahtaan,niin se on yleensä sattunut siinä yhden kahden maissa,eli siinäkohtaa on valvonut jonkun 6-7h.
 
Heipä hei pitkästä aikaa ! :)

Ollut kaiken näkösiä kiireitä, etten kirjoittelemaan ole kerennyt. Kiitos summerille kaipailusta! :)

Meille kuuluu tällä hetkellä aika hyvää, yöt ovat yhtäkkiä rauhottuneen! :o Ja unirytmi vähän muuttunut, eli yö unille mennään kl.20:30-21 ja sit ekan kerran heräilee 1 maissa josta nostan automaattisesti viereen, näin vältän huudot ym. kun kerta nukkuu vieressä parhaiten niin nukkukoot, mennään sieltä mistä aita on matalin ;) ja sit aamulla heräillään 8:30-9:30 ! :D Toki tossa yhden ja ysin välillä saattaa vähä heräillä, mutta sit ku saa käden tissille nii nukahtaa samantien, ja sit käännän itse kylkeä ja unet jatkuu ! Ja päikkäreille mennään yleensä siinä 12-1 maissa, ja nukkuu 1-1½h. Tuntuu että nyt reilun viikon on nukkunut tosi paljon, siis kun yö unet + päikyt lasketaan.

Ollaan myös kierrelty vähän asunto näyttelyissä, mutta ei vielä ainakaan mitään varteen otettavia asuntoja ole tullut vastaan. Haaveissa olis että neidille ainakin oma huone ! :D

LC: Pahoittelut KM:sta! :hug:

Matami: Ohohh ! Varmasti oli suuri yllätys siskollesi, mutta toivottavasti sielä masussa kaikki on hyvin! :)

Katrinainen: Älä soimaa itseäsi, varmsti hyvä äiti olet! Ja niinkuin poika sanoi, pullosta saatu ruoka on varmasti yhtä hyvää, eikai niitä muuten tehtäisiinkään! :hug:

Vaate koko: Paidat bodyt kokoa 74/80 cm käytössä, joitaki 86cm myös mut silloin saa hihoissa kääriä. Housut kokoa 80/86cm. Osa 80cm tosin alkaa olemaan lyhkäsiä, tuntuu että tolla neidillä on pitkät jalat, vaikka muuten onkin lyhyt! :D ainakin vaatteiden perusteella.

 
heippa!

juttuja oon käynyt lukemassa, mutta viikko on mennyt niin kiireisissä merkeissä, että en ole ehtinyt kirjoittelemaan.

LC: pahoittelut keskenmenosta. Kova paikka!!!! :heart: Paljon jaksamisia!!!

Katrinainen: super paljon positiivista mieltä sulle.tiedän itsekin kuinka kova paikka on pulloruokinta, kun imetys ei onnistu. Paljon tsemppiä sulle ja nauti vauva-arjesta! Tärkeintä on kuitenkin se, että vauva ja sinä voitte hyvin.. Sillä ei loppuviimein ole väliä onko maito pullosta vai ei. Ja kuten poikakin totesi, miksi korvikkeita olisi jos ne olisi jotenkin haitaksi!!! Häntä pystyyn ja hymy huulille! Kyllä se siitä vielä suttaantuu. Olet ajatuksissa. :heart:

Mulla on tänään ollut kovin apeat fiilikset.. kaikki ei oo mennyt ihan putkeen ja kovasti murehdin taas asioita. Meillä on puolentoista viikon päästä aika sinne sairaalaan.. tämäkin asia mietityttää kovasti. Hmph.

