Tulevan vauvan sukupuoli "pettymys"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rislakki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En todellakaan ole koskaan ollut pettynyt lasten sukupuoleen! En pysty ymmärtämään millainen ihminen voi olla pettynyt lapsensa sukupuoleen! Todennäköisesti sinulla ap jotain itsetunto ongelmia taustalla...
 
Mä lupaan sulle että kun se vauva syntyy, niin tuut rakastamaan sitä oli kumpi tahansa. Itsellä 3 poikaa ja tyttöä olen usein odottanut ja toivonut. Kuitenkin heti vauvan syntymän jälkeen olen rakastanut poikiani yli kaiken. Ikinä en tyttöön nuita vaihtaisi.

No tänne varmasti eksyy niitä jotka syyttävät sinua että lapsesi ei tule olemaan rakastettu ja toivottu. Elä välitä niistä! Ihan yhtä rakas se lapsi on, toivoit sitten raskausaikana poikaa tai tyttöä. Mä toivoin nyt neljännestä tyttöä aivan kauheana. Ja pelkäsin että poika tulee olemaan itselleni pettymys. Mutta tässä raskaudessa olen saanut myös pelätä että vauvalla on vaikea sydänvika, niin nuo ajatukset on kyllä jääneet pois kokonaan.

Takuulla tulet omaa lastasi rakastamaan sukupuolesta huolimatta. Ja ei nu ajtukset ole mitään kiellettyjä:)
 
En todellakaan ole koskaan ollut pettynyt lasten sukupuoleen! En pysty ymmärtämään millainen ihminen voi olla pettynyt lapsensa sukupuoleen! Todennäköisesti sinulla ap jotain itsetunto ongelmia taustalla...

Enpä usko nuin ihan olevan. Ja se ei tee huonoa odottajaa jos toista sukupuolta odottaa. Ja pelot siitä että on pettynyt sitten kun lapsi syntyy, ei ole sama kuin että olisi oikeasti pettynyt...
 
Mekin saatiin juuri tietää että tulee poika. Olin ihan varma että tyttö sieltä tulee, olen niin aina kuvitellut ja sitä toivonut. En edes näe itseäni pojan äitinä, mutta kyllä pikkuhiljaa alan ajatukseen tottua. En tiedä petyinkö, mutta yllätyin kyllä suuresti. Tosin toivon jo että seuraava sitten olis se tyttö :) enkä epäile hetkeäkään ettäkö en tulisi poikaani rakastamaan, rakastanhan jo nyt!
 
Voi kuule, kyllä ne pojat sitten aikanaan tyttöjä tuo!

Ei ole mikään itsestäänselvyys että poikasi ovat "miehisistä innostuskohteista" kiinnostuneita.
Jospa pojastasi tulee balettitanssija? Tai lastentarhanopettaja? Tai sairaanhoitaja?
Ja on poikia, jotka harrastavat ja leikkivät nukeilla, leipovat ja tanssivat.

Olen käynyt 4v pojan prinsessasynttäreillä joissa kuusi pikkupoikaa juhli prinsessamekoissa ihan luvan kanssa. Eikä ollut aloite äidistä vaan pojasta itsestään - hänellä oli siskoja jotka leikkivät prinsessaa.
 
Meill äon molemmat ja jos joskus vielä vauvan saisin sen pitäisi olla tyttö. Molempia rakastan mutta poika tuottaa harmaita hiuksia joka päivä, tyttö ei(on paljon empaattisempi ja pyytää itse anteeksi jos törttöilee, törttöilee paljon vähemmän) ja voi sitä melua mitä poikalapsi saa aikaan, se on 10-100kertaa enemmän kuin tyttö.

En mä tota nykyistä pois vaihtas.. mut tosita poikaa en halua, mm. siksi meille ei tulekkaan vauvaa(toinen hyvä syy on se että en jaksa taas avalvoa öisin 2vuotta)
 
Minkälaisessa ympäristössä elävät ne naiset, jotka epäilevät, etteivät ymmärrä poikia ja poikien maailmaa? Yksinhuoltajaäitien lapsia ja vain tyttöjä sisaruksina? Käyty tyttökoulua ja yleensäkin ei juuri mitään suhteita miehiseen sukupuoleen? Paitsi sen verran, että on saatu lapsi alulle.
 
