Toukokuun vauvat 2010

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Elina77
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Heissan, täällä jatkuu odotus hyvin tasaiseen tahtiin. Sokerit olen jättänyt pois ja tuntuu että painokin on vähän hillinnyt nousuaan, mutta huomenna neuvolassa saan taas tarkemmat tiedot ja kotiin mukaan mittarin sokereita varten. Olen käynyt nyt myös kahdesti viikossa uimassa, alkuraskaudessa kun en jaksanut liikkua lainkaan.

Huomasin muutamia päiviä sitten että nänneistä tulee kirkasta nestettä. Hurjaa, elimistöni valmistautuu imetykseen! Kävin tänään ostamassa normaalia kokoani isommat rintsikat, kaikki vanhat ovat jääneet huomaamatta pieniksi.

Synnytystä en ole miettinyt etukäteen juurikaan, ja aion varmaan luottaa henkilökunnan mielipiteisiin synnytystavoista ym, en ole ainakaan vielä perehtynyt eri vaihtoehtoihin. Kaikki kivunlievitys on kyllä tervetullutta.
 
Sintti, aika hurjaa, kuinka erilaisia eri odotukset ovat. Toivottavasti turvotus hellittää.

Itsellä painoa on tullut noin viisi kiloa ja vatsanympärys on noin 95 cm. Eli aika isoa masua kasvattelen. Raskausarpia ei ole vielä tullut, mutta rasvailenkin itseäni tosi ahkerasti sekä öljyllä että rasvalla. Mulla on aika kuiva iho normaalisti eikä talvi varsinaisesti helpota asiaa. Viimeisen kolmanneksen ajan syön maitohappobakteereja, jos vaikka ehkäisisivät vauvan tulevia mahakipuja. Jos hän perii minun vatsa"geenini", niin tavattoman herkän masun saa.

Äitiyslomalle jään vasta 21.4., mutta ei siihenkään liikaa aikaa ole.
 
Kuulostaa kyllä siltä että kaikilla on tosi pienet painonnousut. Minulla on nyt tullut kolmisentoista kiloa. Painonnousu oli nyt hellittänyt, aiemmin kun on tullut n 700 g/vko niin nyt oli vain 350g/vko. Näyttäisi siltä että nousu jäisi alle 20 kg ja siihen olen tyytyväinen. Vauva itsessään oli puolentoista kilon painoinen ja majailee mahassani pää alaspäin kuten kolme viikkoa sitten lääkärikäynnillä.
Hoitaja on sitä mieltä että sokeriongelma on selätetty, mittasi eilen tunnin arvon ja se oli tosi matala, tänään aamulla kun otin ensimmäistä kertaa kotona paastoarvon niin se oli 4,7 eli reilusti alle rajan. Nyt joudun seuraavan kerran mittaamaan kolmen viikon päästä, juuri ennen seuraavaa neuvolaa. Olenkin noudattanut ruokavaliota todella orjallisesti vaikka eilen sorruinkin ihan kunnolla ja vedin sokeriöverit (kun oli kuvauskeikalla tarjolla erikoisempia herkkuja, en vaan voinut vastustaa...). Ehkä yksi kerta ei haittaa niin paljon ;)
 
Aurinkoista kevätpäivää!

Mulla jatkui sairasloma äippäloman alkuun saakka. Sain kuitenkin luvan liikkua ja tehdä kevyitä kotihommia :)
Työnantaja ei ollut yhtään mielissään tuosta sairasloman jatkamisesta, vaan antoi ymmärtää että tahallani en vaan viitsi töihin tulla... Ilmaisin kyllä melko suorasanaisesti että tässä vaiheessa vauvani hyvinvointi on kyllä tärkeintä eikä hänen firmansa.

Muutenkin on puskenut melko voimakasta stressiä pintaan. Meidän kotona havaittiin putkirikosta johtuva kosteusvaurio. Huomenna selviää kuinka laaja se on ja minkälaisia toimenpiteitä vaatii. On aikalailla ollu pinna kireellä tuon asian kanssa.

Mukavempia asioita oli eilen ollut ensimmäinen synnytysvalmennuskerta ja synnytyssalille tutustuminen. Kätilö joka tunnit piti oli tosi mukava ja asiansa osaavan oloinen. Mitään kauhujuttuja ei kuulunut mutta kertoi ihan realistisesti sen että synnyttäminen sattuu aina mutta on olemassa paljon erilaisia tehokkaita kivunlievitysmenetelmiä joita kannattaa käyttää.
Ihan positiivinen kuva jäi siitä paikasta.

Nyt päiväunille

-S--+ pikku-pupu rv31+4
 
Neuvolapäivä ollut täällä ja mieli on hyvä.. Painoa tullut ensimmäisestä neuvolakäynnistä tähän päivään 5,7kg.. Hemoglobiinitkin oli taas oikein mukavissa lukemissa, kun tuossa puolisentoista kuukautta sitten aloin rautalisää pillerin muodossa nauttimaan. SF-mitta oli 26cm, eli käyrillä mennään, joskin alaosassa. Olo muutenkin hyvä. :)

Imetysasioita olen miettinyt ja eri tahojen kanssa asiaa selvitellyt. Minullehan on tehty kasvainten vuoksi rinnanpienennysleikkaus, josta jäänyt nänneihin tunnon alenemaa. Hermot eivät ole siis kasvaneet takaisin yhteen, kuin vain osittain. Nännini ovat melkein tunnottomat ja maitotiehyetkin on leikkauksen aikana katkaistu ja lääkärin arvion mukaan nekään eivät ole yhteen toipumisvaiheessa enää kasvaneet ja rintoihin kertyvä maito ei ehkä löytäisi siis ulos. Siispä ensi kuun lopussa siintävässä synnytystapa-arvioinnissa ilmoitan myös synnärille, että omat fiilikset ja asiantuntijoiden mielipiteet huomioon ottaen olen päätynyt siihen, että en imetä ja haluan maidonnousun estävän lääkityksen (Dostinex), jonka myös oletan ilman sen kummempia taisteluja saavani.

Neuvolan-täti myönsi, että synnärillä on hyvin vahva imetysmyönteinen ilmapiiri, joka voi olla hyvin painostavankin tuntuinen synnytyksen jälkeen muutenkin herkillä oleville naisille. Hän mainitsi muistavansa eräänkin naisen, joka ei vain halunnut imettää ilman sen kummempia terveydellisiä perusteita imettää ja vasta kolmannen lapsen kohdalla tämä nainen koki, että tämä hyväksyttiin synnärillä ilman painostusta. Hän oli samoilla linjoilla kanssani sen suhteen, että tämä asia on syytä selvittää tuolla synnytystapa-arvioinnissa, kun olen vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Eikä minulla ole mitään halua alkaa synnytyksen jälkeen tästä asiasta tappelemaan. Olisipa suhtautuminen synnärillä tähän yhtä ymmärtäväistä, kuin neuvola-tädin kanssa oli. Neuvola-täti kertoi, että toki imetyksellä on etunsa (jotka minäkin tiedän), mutta ihan samalla lailla lapsi kehittyy ja kasvaa korvikkeillakin ja kokee läheisyyttä.

Unen tarve tuntuisi jotenkin vähentyneen. Saatan herätä aamuyöllä ihan pirteänä, mutta onneksi hyvillä unenlahjoilla saan laitettua uudestaan helposti nukkumaan. :) Vielä kun jaksaa pari viikkoa töissä pakertaa, niin pääsee äitiyslomalle jonka alun meinaan viettää mahdollisimman paljon leväten ja voimia keräten.