Muuten arkeen ei ihmeellistä. poika on nukkunut pari yötä vaihteeksi tosi hyvin. On itse aurinkoisuus päivällä.. Ja onpa oppinut uuden sanan : pippe :D
mennään tiistaina näyttämään poikaa lääkärille ton pään paukutuksen takia.. edelleen siis hakkaa päätä sängyn laitaan ja välillä jopa hereillä ollessaan (eli siis keskellä päivää)... Ihan varmuuden vuoksi nyt sitten käydään...

vaatekoko
: 92 cm paidat ja housut on käytössä... housut on vähän pitkiä, mutta monet 86 on vyötäröltä liian niukkoja... poika on mallia lyhyet jalat ja pitkä selkä...

puhetta
ei edelleenkään tuu paljoa.. ehkä 10 sanaa max... mutta kokoajan huomaa että hiukan rupee tapailemaan enemmän sanoja..

nyt taidan lähteä sohvan pohjalle ja koitan saada positiivisen otteen tähän eloon.

palaillaan taas
 
katrinainen: :hug: on teillä ollut kova kokemus nyt. jaksamisia kovasti eläkä missään nimessä tunne syyllisyyttä mistään!!!!!! nyt on kaikki hyvin ja jatkatte pullon kanssa. eläkä piinaa sillä pumppaamisella itseäs loppuun myöskään. oma pää tottuu äkkiä siihen että pullosta saa maidon. oli se sitten korviketta tai omaa maitoa. kaikkesi yritit imetyksen kanssa eikä se aina vaan onnistu. pääasia että vauva on kunnossa nyt. nyt nautit vauva arjesta täysillä etkä murehdi asioita. tsemppiä kovasti.

kurpitsa: voi ku oli kiva lukea kuulumisia. toivottavasti tytön mieli asettuu ja alkaisi helpompi kausi jo teillä. =)

meillä tuli sit murheita taloon. koiralla todennäköisesti syöpä ja joudun miettimään uskallanko antaa 13 vuotiaan koiran leikkuu pöydälle. maanantaina lääkäri sillä ja tehdään sit arviota asiasta enemmän. mut en hennoisi toisesta luopua jos en ole kaikkea sen eteen varmasti tehnyt. onneks koiruus on pirteä kuiin mikä tällä hetkellä. mut kyllähän se pelottaa miten leikkuun tulee kestämään ja miten toipumaan. ja onko sama koira sen jälkeen enää.
mut sit jos annan elää nii pitkään kuin mennään ilman leikkuuta niin tunnen varmaan lopun elämäni tunnontuskia etten ole kaikkea yrittäny ja oisko se rassu porskuttanu sit pidempään. :'(

muuten ollaan vaa joulua tuusattu. kinkku pakkasessa ja viikonloppuna pitäis laatikot tehdä pakkaseen. ens viikolla loput lahjat haen ja sit laittelen kotosalla joulua vaan.
jännitetään sit vuodenvaihteen jälkeen milloin tulee taas pojalle leikkaukseen kutsu.
ajatukset nyt kaikesta nii ristiriitaisia ku olla ja voi. mut sitähän tää elämä on.

puheesta vielä. meillä ei tuu ku muutama sana mut eläimiä imitoidaan sit sitäkin paremmin. en oo osannu mitenkään huolissaan asiasta vielä olla. hirnutaan ja mauutaan jne ennemmin ;)
 
Katrinainen :'( :hug: Älä itseäsi soimaa, älä hyvä sisko missään tapauksessa. Mulle sanottin silloin jo Neean syntymän aikaan kun pumppailin tuota maitoa keskolaan epätoivoisena että äidin kroppa on kehitetty niin että se kuitenkin huolehtii itsestään ensimmäisenä jos synnytys on viennyt sen "epäkuntoon". Tuolloin maidonnousukin voi heikentyä koska elimmistö käyttää kaiken voimavaran äidin tervehtymiseen. Se oli minusta hyvin sanottu, mullahan oli se paha kohtutulehdus joka nosti tulehdusarvot pilviin ja vuoto oli niin runsasta että hemppa ei päässyt nousemaan. Pumppaaminen on henkisesti myös tosi raskasta koska se menee helposti väkipakoksi. Mä muistan kuinka yritin litkiä kotikaljaakin litratolkulla (alkoholitonta) kun joku sanoi että se pistää maitoa nousemaan paremmin. Sen koommin en ole kyseiseen tuoteeseen koskenut. Siinä tilanteessa vaan järki katoaa kun (kaippa se on luonnon oikku äidin aivoista tuleva sellainen) että lapsi ei selviä ilman sitä rintamaitoa, että ei ole hyvä äiti jos korviketta antaa jne. Mä lopetin pumppaamisen vasta kun mies "löi nyrkin pöytään", toisin sanoen kun itkin ja pumppasin, söin Panadolia kun tisseihin sattui niin...Mies tuli pöydän aääreen, otti mut syliin ja sammutti pumpun. Sanoi että tää on nyt kulta tässä, sä olet tärkeämpi lapselle kuin tuo maito.