Tämähän on jo vanha ketju, mutta vastailen silti. Itse sain tossa vajaa viikko sitten tietää, että odotan poikaa. Mä olin ensin melkein shokissa, vaikka olin toki mielessäni varautunut siihen, että vauva on mahdollisesti poika. Pojan kasvattamisesta ajatuskin on vähän hirvittänyt mua, sillä useimmat tietämäni pojat eivät ole kunnioittaneet minua auktoriteettina ja tuntuu, että muutenkin pojat on vähemmän tottelevaisia ja mä en siedä sitä, että lapset "hyppii nenille". Yleensä koskaan en ole saanut sellaista "awwww"-reaktiota itselleni aikaan, kun olen ollut tekemisissä yli 3-vuotiaiden poikien kanssa (taaperoikäiset pojat on kyllä suloisia). Spidermanit ja muut sen semmoiset tuntuvat kaukaisilta ja vierailta jutuilta mulle. Eli lyhyesti olin aika "järkyttynyt" poikauutisesta alkuun.

Seuraavana päivänä alkoi tuntua jo aika kivalta ajatus pojasta ja löysin itseni katselemasta pojan ultraäänikuvia, jossa pippeli näkyy ja tuntevani jonkin sorttista ylpeyttä ja intoa tulevasta pojastani. Ja nyt siis odotan ilolla ja jännityksellä ensikohtaamista poikani kanssa <3

Toki tätä sopeutumista ajatukseen edistää se, että mulla on jo kaksi tyttöä ennestään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Etsiväkaksoset;16753622:
Mä olen ikävä mutta olihan se tiedossa jo etukäteen että 50%/50% mahdollisuudet ihan kumpaan vain. Ehkä ei kannattaisi lähteä leikkiin ollenkaan jos sitten täytyy pettyä siitä että lapsen saa. Tosi monella on kuitenkin taustalla keskenmenoja jne ja pidän tuollaista ajattelua kyllä todella itsekkäänä ettei kelpaa terve vauva joka on tulossa.

Siis täh? Miten jotkut kommentoi näin hölmösti? Eiköhän ap:n kuvaamat tunteet ole tuttuja aika monille. Kovin moni ei vaan niitä uskalla ääneen myöntää. Juuri tämänkaltaisten kommentoijien takia...
 
itselleni ei ole koskaan ollut ns." elämän tehtävä" hankkia lapsia enkä oikein vielä tässäkään vaiheessa ymmärrä miten ihmeessä joku voi haluta yhtä useampaa lasta. Olen suurimman osan lapsista kokenut aika pitkälti rasittavina ja vieläkin katson kauhulla kavereiden lapsien(poikien) riehumista ja huutoa... Vauvoista olen tykännyt aina... olen toki kaivannut sitä että saisin puuhastella oman lapsen kanssa, askarrella ja leipoa niinkuin minä tein oman äitini kanssa, lukea iltasatua ja tuntea lapsen pyöreät kädet ympärilläni ja että olen lapselle kaikkein tärkein. Monta vuotta mietin että uskallanko/haluanko tehdä lapsia, pelkään lyhyttä pinnaani/pidän omasta rauhasta ja hiljaisuudesta. Olen aina toivonut tyttöä ja kaiholla lastenvaate osastojen läpi kulkenut, haluan pitsiä, pinkkiä, söpöä, poneja ja leikkikeittiöitä.. en angry birdsejä, sinistä, vihreetä, harmaata, batmaneja enkä mitään muutakaan ampumista ja riehumista. Kavereiden lapsilla sukupuolierot ovat olleet valtavat, tytöt puuhastelevat niin kiltisti omia juttujaan ja leikkiivät keittiötä tai mekoilla ja pojat huutavat että ammun sinut, nyt sinä kuolit, ja hajottaavat paikat.. rehellisesti sanottuna kestän sen joten kuten vieraissa mutta en tiedä miten kestän sen kotona..