-Danzee83 + Itiö rv.31+0-
 
Keväistä torstaita!

Hurjan nopeasti aika vaan menee. Kohta meidänkin ketjuun alkaa tupsahtelemaan pikkuisia. Tuntuu ihan käsittämättömältä, vastahan me vaihdoimme alkuraskauden kuulumisia. Toisaalta, raskaana laskee niin tarkasti päiviä ja seuraa kehitysvaiheita, että välillä tunnen olleeni tässä tilassa ainakin kaksi vuotta :)

Olen samoilla linjoilla jo-jo76:n kanssa, että aika pienellä painon nousulla moni tuntuu selviävän. Minulle on tullut juuri tuo 12-13 kiloa jo nyt, vatsan ympärys on reippaasti yli 100 cm ja sf mitta on vahvasti yläkäyrällä. En silti tunne olevani kovinkaan turvoksissa tai valtava, suurin osa kiloista tuntuisi sijoittuvan (onneksi) keskivartalolle eikä esim. jalkoihin tai kasvoihin. En kyllä jaksa painosta kovin paljoa huolehtia, olen normaalipainoinen ja uskon vahvasti, että kilot tipahtelevat jakauduttuani suht helposti. Raskausarpia ei onneksi vielä ole tullut. Weledan öljyä vaan pintaan, niin ehkä pysyvätkin poissa :)

Minä olen syönyt maitohappobakteereita koko raskauden ajan. En tiedä johtuuko niistä, mutta ainakin ruuansulatus on toiminut tosi hyvin. Toivottavasti vaikuttaa vauvankin vatsaan.

Ja rinnoista valuvasta esimaidosta: mulla on tullut samaa jostain neljänneltä kuulta asti. Silloin sitä tuli kamalasti, jouduin käyttämään liivinsuojia ja jos oli ohuet rintsikat, jouduin välillä ihan vaihtamaan paitoja. Onneksi on nyt hetkeksi taas hiljentynyt. Minkäköhän kokoisia imetysliivejä sitä pitäisi ostaa? Rinnat kun ilmeisesti kasvavat vielä hurjasti maidon nousun jälkeen...

Danzee, hyvä vaan kun selvität imetysasiat jo etukäteen, kun olet voimissasi. Tottahan se on, että Suomessa tuntuu olevan todella imetyskeskeinen kulttuuri ja imetyspainostus voi tuntua todella kurjalta. Itse yritän olla jännittämättä myös imetysasiaa ja toivon, että se lähtee sujumaan hyvin, kun otan vaan rennosti.

Me oltiin eilen neuvolassa. Sokeri- ja proteiini/valkuaisarvot olivat palautuneet normaaleiksi eikä ylimääräisiä sokerirasitustestejä luojan kiitos tarvita. Hemoglobiini oli hyvä, joten taidanpa selvitä ilman lisärautaa koko raskauden ajan. Ai niin, ja vaavi hengailee vatsassa pääalaspäin!

Nyt taas töiden pariin ja viikonloppua odottelemaan!
Terkuin,
Kamomilla rv 31+5
 
Hei,

Raskauden vikaa kolmannetta porskuttelemme nyt varmaan kaikki! Nyt kun pitäisi alkaa rauhoittumaan loppuraskautta kohden on mulla alkanut sellainen työstressi etten varmaan koko työurallani ole toista nähnyt. Pitää vaan muistuttaa itselleen että oma ja vauvojen jaksaminen on nyt tärkeintä, hengittää syvään ja delegoida mahdollisimman paljon. En tiedä kuinka sopeudun äitiyslomalle, päivät kuluvat niin tehokkaasti ja pelkään jotenkin “putoavani” tyhjään olotilaan kun jään kotiin. Toisaalta kyllähän ne vauvat sitten osaltaan täyttävät päiväni, ja yritän sinnitellä täällä töissä mahdollisimman pitkään :)

Kiloista ja vatsan koosta puheenollen, mulla oli neuvolassa tiistaina sf-mitta 36 cm! Ympärysmitta taisi olla 108 cm kun viimeksi mittasin. Kiloja on tullut n. 15. Silti kaikki sanoo mut näkiessään että vatsa on pieni (ennen kuin edes kuulevat odottavani kaksosia), eli kai se on kaikki jotenkin kompaktisti. Turvotusta ei ole liiemmin myöskään ja sokeriarvot ovat kohdallaan. Molemmat vauvat ovat nyt pää alhaalla, etummainen ihan kiinni kohdunsuussa. Kävely ja portaiden nouseminen tuottavat siksi jo tuskaa ja supistelee vähän väliä. Kyljellä makaaminen on myös vaikeata kun vatsan paino vetää alas ja tuntuu ikävältä toisessa kyljessä, yritän pitää vatsaa hieman ylhäällä tyynyn kanssa. Muutenkin yläselkä on alkanut rasittumaan ja tilasin vihdoin tukivyön.

Oli muuten ihanaa kun sain kaverilta ison kassillisen äitiysvaatteita vielä tässä vaiheessa. Olin niin lopen kyllästynyt omaan pieneen valikoimaani ja kaverini kanssa jaataan sama maku ja vaatekoko (vaikka totuuden nimissä hän käyttää paljon enemmän minua rahaa merkkivaatteisiin). Sain toiselta kaverilta kaksosten matkarattaat, sellaiset peräkkäin kulkevat, ja yhden kaukalon, joten nyt tarvitsee vain toinen kaukalo ostaa.

Itse en ole vielä oikeasti ostanut melkein mitään vauvoille! Sen sijaan kotona olemme maalanneet, kaadattaneet vanhoja puita pihasta, selvittäneet viemäriongelmia, auto-ongelmia, sähköongelmia, jne jne. Aikamoinen ruljanssi siis jatkuvasti. Mutta nyt makkari on ihanan oranssinkeltainen ja kohta saamme sinne varmaan pinnasängyn ja hoitopöydänkin laitettua. Ja ai niin, pari kangasvaippaakin olen saanut ommeltua :)

--S--, miten teidän vesivahinkojen kanssa meni? Toivottavasti ei tullut pahempaa jälkeä.

Keväisin terkuin (täällä piristää ensimmäiset krookukset pihassa)

Terkuin,
Birdie
rv 29+2
 
Kamomillla, 24 v, 1.5.2010, esikoinen, poikalupaus
Elina77 LA 5.5.2010, esikoinen
HMM83, LA .5.5.2010 esikoinen
-S-- 28v LA 8.5.2010, esikoinen, tyttölupaus
Danzee83, 26v, LA 12.5.2010 esikoinen
Lovisa83 LA 16.5.2010 esikoinen
Emma77 LA 18.5.2010 kakkonen
Brush LA 20.5.2010, tuplat (esikoiset)
Sintti 33v. LA 20.5.2010, kakkonen
Sanse LA 21.5.2010, neljäs
Jo-jo76 LA 22.5.2010 esikoinen, poika
Tiie 29 v. LA 25.5.2010, esikoinen
Birdie 34v LA 25.5.2010, tuplat (nr. 3 & 4, poikia)
Siivekäs83 LA 26.5.2010, viides
Hilma77, LA 28.5.2010, esikoinen
Joonaella81, LA 28.5.2010 kolmas

Ketkä ovat vielä mukana? Elina77? Lovisa83? Brush?, Sanse? Siivekäs83?
 