Koita antaa itsellesi armoa ja lopeta se pumppaaminen. Sä olet jo tehnyt kaikkesi. Anna omalle kehollesikin nyt lupa parantua ja nauti vauvasta. Pulloon tottuu ja meillä ainakin mies tykkäsi siitä kovasti kun sai olla mukana myös syöttötouhuissa. Hän aina vetäytyi tyttöjen kanssa toiseen huoneeseen syömään, ottivat helliä sylittely/syöttö tuokioita ja mä sain välillä levätä. Mies joskus kertoikin kuinka kaipaa niitä hetkiä kun tuhisija söi siinä lähellä maitoa, tuoksui ihanan vauvalta ja nukahti siihen.
 
Kiitos kaikki tsemppaajat! Ja erityiskiitos jennille ja birdielle kokemusten jaosta. kylla taallakin on itketty ja pumpattu ja itketty ja yritetty imettaa. nyt alkaa vahan helpottamaan ja onhan se oikeasti ihanaa kun isakin voi antaa maidon ja saa nauttia siita vauvan ruokailutuhinasta.

viela korvikkeesta miten lammittaa se helpoiten ja tehokkaitten yolla? Kuinka valmiiksi olette veden keittaneet jne?
 
Katrinainen Mehän mentiin tuolla jauhemaisella erikoiskorvikeella molemmilla aina tonne 9kk asti joten se vedenkeittely tuli tutuksi. Mä en ihan tarkkaan tiedä niitä kaikkia "hygieenia" juttuja,mut kerron kuinka meillä mentiin ja terveinä pysyttiin. Neean aikaan keitin veden aina silloin kun oli syöttö kun pelkäsin säilöä keitettyä vettä. Se oli hidasta puuhaa, keittäminen ja jäähdyttely (tiedän että oli hölmlä mut silloin ei tajunnut ja pelkäs niin pöpöjä...) No mut kyllhän siinä onneks pikku hiljaa järkeistyi :laugh: Netan aikaan homma hoitui jo rutiinilla. Eli mulla on tollasia 0,5l lasipulloja jotka pystyy helposti keittään isossa kattilassa eli siis desinfiomaan. Mä keitin aina 1,5l vettä sen viisi minuuttia, kaadoin pulloihin jäähtymään ja jäähtyneenä laitoin sit jääkaappiin. Sieltä vaan sitten puhdasta vettä tuttipulloon ja mikroon sopivaks aikaa, et tuli kädenlämpöistä. Jauhe perään ja syömään. Päivittäin keitin aina uuden vesisatsin, siitä tuli sellainen aamurutiini siinä missä puuronkeittokin (eikä pala pohjaan vaikka jäiskin pitemmäks aikaa hellalle :laugh: ). Sen verran myönnän että joka kerta kun lasipullo oli tyhjä en niitä keitellyt...pari kertaa viikossa. Onhan se sellasta veden ja pullojen keittelemistä, mut äkkiä siihen rutinoituu ja tottuu. Mulla oli kierrossa paljon tuttipulloja, pesin pullot karusti pesukoneessa (huuhtelin kunnolla heti käytön jälkeen ettei maito päässy juntaan kiinni pulloihin). Pesukoneesta sitten pataan kiehuun ja käsinpestyt tutit samaan soppaan.

