S
Solmuja
Vieras
Perjantai-ilta, yksin kotona. Muutama viikko sitten pistettiin suhteemme tauolle koska taistelin koko ajan niitä ihmeellisiä tuntemuksia vastaan, ettei kaikki ole suhteessamme hyvin... Epäröin omia tunteita, ärsyynnyin häneen, voin huonosti. Nyt on vain niin paha olla. En vieläkään tiedä miten suhteemme jatkuu vai jatkuuko. Kun mietin asiaa tekee vain mieli itkeä ja maailma tuntuu niin synkältä. Kaipaan yhteisiä juttuja, mutten kaipaa sitä epävarmaa tunnetta...kun miettii rakastanko häntä, miksi en rakasta? Kun suhteessamme oli melkein ihan kaikki mitä voi toivoa, paitsi etten tiedä mitä tunnen, pelkään etten vaan rakasta, ja sitten saan vain riitoja aikaan ärsyyntymällä ja valittamalla kun hän ei ole täydellinen. En tiedä miksi kirjoitin tänne on vain niin paha olla, kunpa osaisin mennä suuntaan tai toiseen. En vain halua pistää poikki...kaikki oli silti niin hyvin..hän on niin pitkälti unelmamieheni, mutta miksen tunne sitä.. Ja toisaalta miten tästä jatkaisi...miten kerron etten vieläkään tiedä mitä tunnen? Miten pärjään itse sen tunteen kanssa etten tiedä mitä tunnen poikaystävää kohtaan.. Yritänpä päättää miten vain, se tuntuu väärältä..
Olin niin maassa että menin lääkärin puheille, hän arveli etä olin masentunut ja olen käynyt jonkun hoitajan luona puhumassa. Silloin alussa itkin vain ja ne halusi antaa masennuslääkkeitä. Minusta vain tuntui että haluan ratkaista ongelmani ja puhua ammattilaisen kanssa jotta saisin päätöksen tehtyä, en heti halunnut vain lääkkeitä. Nyt kun olen voinut hieman paremmin ja osannut keskittyä kotitöihin ja opintoihin niin en enää ole masentunut heidän silmissään, eli siihen se apu periaatteessa loppuu... Ajatukseni vain ovat niin solmussa, mutten ilmeisesti saa mitään apua jotta voisin ratkoa näitä ongelmia ellen ole (tarpeeksi) masentunut. Olen kamppaillut sekavien tunteiden ja ajatusten kanssa jo vuoden vähintään, ja kun viimein hain sitten ammattiapua en sitä saa koska pystyn vielä tiskaamaan ja menemään kauppaan... Tietysti on olemassa paljon suurempia ongelmia kuin tämä, mutta nyt en vain tiedä mitä tehdä. Ei kai sitä pitäisi elää tällä tavallakaan.. En ymmärrä miksen osaa päättää, miksen tiedä mitä tunnen ja haluan, mutta jokin lukko mun päässäni taitaa olla.
En jaksaisi. Piti vain purkautua...
Olin niin maassa että menin lääkärin puheille, hän arveli etä olin masentunut ja olen käynyt jonkun hoitajan luona puhumassa. Silloin alussa itkin vain ja ne halusi antaa masennuslääkkeitä. Minusta vain tuntui että haluan ratkaista ongelmani ja puhua ammattilaisen kanssa jotta saisin päätöksen tehtyä, en heti halunnut vain lääkkeitä. Nyt kun olen voinut hieman paremmin ja osannut keskittyä kotitöihin ja opintoihin niin en enää ole masentunut heidän silmissään, eli siihen se apu periaatteessa loppuu... Ajatukseni vain ovat niin solmussa, mutten ilmeisesti saa mitään apua jotta voisin ratkoa näitä ongelmia ellen ole (tarpeeksi) masentunut. Olen kamppaillut sekavien tunteiden ja ajatusten kanssa jo vuoden vähintään, ja kun viimein hain sitten ammattiapua en sitä saa koska pystyn vielä tiskaamaan ja menemään kauppaan... Tietysti on olemassa paljon suurempia ongelmia kuin tämä, mutta nyt en vain tiedä mitä tehdä. Ei kai sitä pitäisi elää tällä tavallakaan.. En ymmärrä miksen osaa päättää, miksen tiedä mitä tunnen ja haluan, mutta jokin lukko mun päässäni taitaa olla.
En jaksaisi. Piti vain purkautua...