Vaikka siksi, että joutuisi ajamaan autolla ylimääräisen tunnin

No joo, kaikilla ei ole tämä tilanne, mutta joillakin on. Itse käyn töissä toisella paikkakunnalla ja työmatkaan menee noin puoli tuntia yhteen suuntaan. En viitsi hakea lasta hoidosta, ajaa puoli tuntia takaisin työpaikkakunnalle ja sitten ajaa taas takaisin kotipaikkakunnalle puolta tuntia.
Täytyy nyt kyllä olla tosi tyytyväinen oman paikkakunnan hoitojärjestelyihin. Pienten ryhmät ovat rajoitettuja, silloin kun itse olin siellä töissä, lapsia oli max. 10 ja hoitajia kolme. Muut ryhmät olivat ns. normaaleja...
Ryhmis hoitopaikkana on myös loistava. Eri-ikäisiä lapsia maksimissaan 12 ja hoitajia kolme. Meidän lapset ovat tosi hyvin viihtyneet ryhmiksessä, siellä on jopa pystytty huomioimaan tosi hienosti tuo autistinen kuopus.
En tiedä mikä "vika" täällä päin on, kun oman työkokemukseni mukaan tilanne ei ole ollut kamala. Meteli on saatu pidettyä aisoissa pääsääntöisesti, eikä meillä ole ollut tuntia äidin perään itkeviä tenavia.
Olen sitä mieltä, että paras paikka alle kaksi vuotiaalle on koti, mutta myös nuo meidän päiväkodit ovat aikas hyviä hoitopaikkoja. Ainakin itse koen tekeväni hyvää työtä, samoin työtoverini. Syliä on ehditty antamaan kiitettävästi, kaikki kun eivät sitä syliä just samalla kertaa tarvitse. En koe, että työskentelemme liukuhihnatoiminnalla, pyritään toimimaan lasten mukaan, aikatauluja ei ole kuin syömisessä ja siitäkin voi joustaa.