Kamomillla, 24 v, 1.5.2010, esikoinen, poikalupaus
Elina77 LA 5.5.2010, esikoinen
HMM83, LA .5.5.2010 esikoinen
-S-- 28v LA 8.5.2010, esikoinen, tyttölupaus
Danzee83, 26v, LA 12.5.2010 esikoinen
Lovisa83 LA 16.5.2010 esikoinen
Emma77 LA 18.5.2010 kakkonen
Brush LA 20.5.2010, tuplat (esikoiset)
Sintti 33v. LA 20.5.2010, kakkonen
Sanse LA 21.5.2010, neljäs
Jo-jo76 LA 22.5.2010 esikoinen, poika
Tiie 29 v. LA 25.5.2010, esikoinen
Birdie 34v LA 25.5.2010, tuplat (nr. 3 & 4, poikia)
Siivekäs83 LA 26.5.2010, viides
Hilma77, LA 28.5.2010, esikoinen
Joonaella81, LA 28.5.2010 kolmas

Ketkä ovat vielä mukana? Elina77? Lovisa83? Brush?, Sanse? Siivekäs83?

Täällä ollaan, rv 30+4 meneillään. Pakkolevossa. Tammikuussa huomattiin rakenneultrassa kohdunkaulan pehmentyneen ja siitä eteenpäin olen ollut seurannassa. Lyhentymistä on tapahtunut niin että viime to:n kontrollikäynnillä jouduin osastolle vauvojen keuhkojen kypsyttelyä varten ja lepoon, sitä ennen olin kuitenkin saanut käydä ulkona max 30 min. päivä. Tavoite on että vauvat pysyisivät kyydissä vkolle 34.
 
Viimeksi muokattu:
Moi kaikille ja aina vain aurinkoisempaa säätä=)

Viime kerrasta onkin taas aikaa ja menikin tovi kuulumisianne lueskellessa. Mukava oli kuulla raskautenne vaiheista.

Itselläni on jaloissa lähinnä alkanut olla aika lailla turvotusta ja väsymistä, joten kävin tilaamassa tukisukat mittojen mukaan=)tuntu jotenkin hupaisalta, mutta ovat olleet loistavat, kuin jalat olisivat koko päivän viileässä vedessä. Suosittelen siis vastaavista ongelmista kärsiville.

Jouduin myös sokerirasitukseen, kun pissa oli neuvolan viljelyssä vähän koholla. Jännitin hirveästi koetta, mut hyvin se loppujen lopuksi meni ja arvot olivat hyvät, paasto 3,8, 1h rasitus 5,7 ja 2h rasitus 5,3.

Tänään sit toivutaan noroviruksesta, jonka saimme koko perhe. Tyttö oksensi pe-la välisenä yönä ja seuraavana päivänä, mies alkoi oksentamaan ja ruikuntamaan sunnuntai aamuna, muutaman tunnin päästä sit minä ja siitä muutaman tunnin päästä poikamme....oli kyl kauhea tauti...ja pahinta kn piti yrittää koko ajan vahtia parivuotiasta, ettei oksenna mihin sattuu. Tauti veti kyl mehut niin pois et maattiin vaan sohvalla sanko vieres. Ja vauveli tietty potki viel masussa...huh hui...Onneksi nyt helpottaa, hieman on hutera olo vielä, joten makoillessa menee tämäkin päivä..painokin tippu 2kiloa yhen päivän aikana...oikein elimistön totaalipuhdistus.

Mukavaa jatkoa kaikille,
Joonaella81 29+3
 
Ompas täällä hiljaista.

Enpä tosin itsekään ole mitenkään aktiivisesti ole kirjoitellut. Tuntuu että nyt on ollut niin paljon vastoinkäymisiä ettei ole oolut voimia mihinkään.

Kosteusvahinko josta kerroin osoittautuikin aika paljon isommaksi jutuksi kuin aluksi luultiin..
Hieman taustaa. ostimme nykyisen asuntomme syksyllä 2008 täysin remontoituna, kylppäri oli remontoitu 2007 edellistä edeltävän omistajan toimesta, ja muun remontin oli tehnyt meille asunnon myynyt. Kosteusmittaukset tehtiin ja kaikki oli ok.
Nyt kuitenkin kävi sitten´ilmi että kylpyhuoneremontin tehnyt tyyppi onkin puhkonut vesieristeen ja vesi on päässyt tihkumaan kylpyhuoneen ja olohuoneen väliseen seinään.

Eli nyt siis kylppäri on käyttökiellossa, seinä auki ja odotamme remontin alkamista. Pahimmassa tapauksessa remontti voi viedä kuukauden jonka ajan asunnossa ei voi asua. Vakuutusyhtiö ei korvaa asumisen keskeytymistä koska kyseessä ei ole äkillinen ja ennaltaarvaamaton tapahtuma (meillähän olikin kristallipallo mistä nähtiin tämä)
Alkuperäisessä kosteusmittauksessa tämä ei tullut ilmi koska asunto oli ollut tyhjillään pidemmän aikaa. Edellinen omistaja ei siis ole itse asunut asunnossa vaan teetti vain remontin ja laittoi myyntiin.

En edes muista koska olisin viimeksi itkenyt ja stressannut jonkin asian takia näin paljon. Olisi ihan kiva että olisi koti minne vauva tuoda kun se syntyy ja ajatuksena oli pikkuhiljaa alkaa pesemään ja laittamaan vauvan vaatteita ja tavaroita valmiiksi. Toivotaan että tyyppi malttaa pysyä yksiössään sinne asti että koti on jälleen asumiskelpoinen.

Eilisessä neuvolassa kaikki näytti olevan hyvin, paitsi sf mitta ei ole kasvanut sitten viime käynnin lainkaan edelleen oli se sama 27.

Brushille voimia lepäilyyn!

Tuosta painonnoususta olitte puhuneet, näin erästä ystävää joka sai joulukuussa vauvan, hän kertoi keränneensä raskausaikana kiloja 23 ja nyt niistä oli jäljellä enää 4. Aika lohdullista kuultavaa mun mielestä :)

-S--+pikku-pupu rv 32+4
 
Hiljaista tosiaan! Itse teen viimeisiä töitä ennen äitiysloma ja kiirettä pitää. Uutena raskausoireena on muuten tullut vasemman käden sormien puutuminen. Vatsa painaa päivä päivältä enemmän ja nukkuminen on suht katkonaista, vaikka hyvin nukunkin.

Kovin tutulta kuulostaa -S-- teidän tilanteenne. Meillähän on oma koti myös remontissa (märkätilat, kettiö, lattiat) ja todennäköisesti päästään takaisin kotiin lasketun ajan tienoilla. Olemme asuneet evakossa miehen vanhempien luona pian puolitoista kuukautta ja toinen mokoma olisi vielä edessä. Sormet ristissä toivon, että pienokainen ei syntyisi kovin paljon ennen laskettua aikaa, jotta päästäisiin tutustumaan ja totuttelemaan yhteiseloa omaan kotiin.

Olin itsekin ennen evakkomatkaa kovin suruissani tilanteesta ja erityisesti siitä, että en pääsisi laittamaan vauvan tarvikkeita kotona paikoilleen ja sisustamaan yms. Ihan hyvin tämä on kuitenkin mennyt ja toisaalta on mukavaa, että on tukea ja seuraa ympärillä. Olen yrittänyt ajatella, että koska en tälle tilanteelle voi mitään, täytyy vain koittaa jaksaa olosuhteissa kuin olosuhteissa. Ja meitä on ainakin helpottanut se tosiasia, että onni että remontti on nyt, eikä silloin kun vauva on jo syntynyt ja joutuisimme hoitamaan remppa-asioita pienen ihmisen ollessa jo kuvioissa mukana. Kovasti voimia sinne päin.

