Tunnustus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pettäjä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pettäjä

Vieras
No niin, on tullut aika avautua. Koska en voi tästä kenellekään tutulleni puhua, teen sen tällä palstalla, jossa saan varmaan niskaani moralistien haukkumaryöpyn, mutta siitä huolimatta. Jos kukaan ei kommentoi, sekin on ihan fine, täytyy vaan saada kerrottua tämä jollekin/jonnekin.

Olen onnellisessa, vakiintuneessa, periaatteessa toimivassa parisuhteessa, mutta silti petän poikaystävääni erään vanhan tutun kanssa epäsäännöllisen säännöllisesti. Tätä on jatkunut melko pitkään, ja tulee todennäköisesti jatkumaan vielä tästä eteenpäinkin, jos se musta on kiinni. Tiedän tekeväni väärin, miksi? Siksi että rikon perinteistä yksiavioisuuden normia käytökselläni, mutta ennen kaikkea tietysti siksi että toimin poikaystäväni selän takana ja loukkaan häntä käytökselläni, siis loukkaisin, jos hän tietäisi.

Silti jatkan, koska saan toisesta ""suhteesta"" niin paljon: seksi on niin erilaista, parempaa, kuin poikaystäväni kanssa. Voisin varmaan elää ilman tätä toistakin, mutten halua, koska saan siitä energiaa, sellaista hyvänolon tunnetta mitä en muualta ole löytänyt.

Tänhetkinen toinen suhde varmasti joskus päättyy, mutta senkin jälkeen luulen, että muita tulee olemaan. Olen itsekäs, narsisti, mulla on ehkä huono itsetunto, jota kohottaa kun kuulen olevani kaunis ja haluttava toisen suusta (toisaalta, tarvitaanko siihen huonoa itsetuntoa, eikö kuka tahansa nauti kehuista?). Voitte nimittää mua vaikka huoraksi, ehkä se on niin, mutta mun mielestä yksiavioisuus on myös itsekästä, se, että kahden ihmisen on omistauduttava seksielämässään vaan toisilleen on musta omistushalua. Vapaa suhde olisi mulle paras ratkaisu, mutta poikaystäväni ei sitä halua (olen puhunut tästä), enkä aio luopua suhteestani hänen kanssaan tämän takia. Hän on se, jonka kanssa haluan jakaa elämäni, mutta seksi on mulle asia erikseen ja sitä saatan harrastaa muidenkin kanssa.
 
Olet tyypillinen minä keskeinen ihminen.
Minulla on ainutlaatuinen elämä ja minä saan nautintoa toisten kustannuksella. Katsot että sinulla on oikeus pilata toisten elämä vain siksi että sinä tarvitset jotain?

Tuskin käytät kondoomia yhdynnöissäsi, itsekkäät ihmiset ei piittaa toisten terveydestä.

Ymmärrän ettei kaikkia ihmisiä ole luotu yksiavioisiksi, mutta sitä en ymmärrä mihin tarvitset parisuhteen?
 
Tunnet tarvetta avautua tästä asiasta jollekin ja teet sen tänne palstalle, kun et voi siitä kenellekään puhua.

Olet ilmiselvästi (päättelin näin tekstistäsi) perustellut asian itsellesi hyvin ja olet itse pettämisesti kanssa sujut. Miksi ihmeessä tunnet tarvetta puhumiseen, jos kerran tiedät ja tunnet itsesi noin hyvin? Miksi teet mielestäsi väärin? Omantunnon tuskiako?
 
että noin.. kirjotus ja sana tyyli on kovin tuttua. mä olen vähän epäillytkin jotain tollasta viitaten rajusti vähentyneeseen seksin määrään. en välttämättä ole sinua tänään kotona odottamassa kun tulet töistä.
 
Minusta seksin haluamisessa muidenkin kuin oman puolison kanssa ei ole mitään pahaa. Mutta toisen tahallisessa loukkaamisessa on.

Mainitsitkin, että sinulle sopisi parhaiten vapaa suhde, ja olet siinä oikeassa. Tiedät itsekin, että on oikein lopettaa suhde nykyiseen poikaystävääsi, jos hän ei vapaata suhdetta halua. Pettämisestä jää enemmin tai myöhemmin kiinni ja siitä seuraa niin paljon pahaa mieltä kaikille, että lopeta leikki ennenkuin sormet palavat.

Jostain löydät vielä itsesi kaltaisen ""vapaan suhteilijan"", jonka kanssa nämä ylimääräiset seksiseikkailut ovat sallittuja, silloin niistä voi nauttia ilman huonoa omaa tuntoa.
 
""Voitte nimittää mua vaikka huoraksi, ehkä se on niin...""

Minusta surullisinta tekstissäsi ole tuo, että annat muille luvan kutsua sinua huoraksi. Tavallaan olet kai alitajuisesti omasta mielestäsi sellainen, mikä kertoo että sinulla ei taida kaikki olla ihan henkisesti kunnossa.

En itse hyväksy pettämistä ja olen itsekin ""sortunut"" kutsumaan moista toimintaa huoraamiseksi. Sitähän se tietysti tavallaan onkin, mutta minusta ihminen joka nimittää itse itseään huoraksi, on vajonnut jo aika alas... Toisin sanoen jollain tavalla toimii itseään vastaan.

Pettäminen ei taida olla sinun suurin ongelmasi, vaan nimenomaan tuo huono itsetuntosi ja henkinen puolesi, kuten kyllä jo totesitkin. Muistuttaisin vain, että ihmiset usein määrittävät meitä juuri niillä kriteereillä ja nimillä, joita annamme heidän käyttää. Tietyllä tavalla ojensit juuri mollaajillesi entistä pidemmän kepin. Etpä taida itsekään pohjimmiltasi itseäsi siis kovin paljoa ihmisenä arvostaa :P
 

Yhteistyössä