ulkonäöllä merkitystä?

[hmm81]

olen seurustellut noin vuoden todella ihanan miehen kanssa. tunteeni kulkevat kuitenkin välillä vuoristorataa, enkä osaa sanoa edelleenkään rakastanko häntä. tosin ilmaisen ylipäätään tunteitani todella harvoin kenellekään (en ole myöskään koskaan varsinaisesti rakastunut kehenkään, vaan kiinnyn ihmisiin hitaasti mutta varmasti). miehelläni taas ei ole mitään vaikeuksia itsensä ilmaisemisessa .

kysymys joka mietityttää minua eniten tällä hetkellä, on suhtautumiseni mieheni ulkonäköön. suurimman osan aikaa pidän häntä söpönä nallekarhuna, mutta toisinaan minulla on suuria vaikeuksia nähdä hänet viehättävänä, johtuen ehkä eniten ylipainosta. itse olen aina ollut hoikka ja harrastanut paljon liikuntaa. olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, ettei ulkonäöllä pitäisi olla mitään merkitystä ja koen ajatuksistani syyllisyyttä. en pystyisi koskaan kertomaan tästä hänelle suoraan, varsinkin kun tiedän hyvin hänen itse kärsivän huonosta itsetunnosta lihavuutensa takia (huom. mieheni ei ole todella ylipainoinen, kyse on pikemminkin keskivertokaljamahasta). hän on todella herkkänahkainen asian suhteen. liikunta häntä ei kiinnosta, hyvä ruoka sitäkin enemmän. haluan korostaa, että mieheni on mielestäni älykkäin, huumorintajuisin ja hellin koskaan tuntemani mies, ja että näitä ""ulkonäkökriisikohtauksia"" on aika harvoin. mieheni kuitenkin vaistoaa silloin, että jotain on vialla, enkä pysty selittämään hänelle, mistä kaikki johtuu. olen aika neuvoton. kommentteja/neuvoja?

 

[Santsu79]

Mua ainakin ällötti exän maha ja ""tissit"" vaikkei hän mikään läski ollutkaan. Nykyinen on ihanan hoikka. Toki ulkonäollä on merkitystä ja läski on ällöttävää koska se tekee ihmisestä sairaamman näköisen tai jotain.

 

[hmm81]

eikö ole ketään joka olisi selvinnyt vastaavasta? onko kukaan nostanut kissaa pöydälle ja yrittänyt puhua siitä? en tahdo uskoa, että suhde voisi oikeasti kaatua tällaiseen asiaan. enkä usko että voisin koskaan löytää ketään parempaa. tuntuu kuitenkin siltä, että kun siitä ei voi puhua, jutusta tulee koko ajan isompi ongelma kun en saa sitä purettua.

 

[spegel]

älä suatan haaskoo kallist aekos mokoman seinöstärevityn hirmun kaa...ehi tämmönen kommea kuten miäkin oo..

 

[no se spegel viäl]

jos tuhhero ei kastu waekka oot kolome tuntia ooluu iliman niin waeha se rontti uuteen ...mie ooo wappoona yhteentoista melekein...

 

[P. P.]

Tämä on huono provo.

 

[minä]

Oma entiseni alkoi lihoa huimasti seurustelun aikana(tai oli jo alkanut kun tapasimme). Lopulta viimeisinä vuosina minun oli vaikea harrastaa seksiä hänen kanssaan, kun näin päälläni vain ison valkean ihrakasan, suljin aina silmäni ja kuvittelin eteeni jonkun muun. Todella karua puhetta =(
Me erosimme, tunteet olivat kuolleet pikkuhiljaa. Mutta yksi tärkeä syy oli se, etten voinut enää kuvitella intiimiä kanssakäyntiä hänen kanssaan. En osaa sanoa, johtuiko tuo lihavuudesta, vai siitä että tunteet oli muuten kuolleet ja seksissä sitten ekana näkyi. Miehelle en pystynyt tätä koskaan sanomaan suoraan, mutta ruokatottumuksista ja suurentuvista vaatekoista puhuin kyllä usein.
Nyt jälkikäteen ajatellen, rakastumisvaiheessa ei haitannut toisen läskit yhtään, myöhemmin vasta(tosin olikin jo aika paljon isompi silloin). Mietin, josko rakkaus sammuu muuten ja sitten tuosta tulee vain ""helppo tekosyy"". Ollaan erottu ja olemme hyviä ystäviä nyt.

