Uskovaiset vastatkaas mulle.. ( ei muille.. :) )

["Nassikka"]

Mä ihmettelen monien (ei kaikkien) uskovaisten suht. tuomitsevaa asennetta? Nämä tuomitsevimmat ovat yleensä nuoria siinä 18-40v.

He usein sanovat ääneen esim. sen kuka ei ole uskossa ja kuka on? Siis tyyliin "joo Pirjohan on uskossa ja Pirjon veli Seppo, mutta Pirjon mies Matti ei ole uskossa".

Mistä himputista ihminen voi sanoa kuka on uskossa?! Mä en tiedä miksi tuo asia särähtää niin kovaa korvaan aina, että nousee niskavillat pystyyn.
Minä en ainakaan voi sanoa sitä onko naapurini uskossa vai ei. Vaikka hän olisi eilen vielä ollut kaatelemassa hautakiviä risti väärinpäin, niin onhan hän voinut tulla uskoon vaikkapa 2minuuttia sitten.

Mä elän aika maailmallisesti. Olen avoliitossa, enkä vieläpä edes lapseni isän kanssa. Käyn baareissa joskus ja silloin tällöin suusta lipsahtaa ties mitä sanoja. Olen todella paha materialisti ja palvon liikaa mammonaa, annan vääriä todistuksia lähimmäisistäni, en aina kunnioita vanhempiani, olen jopa tehnyt jonkinlaisen "aviorikoksen", vaikka ei siis naimisissa ollakaan.

Silti Jumala on mulle aina KAIKKEIN ylin. Mä en ole koskaan epäillyt yhtään, etteikö raamattu olisi totta. Mä uskon Jeesukseen ja rukoilen joka ilta. Mä tiedän tasan tarkkaan, että Jeesus rakastaa mua ja auttaa mua. Mä en stressaa esim. työasioita liikaa, vaan jätän ne Taivaan Isän huoleksi.
Mä en pelkää liikaa, koska tiedän, että Jeesus on mun kanssa. Mä luotan, että asiat menee, niinkuin Isä on tarkoittanut ja vaikka ne asiat joskus tekisi kipeääkin, niin ne menee silti parhain päin.

Monet uskovaiset ystäväni tietyllä tapaa dissaavat mua ihan täysin. Mähän en ole uskossa.. Niin kuka sen uskon määrittelee? Onko siis olemassa joku lista, johon pitää vetää raksit tiettyyn määrään ruutuja, jotta voi sanoa olevansa uskovainen?

Jos menen esim. nuorten iltaan (meillä siis nuorten illoissa käy kaikkia 12-40 ikävuoden väliltä), niin heti joku tulee " Aiii kato Liisa moi.. OOKSÄKI RUVENNU KÄYMÄÄN SEURAKUNNASSA?!"
Enkö mä nyt vaan voisi mennä rauhassa sinne ja olla kuten muutkin? Miksi siitä pitää tehdä numero?

Esim. soluissakin tulee aina kauheesti ohjeita ja muuta, miten minä ei-uskovainen voisin tehdä sitä ja tätä.
Miten minä voisin rakentaa Jumala-suhdettani?

Parantamisen varaa olisi mulla ja PALJON.

Miutta mistä ne muut mun ja Jumalan suhteesta mitään tietää?

 

["Uskis"]

Myös mulla nousee niskakarvat pystyyn moisesta. Erityisen yleistä lienee vapaiden suuntien seurakunnissa. Toisten uskoa ja uskossaolemista EI voi ulkopuolinen määrittää, se on jokaisen ihmisen ja Jeesuksen välinen asia.

 

[rgrgreg]

Aika moni unohtaa sen, että tuomitseminen on yläkerran isännän hommaa, ei ihmisen.

Ja turhan moni uskova on olevinaan parempi kuin muut ja luokittelee ihmiset sen mukaan, miten paljon ne käy kirkossa jne.

