Tulipa taas muistutus siitä, ettei kannata jutella omista huolista "ystävälle".

[apea]

Harmittaa vieläkin. Mulla ei ole ollut tapana kaataa hänen niskaansa yhtään mitään. Hän on tietoinen siitä, ett käyn terapiassa, ja että mulla on takana masennus joka edelleen on lievä, ja sen lisäksi ahdistuneisuushäiriö ja uupumus. Yritin ystävälle puhua siitä, kuinka väsynyt olen, ja kuinka musta tuntuu vaikealta hoitaa kaikki tarvittavat asiat, lapset, koti, työ, parisuhde, muut ihmissuhteet. Elämäntilanne on ollut sellainen, että olen ollut kovilla useamman vuoden, ja nyt vasta on helpottanut.

En hakenut sääliä, vaan yritin kertoa että miltä musta tuntuu ja mitä mä ajattelen. Sain täyden lyttäyksen, duuni on kuulemma ihan helppoa ja kyllä mun pitäis sellainen jaksaa, hän jaksaa itse paremmin vaikka tekee töitä ja on kasvattanut lapsensakin paremmin, sitä paitsi mun mieshän tekee niin paljon, enkä mä huolehdi mistään.

Mulla jäi niin paha mieli Eikä noi asiat ole edes totta! Korkeintaan se, että työ on sellainen että mun pitäis jaksaa sitä, kyllä mä sen itsekin tiedän, ja siitähän mä yritin puhuakin että koen itseni ihan riittämättömäksi kun en jaksa työssä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Mulla on ihan oikeasti kovia vaikeuksia pärjätä töissä tällä hetkellä.

Mä en edes tiennyt mitä vastata. Tuntuu iskulta vyön alle :/ Ensin olen avautunut siitä, että tunnen riittämättömyyttä ja olen uupunut, ja vastaus on tuollainen :/

 

[niinpä]

Tervetuloa kerhoon. Mä en kerro enää ikinä kavereille mitään mitä en voisi kertoa koko kylälle.

 

[Sleepis]

:hug: :hug: :hug:

Mulle tuli iso paha mieli sun puolesta!!
Itsekkin taistelen masennuksen kanssa ja musta tuntuu myös tosi usein siltä, että ei oo ketään oikeen kelle puhua.... Kaikki käskee kyllä puhumaan, mutta sit, kun puhuu niin vastaukset on just jotain noin urpoja....

Ehkä se sit on vaan niin, että ns. terveet ihmiset eivät oikeesti tajua masennusta ja masentunutta ihmistä.....

Toivottavasti mieli piristyy. Tsemppiä töihin ja arjen pyöritykseen! :hug:

 

[isoäiti mölykylästä]

minusta on tullut kanssa varovainen ihmisten kanssa. ja siinä että uskaltaako vai eikö uskalla puhua omista asioistaan kenellekään. mulla on erä ns. ystävä, jolle puhuin ennen kaiken. sitten sen mies petti sitä ja niille tuli ero ja hän jäi yksin huoltajaksi. sen jälkeen on alkanut syytää näitä kertomiani asioita silmilleni jatkuvasti syyttävään tyyliin. asiat koskivat mun ja mieheni välisiä asioita. ja nyt hän onkin kääntänyt kelkkansa niin, että se pahan tekijä olenkin minä. eikä mieheni olekaan tehnytmitäänb

 

[yks]

Mää en puhu enää koskaan oma-aloitteisesti lapsuudenystävälleni mitään pahasta olosta tai muusta. Ainoastaan jos se kysyy.
On haukkunut mua otettuaan alkoholia, on kieltänyt puhumasta ja itkemästä kun olin hänellä.
Sitten ihmettelee kun en parane.
Se itkukin kerran meinas vahingossa tulla.
Se tosiaan on haukkunut mua puhelimessa ja vaikutus on se että luottamus mennyt.
Yritä kestää, jos se kaveri ei tarkoittanut pahalla, jos se ei vaan ymmärrä ja hermo kireellä.

 

[Ordinaria]

Hyvä syy miks mä en kerro mun asioista KENELLEKÄÄN... :hug:

 

[huh]

mitä "ystäviä" teillä on. ennemminkin hyvän päivän tutuilta kuulostaa.

tsemppiä teille kaikille!!

 

[ap]

mitä "ystäviä" teillä on. ennemminkin hyvän päivän tutuilta kuulostaa.

tsemppiä teille kaikille!!

Kyse ihmisestä, jonka olen tuntenut vuosikausia, joka on ollut yli 10 vuotta mun paras ystäväni

Eipä taida olla enää

 

[nokkimus]

:hug: :hug: :hug:

Mulle tuli iso paha mieli sun puolesta!!
Itsekkin taistelen masennuksen kanssa ja musta tuntuu myös tosi usein siltä, että ei oo ketään oikeen kelle puhua.... Kaikki käskee kyllä puhumaan, mutta sit, kun puhuu niin vastaukset on just jotain noin urpoja....