Olen viidennellä kuulla raskaana ja olen nähnyt monta unta että lapsi on tyttö (useat uneni ovat käyneet ennenkin toteen) ja muuta vaihtoehtoa en ole edes (suostunut) ajattelemaankaan... olen koko ajan tuntenut että lapsi olisi tyttö ja ajatellut sitä tyttönä. Rakenneultrassa kätilö sitten sanoi että vauva on poika. Romahdin täysin parkkipaikalla ja olen itkenyt kolme päivää ja ollut todella masentunut ja kaikki vastaantulevat poikalapset aiheuttaa itkukohtauksen. Pahalta tuntuu myös sen lapsen puolesta koska eihän se ole tehnyt minulle mitään... En vain todellakaan tiedä miten pääsen tämän asian yli kun kerran en ole koskaan pitänyt pojista, en heidän leikeistään, vaatteistaan, en mistään mikä liittyy poikalapsiin, en yksinkertaisesti mistään. Tiedän että en saisi valittaa mutta tämä on minun elämäni ja mielestäni minulla on oikeus mielipiteeseen... tällä hetkellä toivon että en olisi hankkiutunut koskaan raskaaksi, enkä enää hankkiutuisikaan jos voisin valita. Tuntuu vaan niin lopulliselta ja kamalalta etten koskaan saa sitä kauan odottamaani ja kaipaamaani pientä prinsessaa jonka kanssa puuhailla "tyttöjen juttuja" ja ostaa kaikkea kaunista ja kivaa vaan täytyy loppuelämäni "tyytyä" johonkin muuhun...entä jos tulen syyllistämään lasta sen koko elämän ajan siitä että se pilasi elämäni. Toivon että sukupuoli vielä muuttuisi kun menen käymään 4D ultrassa.. anteeksi kovasti jos jonkun mieltä pahoitan mutta en voi todellakaan sille mitään miltä minusta tuntuu...
 
Meillä kolme lasta. Esikoinen poika, keskimmäinen tyttö ja kuopus poika. Olin aina kuvitellut, että minä olen yhden pojan ja kahden tytön äiti. Olin ehdottomasti sitä mieltä, että kuopus on tyttö. Jotenkin haaveilin toisesta tytöstä. Heti ensimmäisessä ultrassa näin jo itse, että poika se on . Aivan selvästi. Tuli pettymys, joka kesti muutaman minuutin ajan. Sitten oli vain onnellinen, että näin sen kuulu mennä. Nyt meillä mitä ihanin 1v poika. On äärettömän kaunis ja söpö ja saa joka paikassa ihailua osakseen. Ei ole enää edes käynyt mielessä, että meillä pitäisi olla 2tyttöä. Näin on paras!
 
Mä sain kanssa tietooni keskiraskauden ultrassa että poika on tulossa, oli se kyllä pieni pettymys, kun oisin ensin halunnut tytön. Ymmärrän tunteesi hyvin, vaikkei ne monien mielestä sallittuja olekaan.

Voit vaan kuvitella millainen oli olotilani kun synnytyksessä paljastuikin että poika olikin matkanvarrella vaihtunut tytöksi :) Tästä toki aikaa se 10v eli on varmasti luotettavampia nykyään nuo tulokset, mutta ihmeitä tapahtuu ;)
 
Henk. koht. ei minulle aukea tämä asia laisinkaan, paitsi siinä mielessä ettei tunteilleen mitään voi.

Jos jollain on kova pettymys josta ei uskalla puhua ja englanti sujuu, kuten olen huomannut että suomalaisilla kyllä sujuu, niin laittakaa googleen "gender disappointment" siellä on foorumi, josta kaikki ilkeät kommentit poistetaan salamannopeasti, ja saa tukea mitä nyt yksi ilta sitä luin...
 