 

[Lau123]

Ilmeisesti suht. pienissä piireissä liikut?
Ei kukaan muu toisen uskoa voi määrittää ja se on myös ihan tarpeetonta.
Tottakai jokainen voi toisen puolesta rukoilla tai auttaa jollain tapaa.
Mutta mun mielestä on ihan turhaa edes määritellä onko joku uskossa vai ei. Se on ihmisen ja Jumalan välinen asia.

 

["vieras"]

Ei sun ja Jumalan väleistä kukaan mitään tiedä, mutta jotkut varmaan ihmettelevät sitä miksi olet yhtä aikaa uskossa ja teet tietoisesti syntiä eli et mene naimisiin vaikka elät parisuhteessa.

 

[veikkaus]

No oisko kyse siitä, kun raamatussa sanotaan että sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Niin ainakin vapaissa suunnissa oletetaan ja odotetaan, että ihminen "tunnustaa" uskonsa. Jos joku ei oo sitä tehny niin voidaan automaattisesti ajatella, että tyyppi ei ole vielä uskossa.

 

[Lau123]

[QUOTE="vieras";27788225]Ei sun ja Jumalan väleistä kukaan mitään tiedä, mutta jotkut varmaan ihmettelevät sitä miksi olet yhtä aikaa uskossa ja teet tietoisesti syntiä eli et mene naimisiin vaikka elät parisuhteessa.[/QUOTE]

Tätä varmaan moni ajattelee. Mutta kuka sitten määrittelee sen, mikä synti on toista suurempi?
Nimittäin hartainkin uskovainen tekee syntiä paljon. Eli onko se suurempi synti valehdella, pettää ystävän luottamus, vai elää avoliitossa? Noin esimerkkinä.

 

[Lau123]

No oisko kyse siitä, kun raamatussa sanotaan että sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Niin ainakin vapaissa suunnissa oletetaan ja odotetaan, että ihminen "tunnustaa" uskonsa. Jos joku ei oo sitä tehny niin voidaan automaattisesti ajatella, että tyyppi ei ole vielä uskossa.

No mutta tunnustaa kelle? Jokaiselle vastaantulijalle? Voinhan mä esim. laittaa facebookiin "olen uskossa" ja sekö riittää? Tai mistä sitä kukaan tietää, vaikka se ei paikalla oleva Matti on juuri kuusi minuuttia sitten tunnustanut uskonsa, mutta itse et ole vain vielä kuullut..

 

["kummajainen"]

Tää on jännä juttu. Koen tosi paljon samalla tavalla kun sinä. Paljon oon eri seuraunissa elämäntilanteen ja paikkakuntien muuttumisten myötä käyny, helluntaiseurakunnassa, vapaakirkossa ja vähän myös ev.lutissa. Seurakunnissa oon tavannu kyllä paljon ihania ihmisiä, mutta valitettavasti paljon myös heidän kaltaisiaan, joista puhuit (ja nehän ne yleensä mieleen jää), enkä ikinä, IKINÄ halua muuttua heidän kaltaiseksi. Samalla kuitenkin tunnen, että kaikki ei oo minunkaan uskonelämässä ihan hyvin, tiedän että en voi kulkea kahta tietä :/

 

[BootyPeppi]

Tuon tyyppisiä ihmisiä on paljon eikä se rajoitu vain uskovaisiin. Kyse ihmistyypistä. Itse olen uskossa oleva reformi enkä polje kenenkään näkemyksiä. Keskustellen kyllä erittäin kiivaasti mutta silti otan paljon ajatuksia vastaan.