Ehkä se sit on vaan niin, että ns. terveet ihmiset eivät oikeesti tajua masennusta ja masentunutta ihmistä.....

Toivottavasti mieli piristyy. Tsemppiä töihin ja arjen pyöritykseen! :hug:

tuo on niin totta. jos ei itse ole todella pohjalla käynyt, ei sitä yksinkertaisesti ymmärrä. tukena ja ystävänä voi toki olla, muttei sitä oikeasti tiedä miten masentuneen mieli toimii.

masentunut usein itsekin tiedostaa tasan tarkkaan miten se oma ajattelu on 'vääristynyt', mutta aina siihen ei voi itse vaikuttaa. kantapään kautta olen oppinut, että parempi olla kertomatta ystävillekään mitä mielessä pyörii. omat parhaat ystävät kertoivat suoraan kun taistelin vuoden verran väsymykseen asti ettei eroa miehen kanssa olisi tullut, että minä en 'etene elämässäni kuten he, kun heillä on hyvät miehet' ja päälle vielä kehtasin masentua. ja kärjistetysti, tuollaisten kommentointien seurauksena välit viilenivät sitten ystäviinkin.

 

[niin tai näin]

Ja totta on mysö se että jotkut vaan uupuu helpommin kun toiset ja mä en aina jaksa kuunnella mitään ruikutusta jos tietää että itselläkään mitään helppoa ole ja just hikipäässä tullu kaupasta lasten kanssa kävellen kotiin kasseineen kaikkineen ja sit toinen valittaa että on niin rankkaa käydä kaupassa ilmastoidulla autolla ja ooneks ei lapsia tartte ottaa mukaan, pääsee yksin mutta on sekin niin rankkaa näillä helteillä.

Tää oli vaan esimerkki, eikä sinällään edes kuulu tähän keskusteluun.

 

[`?]

Ja totta on mysö se että jotkut vaan uupuu helpommin kun toiset ja mä en aina jaksa kuunnella mitään ruikutusta jos tietää että itselläkään mitään helppoa ole ja just hikipäässä tullu kaupasta lasten kanssa kävellen kotiin kasseineen kaikkineen ja sit toinen valittaa että on niin rankkaa käydä kaupassa ilmastoidulla autolla ja ooneks ei lapsia tartte ottaa mukaan, pääsee yksin mutta on sekin niin rankkaa näillä helteillä.

Tää oli vaan esimerkki, eikä sinällään edes kuulu tähän keskusteluun.

Mut silti piti tulla tähän keskusteluun hinkkaamaan sitä omaa marttyyrikruunua?

 

[niin tai näin]

Ja totta on mysö se että jotkut vaan uupuu helpommin kun toiset ja mä en aina jaksa kuunnella mitään ruikutusta jos tietää että itselläkään mitään helppoa ole ja just hikipäässä tullu kaupasta lasten kanssa kävellen kotiin kasseineen kaikkineen ja sit toinen valittaa että on niin rankkaa käydä kaupassa ilmastoidulla autolla ja ooneks ei lapsia tartte ottaa mukaan, pääsee yksin mutta on sekin niin rankkaa näillä helteillä.

Tää oli vaan esimerkki, eikä sinällään edes kuulu tähän keskusteluun.

Mut silti piti tulla tähän keskusteluun hinkkaamaan sitä omaa marttyyrikruunua?

mitä marttyyrikruunua. Täällä pitää siis vaan valittaa ja valittaa ja tehdä kaikesta niin pirun vaikeaa, ettei vaan ole marttyyri.
Ja kyllä itsellä takana vaikea masennus myös joten pohjalla ollaan käyty, mutta silti en vaan jaksa valittaa joka pienestä asiasta, ehkä pitäisi sitten.

 

[metsänpeitto]

Ja totta on mysö se että jotkut vaan uupuu helpommin kun toiset ja mä en aina jaksa kuunnella mitään ruikutusta jos tietää että itselläkään mitään helppoa ole ja just hikipäässä tullu kaupasta lasten kanssa kävellen kotiin kasseineen kaikkineen ja sit toinen valittaa että on niin rankkaa käydä kaupassa ilmastoidulla autolla ja ooneks ei lapsia tartte ottaa mukaan, pääsee yksin mutta on sekin niin rankkaa näillä helteillä.

Tää oli vaan esimerkki, eikä sinällään edes kuulu tähän keskusteluun.

Mut silti piti tulla tähän keskusteluun hinkkaamaan sitä omaa marttyyrikruunua?

mitä marttyyrikruunua. Täällä pitää siis vaan valittaa ja valittaa ja tehdä kaikesta niin pirun vaikeaa, ettei vaan ole marttyyri.
Ja kyllä itsellä takana vaikea masennus myös joten pohjalla ollaan käyty, mutta silti en vaan jaksa valittaa joka pienestä asiasta, ehkä pitäisi sitten.