Näin tää kuulostaa kyl tosi vaivanloiselta kun kirjoittaa vaihe vaiheelta. Mut tosiaan oon tehnyt tota kaikkiaan sen yli vuoden elämästäni eikä se niin pahaa ollut. Tosin mä kun en muusta tiedä. Te varmaan pääsette nopsammin valmiiseen korvikeeseen joten se helpottaa. Tosin toiset tykkää käyttää sitä jauhetta kun siihen tottuu =) Reissussa mulla kulki mukana yleensä pullo tota keitettyä vettä ja retkipurkki jauhetta mittoineen.

Nyt lopetat vaan itsesisyytökset ja nautit niistä hyvistä puolista mitä pullo tuo mukanaan. Voitte miehen kanssa vähän vuorotella yösyöttöjäkin niin saat säkin välillä pitemmät unet. Miehillä kun tapaa olla se kyky nukahtaa 3 sekunnissa siitä kun laittaa pään takas tyynyyn...ainakin monella. Mua huvittaa kun joskus kysyin mieheltäni että monestikko syötit tyttöä yöllä (mä kun nukuin vloppuisin korvatulpat korvissa) se ei ees muistanut...pulloista pysty sit laskeen miten oli mennyt :laugh: . Ja nyt sulla on mahdollisuus isosisarruksen kanssa ottaa kahdenkeskistä aikaa kun isi voi hoitaa vauvaa. Se on varmasti paljon Avalle kun saa taas omia hetkes äipän ihan vaan itselleen =)

:heart: :heart: :heart: :hug:
 
Katrinainenkomppailen muita - ota iisisti vaan. Mun kaikki 4 lasta on kasvanu korvikkeella mainiosti ja ollut kyllä todella terveitä kaikin puolin, ei infektiokierrrettä eikä minkäänsortin allergiaa. Henkilökohtaisesti pidän korviketta terveellisempänä vaihtoehtona rintaruokintaan verraten..ja ihan vaan siksi että omat ruokailutottumukseni ei ole ihan oppikirhan mukaisia. Voikaahän hyvin ja kuunnelkaa pienen tuhinaa täysin sydämin - ihanaista vauva aikaa kaikille muillekin =)
 
Hyvä Itsenäisyyspäivää kaikille :)

Katris, älä itteäs soimaa siitä että et tajunnu tilannetta, eihän tollasta voi tajuta. :hug: Ja hyvin tyttö kasvaa pullollakin ja kaikista parasta on se, että voit pistää iskän hoitaa ainakin viikonlopun yösyötöt, kjiäh :D Ja voit ottaa siideriä tai viiniä sillon ku siltä tuntuu. En mä tiiä, lohduttaaks nää, mut koitan ainaskin yrittää :)

Vihdoinkin saimme sen uuden istuimen autoon eli suuren suuri juhlapäivä ollut täällä :D Tulipahan todistettua että kaukalossa VOI matkustaa pitkäänkin jos ei ole niin kovin iso lapsonen D

Puhe nyt on alkanu kovasti tapailemaan sanoja. Matkii mua ja tulee koko ajan perässä kuin spanielin pentu :D Samalta lautaseltakin pitäis syödä ja pitäis myös syöttää mua :headwall:

Saas nähä kuinka käy... meinataan lähteä Tallinnaan päiväristeilylle tuommoisella pikapaatilla... Voi tulla pitkä ja raskas päivä -äitille :D

Nyt velipojan pikkuvesselin synttäreitä juhlimaan :)
 
Onpas täällä ollut hiljaista.

Kaikki ovat ilmeisesti eilen olleet viettämässä Itsenäisyyspäivää. Niin tein minäkin joulutorttuja tuli leivottua. Niitä oli mukava mutustella samalla, kun katseltiin Linnanjuhlia ja pukuja monenmoisia.
 
Katrinainen: Meillähän juodaan soija maitoa, joka siis tehdään edelleen jauhosta. Jenni kertoikin aika hyvin kuinka me ollaan myös tehty. Nykyään neitihän on jo niin iso että en oo enään pitkään aikaan keittänyt vettä, ottanut kraanasta vaan kylmää vettä ja lämmittänyt mikrossa jne. :) Tsemppiä teille !

