Tunteet solmussa, mihin tästä?

[Ei ole käyttäjätunnusta]

Olen ihan hukassa. Meillä on miehen kanssa mennyt jo pitkään tosi huonosti. On kyllä halua yrittääkin, mutta lasten takia yhdessä ollaan loppujen lopuksi pysytty. Mulla on loppunut jaksaminen jo joku aika sitten. En tiedä miksi haluaisin olla miehen kanssa. Oon itse eroperheestä enkä haluais sitä samaa omille lapsille. Toisaalta muistan miten helpottunut olin kun se vanhempien tappelu loppui.

Nyt sitten yhden työkaverin kanssa tuli sellainen tilanne, että tämä sanoi olevansa ihastunut muhun. Mikä sai mut miettimään sitä, miksi mä olen mieheni kanssa. En siis harkitse sellaista, että hyppäisin jonkun uuden äijän matkaan ja kaikki on ihanaa ja mahtavaa, vaan mietin sitä, onko mulla oikeasti mitään syytä olla yhdessä mieheni kanssa, vai olisko parempi vain erota ja katsoa elämää erillään eteenpäin. Tässä tilanteessa kukaan ei ainakaan onnellinen ole.

Blaah. Olen ihan pihalla siitä mitä mä haluan, mitä kannattaisi tehdä, mistä lapset kärsii eniten ja vähiten...

Kertokaa nyt jotain tarinoita tai heittäkää mielipiteitä eroa harkitsevat, siitä selvinneet tai yhdessä jatkamiseen päätyneet. Vertaistukea...

 

[ruutiukko]

ihan normihomma että ukkonsa leipääntynyt eukko vaihtaa uuteen ihastukseen

rohkean naisen valinta

 

["Vieras"]

Työkaveriin ihastuminenhan se onkin vahvin syy erolle ja paras pohja onnelliselle tulevaisuudelle unelmien prinssin kanssa.

 

[Ei ole käyttäjätunnusta]

ihan normihomma että ukkonsa leipääntynyt eukko vaihtaa uuteen ihastukseen

rohkean naisen valinta

Ei mulla ole mitään mielenkiintoa vaihtaa keneenkään. Mä en halua edes yhtä miestä. Sehän tässä se ongelma on. Tuo tilanne vaan pysäytti oikeasti miettimään, miksi mä ylipäätään olen parisuhteessa kun homma ei vaan toimi. Kyseisen työkaverin kanssa ei mitään ole eikä tule.

 

["Vieras"]

Jos yhdessä oleminen ei ole onnellista, on se minusta ihan pätevä syy erota. Minkään ihastumisen varaan en kumminkaan tulevaisuuttani laskisi. Se toinen huomiota antava voi kyllä olla oiva apu avamaan silmät sille, miten onnettomassa ja huonossa parisuhteessa elää. Onnellinen äiti on onnelliset lapset.

 

[Ei ole käyttäjätunnusta]

[QUOTE="Vieras";29162085]Jos yhdessä oleminen ei ole onnellista, on se minusta ihan pätevä syy erota. Minkään ihastumisen varaan en kumminkaan tulevaisuuttani laskisi. Se toinen huomiota antava voi kyllä olla oiva apu avamaan silmät sille, miten onnettomassa ja huonossa parisuhteessa elää. Onnellinen äiti on onnelliset lapset.[/QUOTE]

Nimenomaan silmät aukesi. Kaikkein eniten sille, että mä olen ihan eri ihminen töissä ja kotona, koska kotona on jatkuvasti pinna niin kireällä ettei ole muuta kuin tappelua ja huutoa tai sitten sellaista epämääräistä kaveruutta. Ei me mikään pariskunta olla oltu pitkään aikaan. Tarkemmin kun mietin niin oikeastaan moneen vuoteen.

Kyllä on tyhmä olo...

 

[onnentuuli]

oletteko puhuneet parisuhteenne tilanteesta?
menkää yhdessä parisuhde neuvontaan/terapeutille. voin kertoa, että siellä saa hyviä neuvoja ja apua.
Älkää luovuttako ilman taistelua. Jokaisessa suhteessa tulee ongelmansa.

 

[%&/]

No äläpä mitään, mulla sama tilanne. Todella hankalaa, en ymmärrä miksi lopullista päätöstä on niin vaikea tehdä, vaikkei ole onnellinen. Meillä taustalla tosin aika paljon vaikeuksia lasten ollessa ihan pieniä, eli kyseessä ei ole pelkästään arkista "leipääntymistä"...