Mun mielestä tuo ensimmäinen viesti oli kyllä aika klassinen marttyyriheitto Kehtaavat valittaa, vaikka minä olen mennyt kävellen ja hikihatussa ja lasten kanssa. Mun mielestä se marttyyriasenne on juuri sitä, että korostetaan, kuinka itse jaksaa näin ja näin paljon, ja toiset valittavat paljon vähemmästä. Oikeastihan on kyse vain siitä, että toiset valittavat suoraan ja toiset epäsuoraan.

 

[niiina85]

:wave: täällä huitelee toinen samankaltainen,on terapiassa käyntiä joka viikko pahan masennuksen takia,lääkkeitä ties mihin ahdistuksiin pimeänpelkoa myöten,on paniikkihäiriö johon pitää syyä lääkkeitä päivittäin että voi käydä edes kaupassa.autoa en omista,en edes ajokorttia,kävellen kahden lapsen kanssa teen kaikki puoli yh äitinä ku mies on viikot reissu hommissa ja tulee kotiin vain viikonloppuisin,kaverit asuu kaikki kauuuuuukana,ei oo kenen kans jutella ku kaikki on samanlaisia,kun kuulee mehevän jutun,se täytyy jakaa muiden kanssa!siispä niin olen minäki lopettanut asioitteni purkamisen(paitsi netissä sillä joko sun pahaa oloa vähätellään tai sitten siitä puhutaan pilkaten muille.oon väsynyt,mutta toisinaan jopa onnellinen päivä kerrallaan. tsemppiä,kyllähän täällä netissä ainaki voi itteensä purkaa ja ei tarvi kantaa huolta,koska kukaan ei tunne....

 

[vieras]

(en puhu nyt niin tai näinin kommentista) mutta kaikki vaan ei käsittele ongelmia samoin kuin toiset. Jotkut esim. poistavat ahdistusta työtä tekemällä tai haluavat menna nurkkaan kuolemaan, mieluummin kun kuuntelevat säälittelyä muilta. Ei siinä välttämättä ole marttyyriudesta tai jostakin estyneisyydestä kyse. Kaikki ei vaan ole niin tunneihmisiä kuin muut.

 

[vieras]

Minulta saa esim. enemmän käytännönapua, jos on ongelmia. Se on oma tapani välittää, vaikka ei sitä kaikki arvostakaan.

 

[niin tai näin]

Ja totta on mysö se että jotkut vaan uupuu helpommin kun toiset ja mä en aina jaksa kuunnella mitään ruikutusta jos tietää että itselläkään mitään helppoa ole ja just hikipäässä tullu kaupasta lasten kanssa kävellen kotiin kasseineen kaikkineen ja sit toinen valittaa että on niin rankkaa käydä kaupassa ilmastoidulla autolla ja ooneks ei lapsia tartte ottaa mukaan, pääsee yksin mutta on sekin niin rankkaa näillä helteillä.

Tää oli vaan esimerkki, eikä sinällään edes kuulu tähän keskusteluun.

Mut silti piti tulla tähän keskusteluun hinkkaamaan sitä omaa marttyyrikruunua?

mitä marttyyrikruunua. Täällä pitää siis vaan valittaa ja valittaa ja tehdä kaikesta niin pirun vaikeaa, ettei vaan ole marttyyri.
Ja kyllä itsellä takana vaikea masennus myös joten pohjalla ollaan käyty, mutta silti en vaan jaksa valittaa joka pienestä asiasta, ehkä pitäisi sitten.

Mun mielestä tuo ensimmäinen viesti oli kyllä aika klassinen marttyyriheitto Kehtaavat valittaa, vaikka minä olen mennyt kävellen ja hikihatussa ja lasten kanssa. Mun mielestä se marttyyriasenne on juuri sitä, että korostetaan, kuinka itse jaksaa näin ja näin paljon, ja toiset valittavat paljon vähemmästä. Oikeastihan on kyse vain siitä, että toiset valittavat suoraan ja toiset epäsuoraan.

Ja oikeasti kyse on siitä, että jotkut kokevat lähes kaiken elämässään vaikeaksi ja jotkut vaan ei koe, ainakaan ennen kun tulee joku mainitsemani kaltainen tilanne.
Siinä vaiheessa huomaa, että jep, jep, ja ei valitettvasti sen enempää empatiaa tipu kun , että "me käytiinkin jo kaupassa"

 

[vieras]

No sinuun ei kukaan varmasti yritä tukeutuakaan, niin voit olla rauhassa oma itsesi vaan.

 

[niin tai näin]

No sinuun ei kukaan varmasti yritä tukeutuakaan, niin voit olla rauhassa oma itsesi vaan.

Niinhän sä luulet. Valitettavasti totuus on toista. Ihmiset tukeutuvat minuun koska olen vahva ihminen ja osaksi teen sellaista työtäkin että tulkeani tarvitaan.
Kyse ei ollut nyt siitä, vaan kyse olikin siitä, että välillä sellainen valitus ärsyttää, onko siinä jotain pahaa?