 

[Hoikkamies]

On ulkonäöllä paljon merkitystä, en koskaan ala suhteeseen lihavan tai ylipainoisen naisen kanssa. Siitä ei tule mitään. Muutamia yhdenyönsuhteita olen tälläisen pullukan kanssa harrastanut lähinnä kokeilumielessä. Naisessa ei ole muuten mitään vikaa, mutta jos tykkää hoikista, niin enemmin tai myöhemmin se ylipaino kariuttaa suhteen. Eikä tämä ole pinnallisuutta, vaan karua faktaa. Toiset preferoivat jonkun toisen piirteen mukaan, vaikka ajatusmaailman. Sitä voisi sanoa yhtälailla pinnalliseksi ajatusmaailmaksi. Ulkonäkö on tärkein asia mikä ihmisestä näkyy ulospäin!

 

[moon]

Kyllä mun mielestä kumppanille voi puhua terveellisestä ruokavaliosta ja kannustaa liikkumaan. Sehän on vain toisen parhaaksi! Liikuntaan kannustaminen on aivan sama kuin yrittäisi toppuutella toisen alkoholinkäyttöä. Hyvä tarkoitus molemmissa.

Monesti liikkuvan ihmisen on tosi vaikea ""arvostaa"" ihmistä joka ei liiku. Liikunta on elämäntapa ja se olisi hyvä jakaa kumppanin kanssa. Toisen liikkumattomuus alkaa taatusti ärsyttää ajan mittaan ja toisaalta miestäsi saattaa joskus alkaa ärsyttämään sinun runsaat liikuntaharrastukset joihin menee aikaa. Tämäkin asia olisi hyvä olla selvillä suhteen alussa.

Itse en voisi koskaan alkaa seurustelemaan miehen kanssa joka ei harrasta liikuntaa. Mulle se on erittäin tärkeää.

 

[et usko vai?]

Kyllä kuulosti ikävältä: että nostaisit oikein kissan pöydälle ja sanoisit toiselle, että olet muutoin oikein mukava, mutta kun olet lihava. Ei kukaan voi muuttaa elämäntapojaan ja laihduttaa toisen pyynnöstä. Kyllä se tahto on löydyttävä ihmisestä itsestä. Ja kyllä tuo taatusti loukkaisi ja paljon.

Miten ihmeessä olet häneen alun perinkään ihastunut? Miksi olet alkanut olla hänen kanssaan, vaikka hän on silmissäsi lihava? Vai oliko hän aluksi tarpeeksi hoikka? Jos meillä kotona nostettaisiin kissa pöydälle, ja kumppanini alkaisi ruotia ulkonäköäni, saisi hän etsiä sitten paremman kumppanin itselleen.

En, en ole pätkääkään ylipainoinen, joten sitä on turha alkaa epäillä. Tämä on vain mielipiteeni asiasta.

 

[vielä lisäys edelliseen]

En sitä paitsi jaksaisi kuunnella aikuisena ihmisenä toisen jäkätystä terveellisistä elämäntavoista. Olisi se ärsyttävää, jos kumppani luennoisi liikunnan ja terveellisten elämäntapojen puolesta.

Syön itse erittäin terrrrveellisesti ja harrastan liikuntaa säännöllisesti.

 

[hmm81]

niinpä. olen oikeasti aivan samaa mieltä edellisen kanssa. ""kissan nostaminen pöydälle"" varmasti loukkaisi paljon enkä ikinä tahtoisi hänelle mitään pahaa. ja liikunnasta luennoiminen varmasti tappaisi kaikki urheiluinnostukset alkuunsa, kyllä sen pitäisi itsestä lähteä. mutta mitä minun pitäisi tehdä, kun en mahda näille ""kohtauksilleni"" mitään, ne tulevat ihan yllättäen ja tyrmistyn niistä itsekin...? huomaan vain ajattelevani pakkomielteenomaisesti että voi kun sillä olisi vyötäröllä 10 kiloa vähemmän...