Mie oon siivonnut koko aamupäivän, vielä olis makkari jäljellä, mutta sen kerkee kyllä! :)
 
Heipähei!

oltiin kerhossa ja poika veteli terveellisen lounaan,piparia ja pullaa :ashamed: :D En viitiny kotona ruveta enää lämmintä ruokaa laittamaan vaan syötiin sit välipala suoraan ja kas kummaa,halus ite rattailla liikkeelle et sais unen päästä kiinni. Koitin nukahuttaa jo kotiin tullessa puolenpäivän maissa,mut sillon pisti hanttiin. Nyt siis nukkuu,jippii!!!

Meillä kehittyy edelleen toi puhe huimasti,kovasti koittaa muodostaa lauseita,mut lähinnä se on sanojen pistämistä perätysten. Jotain järkevääkin on kyllä saanu sanottua. Mut on se joskus uuvuttavaa kun herra ei oo tääl kotosalla hetkeäkään hiljaa,ihan tauoton pospotus ja yölläkin puhuu unissaan :o

Tulisko joku siivoomaan meille,miä en jaksa |O
 
LC olen pahoillani :hug:

katris voimia!

Puhe:muutamia sanoja tulee vaihtelevasti.Koko ajan yritetään matkia aikuisia,mut viel ei ainakaan lauseita tule.Hauskan kuulosta omaa höpinää ja muutamia oikeita sanoja.Kyllä se siitä kehittyy viimeistään 2v mennessä:)
 
Laukut on sit pakattu B) ja loma alkanut. Huomenna olis lähtö :) En varmaan tuu tänne vähään aikaan kirjottelee..

Oikein Tunnelmallista Joulunaikaa Kaikille toivotaan et tulis jouksi lunta.

Meille ei oikein mitään ihmeellistä kuulu. vaatekoko käytetään 92cm ja kyllä 98 jotkut ihan ok(siskon vanhat). Riippuu niin merkistä. maito sitä juodaan vaihtelevasti -tykkää myös vedetä et sitä myös juodaan aikast paljon. Puolet ja puolet varmaan -ruuan kanssa maitoo ja muuten vettä. Välillä omatekoista mansikkamehua :p nukkuminen kello 12.00 pitää päästä päikkäreille ja 20.00 yö unille. Ajat heittää välillä noin 30-60 min. Aamulla herää noin 7.00. Unta tarvii ja nukkuu hyvin. Yöllä herää kerran -istuu yleensä sängyssä ja silittämällä nukahtaa tai sit otetaan viereen nukkumaan. :) Sellasta.. en muista enää mistä muuta on ollut juttua.


katrinainen :hug: sinulle.


öitä :wave:
 
onpas tää kanava hiljentynyt... No, aika kutakin juttua :(

katris: me annettiin joskus yöllä ihan huoneenlämpöistä korviketta... Eli meillä oli semmonen 2dl purkki yöpöydällä joka korkattiin auki ja laitettiin pulloon. loppu sitten aina jääkaappiin.. Tää kikka toimii tietysti vain, jos vauva suostuu huoneenlämpöistä juomaan. Muuten mitattiin jääkaappiin aina valmiiksi maito tuttipulloihin. Sitten ei tarvinnu ku lämmittää maito mikrossa ja homma hoitui nopeasti.
Ja tosiaan näin jälkikäteen ajateltuna pullohommissa oli paljon hyvää!!! Isälle ja pojalle on muodostunut erityisen läheinen suhde, kun isäkin on saanut syöttää pientä. Samalla äiti saa välillä huilata yöt (esim viikonloppuna, jos mies vapaalla) ... Myös omanajan ottaminen on helpompaa!!! Eli äitikin voi huilata välillä vaikka ystävän kanssa elokuvissa tms, kun ei tarvitse huolehtia syötöistä.. Ja eipähän muuten tarvitse vieroittaa tissistä! Mutta joo... Tsemppiä ja kerrohan kuinka teillä sujuu!!!

