I
ikuista rämpimistä
Vieras
Mä en kestä, mä en jaksa, mä en pysty enää tähän...
Olen oottanut että 5v pojan toka uhma hellittäisi mutta mitä vielä. Samaan aikaan 3v tyttö uhmaa myös joka käänteessä. Arki heidän kanssaan on hirveätä rämpimistä, taistelua, usein ilotonta ja toisinaan niin rankkaa että tuntuu että mun olis parempi olla jossain lataamossa. Että musta ei kerta kaikkiaan ole tähän, eikä tämä helpota ikinä. Hirveä virhe edes luulla että pystyisin kasvattamaan lapsia.
Lapseni käyvät päiväkotia, viihtyvät ja käyttäytyvät hienosti mutta saman tien kun haen heidät sieltä 3 maissa, riehuminen ja rajojen jatkuva koettelu alkaa. 3v:n kohdalla vielä jotenkin ymmärrän uhman mutta kun tuo 5v ei kuuntele sanaakaan mitä sanotaan, vaan tekee aina oman mielensä mukaan!
Kypsyykö se koskaan tosta, esim. tajuamaan että jos se nipistelee ja lyö veljeään niin leipomatarvikkeet laitetaan takaisin kaappiin eikä leijaakaan lähdetä lennättämään? Jäähyt ei meillä toimi lainkaan koska alkaa hajottamaan paikkoja, joten oon pitänyt sitä sylissä jäähyllä.
Se toimii paremmin mutta on uuvuttavaa koska se yrittää siinäkin satuttaa mua koko sen 5min (mistä jäähy pitenee). Kolmannen sylijäähyn kohdalla puolen tunnin sisään voi tulla sanottua jotain aika kamalaa, esimerkiksi etten halua nähdä häntä silmissäni, häivy siitä vitun kakara yms. Jälkeen päin kaduttaa, masentaa ja on hirveän syyllinen ja neuvoton olo. En uskalla enää loppupäivänä yrittää mitään kivaa lasten kanssa ettei taas jouduta tappelemaan. Katsovat sitten dvd:itä kun yritän kerätä itseäni oman huoneen rauhassa.
Tiedän ettei tämä ole ihan terve kuvio, ja käynkin perheneuvonnassa ja syön mielialalääkkeitä. Silti tuntuu vain välillä toivottomalta kun joskus ihan todella tuntuu että inhoan omaa lastani ja hänen kanssaan olemista, ja olisin missä tahansa muualla mieluummin kuin täällä kotona heidän kanssaan. Ja että mun ei olisi koskaan pitänyt saada lapsia, ei ainakaan kahta.
Mites muiden uhmaajien vanhemmat, helpottaako tuo tuosta koskaan? Toistaiseksi ei mitään helpotusta näkyvissä ja mieliala viistää maata...
Olen oottanut että 5v pojan toka uhma hellittäisi mutta mitä vielä. Samaan aikaan 3v tyttö uhmaa myös joka käänteessä. Arki heidän kanssaan on hirveätä rämpimistä, taistelua, usein ilotonta ja toisinaan niin rankkaa että tuntuu että mun olis parempi olla jossain lataamossa. Että musta ei kerta kaikkiaan ole tähän, eikä tämä helpota ikinä. Hirveä virhe edes luulla että pystyisin kasvattamaan lapsia.
Lapseni käyvät päiväkotia, viihtyvät ja käyttäytyvät hienosti mutta saman tien kun haen heidät sieltä 3 maissa, riehuminen ja rajojen jatkuva koettelu alkaa. 3v:n kohdalla vielä jotenkin ymmärrän uhman mutta kun tuo 5v ei kuuntele sanaakaan mitä sanotaan, vaan tekee aina oman mielensä mukaan!
Kypsyykö se koskaan tosta, esim. tajuamaan että jos se nipistelee ja lyö veljeään niin leipomatarvikkeet laitetaan takaisin kaappiin eikä leijaakaan lähdetä lennättämään? Jäähyt ei meillä toimi lainkaan koska alkaa hajottamaan paikkoja, joten oon pitänyt sitä sylissä jäähyllä.
Se toimii paremmin mutta on uuvuttavaa koska se yrittää siinäkin satuttaa mua koko sen 5min (mistä jäähy pitenee). Kolmannen sylijäähyn kohdalla puolen tunnin sisään voi tulla sanottua jotain aika kamalaa, esimerkiksi etten halua nähdä häntä silmissäni, häivy siitä vitun kakara yms. Jälkeen päin kaduttaa, masentaa ja on hirveän syyllinen ja neuvoton olo. En uskalla enää loppupäivänä yrittää mitään kivaa lasten kanssa ettei taas jouduta tappelemaan. Katsovat sitten dvd:itä kun yritän kerätä itseäni oman huoneen rauhassa.
Tiedän ettei tämä ole ihan terve kuvio, ja käynkin perheneuvonnassa ja syön mielialalääkkeitä. Silti tuntuu vain välillä toivottomalta kun joskus ihan todella tuntuu että inhoan omaa lastani ja hänen kanssaan olemista, ja olisin missä tahansa muualla mieluummin kuin täällä kotona heidän kanssaan. Ja että mun ei olisi koskaan pitänyt saada lapsia, ei ainakaan kahta.
Mites muiden uhmaajien vanhemmat, helpottaako tuo tuosta koskaan? Toistaiseksi ei mitään helpotusta näkyvissä ja mieliala viistää maata...
, ittellä on uhmisikäisiä ja murkkuikäisiä ja kyllä, se murkku vaan osaa äitiä itkettää ja uuvuttaa paa-aljon pahemmin kun ykskään uhmis!!