ihastuin häneen hänen poikkeuksellisen älykkyytensä ja huumorintajunsa vuoksi. lisäksi hän on erittäin luotettava ja hellä, herkkä myös. kyse ei todellakaan ole mistään reppanasta, vaan hän on esimerkiksi työssään alansa huippua ja melkoinen tähti... meillä on myös paljon yhteisiä kiinnostuksenaiheita ja samanlainen arvomaailma.

olen ajatellut tähän asti että rakkauden kasvaessa typerät ajatukseni vain katoaisivat ja menettäisivät merkityksensä, mutta näköjään ainakaan vielä niin ei ole tapahtunut. =(
tai ehkä nuo kohtaukset ovat harventuneet kuitenkin... voisivatkohan joskus kadota kokonaan?

 

[N81]

Hmm81.Sanohan suoraan, etkö ennemmin haluaisi treenatun normaalivartaloisen miehen, jonka päällä vaatteetkin näyttävät paremmilta kuin pullukan? Itse en ottaisi ikinä ylipainoista/kaljamahaista miestä.Kyllä itsestään pitää sen verran pitää huolta.Ja on myös toisen huomioimista pitää itsestään huolta.

 

[minä]

Tuollaistahan on kaikilla:joku asia joka toisessa häiritsee. Sulla se on miehesi tukevuus, itselläni miehen tupakointi, josta en (enää) viitsi sanoa kun tulee riitaa, ja ihan idioottimaisesta aiheesta... Kun kuitenkin muuten on ihana, täydellinen mies mulle... Itse oon tuosta koittanut päästä yli puoli vuotta, mutta vielä välillä se panee vituttamaan ja ahistamaan... Ei sille aina voi mitään jos joku asia häiritsee, mutta kannattaa yrittää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen... Helpoltahan se kuullostaa, mutta ei aina ole. <

 

[yks]

ap, mietipä, kumpi loukkaa miestäsi enemmän:

a) kissan nostaminen pöydälle
( ystävällisesti, kannustaen ja kiittäen tuloksista)

b) miehen jättäminen
( vaikka et kertoisi ylipainon olevan syy jättämiseen)

valitse ja toimi !

 

[hmm81]

kiitos, tuo kuullosti lohdulliselta. ehkä tämä tästä. mieheni muuten polttaa myös tupakkaa, minä en... tosin en koe tätä ihan niin suureksi ongelmaksi, varsinkin kun siitä voi valittaa avoimemmin. =)

 

[jenni]

Moi! tuo on ihan normaalia ja inhimillistä, mutta voin kertoa, että itse olen valitettavasti eronnut useampaan kertaan ja sinkkuilun lomassa on tullut huomattua se, että yleensä se onni löytyy sieltä ""pömppö mahaisen"" nallekarhun vierestä kuin pyykkilauta vatsan kovilta käsivarsilta! =)
Kyllä se on se ihminen ja ihmisyys, johon ihastuu, eikä ulkonäkö loppujen lopuksi ole tärkein seikka. Niinkuin sanotaan, ulkonäkö on plussaa, mutta tärkeintä on se, mitä on sydämessä ja korvien välissä Ulkomuoto rapistuu ja käteen jää lopuksi se, mitä olet muuten. Itse olin pitkään hyvin rakastunut pömppövatsaiseen mieheen ja vaikka hänen mahansa olikin sellainen, rakastin sitäkin!
Pidä kiinni siitä suloisesta, kiltistä miehestä, koska niitä on nykyään liian harvassa ja vaikeaa löytää!

 

[Haloo]

Jos miestäs tosiaan rakastat niinkuin tossa sirkuttelit, niin siinä ei pieni ylipaino tunnu missään!

Jos elät siinä toivossa että saat saman miehen ""unelmiesi rantapojuna""....niin voin sanoa että jatka toiveajattelua, toivossa on hyvä elää.
Epäilenkin että ihastuit vaan ihmiseen ja nyt sitten purnutat muutamasta ylikilosta...tolla periaatteella saat olla ikuinen sinkku, mutta se suokoon sinulle, sillä sitä omaa rakastetaan joka sentiltä jos rakastetaan siinä ei paina mikään, kun sydän niin sanoo!