Meillä ovat alkaneet synnytysvalmennukset ja perhevalmennukset sairaalassa ja neuvolassa. Kummatkin ovat olleet oikein hyödyllisiä ja avartavia (ei mitään pelottavia ryhmäkeskusteluja vaan asiallista informaatiota). Synnytyskään ei ehkä jännitä niin kovasti, kun päästiin tutustumaan saleihin, kipulääkitykseen yms.

Mukava oli kuulla myös Brushin ja Joonaellan kuulumisia. Brushille peukkuja, että vauvat pysyvät kyydissä vielä tovin ja Joonaellan perheelle toipumista norosta.

Terkuin,
Kamomilla ja tyyppi rv 32+4
 
No rikotaanpa hiljaisuutta täältäkin suunnalta..

Täällä on uutena raskauteen liittyvänä vaivana ilmennyt menkkakipujen omaisia kipuja. Ei mitään järetöntä ja pahenevaa tuskaa, joten en ole katsonut aiheelliseksi olla yhteydessa neuvolaan tai muuta, mutta toki mainitsen näistä jomotuksista ensi maanantain neuvolassa.. Aamut ihan ookoo, mutta iltapäivällä jomottaa välillä melkoisestikin.. Lepuuttelu auttaa ja olenkin seuraillut, että kaikenlainen kyykistely ja muu ympäriinsä huseeraaminen alkaa jomottaa melko pian. Päivän mittaan myös jalat turpoavat.. Olen ajatellut nämä epämukavuudet kuuluvaksi ihan normaaleina juttuina raskauteen, kun tuo vatsakin tosiaan laittaa kropan ihan eri lailla koetukselle kuin normaalitilanteessa.. Ja kun tosiaan malttaa rauhoittaa tahtia niin hyvin tässä jaksellaan vielä. Ihan sopivaan saumaan taitaa silti tulla tuo kahden viikon päästä tuleva äitiysloman alku, että pääsee ottamaan rennosti ja rauhoittumaan.

Mieheen on nyt viimeisen viikon aikana iskenyt joku ihmeen pesänrakennus-vimma.. Kantaa kaupasta vaippoja, tutteja, tuttipulloja ja ties mitä (onneksi kuitenkin ihan tarpeellista!!) vauvan härpäkettä. Ja eihän nuo vaipat ja muut tosiaan miksikään mene ja niitä kuitenkin tarvitaan. Mukava vaan, että mieskin tuntuu olevan innoissaan. Lisäksi huomaan saavani aivan erityisen paljon huomiota ja hellintää. Välillä pitää ihan toppuutella, että en ole sairas, rampa tai mitään; ainoastaan raskaana, kun tuntuu ettei saa suurinpiirtein pyykkejä ripustaa kuivumaan.. :) Imuroinnin olen delegoinut ihan suosiolla miehelle, kun se edestakaisin heiluminen ja huonekalujen alle sihtailu tuntuu jotenkin niin kuluttavalta. Tosin aiemminkin se on ollut mies, joka on imuroinnin ja tiskauksen suurimmaksi osaksi (jos ei ole ollut töissä pitkiä päiviä) hoitanut. Minä sitten olen hoitanut pölyjen pyyhkimisen, wc:n pesun ja pyykit. Ja ruokaa on laitettu vuorotellen.


Enää kahdeksan viikkoa laskettuun aikaan.. Nopsaan menee aika, ei voi kyllä muuta sanoa.

-Danzee83 + Itiö rv.32+0-
 
Hei,

Voimia tosiaan --S--:lle vesivahinkoruljanssiin ja Kamomillalle remontin keskelle! Ja Brushille, toivottavasti vuodeleposi tepsii nyt ja pääset synnyttämään mahdollisimman myöhään. Ikävä kuulla myös sairauksista, toivottavasti kevät tuo helpotuksen näihinkin.

Meillä on myös ylläri-likakaivo remppa edessä johon joudumme ottamaan monen tuhannen taalan lainan :(. Ei vaan voi mitään sille ettei vessoja voi vetää, pyykkiä pestä tai astianpesukonetta käyttää ilman että likavesi nousee taloon. Emme voi muuttaa hotelliin eikä sukulaisiakaan ole lähimain kenelle voisimme mennä evakkoon, todella säästäen käytämme vettä mutta eihän tämä pidemmän päälle vetele. Ja kun vauvat tulevat alkaa oikein veden lotrauskausi, joten toivon mukaan saamme tämän siihen mennessä hoidettua.

Tuntuu samalla tavalla ikävältä kun ei voi alkaa tekemään pesää vauvoille vaan kaikki ylimääräinen raha ja aika menee muiden asioiden selvittämiseen, mutta yritän asennoitua siten että ihmisalkumme syntyvät siihen maailmaan missä elämme, ei mihinkään kiiltokuvaan. Yhtä rakkaita he kaikki ovat vaikka se mitä voimme tarjota ei ole täydellistä.

Danzee83, mullakin on ollut tuota menkkamaista jomotusta alaselässä jonkin aikaa. Ehkä se liittyy siihen että vauvan pää on alhaalla ja painelee hermoja, tai että pikkuhiljaa paikat alkavat pehmentyä valmistautuessaan synnytykseen. Aika jännää että nämä jomotukset jo muistuttavat tulevasta! Alkaa olla jo sellainen vauvan kaipuu syliin :) Miehesi kuullostaa muuten ihanalta, ihanan kuuloista hänen huolenpito.

T. Birdie
rv 30+1 ja tuplat
 
Voi kurjuus -S--! Toivon todella, että tilanteenne selkiytyy.

Brushille myös voimia! Rankkaa tuo pakkolepokin.

Omia vointeja: kävely alkaa välillä tehdä aika tiukkaa. Nivusista vihloo aika inhottavasti. Ja ihme itkuherkkyyttä kaikelle mahdolliselle. Välillä kun olo on kurja, yritän syödä hieman karkkia, mutta se aiheuttaa vain huonon olon! Siis ihan muutamakin karkki. Periaatteessa hyvä, mutta millä sitä sitten lohduttaa itseään?!

Laskettu aika lähenee ja huomaan ihmetteleväni, miten kummassa me selvitään? Minä niin tykkään suunnitella kaiken etukäteen, mutta tätä ei taida voida... Kaikenlaista.

rv 29+5
 
Ihanaa, ihanaa.. :) Viikonloppu!

Mies tosin lähti reissuun (velvollisuus, josta ei voinut kieltäytyä) ja tulee takaisin vasta ensi tiistaina. Tosi outoa olla ihan yksin kotosalla, kun on tottunut olemaan kahdestaan. Tai siis onhan miehellä vuorotyö ja tekee usein tuplavuorojakin, mutta ihan eri asia se on silti, kun tietää että yleensä ehtii edes vilaukselta toista nähdä vuorokauden aikana. Ja sitten kun toisen elosta näkyy merkkejä pitkin asuntoa. Ihan mukavaa huomata, että toinen on näin tärkeä että ihan oikeasti on surku kun ei olla yhdessä.. Ihan melkein on teini-olo tässä ikävissään olemisen kanssa.. :)

Toisaalta aion tässä koittaa ottaa kaiken ilon irti yksinolosta.. Äskenkin koneella istuskelin ja katselin kuvia, joita mieheni sisko tikulla meidän koneellemme toi jokin aika sitten. Paljon oli kuvia tästä viime joulukuussa syntyneestä miehen siskon vauvasta, synnytyksestä ja videomateriaaliakin oli.. Ihan mukava oli katsoa synnytyksestä kuvatut pari muutaman minuutin mittaista pätkää. Alapäätä ei tietty kuvattu, mutta vauvan nostaminen rinnalle, napanuoran katkaisu ja istukan esittelykin siellä vilahti. Ja tunnemyllerrystä tietty.. Luonnollista ja jotenkin helpottavaa nähdä synnytys, jossa kivunlievitys on ilmeisen kohdallaan, henkilökunta kertoo koko ajan missä mennään..