 

["vieras"]

Luulen et on kahta selitystä tälle, on niitä uskovia joiden elämä on mennyt aina "hyvin" ja jotka ei siksi oikein osaa kuvitella et uskovakin mokaa pahasti tai et elämä ei vaan mene sen mukaan mikä ihanne uskovan elämä olisi.
Sitten on ne, jotka on ite mokannu oikein kunnolla ja uskon avulla kuitenkin päässeet irti tuhoavasta elämäntyylistä ja pahasti näkyvistä tekosynneistä ja jotka siksi ajattelevat että ihminen joka ei noista osin samoista synneistä tunnu edes haluavan tehdä parannusta on uskontiellään jotenkin hukassa, ehkä jopa ei-uskova.

Olen itse aikanaan elänyt niinkuin ap kuvaa ja ajatellut ihan samoin, että kuka muiden syntejä voi mitata ja niistä huomautella ja ollut kaikin puolin tyytyväinen omaan uskon elämääni ja elämääni muutenkin. Kuitenkin ajan kanssa olen tajunnut ettei se ole ihan sama asunko avoliitossa tai oonko kännissä tai petänkö, kyllä ne on syntejä, ja syntejänsä ei pitäisi rakastaa enempää kuin Jumalaa. Ja siksi synneistä pitäisi tehdä todellista parannusta, siis ihan tekojen tasolla muuttaa elämäänsä.

Silti ajattelen edelleen et ei kukaan voi toisen uskoa ulkoapäin mitata ja vierastan just tuota tapaa jolla puhutaan ei-uskovista ja uskovista ikäänkuin ulkoisten seikkojen vuoksi. Omassa ystäväpiirissä näitä ihmisiä on montakin jotka tuota tekee, mutta yritän ajatella et se kertoo enemmän heistä itsestään kuin niistä joita he ei-uskovina pitävät. Silti ajattelen et parannuksen teko pitäisi olla uskovalle tärkeää ja että tietoinen synnissä eläminen on vahingollista. Kukaan ei kaikista synneistä tee, mutta yrittää pitäisi tehdä parannusta, ihan samoin näkyvistä synneistä kuin niistä ajatuksen synneistäkin.
Jos siihen ei pysty aina(tai ikinä) saa kuitenkin muistaa ja uskoa et Jeesus on kuollut meidän puolesta ja kukaan ei mihinkään muuhun voi lopulta turvata.

 

[Catida]

Eihän toisen uskoa tai välejä Jumalan kanssa kukaan ihminen tietenkään voi tietää. Ihmiset tekevät päätelmiä siitä, mikä näkyy ulospäin. Luulen että tuo lokerointitarve tulee osin siitä, että (meillä) uskovaisilla on tehtävä ja halu "evankelioida", siis saada lisää ihmisiä uskomaan Jeesukseen ja pelastumaan. Siksi tuntuu tarpeelliselta miettiä, onko joku ihminen vielä "käännyttämistä" vailla, vai jo "yksi meistä", näin tökerösti ilmaisten.

Sinun tilannettasi tarkemmin miettien, niin tuntuu ristiriitaiselta, että sanot uskovasi raamatun olevan totta ja ajattelet itse, että elämässäsi on asioita, jotka ovat väärin, mutta kuitenkaan et yritä näitä asioita muuttaa. Tai siis tällaisen kuvan sain tekstistäsi. Raamatussa sanotaan lukuisissa kohdissa, että se, mihin ihminen uskoo, näkyy hänen teoissaan. Joten siksi kai ihmiset olettavat, että jos et "elä kuten uskovainen" (tai kuten he ajattelevat, että uskovaisen kuuluisi elää), niin et siis ole uskossa.

Ei sillä, etteikö myös uskovaiset tekisi syntiä. Valitettava tosiasia on, että uskovaiset eivät ole mitenkään parempia ihmisiä kuin muutkaan. Kuitenkin erona on (tai ainakin pitäisi olla), se että uskovainen katuu tekemiään syntejä, pyytää anteeksi ja yrittää olla tekemättä samaa uudelleen.