Meillä on poika ja tyttö. Muistan kun saimme tietää toista odottaessamme, että hän on tyttö ja miehelleni se oli kova pala. Hän koki ihan samoja tunteita kuin sinäkin. Oli todella pettynyt ja oli aivan varma ettei osaa touhuta tytön kanssa mitään tai ylipäätään olla. No, kunhan alkuajoista päästiin, niin meidän pikku prinsessa on kyllä hurmannut isänsä aivan täysin. Ei ole niistä mieheni murheistä jäljellä ainuttakaan. Ja molempien kanssa touhuaa aivan yhtä paljon, toki pojan kanssa tehdään enemmän noita "miesten juttuja" mutta kyllä tekemistä on tuon meidän neidinkin kanssa riittänyt. Että uskon kyllä että pääset sinäkin noista tunteista yli ja huomaat ettei sillä ole merkitystä kumpi lapsi on. Rakkaus ajaa kaiken yli.
 
  • Tykkää
Reactions: newbie
Hei "nopink", aikaa on kulunut enkä tiedä mahdatko palata tänne, mutta miltä tuntui, kun lapsi syntyi? ymmärrän niin hyvin fiiliksiäsi; jotenkin poikien ja miesten jutut vaikuttavat osin niin primitiivisiltä... kai kasvatus toisaalta pelastaa paljon.. jaksamista sinulle ja muillekin näiden tunteiden kanssa taiteileville!
 
Olin aina toivonut montaa tyttöä itselleni, koska minulla ei ole siskoja (vain yksi veli) ja lapsuusajan jälkeen yhteiset intressit loppuivat hänen kanssaan. Kaikilla kavereillani on siskoja ja he näkevät toisiaan paljon ja uskoutuvat toisilleen vielä aikuisiälläkin. Toivoin siis aina saavani kaksi tyttöä, että heillä olisi toisestaan sitten tuki ja turva aina aikuisenakin. Ensimmäinen lapsemme on poika. Olin todella pettynyt kun ultrassa tämä selvisi, vaikka olin onnellinen terveestä lapsesta ja äitiydestä. Lapsi on rakas ja erittäin vilkas... toinen lapsi kun paljastui ultrassa tytöksi olin onneni kukkuloilla. Se tuntui minusta jotenkin todella tärkeältä, olen TYTTÄREN äiti. Minulla on TYTTÖ!! Molemmat lapset ovat rakkaita ja toiveissa oli hankkia vielä yksi vauva, tyttö, mutta emme jaksa enää hankkia enempää lapsia ja olen onnellinen molemmista terveistä lapsistani.
Jos jossain perheessä on poika ja tyttö ja odotetaan kolmatta, tunnen pienen kateellisuuden nipistyksen jos kuulen että odottavat tyttöä. Jos taas uusin tulokas on poika, en ole tippaakaan kateellinen vaan onnellinen perheen puolesta.
Aika monet vanhemmat ihmiset aina korostaa poikien tärkeyttä ja pitää poikia parempana. Minä en edes tunne näistä tunteista syyllisyyttä. Minun suvussani aina pojat olivat sitä kultaa, tytöt hopeaa. Minun mielestäni kaikki lapset ovat yhtä ihania, minä vain itselleni aina toivon tyttöjä.
 
Hei "nopink", aikaa on kulunut enkä tiedä mahdatko palata tänne, mutta miltä tuntui, kun lapsi syntyi? ymmärrän niin hyvin fiiliksiäsi; jotenkin poikien ja miesten jutut vaikuttavat osin niin primitiivisiltä... kai kasvatus toisaalta pelastaa paljon.. jaksamista sinulle ja muillekin näiden tunteiden kanssa taiteileville!

Olipas rasistinen provo, kiitos vaan.
 
Pakko päivittää kirjoitukseni... Poika on nyt kohta 7 kk ja peruisin tuon kirjoitukseni nyt sekunnin miljoonasosassa... En koskaan vaihtaisi häntä mihinkään enkä kehenkään, ja löytyy vaaleansinistä, autobodyja ja angry birds vaunulelukin... Voi kun voisi matkustaa ajassa taaksepäin ja tukkia oma turpani kun olen tuollaisia ajatellut... Pikku-ukko on niin ihana, kiltti, hymyilevä ja huippu tyyppi että ei toista ole <3 se todellakin on tärkeintä että vauva on terve ja onnellinen, millään muulla ei ole väliä!




