S
"siis"
Vieras
Ennen kuin sain lapsia, en miettinyt toisten ihmisten henkistä terveydentilaa.
Nyt kun minulla on lapsia, niin pakosti joudun miettimään, miten ihmisillä on niin helkkaristi pokkaa ja röyhkeyttä ja miten noitakaan oikeasti kestää kukaan. Saatan viettää tovin jos toisenkin kuunnellen kun joku mamma puhuu lapsestaan ja mietin koko ajan (esittäen ihan ystävällistä ja normaalin näköistä) että voi helvetti!
Joitakin esimerkkejä.
Joillakin ihmisillä ei ole minkäänlaista realiteetin tajua kun tulee kyse omasta lapsista. Kun käyt luokassa niiin näet kaikkien töitä ja niin pois päin. Silti joku saattaa kehua, miten mahtava ja taiteellinen ja kaikkea mahdollista hänen lapsensa on, vaikka omin silmin todistat että kyseinen lapsi näyttäisi olevan jäljessä muuta luokkaa noin 5 vuotta käden taidoissa, sosiaalisilta jne taidoilta.
Monikin mamma kaakattaa aivan tosissaan, miten hänen kullannuppunsa on vaan niin vilkas ja opettajan vikahan se on, jos ei ymmärrä miten kaikki eivät ole samasta muotista jne. Ja siis varmasti tuo kullannuppu yrittää käyttäytä, kun huomaa äidin asenteen olevan vain ylpeyttä siitä, että hänen kullannuppu pitää puolensa ja tulee huomatuksi. Oksennus.
Sitten on näitä, maailman omistajia. Nuo edellisetkin kyllä kuuluvat tuohon joukkoon. Maailmanomistajat eivät kyllä koskaan mieti, että ÄLÄ VAADI TOISILTA SELLAISTA MITÄ ET ITSE ENSIN TEE. Joten, nämä mammat ne omistavat ne kullannuput, joille ei saa tulla paha mieli. He määräävät sinun tavaroista ja sinun pihasta ja kodistasi. Heidän lapsen on päästävä leikkimään teidän leluilla teidän pihaan koska muuten hänelle tulee paha mieli. Sinulla tai sinun lapsellasi ei ole siihen mitään nokan koputtamista.
Ei puhettakaan, että nämä ihmiset laittaisivat omaan pihaansa lapsille (omille ja muille) ensin leikkipaikkaa ja kutsuisivat sinne omien lisäksi kaikki naapuruston lapset. Ei. vaan heidän lasten on päästävä muiden pihaan, tai onpas se nyt lapsivihamielinen ja kaikkea.
Onko normaaleja, vaatimattomia, ja kohtuullisia ihmisiä, jotka miettivät ensin 100 kertaa ennen kuin alkavat toisilta vaatia mitään itselleen, ovatko itse toteuttaneet ensin nuo mitä muilta vaativat?
Onko normaaleja vanhempia, jotka näkevät omat lapsensa ihan realistisessa valossa?
Itse koen että näen lasteni heikkoudet ja vahvuudet täysin realistisesti. Esim. lapseni oli kerhossa. Siellä kysyttiin missä hän on taitava. Sanoin että eipä taida olla missään. (ei mielestäni ollut vahvoilla piirtämisessä, ei vielä lukenut, normaalin sosiaalinen, ei erityisen lahjakas siinäkään, ei musikaalisestikaan erityisen lahjakas.)
No, kerhotäti oli ihana ja sanoi, että hänen mielestään lapseni on fiksu ja huumorintajuinen. No, myöhemmin koulussa ja harrastuksissa hänen vahvuutensa paljastuivat. On loogismatemaattisesti lahjakas ja oma harrastus jossa on lahjakkaimpia ketä olen itse nähnyt harrastuksen parissa.
Jep. Mutta lähes puolet vanhemmista tuntuu olevan jotenkin avun tarpeessa. Oma lapsi on jotenkin niin ylitse muiden.