Kaikesta huolimatta olen päättänyt, että minua ei kuvata "verkkopöksyissä" vaipan kanssa, jalat levällä ponnistamassa, tissit paljaana jne. ja täytynee tehdä tämä miehelle selväksi jo nyt.. Kamera saa jäädä synnytyssalin ulkopuolelle, kiitos! Pitänee myös jutella miehen kanssa - kunhan se vain kotiutuu - siitä onko hän "uskaltanut" nämä siskonsa antamat videot katsoa.. Mies on nimittäin sellainen, että verikoekin tekee pahaa eikä se pysty tulemaan katsoo vierestä edes sitä kun luovutan verta.. Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että miehen sietokyvyillä mennään synnytyksen suhteen.. Itsehän en paikalta karkuun pääse.. :) Noiden videoiden katsominen voisi kuitenkin antaa miehelle hyvää pohjustusta siihen, mitä voisi olla luvassa ja miltä synnytyksessä oikeasti näyttää..

Suunnitelmissani on myös viikonlopun aikana siivoilla vähän (jos ei ala jomottelemaan tai vastaavaa), tehdä jotain hyvää sapuskaa ja jos vaikka kyläilisi kaverien tykönä..

Painonnousu on täällä nyt kiihtynyt; plussauksesta saldona nyt 8kg ja olo on iso (BMI alussa 21,5 ja nyt 24,3). Ummetusta ja turvotusta on, mutta Levolac ja kahvi (jota en normaalisti juo, kun siitä menee vatsa löysälle ja makukaan ei miellytä) helpottaa.. Sitä on niin tottunut littanaan mahaan ja vaikka tässä saa tulla vielä kaksi kiloa lisää niin sitten oltaisiin vasta painoindeksin mukaan lievän ylipainon rajalla. Ihan lohduttavaa kai ottaen huomioon, että tässä aletaan olla kai pian jo viimeisillään raskaana.. En usko, että ehdin tulla seuraavan seitsemisen viikon aikana sinuiksi tuon mahan kanssa ja toisaalta se on sääli. Niin moni sanoo, että raskaus muovaa naisen omaa kehonkuvaa ja suhtautumistaan vartaloonsa suopeammaksi. Moni on jopa sanonut tunteneensa vapauttavaksi fiilikseksi sen, että raskauden aikana on yleisten ulkonäköpaineiden ulottumattomissa. Itse pidän siitä, miten iltaisin sängyssä maatessani pallomaisen vatsan sisältä näkyy kohoilua ja tökkäisyjä. Minusta on myös mukava kodin suomassa yksityisyydessä silitellä vatsaani ja tuntea liikkeet. Sekin on ollut mukava huomata, miten vatsassa olija tuntuu aavistavan milloin vatsan päälle tulevat kädet ovat jonkun muun kuin minun; mieheni laittaessa käden vatsalle möyriminen loppuu usein kuin seinään. Eli kai minä osaan vatsastani nauttiakin.. Mutta ulkonäöllisesti se saa vartaloni näyttämään niin kömpelöltä ja vieraalta.

Viikolla kuulimme myös mieheni kanssa, että ystäväpariskuntamme on menossa ensi elokuun puolivälissä naimisiin ja miestäni pyydettiin bestmaniksi. Mielellään mieheni tehtävään lupautui ja muutenkin tämä uutinen oli oikein mieluisa.. Häiden aikaan lasketusta ajastani (ja synnytyksestäkin kenties) on kulunut kolmisen kuukautta. Saas nähdä miten paljon vartalo on siihen mennessä ehtinyt normalisoitua.. Ainakin moni kaverini (joille painoa tullut se 10-12kg raskaudessa) on siinä vaiheessa synnytyksen jälkeen näyttänyt mielestäni oikein hyvältä (ellei jopa täysin itseltään), toivottavasti siis minäkin.. Turhamaistahan tämä on, tiedetään, mutta haluan näyttää juhlissa niin hyvältä kuin mahdollista. Ihan hyvä homma toisaalta nuo juhlat (ja se, että aikaa on kolmisen kuukautta kuitenkin), niin motivaatiota palata normaalin liikkumisen pariin, kun on jokin tavoitepäivämäärä..

Olettekos muuten pakanneet jo itsellenne pienen sairaalakassin varmuuden vuoksi jo valmiiksi? Minä pakkailin tuossa viikon aikana; hygieniavehkeet, vaatetta, rusinoita, pillimehua, myslipatukkaa ja ristikkolehti. Synnytystapa arviossa pitää kysäistä voiko ottaa jotain CD-levyjä tai muuta mukaan tai olisiko heillä vinkkejä. Jos siis ei päätä vauva syntyä ennen sitä jo.. Pitää vielä katsoa, että onko kaikki tarpeellinen kasassa. Myös miehelle infosin, mikä kassi on kyseessä ja mistä se löytyy jos äkkitarve tulee ja itse en ole kotoa sitä mukaan ottamassa. Lisäksi haluaisin lainata joltain kaverilta MP3-soittimen, jonka kanssa nukkuminen voisi onnistua paremmin..

Mukavaa viikonloppua kaikille.

-Danzee83 + Itiö rv.32+2-
 
Orastavaa paniikkia....

Laskeskelin äsken, millä raskausviikolla mennään. Olin onnistunut sekoittamaan viikot ja päivämäärät keskenään ja äsken jysähti: viikolla 34+2 tässä mennään, ei viikolla 33+2 niin kuin luulin. Pieni asia kiteytti suuren asian: reilu viisi viikkoa ja meillä on vauva. Huh.

Vaikka koko odotusajan on ollut luonnollinen ja hyvä olo, nyt ensimmäistä kertaa pelottaa ja jännittää. Meille siis oikeasti tulee vauva. Siis oikeasti. Meidän kahden perhe laajenee yhdellä täysin uudella ihmisellä. Minä ja mieheni jaamme vastuun uudesta elämästä. Kaikki muuttuu.

Nyt alkaa raskaus näkymään ja tuntumaan, niin henkisesti kuin fyysisesti. Ajattelen jatkuvasti, mitä vauvaa varten vielä tarvitaan, ovatko tavarat oikeilla paikoillaan ja siirryn ajatuksissani lähemmäs synnytystä. Huomaan, että olen vatsan kanssa vähän tuskaisempi ja kömpelömpi kuin aikaisemmin. Mieli kiristyy helpommin ja välillä hermostun ihan pienistäkin asioista.

Tunteet miestäni kohtaan ovat vahvistuneet, syventyneet ja voimistuneet. Miten joku voikaan olla niin hyvä tuki ja turva. Miten olenkaan löytänyt niin arvokkaan, juuri minulle oikean ihmisen, jonka kanssa voin kaiken tämän jakaa.

Pakkasin viikonloppuna sairaalakassia. Kudoin pieniä sukkia. Mietin, pitäisikö ommella imetystyyny. Stressasin, miten jaksan vielä tämän viikon töissä. Jännitin, miten saan ajan kulumaan äitiyslomalla.