itselleni ei ole koskaan ollut ns." elämän tehtävä" hankkia lapsia enkä oikein vielä tässäkään vaiheessa ymmärrä miten ihmeessä joku voi haluta yhtä useampaa lasta. Olen suurimman osan lapsista kokenut aika pitkälti rasittavina ja vieläkin katson kauhulla kavereiden lapsien(poikien) riehumista ja huutoa... Vauvoista olen tykännyt aina... olen toki kaivannut sitä että saisin puuhastella oman lapsen kanssa, askarrella ja leipoa niinkuin minä tein oman äitini kanssa, lukea iltasatua ja tuntea lapsen pyöreät kädet ympärilläni ja että olen lapselle kaikkein tärkein. Monta vuotta mietin että uskallanko/haluanko tehdä lapsia, pelkään lyhyttä pinnaani/pidän omasta rauhasta ja hiljaisuudesta. Olen aina toivonut tyttöä ja kaiholla lastenvaate osastojen läpi kulkenut, haluan pitsiä, pinkkiä, söpöä, poneja ja leikkikeittiöitä.. en angry birdsejä, sinistä, vihreetä, harmaata, batmaneja enkä mitään muutakaan ampumista ja riehumista. Kavereiden lapsilla sukupuolierot ovat olleet valtavat, tytöt puuhastelevat niin kiltisti omia juttujaan ja leikkiivät keittiötä tai mekoilla ja pojat huutavat että ammun sinut, nyt sinä kuolit, ja hajottaavat paikat.. rehellisesti sanottuna kestän sen joten kuten vieraissa mutta en tiedä miten kestän sen kotona..

Olen viidennellä kuulla raskaana ja olen nähnyt monta unta että lapsi on tyttö (useat uneni ovat käyneet ennenkin toteen) ja muuta vaihtoehtoa en ole edes (suostunut) ajattelemaankaan... olen koko ajan tuntenut että lapsi olisi tyttö ja ajatellut sitä tyttönä. Rakenneultrassa kätilö sitten sanoi että vauva on poika. Romahdin täysin parkkipaikalla ja olen itkenyt kolme päivää ja ollut todella masentunut ja kaikki vastaantulevat poikalapset aiheuttaa itkukohtauksen. Pahalta tuntuu myös sen lapsen puolesta koska eihän se ole tehnyt minulle mitään... En vain todellakaan tiedä miten pääsen tämän asian yli kun kerran en ole koskaan pitänyt pojista, en heidän leikeistään, vaatteistaan, en mistään mikä liittyy poikalapsiin, en yksinkertaisesti mistään. Tiedän että en saisi valittaa mutta tämä on minun elämäni ja mielestäni minulla on oikeus mielipiteeseen... tällä hetkellä toivon että en olisi hankkiutunut koskaan raskaaksi, enkä enää hankkiutuisikaan jos voisin valita. Tuntuu vaan niin lopulliselta ja kamalalta etten koskaan saa sitä kauan odottamaani ja kaipaamaani pientä prinsessaa jonka kanssa puuhailla "tyttöjen juttuja" ja ostaa kaikkea kaunista ja kivaa vaan täytyy loppuelämäni "tyytyä" johonkin muuhun...entä jos tulen syyllistämään lasta sen koko elämän ajan siitä että se pilasi elämäni. Toivon että sukupuoli vielä muuttuisi kun menen käymään 4D ultrassa.. anteeksi kovasti jos jonkun mieltä pahoitan mutta en voi todellakaan sille mitään miltä minusta tuntuu...
 
Meillä kaksi poikaa, toivoin varsinkin esikoisen olevan poika ja kun selvisi että kakkonenkin on poika, niin olin tosi onnellinen. Nyt odotan kolmatta, meillä on huomenna rakenneultra ja tietysti nyt toivon tyttöä. En tiedä, mitkä tuntemukset on jos selviää, että poika tämäkin, niinkuin vähän luulen. Meillä tämä kolmas jää kuitenkin mitä suurimmalla todennäköisyydellä viimeiseksi ja olisi niin kiva saada se tyttökin.
 
Itsellänikin oli aivan samat fiilikset kuin ap:llä. Taisinpa raskausaikana tätä ketjuakin lukea :) maailman rakkain ja ihanin poika sieltä syntyi enkä tytöksi vaihtaisi enää
 

Yhteistyössä