Me käytiin tänään seurakunnan pikkujouluissa. 1.julkinen esiintyminen siis takana... Hiukan oli kitinää ilmassa.. poika kun ei malttais olla paikallaan vaan haluis soittaa ja liikkua. Torttu kelpasi hyvin.

Meillä on iltapäivällä tänään lääkäri, sen pojan päänpaukuttelun takia.. Varmaan nauraa meidän ulos sieltä.. No, tuleepa ainakin selvitettyä kuviot. Ja ens viikolla sitten lapsettomuusjuttujen pariin.

nyt meen tekemään käsilaukkuinventaarion.. kaapissa lojuu niin paljon turhia laukkuja, että taidan vihdoinkin raaskia viedä ne kirppikselle (kaveri varas pöydän ja saan ujutettua ne sinne) ...

 
kiitos kaikille tsempeistä meillä on nyt keksitty toimiva ratkaisu yösyöttöjen helpottamiseksi. Eli illalla keitän vettä suureen pulloon ja termariin. Yöllä sitten sekoitan jauheen jäähtyneeseen veteen ja laitan termarista lämpöistä vettä ns. lämmitysastiaan ja pullo vesihauteeseen. Vie parisen minuuttia ja vauva on tyytyväinen. Myös valmistetroja on hätävaroiksi. Pulloarki on lähtenyt hyvin sujumaan. Vauva o n tyytyväinen ja nukkuu melko hyvin 3-5 tunnin pätkiä normaalisti. Ava tietenkin herättelee äidin aamulla aikaiseen, mutta onneksi mies on ollut korvaamaton syöttöapu. Saa itse tosiaan nukuttua hyvin.
Pumppaamista olen vielä jatkanut, mutta jo ihan aikataulukysymys nousee pikku hiljaa eteen, ei kaksilapsisen perheen äidillä ole mahdollista ottaa pumppauspausseja koska vaan. Yritän nyt vielä jouluun asti pumpata ja sitten siirrytään varmaan pelkkään korvikkeeseen.

Niin ja vauvan nimeksi tulee Aila Elina.

LC pahoittelut :hug:

puheestaAvalla on monia sanoja molemmilla kielillä, mutta pitkälti tyttö puhuu sellaista sekakieltä ja hiukan omia sanoja väliin. On kuulema kuitenkin kaksikielisillä melko tavallista. Norjaa tulee enemmän, siis muodostaa norjalla lauseitakin. Suomeksi tulee enemmän sanoja kuin lauseita.
 
Katris,kaunis nimi tytölle tulee...kiva että arki on lähtenyt hienosti käyntiin pulloilun myötä =)

Birdie,onnea lekuriin,tuu kertoon miten kävi :)

Merikalle hauskaa reissua :wave:

Meillä nukutaan kans melko hyvin tällähetkellä..yöllä siis. Herää sen 1-3 kertaa 19-22 välillä (noin) ja sit nukkuu jonnekkin aamuyöhön,jolloin tulee viereen =) Itse herään siis vaan kerran yössä tai havahdun....
Päikkäreitäkin sain taas tänään pojan nukkumaan,aivan mahtavaa... B)
On selkeesti väsyneempi ollut nyt päivästä kun normisti,nukkuu silti yössä sen 12-13h,hassu juttu =) kaamosväsymys varmaan...nooh katotaan kauan lystiä riittää :p
 
Hauskaa matkaa teille Merika :) Siis taisit tosin mennä jo.... :D

Katris, toi termarijuttu olikin loistoidea. Lämmintä jo valmiiks. Mekin tehtiin niin, et kiehautin vedenkeittimellä veden ja pullotin. Kun olivat jäähtyneet, ni jääkaappiin ja mikrossa sitten lämmitys kun tuli tarve. Ja joo, ei taitaa olla kädet täynnä muuta hommaa ku pumppausta... :/ Nätti nimi, onko se yleinen etunimi Norjassa?