Nyt kun minulla on lapsia, niin pakosti joudun miettimään, miten ihmisillä on niin helkkaristi pokkaa ja röyhkeyttä ja miten noitakaan oikeasti kestää kukaan. Saatan viettää tovin jos toisenkin kuunnellen kun joku mamma puhuu lapsestaan ja mietin koko ajan (esittäen ihan ystävällistä ja normaalin näköistä) että voi helvetti!
Joitakin esimerkkejä.
Joillakin ihmisillä ei ole minkäänlaista realiteetin tajua kun tulee kyse omasta lapsista. Kun käyt luokassa niiin näet kaikkien töitä ja niin pois päin. Silti joku saattaa kehua, miten mahtava ja taiteellinen ja kaikkea mahdollista hänen lapsensa on, vaikka omin silmin todistat että kyseinen lapsi näyttäisi olevan jäljessä muuta luokkaa noin 5 vuotta käden taidoissa, sosiaalisilta jne taidoilta.
Monikin mamma kaakattaa aivan tosissaan, miten hänen kullannuppunsa on vaan niin vilkas ja opettajan vikahan se on, jos ei ymmärrä miten kaikki eivät ole samasta muotista jne. Ja siis varmasti tuo kullannuppu yrittää käyttäytä, kun huomaa äidin asenteen olevan vain ylpeyttä siitä, että hänen kullannuppu pitää puolensa ja tulee huomatuksi. Oksennus.
Sitten on näitä, maailman omistajia. Nuo edellisetkin kyllä kuuluvat tuohon joukkoon. Maailmanomistajat eivät kyllä koskaan mieti, että ÄLÄ VAADI TOISILTA SELLAISTA MITÄ ET ITSE ENSIN TEE. Joten, nämä mammat ne omistavat ne kullannuput, joille ei saa tulla paha mieli. He määräävät sinun tavaroista ja sinun pihasta ja kodistasi. Heidän lapsen on päästävä leikkimään teidän leluilla teidän pihaan koska muuten hänelle tulee paha mieli. Sinulla tai sinun lapsellasi ei ole siihen mitään nokan koputtamista.
Ei puhettakaan, että nämä ihmiset laittaisivat omaan pihaansa lapsille (omille ja muille) ensin leikkipaikkaa ja kutsuisivat sinne omien lisäksi kaikki naapuruston lapset. Ei. vaan heidän lasten on päästävä muiden pihaan, tai onpas se nyt lapsivihamielinen ja kaikkea.
Onko normaaleja, vaatimattomia, ja kohtuullisia ihmisiä, jotka miettivät ensin 100 kertaa ennen kuin alkavat toisilta vaatia mitään itselleen, ovatko itse toteuttaneet ensin nuo mitä muilta vaativat?
Onko normaaleja vanhempia, jotka näkevät omat lapsensa ihan realistisessa valossa?
Itse koen että näen lasteni heikkoudet ja vahvuudet täysin realistisesti. Esim. lapseni oli kerhossa. Siellä kysyttiin missä hän on taitava. Sanoin että eipä taida olla missään. (ei mielestäni ollut vahvoilla piirtämisessä, ei vielä lukenut, normaalin sosiaalinen, ei erityisen lahjakas siinäkään, ei musikaalisestikaan erityisen lahjakas.)
No, kerhotäti oli ihana ja sanoi, että hänen mielestään lapseni on fiksu ja huumorintajuinen. No, myöhemmin koulussa ja harrastuksissa hänen vahvuutensa paljastuivat. On loogismatemaattisesti lahjakas ja oma harrastus jossa on lahjakkaimpia ketä olen itse nähnyt harrastuksen parissa.
Jep. Mutta lähes puolet vanhemmista tuntuu olevan jotenkin avun tarpeessa. Oma lapsi on jotenkin niin ylitse muiden.