Tällaisia maanantaiajatuksia tänään!
T. Kamomilla (RV 34+2!!!)

P.S. Kiitos Birdielle viisaista sanoista, kun totesit, että lapset syntyvät siihen maailmaan, jossa elämme, eivätkä mihinkään kiiltokuvaan. Jäin oikein ajattelemaan, miten oikeassa olet ja unohdin taas hetkeksi remonttiasioiden ja muiden ihan tyhjänpäiväisten juttujen pohtimisen.

P.P.S. Oliko joku muu meidän ketjusta menossa Kätilöopiston Haikaranpesään synnyttämään?
 
Huomasin äsken, että tätä viestiä sepustaessani Kamomilla on ehtiny kirjoittamaan. En nyt enää tähän hätään kommentoi hänen esille nostamiaan asioita, kun tää vastaukseni on ollut keskeytysten takia tekeillä jo tovin.

Joo onhan tämä raskaus aika metamorfoosi. Huomasin eilen, että istumalihasten ja ympäristön turvotus näkyy ihan paljaalla silmällä, kun itseään peilaa :P Ei kovin hemaisevaa, muttei tähdellistäkään. Esikon odotus ei saanut tällasta aikaan kuten ei myöskään kasvojen ihon kuivumista, mutta onhan kyseessä eri isä (ja vauvan sukupuolikin, jos sillä jotain merkitystä on). Lisäksi olen jo jonkin aikaa käyttänyt imetysliivejä, kun raskausliivit puristaa, rinnatkin on siis paisunut vielä enemmän kuin viimeksi. Ihan kiva kyllä, jossen laihdu samanlaiseksi tikkariksi tällä kertaa raskauden jälkeen - pitää varoa tosin sitä mitä toivoo...

Olen alkanut laittaa sairaalatavaroita itselleni ja vauvalle kasaan. Vielä on vaiheessa kyllä.

Kävin aamulla lääkärilläni rutiinitarkastuksessa. Hän siinä päräytti, että ton alkuraskauden alhaisen PAPPA-veriarvon takia mun synnytys saatetaan käynnistää, jos ei lähde itsellään käyntiin 40 raskausviikon tultua täyteen. Ja minä olin ajatellut tuollaisen luonnollisen synnytyksen suuntaan. Nyt on vähän sellanen olo, että apinan raivolla pitäs rentoutua ja saada paikat aukeamaan määräaikaan mennessä, tai muuten ne laittaa vauvan tuleen väkipakoin :I Suomessa kuulemma ei saa kirveelläkään synnytyksen käynnistystä, vaikka odottava äiti rukoilisi sitä - ei kai sekään aina hyvä ole. No, liikaa ei kannata asiaa ajatella.

Mies väen vängällä myös haluaa, että me muutettais, vaikka myöntääkin, että mun tarttis nyt saada vaan relata. Ekaksi tietysti pitäs löytyä sopiva uus asunto. Mä vaan haluisin järjestää kaiken kuntoon kotona vauvaa varten, rakentaa sen pesäni, kuten varmaan kaikki meistä tässä vaiheessa raskautta. Mies väittää, että kyllä hän hoitaa sitten muuton, jos kiva kämppä löydetään, mut on se yhdelle kokopäivätöissä käyvälle ihmiselle aika homma. Vaikka hänen eläkkeellä oleva isänsä tulis auttaan niin silti. Okei jos huomenna eteen tupsahtaa täydellinen lukaali, niin voidaanhan me muuttaa. Enemmän tilaa ois toki paikallaan. Mutta kun tulevaisuudensuunnitelmat on vähän epävakaisia ja olen muuttanut ihan liian monta kertaa jo, niin hohhoijaa.
 
Kamomilla, ymmärrän oikein hyvin orastavan paniikkisi. Niin samoja asioita pyörii omassa päässäkin.

Emmalle jaksamista. Itse koen muutot niin pirun raskaiksi, että tässä vaiheessa en todellakaan lähtisi sellaista toteuttamaan. Mutta tuo on vain minun mielipiteeni.

Neuvolassa taas käyty. Melkein alkoi naurattamaan, kun sain mieliala-kyselyn eteeni ja juuri olin tunti sitten (viimeksi) ahdistunut kaikesta. Ahdistukseni tulee näköjään ihan aikataulussa. Kiva. Jostain kumman syystä mun hemppani paranee kerta kerralta; synnytyksessä se on varmaan jotain 150 luokkaa - jos tätä menoa jatkuu. Painoa on tähän mennessä tullut viisi kiloa ja kohtu kasvaa lähellä yläkäyrää.

Ja eikun eteenpäin, sanoi...

rv 30+5
 
Tervehdys ennen viikonloppua!

Odotusaikaan sanotaan liittyvän (hullujenkin) unien näkeminen lapsista, kun alitajunta sulattelee tapahtumassa olevaa.. Nyt on myönnettävä, että olen alkanut nähdä unia vauvoista, jota en ole koskaan ennen erityisemmin tehnyt.. Suuri osa unista ihan normikamaa; kuviteltua arkea, mutta kyllä sekaan mahtuu noita hullujakin unia, kuten toissayönä näkemäni.

Unessa näin tuttavapariskunnan, joka on avoimesti kertonut meille ongelmistaan lapsettomuuden kanssa (2,5-vuotta ovat lasta toivoneet toistaiseksi tuloksetta.) Unessa tajusin mahassani olevan lapsen olevan tämän tuttavapariskunnan sukusolujen aikaansaannos, jossa minä olin lupautunut vain toimimaan vuokrakohtuna. Siinä sitten ystäväpariskuntamme huolestuneena kyseli, että emme kai luule lapsen muuttavan meille synnytyksen jälkeen, kun olemme vaunut jne. kotiimme hankkineet. Että kai pidämme puolemme sopimuksesta. Siinä sitten harmissani olin, kun en minä tosiaan olisi halunnut tulevaa vauvaa pois antaa, mutta toisaalta tiesin ettei se olisi oikein sitä pitääkään kun eihän se ole minun ja mieheni.. :) :)

Millaisia hulluja unia muut ovat nähneet?

Liekö alitajunta muistuttelee siitä, miten minulla todella harmittaa ystäväpariskuntamme ongelmat ja se, etten voi niihin mitenkään olla avuksi. Olemme tämän naisen kanssa aina voineet olla avoimia kaikesta ja myönnettävä on, että syyllisyyttä tunsin kun plussastamme hänelle kerroin.. Meidän Itiömme kun sai alkunsa tosiaan ensimmäisellä yrityskerralla, jolloin ehkäisystä luovuttiin.. Eihän kenelläkään ole tosiaan vaikutusvaltaa omiin muna- tai siittiösoluihin ja raskautumisen mahdollisuus on nappiin osuneesta ajoituksestakin huolimatta vain se n.20%, mutta silti...

Muutto on meilläkin väistämättä jossain vaiheessa edessä (tällä hetkellä vuokralla mukavan kokoisessa kaksiossa), kun omistusasunnon hankinta on lähivuosina ajankohtainen asia. Mutta tällä hetkellä minua ei saisi muuttamaan mihinkään kirveelläkään.. En tiedä montaa niin rasittavaa asiaa maailmassa kuin muuttaminen, etenkin kun tuota tavaraa aina vain (väkisinkin) kertyy lisää.. Miten helppoa se olikaan muutta opiskelijasolusta yksiöön ja yksiöstä toiseen, kun tavaraa ei tosiaan suuremmin ollut.. Muuttaessamme tähän nykyiseen asuntoon päätimme jo, että seuraava muutto on sitten ensimmäiseen ihan omaan kotiin, jossa sitten pysytään vaikka maailman tappiin (toivottavasti..).