Vielä "raamatulla päähän" -osuus. (Luukas 6: 43-49)
"Yksikään hyvä puu ei tee kelvotonta hedelmää eikä yksikään kelvoton puu hyvää hedelmää. Hedelmästään jokainen puu tunnetaan. Eihän orjantappuroista koota viikunoita eikä piikkipensaasta poimita rypäleitä. Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvyyden varastosta esiin hyvää, paha ihminen tuo pahuutensa varastosta esiin pahaa. Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. "Miksi te sanotte minulle: 'Herra, Herra', mutta ette tee mitä minä sanon? Minä kerron teille, millainen on se, joka tulee minun luokseni, kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan. Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle. Kun sitten vedet tulvivat ja syöksyivät taloa vasten, ne eivät saaneet sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu. Se taas, joka kuulee mutta ei tee, on kuin mies, joka rakensi talon maan pinnalle, ilman perustusta. Kun tulvavedet syöksyivät taloa vasten, se sortui heti maan tasalle."

Toivottavasti en nyt itse sortunut tuomitsemiseen Yritin tässä vastailla rehellisesti, mitä ajatuksia tekstisi herätti. Mietin kyllä usein itseänikin, niin myös tätä kirjoittaessa, että missä minunkaan uskoni oikeastaan näkyy. Vaikka en tekisi mitään "julkisyntistä", niin onko mun sisin, ajatukset, silti sen kummempia, tai teenkö myöskään mitään erityisen hyvää...
Kuitenkin, vaikka uskon pitäisi näkyä teoissa, niin pelastuminen ei ole kiinni teoista.
"Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: "Kuka sitten voi pelastua?" Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista." (Matteus 19: 25-26)

 

[Littledeath]

Itse uskon Jumalaan ja Jeesukseen ja mullekin Raamattu on totta. Mulle kirkolliset arvot on tärkeitä.

Silti en todellakaan ole mikään täydellisyys. Harva varmaan edes tietää että uskon. Poltan ja ryyppään joskus, oon käyttänyt huumeita, mulla on avioton lapsi ja elämässä ollut tosi vaikeaa. Ja yh olen. Puhun paskaa ja kadehdin, olen joistain asioista katkera jne. Ihan tavallinen ihminen.

 

[Peyote]

Mulle on se ja sama mitä teet, en jaksa tuomita. Mut haluisin kysyä jotain. Miten se näkyy sun elämässä, että Jumala on sulle tärkein? Pitäisikö sen sun mielestä näkyä myös valinnoissa? Minusta pitäisi, mutta voin puhua vaan itseni puolesta eikä kukaa tee aina oikeita valintoja.

 

[Peyote]

Kysyt että miten voisit parantaa jumalasuhdettasi. Lue vaikka raamatusta kohtia jotka liittyy Jumalan lapsena olemiseen, niin saat vahvistusta asemallesi, omassa mielessäsi myös. Kotonakin voit ylistää. Nuortenillassa sanot niille, ettei huvita tulla kun ne tekee siitä numeron. Jatkat rukoilua, koska se on hyvä juttu. Ajattele vähemmän ihmisiä ja enemmän Jeesusta.


Niin ja siis, kannattaa mennä sinne nuorteniltaan silti, mutta sanot, että tuntuu kiusalliselta, niin ehkä ne lopettaa numeron tekemisen.

 

[ihmeellistä]

Monet keskittyvät ihan vääriin asioihin. Eihän Raamattu puhu vaikka tupakan polttamisesta yhtään mitään, eikä sitä voi vastustaa muulla perusteella kuin että se on epäterveellistä. Mutta niin on epäterveellistä sekin ettei harrasta liikuntaa ja syö huonosti. Monet saarnamiehet on läskejä, mutta silti kukaan ei niitä syytä, mutta ne itse tuomitsee tupakanpolttajat. Sitten esim. juoruilu ei häiritse ketään, vaikka Raamatun mukaan se on syntiä.

 

[ja toinen]

Kiroilu ei ehkä ole mikään hyvä tapa, mutta ei Raamattu siitäkään sano mitään.