Itse olen myös hoikka ja mieheni vähän tukevampi, mutta ei ikikuuna tulisi mieleenikään hänelle ruveta purnuttamaan kiloista, mieheni on se mikä on ja kaikkineen hän on maailman rakastettavin mies jota en ikinä vaihda!

 

[hmm81]

niin, minähän en ole ""sirkutellut rakastavani"" miestäni - siitähän tässä nimenomaan on kysymys, että olen alkanut epäillä omia tunteitani kun näköjään olen kykenevä näin alhaisiin ajatuksiin hänen ylipainostaan. lisäksi olen erittäin tietoinen siitä, etten tule koskaan löytämään hänestä mitään ""rantapoikaversiota"". luultavasti viettäisin koko loppuelämäni yksin, niin vaikeaa on tämä oman kullan etsiminen ollut.

mutta yksityiskohdat sikseen, olen erittäin kiitollinen näistä järjen äänistä, niitä minä halusinkin kuulla... =)

 

[Inhorealisti]

Kirjoittajien nimimerkit vahvistivat ennakkokäsitystäni, että ulkonäön merkitys vähenee iän myötä.

Minäkin olen sitä mieltä, että kannattaa ottaa alunperinkin kumppani, jonka ulkonäkö miellyttää silmää. Ja edelleen on sekä terveellistä, että huomaavaista kumppaniaan kohtaan miettiä vähän, mitä suuhunsa pistää.

Tosin näiden kovin ehdottomien läskifobisten kannattaisi miettiä, miten raskaus, ikääntyminen ja mahdolliseesti joku sairaus vaikuttaisi heidän asenteisiinsa. Entäs, jos heidän miehensä, mahdollinen lastensa isä ajattelisi vielä vuosien päästä yhtä mustavalkoisesti? Vai onko pinnallisuus nuorten naisten yksinoikeus ja miehiltä odotetaan sisäisen kauneuden korostamista?

 

[häpeän...]

Kaksi vuotta seurustelua takana, olen oppinut rakastamaan miestäni ajan kanssa. Alun alkaenkin pidin häntä minulle sopivana tyyppinä: hellä, älykäs, huomaavainen, samanlainen ajatusmaailma.... En vaan pidä häntä komeana! Tämä on kamalaa sanoa, häpeän kun edes ajattelen näin. Eikös sitä sanota että kun rakastaa toista niin pitää tätä kauniina/komeana? Epäilen jo omia tunteitani, olen epäillyt pitkään. Mutta olemme onnellisia yhdessä. Mieheni rakastaa minua ja suhteella menee muutenkin hyvin.
Koitan vaan elää asian kanssa ja toivoa etten ikinä ikinä mene sanomaan mitään asiasta koska en halua loukata.

 

[Sanna]

Valitettavasti täydellistä ei ole olemassakaan...
Jotkut asiat alkavat suhteessa ärsyttää väistämättä. Toisaalta en ymmärrä tuota ulkonäköasiaa jos kumppani on miellyttänyt ulkonäöllisesti suhteen alussa ja jos on kumppaniin rakastunut niin ulkonäkö on se pienin asia suhteessa tai siihen ei kiinnitä huomiota. Mieheni on lihonut aika lailla eikä se minua haittaa ennemminkin muut tärkeämmät asiat vaikka ei nekään mitään isoja juttuja ole. Aika pinnallista ajattelutapaa täällä ja siksi en ottaisi pyykkilautavatsaa juuri pinnalisuuden vuoksi. Inhorealisti on oikeassa, mitä jos kumppani sairastuu ja lihoaa siksi tai hiukset lähtevät päästä jne... sen jälkeenhän on oikeus jättää kumppani, eikö teidän ajattelutapanne mukaan?

 

[she]

Oma avomieheni oli tavatessamme juuri lopettanut aktiivisen urheilun (pelasi joukkueessa lätkää, fudista, ui, rullaluisteli jne.) ja alkoi lihoa. Vuosien kuluessa paino meni jo jonnekkin 120kg kieppeille, pituuttakin on yli 190cm mutta silti. Ennen selkeästi näkyneet lihakset jäivät läskin alle. Kaljamaha kasvoi, XL paidat vaihtuivat XXL.
Tästä kommentoi hänen kaverinsa ja sukulaiset, vaikka hän nämä kuittasi huumorilla, tiesin että sattuuhan se. Itse en kovasti viitsinyt, en itsekään tuolloin kovin sporttinen ollut.