Birdie,
tuus kertoo lekurin "pihallenauramiset"... Tsemppiä keikalle!

Päivärytmistä, mä oon hienosti saanu siirrettyä tota rytmiä sillai, et illalla 21-21.30 nukkuu, aamulla 8 aikaan ylös ja päikyille noin 13 aikaan. Jeee, paljon parempi :)

Pukeminen ja riisuminen, meillä likka harrastaa tätä jälkimmäistä erittäin aktiivisesti. Housut, paidat, sukat, haalarit (oli napit tai vetskarit) sekä vaipat ( :headwall: ) kaikki vaan pois jos siltä tuntuu. Nakuna vaan tahtois olla... Eikä auta et yökkärin laittais väärtepäin et napit olis takana, se onnistuu kanssa :( Et on nyt vähän semmonen, et mitäköhän keksis... unipussista ei pidä. Ideoita? Pukea osaa vaipat ja sukat, välillä menee housutkin ja joskus tossut sekä sandaalit.

Oltiin eilen päiväreissulla Tallinnassa ja yllättävän hyvin meni reissu, tosin laivalla oli aika surkean pieni leikkihuone, mut menihän se paremman puutteessa. Sit vedeltiin kävellen pitkin pitkää ravintolakantta ja sehän oli ihanaa ku oli paljon ihastelijoita ;) :D Buffet-ruokailukin onnistui loistavasti ku sai vaan kaikkia herkkuruokia :p Päiväunetkin maistui heti kun päästiin ulos Tallinnan puolelle, ni sammu ku saunalyhty rattaisiin :D Ihan turhaan jännäsin reissun onnistumista. Olipas mukavaa ja joululahjasuklaat saatiin tosi edukkaasti :)

Hohhoh, joskohan sitä alkais vaikka siivoilemaan... :/
 
katrinainen...hieno juttu, et asiat selvisi ja vaavi Aila tyttönen :heart: voi hyvin ja jaksuja :hug: :hug: ...älä väsytä itseesi liikaa...se pumppaaminen on melko työlästä...olen pojalle pumpannut maitoa...mutta siirryttiin pulloon ja osittaiseen imetykseen...ekan vaavin kanssa imetys loppui 2kk iässä...molemmat pojat ovat kasvaneet ja voineet erittäin hyvin =) !

edla...teillä asustaa sitten "nakupelle" :laugh: :laugh: ...eipä tuohon auta mikään :/ ...meillä ei riisu innokkaasti, mutta pukee vaatteita päälleen...yhdessä lipaston alalaatikossa on kesävaatteita ( matkaa varten )...niitä kokeilee innolla...välillä on 2 hattua päässä ym. :D

Meillä neiti on aika känkkis...siis kokoajan pitää olla jotain viihdykettä...muuten känkyttää...koneella en saa käydä ollenkaan ja puhelimessa puhuminen on hankalaa, kun neiti alkaa huutaa...eli KAIKKIHUOMIOMULLEHETINYTTÄNNE |O ....ja saa aivan hirveitä huutokohtauksia...yks päivä laitoin Stokken tuolin lattialle kyljelleen, kun neiti siihen kiipeili ja meinas pudota....KAMALA HUUTO :o :kieh: ...ei kyllä ole mukavaa :ashamed: ....kylässä/kerhoissa on kuin enkeli :saint: ...pitäisiköhän laittaa kiukkupaketti tarhaan...jos vaikka siellä olisi ihmisiks...

vaatekoko....74-86cm...riippuu vaatteesta...aika pikkuinen neiti kyllä on...en usko, että on lähellekään 80cm...
 
Piti tulla vielä tänne kärkkymään,kun poika on unessa ja mies nauhottelemassa...