Työt loppuvat ensi viikolla ja päätökset KELA:lta on saatu koskien äitiys- ja vanhempainrahaa. Positiivisesti yllättynyt olin tulevan tuen määrästä, vaikka tiesinkin verovuoden 2008 olleen minulle koulun jälkeisen työelämään siirtymisen kannalta tähän mennessä paras. Ajatuksissani olisi kuitenkin palata töihin jo ensi keväänä (josta esimieheni kanssa on ollut jo alustavasti puhettakin, määräaikaisuuteni kuitenkin ensi kuun puolivälissä sopivasti loppuessa), silloin lapsi olisi noin vuoden ikäinen.. Tunnen itseni; minusta ei ole kotiäidiksi ajatuksella "palaan töihin, kun lapsi on vähintään 3v.".. Se ei olisi taloudellisestikaan järkevää ja muutenkin tuttavapiiriäni seuratessani en näe lapsen viemistä pienenä päivähoitoon mitenkään hullunpana vaihtoehtona. Rakastan töissäkäymistä, sen tarjoamia haasteita ja kehitysmahdollisuuksia. Monissa maissahan äidit ruukaavat olla vain pari kk kotona vauvan kanssa, mutta se tuntuu jopa minun mielestäni liian lyhyeltä ajalta.. Miten muut olette ajatelleet työelämään paluun?

Olot tilanteeseen nähden hyvät; liikkuminen luonnistuu edelleen tuskitta, ummetus on helpottanut otettuani tavaksi nauttia Levolacia joka aamu, raskausarpia ei vielä onneksi ole ilmennyt ja muutenkin olo on hyvä. Toki vartalo tuntuu oudon kömpelöltä esim. kenkiä jalkaan laittaessa ja istuessa kylkien alla tuntuu toisinaan tukalaa oloa, kun sisuskalut on nousseet evakkoon ja kohtukin alkaa kiikkua yhä ylemmäs.. Näistä ei kuitenkaan kamalammin epämukavuutta vielä ole ja olen koittanut miettiä tämän siltä kannalta, että tuokin vähäinen epämukavuun on oikeastaan vain hyvä juttu: Vatsan kasvu ja tukaluus kyljissä on vain merkki siitä, että vatsassa kasvetaan ja kaikki taitaa mennä niinkuin pitääkin. :)

Mieheltä tuossa utelin siitä, onko hän katsonut/halukas katsomaan nämä siskonsa muistitikulla meidän koneelle kuvien kanssa tuomat videopätkät synnytyksestä. Mies kysyi kauhuissaan, että mitähän niissä näkyy, johon vastasin niinkuin asiat on; lapsen nosto vatsalle, kun se on juuri tullut maailmaan, napanuoran katkaisu ja istukan tulo. Pelkkä ajatuksin kuvamateriaalista hirvitti miestä siihen malliin, että katsomatta kuulemma jää.. Voi rassua.. :D Tiedossa oli jo ennen kuin päätimme yrittää saada lapsia, ettei miehestä varmaan olisi synnytyksen ponnistusvaiheeseen tueksi tulemaan juuri siksi, kun kaikki mihin vähänkään liittyy verta häntä niin kovasti kauhistuttaa, heikottaa ja pelottaa. Moni synnytyksessä mukana ollut isä rauhoitteli meitä ja kertoi, että voi hyvinkin käydä niin että ajatukseen kypsyy raskauden aikana ja sitten loppusuoralla jo on ihan toinen ääni kellossa. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut ja viimeistään synnytystapa-arvioon mennessä pitää mieheni kanssa sopia miten menetellään; jos hän vähänkään epäilee sietokykyään niin on todellakin parempi, että hän siirtyy takavasemmalle etukäteen sovittuna hetkenä, eikä sitten tosi tohinassa vain jätä minua sinne yhtä äkkiä yksin päkertämään. Ja haluamme myös, että henkilökunta on tästä tietoinen ja kertoo etukäteen milloin on mitäkin luvassa, että mieheni ehtii "alta pois" (oli sitten kyseessä se verikoe tai ponnistaminen..).. Miten teillä muilla, osallistuuko mies koko synnytykseen vai vain osaan siitä?

Aurinkoista viikonloppua kaikille ja voikaahan paksusti!

-Danzee83 + Itiö rv.33+2-
 
Lauantaita kaikille.

Lueskelin tuossa äsken Vau-kirjan opasta, jossa sanottiin jossain viikon 34 kohdalla, että nukkuminen alkaa käydä tukalaksi... ai käydä! Kyllä mä olen nukkunut aika onnettomasti viimeiset pari kuukautta. Tosin odotettavissa lienee vielä hankalampaa. Ja ironista on se, että sitten kun vauva lopulta putkahtaa ulos ja pystyisi nukkumaan, niin sitten joutuu valvomaan vauvan kanssa.

Meillä olisi ehdottomasti tarkoitus, että mies tulee synnytykseen. Vähän tosin pelottaa, miten se onnistuu (mutta tuntuu, etten kyllä mitenkään selviä siitä yksin!), kun kaikki sukulaiset asuu 200km päässä, eli jos vauva alkaa syntyä yöllä, niin mihin esikoinen, kunnes mummo ehtii hätiin? Onneksi yhdet kaverit lupasivat, että saa tuoda yölläkin pojan hoitoon, mutta aika kurjaa se on toisaalta esikoisellekin, jos joutuu vieraaseen paikkaan kesken yötä viemään. No, aika näyttää. Elättelen toiveita, että synnytys alkaisi päivällä, niin poika voisi olla hoidossa, kunnes mummon ehtii paikalle.

Meillä mies on kamerafriikki (tosin videokameroita ei omisteta, mutta tavallisia sitäkin enemmän), ja meillä oli kyllä kameroita synnytyssalissa viimeksi. Mutta miehellä oli tiukka komento pysyä pääpuolella, joten alapään suunnalta ei todellakaan ole materiaalia. Sen sijaan oikein ihania kuvia ET:n näköisestä vauvasta, joka ekaa kertaa aukoo silmiään.

Mä sain taas lähetteen pelkopolille. Kävin siellä viimeksikin. Ei mulla mitään älytöntä lamauttavaa pelkoa ole, mutta lähetteen syyksi riittää kuulemma epävarmuus ja tarve käydä läpi edellinen synnytys. Elättelen toivoa, että katsoisivat samalla ultralla vähän vauvan kokoa ja tarjontaa, sekin helpottaisi paniikkia, jos selviäisi, ettei ole mikään jumbo ja että on oikein päin paikoillaan. En tosin tiedä, erottaako ultralla sitä, onko vauva oikeaoppisesti päälaki edellä vaiko otsa edellä, niin kuin esikoinen tuli, se lienee osasyynä siihen, että ponnistusvaihe oli niin inha.