Pari vuotta sitten aloin harrastaa kestävyysjuoksua, punttisalia ja muuta. Oma kroppani on nyt aika timmi ja lihaksikas. Avo meni armeijaan vuosi sitten, ja siellä kummasti taas lihakset kasvoi ja paino väheni. Painaa nyt siinä 100kg kieppeillä, mikä on hänelle ihan sopiva minun ja omastakin mielestään.

Mutta pelkäämpä pahoin, että nyt kun intti loppuu lihominen alkaa taas. Ruokatottumukset eivät nimittäin ole muuttuneet mihinkään, intissä vain liikuntaa tulee niin paljon enemmän että se kuluu mitä syödään. Itsekin kun olen aikamoinen herkkusuu, että karkkia ja sen sellaista on lähes joka päivä tarjolla, mutta kun harrastan niin paljon urheilua että mässyt silloin tällön ei käytännössä näy missään.

Enkä minäkään halua ajatella niin, että asiat kaatuisivat toisen ulkonäköön. Mutta olemme keskustelleet siitä, kuinka hänen isälleen on tehty ohitusleikkaus ja molemmilla vanhemmilla korkea verenpaine (isällä myös lääkitys). Kuinka kammottavalta tuntuukaan, että hän itse elintavoillaan provosoi kaikkia näitä ""kuolemantauteja"".. haluaisin kuitenkin viettää tämän miehen rinnalla pitkän loppuelämän

ja ps. mieheni ei koskaan kommentoi minulle tyyliin: onpa sulla hyvännäköiset lihakset/litteä masu/iso haba/solakat sääret vaan ennemmin että ihanan pyöreä peppu, ihanan pehmoinen massu jne. eli korostaen noita pulleampia puolia..

 

[moon]

Mun avomies lihoi kans lopettaessaan lätkän pelaamisen. Hän ei ole kuin 180 cm ja painoa parhaimmillaan oli 95 kiloa. Ei silloin vielä seurusteltu mutta valokuvista ja hänen kertomastaan tiedän miltä hän on näyttänyt. Minut tavatessaan hän alkoi laihtua ja painoa on enää 84 kg eli muutama kilo enää ylimääräistä. Mä huomauttelen hänelle välillä syömisestä ja patistan valitsemaan terveellisiä vaihtoehtoja ja liikkumaan enemmän. Itse olen tosi liikunnallinen ja sporttinen ja sekin motivoi häntä terveelliseen elämäntapaan. Karkkia ja rasvaista mässyä kuluu minullakin välillä hirmuiset määrät. Ei ole tähän päivään mennessä näkynyt kropassani eikä onneksi miehenkään paino ole enää noussut.

Mieheni ei ikinä ole suuttunut/loukkaantunut jos huomauttelen syömisistä ja patistan liikkumaan. Hän pitää sitä vain hyvänä asiana. Monesti on sanonut minulle että hyvä vaan kun potkit vähän perseelle! Tiedän ettei hän itsekään halua enää painaa lähes sataa kiloa, joten hän ymmärtää että patistus on hänen omaksi parhaaksi. Ja niin mukavaa on kun hän sukulaisilta ja kavereilta kuulee positiivisia kommentteja ulkonäöstään.

Kyllä jotain on ihmisellä pielessä jos ei yhtään välitä terveydestään ja ulkonäöstään. Ehkä kannattaisi pureutua sitten niihin psyykkisiin ongelmiin eikä ensimmäisenä puhua ulkonäöstä. Omalla miehelläni se oli laiskuutta ja sitä että poikamiehenä ollessa ei tullut niin välitettyä kun ei sitä oikeaa naista ollut vierellä (vaikka naisia muuten on piisannutkin). Nyt kun hän on sanojensa mukaan tavannut sen oikean jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa niin hän on alkanut myös huolehtia itsestään.

 

[Molla]

Mulla oli kerran oikein ruma poikaystävä.Mukava muuten, mutta kun katsoin häneen päin, niin alkoi säälittään ne tihruiset porsaansilmät ja punakka naama.se siitä.