Tosta pumppaamisesta...miä en onnistunut saamaan lypsämällä juuri mitään vaikka maitoo oli vähän liiankin kanssa :/ En oo pumppaillu,mut voisin kuvitella et melko sama asia...koitin joskus et olis saanu pikkasen maitoo "varastoon",mutta oli niin työn ja tuskan takana et luovuin siitä ideasta...pikkasen aina tyhjäsin vaan ettei tullu mahoton suihku pojan suuhun. Joten ei varmasti mitään herkkua puuhaa :x

Riisuminen/pukeminen... sukat,pipot ja rukkaset yms. kyllä ottaa sujuvasti pois :kieh: mut muita ei ees yritä. Sama pukemisen kans,siihen ei oo osottanut juuri mitään mielenkiintoa. Ihan lähiaikoina on laittanut jotain aina päähänsä,mut käytännössä ei oo vielä hokannu koko puuhaa... naukuilla kyllä tykkää...saa juoksennella aika vapaasti ilman vaippaa jne ja ei sit haluis enää takas päälle niitä.
Edlalle en kyl keksi vinkkejä...mut voin kertoo et olin ite pienenä samanlainen...ja vissiin aika vanhaks,siis 2-3vuotiaaks :ashamed: valokuviakin löytyy kun oon ottanu vermeet pois ja juoksen karkuun tuhatta ja sataa :laugh:

Matami,meilläkään ei sallita puhelimessa puhumista...huutaa tai kiukkuaa...loppuu kuin seinään kun luuri sulkeutuu tai sit vaatii päästä ite puhelimeen jos mummu soittaa tms. sit on eriasia jos mies on kotosalla,niin antaa olla mun rauhassa ;)
Mua on naurattanut tän päivää se edithin silmienpyörittely sielä kerhotädin sylissä...oujees,osaisin kuvitellä hyvinkin teidän lyylin tarhaan :laugh:

Tehdäänkö muilla tuhmuuksia kokoajan? Meil on välillä ihan mahdotonta :kieh: aukoo noita jää/pakastinkaapin ovia,ränkkää valoja,sammuttaa teeveen siitä napista mikä siinä ite kojeessa ja digiboxiinkin sitte nykyään yltää |O :kieh: ja saattaa siis tehdä valitsemaansa ilkeyttä vaikka kuinka kauan...ei auta sitte mikään :snotty: Onneks menee ajoissa nukkumaan...ja mullakin on nyt pinna ollu huomattavasti pidempi kun on nukkunu päikyt kun on ite saanut hetken olla omineen =)
 
Repa pakettisi saapui eilen postissa. Suuri kiitos =). Tosi vaikea itsekin enää muistaa kuinka pieniä tytöt on joskus ollut. Mä purskahdan aina itkuun kun laittelen noita pikkiriikkisiä vaatteita lahjalaatikkoon. Kauheita tunnekuohuja...Jotenkin sitä palaa aina vaan sinne osastolle ajatuksissa ja miettii niitä äitejä ja isejä jotka siellä joulun viettävät lapsensa vierellä onnen ja pelon sekaisissa tunteissa.

Katrinainen tosi hienoa että pulloilu on lähtenyt liikeelle hyvin. Termaria mekin käytettiin toisinaan, varsinkin jos jonnekin lähdettiin eikä ollut varmuutta missä vettä voisi lämmitellä. Pakkasin aina pulloihin vähän kylmää vettä ja sit lorottelin termarista lämmintä päälle. Ja meilläkin tuo 5 minuutin vedenkeittoaika lyheni matkanvarrella. Alkuun olin vaan tosi tarkka kun olivat niin kovin pieniä nuo tytöt ja kaikkia pöpöjö piti välttää ihan urakalla. Onnea Ailalle nimestä, kaunis ja sopii nätitsti Avan kanssa :heart: Itte olen aina välillä miettinyt että tuliko laitettua tytöille liian samanlaiset nimet kun vähän väliä menee ittelläkin sekaisin. Kaveri kuitenkin lohdutti että ei se mitää, heillä menee tytön ja pojan nimet ristiin joten ei mitään väliä...sekasin ne kuitenkin aina joskus menee :laugh:
 

Yhteistyössä