 

["Vieras"]

Nimenomaan silmät aukesi. Kaikkein eniten sille, että mä olen ihan eri ihminen töissä ja kotona, koska kotona on jatkuvasti pinna niin kireällä ettei ole muuta kuin tappelua ja huutoa tai sitten sellaista epämääräistä kaveruutta. Ei me mikään pariskunta olla oltu pitkään aikaan. Tarkemmin kun mietin niin oikeastaan moneen vuoteen.

Kyllä on tyhmä olo...

Minä erosin juuri tästä syystä, olin onneton ja ahdistunut, en rakastanut miestäni, mutta velvollisuudesta lapsiakin kohtaan, kuvittelin, etten voisi erota. Vanha miespuolinen tuttu monen vuoden takaa osoitti kiinnostustaan, ihmetteli, mikä minusta on oikein tullut? En ollut se sama iloinen ja avoin ihminen, joka joskus olin ollut. Tämä oli loistava silmien avaaja ja sain aihetta enemmän pohtia kuka olen ja millainen haluan olla. Eron myötä minusta tuli myös parempi äiti, sellainen ihminen, joka oikeasti olen

 

["vieras"]

Minulle kävi samoin ja erosimme miehen kanssa, alussa oli toki hankalaa mutta nyt on olo ihanan vapautunut. Kokoilin jonkin aikaa itseäni ja uusia rutiineita. Tapailin myös hetken tätä työkaveria kun erosta oli jo aikaa mutta emme sitten sopineet yhteen, todella hyviä ystäviä olemme kuitenkin edelleen.

 

[Ei ole käyttäjätunnusta]

oletteko puhuneet parisuhteenne tilanteesta?
menkää yhdessä parisuhde neuvontaan/terapeutille. voin kertoa, että siellä saa hyviä neuvoja ja apua.
Älkää luovuttako ilman taistelua. Jokaisessa suhteessa tulee ongelmansa.

Meillä on taisteltu nyt sellaiset taistelut viimeisen viiden vuoden aikana, ettei oikein jaksa enää tahto riittää. Muutama vuosi sitten ehdotin miehelle tuota. Ei innostunut. Voisi vaikuttaa työkuvioihin... Ongelmia tässä suhteessa riittää. Mä olen tullut siihen tulokseen, että meillä taitaa olla liikaa yhteistä historiaa että tästä voitaisiin jatkaa ilman kaunoja :/

 

[Ei ole käyttäjätunnusta]

[QUOTE="Vieras";29162116]Minä erosin juuri tästä syystä, olin onneton ja ahdistunut, en rakastanut miestäni, mutta velvollisuudesta lapsiakin kohtaan, kuvittelin, etten voisi erota. Vanha miespuolinen tuttu monen vuoden takaa osoitti kiinnostustaan, ihmetteli, mikä minusta on oikein tullut? En ollut se sama iloinen ja avoin ihminen, joka joskus olin ollut. Tämä oli loistava silmien avaaja ja sain aihetta enemmän pohtia kuka olen ja millainen haluan olla. Eron myötä minusta tuli myös parempi äiti, sellainen ihminen, joka oikeasti olen [/QUOTE]

Millä tavalla lapset reagoivat eroon? Mä tunnen kovaa syyllisyyttä jo ajatuksesta että haluan lähteä tästä, toisaalta mietin minkälaisen lapsuuden nuo muka saavat. Ja minkälaisen kuvan parisuhteesta. En halua että toistavat samanlaisia virheitä itse, tai tuntevat syyllisyyttä siitä että vanhemmat on olleet onnettomina yhdessä heidän takiaan

 

["Vieras"]

Miten olisi, jos ihan suoraselkäisesti keskustelisit miehesi kanssa ja lähtisitte parantamaan teidän suhdettanne? Sanoisit miehellesi, että et halua jatkaa noin, vaan jotain on tapahduttava tai edessä on ero?

 

[Ei ole käyttäjätunnusta]

[QUOTE="Vieras";29165097]Miten olisi, jos ihan suoraselkäisesti keskustelisit miehesi kanssa ja lähtisitte parantamaan teidän suhdettanne? Sanoisit miehellesi, että et halua jatkaa noin, vaan jotain on tapahduttava tai edessä on ero?[/QUOTE]

Asiasta on keskusteltu monta kertaa. Eroa on tehty, sitten on päätetty jatkaa ja ties millä tavalla yritetty parantaa tilannetta. Nyt en vaan oikein enää tiedä mitä itse haluan. Onko mulla halua enää yrittää vai ei. Ollaan sellaisessa välitilassa. Siksi mä tätä itsekseni pohdin kun en jaksa enää sitä samaa keskustelua ja vatvomista miehen kanssa. Varsinkin kun se menee joka kerta jollain tavalla tappeluksi. Tunteet luonnollisesti pinnalla molemmilla.