Mulla olisi töitä vielä pari viikkoa, onneksi siinä on pääsiäinen välissä. Sen verran on loppurutistusta tiedossa. Olen nyt huomannut, että alan väsyä tosi helposti ja jos on paljon ollut jaloillaan, on illalla ihan sippi. Silloin supisteleekin enemmän ja mahaa vihloo. Yhtenä yönä kun valvoin taas, kävi niin, että olin juuri nukahtamassa, kun heräsin mahakipuun. Meni saman tien ohi, mutta sama toistui kolme kertaa peräkkäin. Olin juuri miettimässä, että pitää vissiin ruveta ottamaan aikaa, että ei kai nämä supistuksia ole, mutta sitten onneksi loppuivat. Tiedä häntä, mitä olivat. Mulla on työkaveri, joka on synnyttänyt molemmat lapsensa syöksysynnytyksellä ennen viikkoa 32, ja aina jos mainitsen jostain supistelusta tms., ko. ihminen on ihan varma, että nyt se synnytys alkaa :)

Tulee maratonviesti, mutta unista vielä... mä olen aina ollut scififani, ja viime aikoina on tullut katseltua paljon Star Trekkiä sekä tietysti Lostia sen verran kun telkusta sitä nyt tulee. Näin sitten unta, että vauva tuli ulos (jotenkin kivuttomasti, ihmettelin, että mitä se raapii tuolla alapäässä, ja yhtäkkiä vauvan kädet olikin ulkona, ja kohta koko vauva). Ihan normaalin näköinen vauva kyllä oli, mutta miehen kanssa sitten siinä unessa pääteltiin, että ei, kyllä sen täytyy olla alien-vauva, koska tämä synnytys tapahtuu selvästi jossain rinnakkaistodellisuudessa. Päätelmä rinnakkaistodellisuudesta taas johtui siitä, että selattiin jotain lelukuvastoa, jossa Puuha-Petet oli jotain sotilasleluja ja kaikki muukin oli omituista. Että pistäkääpä paremmaksi saralla omituiset vauvaunet! :D

Tsemppiä viimeisiin työpäiviin ja -viikkoihin niille, joilla vielä on töitä jäljellä. Ja ne, jotka on jo lomalle päässeet, muistakaahan lepäillä.

Sintti
 
Unia olitte kyselleet. Välillä näen niin outoja unia, että olen aamulla ihan sekaisin, mutta pahimpia en nyt muista. Hassuin taisi olla se, kun neuvolatäti vaati minua tekemään uuden raskaustestin, koska ensimmäiseen ei ollut tullut tarpeeksi vahvaa viivaa. Joku omituinen muisto siitä, kun aikoinaan _siinä_ raskaustestissä ei ollut kahta yhtä vahvaa viivaa.

Sintille jaksamista - toivottavasti hyvä nukkumisasento löytyy. Itsellä on viimeisen viikon ajan ollut sellaista väsymystä, että ei koskaan aikaisemmin. Pienikin puuhastelu vie mehut, mutta kun ei oikein osaa mennä lepäämään. Eilinen pullanleivonta uuvutti, vaikka normaalisti jaksan leipoa parikin taikinaa saman päivän aikana. Ja jokin omituinen hamstraus vietti vaivaa; meillä on kaapit ja pakastin täynnä ruokaa. Ja joka kauppareissulla ostan lisää.

Danzee, ymmärrän huolesi ystäväsi lapsettomuuden takia. Vaikka itsekin sain lapsettomuus tuomion aikoinaan, niin en siltikään tiedä kuinka asiat kuuluisi kertoa. Kun suhtautumis tapoja on yhtä monta kuin lapsettomuudesta kärsiviä. Kai se riippuu surun vaiheesta.

Kävin muuten itsekin juttelemassa kätilön kanssa synnytyksestä, ihan ylimääräisen kerran, kun tunsin tarvetta. Kätilö oli oikein mukava ja sai minut luottamaan järjestelmään ja itseeni. Toki välillä vieläkin tulee uskon puutetta, mutta uskoisin silti selviäväni. Mies tulee ilman muuta tukemaa minua synnytykseen ja vaikka asiasta ollaan monta kertaa jo juteltu, aion silti tehdä kirjalliset ohjeet siitä, mitä haluan/toivon häneltä ja kätilöltä. Tuntuu mukavammalta, että on asiaa etukäteen miettinyt ja hieman suunnitellutkin.

rv 31+3
 
Keväistä päivää toukokuun vauvoille ja äideille!

Me kotiuduttiin juuri synnytystapa-arvioinnista. Tavattiin todella mukava ja sympaattinen kätilö, jonka kanssa keskustellessa vierähti tunti. Oli jotenkin helpottavaa päästä vielä kerran kysymään kaikista mieltä askarruttavista asioista ja käydä vielä kerran synnytys vaihe vaiheelta läpi.

Äitiysloma on alkanut, mutta ainakaan toistaiseksi en ole malttanut lepäillä, vaan viilettänyt ympäri kaupunkia. Kerrankin on hyvää aikaa tavata ystäviä, kiertää kirpputoreja, tehdä käsitöitä ja istua kahviloissa. Väsyn kyllä aika nopeasti ja jalat väsyvät lyhyenkin kävelylenkin jälkeen. Lisäksi päiviäni sulostuttamaan ovat ilmestyneet ensimmäiset raskausarvet ja linea negra. Luulin selviäväni loppuun asti ilman edellä mainittuja, mutta sieltä ne vain ilmestyivät!

Vauva on liikkunut aiempaa vähemmän ja olen välillä joutunut ihan laskeskelemaan liikkeitä. Onneksi ne ovat edelleen säännöllisiä, eivät vain niin napakoita kuin aikaisemmin. Johtunee ilmeisesti siitä, että tilaa on vähemmän ja tyyppi kasvaa.

Hassuja unia on nähty täälläkin, monissa vauva syntyy kaksi vuotiaana ja puhekykyisenä. Olen myös nähnyt unia, joissa synnytän ja unohdan vauvan sairaalaan / autoon / kaupungille. Yhdessä unessa jätin vauvan narikkaan, kun menin kavereiden kanssa ulos syömään :)

Hyviä vointeja kaikille!
T. Kamomilla rv 35+3
 
Hvyää äitiyslomaa, Kamomilla!

Kaipaisin hieman vinkkejä teiltä muilta. Eli kuinka olette sisustaneet lastenhuonetta? Mulle tuli hieman tenkkapoo asian suhteen. Pinnasänky on, samoin pieni lipasto, kaksi vaatekaappia kiinteänä kalusteena ja tulossa on vielä keinutuoli. Mutta kyllähän huoneeseen jää aika tavalla tyhjää tilaa. Pitäisikö nyt jo hankkia matala pöytä ja pikku tuoleja. Lelukori lienee tarpeellinen. hmmm...
 
Terveisiä äitiyslomalta:)

Joka alkoi tänään.. En ole pitkään aikaan saanut kirjoiteltua tänne mitään, remonttistressi on vienyt mehut aika lahjakkaasti. Nyt alkaa kuitenkin jo näyttää valoisammalle ja näyttää sille että pääsemme muuttamaan takaisin kotiin huhtikuun puolessa välissä.
Kiitos kaikille tsemppauksesta.

Kamomilla kertoi käyneensä synnytystapa arviossa, mitä siellä tehtiin? Mulla on edessä se vkolla 38. Tänään oli neuvola ja vauva on jo laskeutunut aika alas, muttei vielä kiinnittynyt. Tuon laskeutumisen on kyllä huomannut ihan selkeästi, kävely on melkoista töpöttelyä ja häpyluu välillä hervottoman kipeä.

Meillä vauvalle ei tehdä ainakaan vielä omaa huonetta vaan pinnasänky on meidän makkarissa ja vierashuoneeseen sijoitamme hoitopöydän ja lipaston missä on vaatteet. Ehkä sitten kun muksu on hieman isompi muutamme vierashuoneen lapsenhuoneeksi.

Mukavaa pääsiäistä kaikille, ihana kun alkaa olla hieman keväisempää:)

-S--rv34+4
 

Yhteistyössä