Uusia ystäviä etsitään, vanhoihin meni välit juhannus episodin takia...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huoh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Rokkimakkara:
Siis herranjeekama, sirkkeli ollut niin, että lapset on edes saaneet sen päälle???? :o

No, se on sevittämättä ovat saaneet päälle vai ei. Voi olla että ovat myös kompastuneet tms. maassa olevaan johtoon ja johto on mennyt poikki sisäisesti. Sirkkeli siis on vanhassa navetassa. Sen saa päälle yhdistämällä voimajohdot toisiinsa.

No,perhana eikö ne sun omat mukulas todellakaan sit vahtineet niitä pieniä joita olivat ihan HOITAMASSA!! Herranen aika! MINÄ PUHUTTELISIN näitä 19 ja 14 vuotiaita,et mitäs tuli juhannuksena puuhattua kun kaikki on rikki!! Kyl pitäis 19 v.n jo osata vastata ja jos on vastuulleen pienet pojat ottanut niin myös vastuunsa kantaa!! Herneet vetäisen nenääni täällä minäkin!!
Enkä ikinä teille lapsiani toisikaan jos tällaista olisi meille sattunut!!
 
Siis nämä 19v ja 14v olivat alunperin hoitamssa mun nuorinta (1v6kk) lasta. 8v lisättiin siihen päälle. Ja kumpinkin poika leikkii kotonaan pihallakin ihan ilman valvontaa. Ehkä äitien olisi pitänyt sanoa että heidän poikansa tarvitsevat täällä jatkuvaa valvontaa, ja maksaa myös siitä eikä vain "siipeillä"?!

No, tuskin se sirkkeli itsestäänkään on (sopivasti) rikki mennyt?!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Alkuperäinen kirjoittaja palleriina:
En ala väittelemään kuten täällä on eräillä tapana ja haukkumaan muita niiden mielipiteiden takia ( tyhmyyttä ja tietämättömyyttä). Miettikää peilin edessä jos ei ole ystäviä miten ystävä tosiaan on suurin palkinto jota jokainen ei edes ansaitse.

Siis aivan takuulla joka ikinen ihminen tässä maailmassa ansaitsee edes yhden ystävän.
Joka ikinen.

En tiä. Mulla on diagnosoitu sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, eikä ole ystäviä. En voi itseäni muuksi muuttaa ja näköjään tätä sairautta ei kukaan kestä. Välillä tämä on itsellekin sietämätöntä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ystävätön:

Sairautesi ei ole sinun vikasi. Sinäkin ansaitsisit ystäviä :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Siis nämä 19v ja 14v olivat alunperin hoitamssa mun nuorinta (1v6kk) lasta. 8v lisättiin siihen päälle. Ja kumpinkin poika leikkii kotonaan pihallakin ihan ilman valvontaa. Ehkä äitien olisi pitänyt sanoa että heidän poikansa tarvitsevat täällä jatkuvaa valvontaa, ja maksaa myös siitä eikä vain "siipeillä"?!

No, tuskin se sirkkeli itsestäänkään on (sopivasti) rikki mennyt?!

No,nytkö se on siipeilyä? Kummasti et sitä ennen juhlimaan lähtöä osannut sanoa. Kyllä kannattaakin erillään sinusta pysyä! Sinuna olisin lähinnä huolissani siitä MITÄ olisi voinut sattua!!! Enkä kyl ois mihinkään lähtenytkään jos mulla ois 1v6kk vauva ja enkä jättänyt mukuloille hoidettavaks. HUH!

Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja palleriina:
Pöh :D Jokainen saa sitä mitä ansaitsee. Jos ei oo ystäviä niin siihen on syynsä. Joko siinä että on paska maku kavereissa tai sitten on itse sellainen ettei ansaitse kamuja. hahah :laugh:

t: 3 hyvin läheistä kamua ja about 20 muuta ja 100 tuttavakamua jne ja kaikki on takuulla ANSAITTU. ystävyys ei ole mikään on off juttu

Siis mä en oikeesti ymmärrä sua.

Enkä minä :|
Aika ilkeä väite...meinaan tuo, että jos ei ole ystäviä, niin ei ansaitsekaan niitä.

Samaa mieltä. :/
 
selvittäkää nyt eka se vika siitä sirkkelistä.. ei ketään pitäis mennä syytteleen suuna päänä. jos lapset on kompastunut johtoon ja johto on mennyt siitä rikki niin johdossa on jotain vikaa. sähkövikakaan tuskin olisi lasten vika. sirkkeliä ei ikinä saa pitää valvomatta jos siihen tulee virta!
 
Alkuperäinen kirjoittaja palleriina:
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Alkuperäinen kirjoittaja palleriina:
Pöh :D Jokainen saa sitä mitä ansaitsee. Jos ei oo ystäviä niin siihen on syynsä. Joko siinä että on paska maku kavereissa tai sitten on itse sellainen ettei ansaitse kamuja. hahah :laugh:

t: 3 hyvin läheistä kamua ja about 20 muuta ja 100 tuttavakamua jne ja kaikki on takuulla ANSAITTU. ystävyys ei ole mikään on off juttu

Kuinka sulla on ystäviä? :o :o

Olipa ilkeesti kysytty. Olet pahansuopa tai mustahuumorinen ihminen :laugh:
Ehkä siksi jos oon sun vasta/vihtakohta hihi

Mähän saisin missikisoissa ystävällisyys palkinnon, jos suhun vertaa...

Alkuperäinen kirjoittaja ystävätön:
En tiä. Mulla on diagnosoitu sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, eikä ole ystäviä. En voi itseäni muuksi muuttaa ja näköjään tätä sairautta ei kukaan kestä. Välillä tämä on itsellekin sietämätöntä.

Minulla on ystävä, joka sairastaa myös persoonallisuushäiriötä. Tärkein tukipilari meidän ystävyydessä on se, että voin suoraan sanoa ystävälleni, jos minua alkaa ahdistamaan se, että hän soittelee päivässä 10-15 kertaa ja laittaa puolisen sataa viestiä. Pelkäätkö itse sairauttasi? Uskallatko puhua siitä avoimesti?
 
Kylläpä täällä nyt surkutellaan:) Kukaan ei edes tiedä mitä on vakava persoonallisuushäiriö.
Voin vannoa että se haittaa muidenkin ihmisten elämää ja jopa joskus tuhoaa. Todella typerää heitellä minua kivillä. Minä vain kerroin faktat. En itse laadi tilastoja. Suomessa moni kärsii ystävättömyydestä. Siihen on tutkittu syitäkin. MInä EN keksinyt syitä. Grow up ennen kuin minua haukutte.

Niin ja ps. menkää töihin.. Ihan vinkkinä vaan;)
heippa . jääkää tänne haukkumaan vaikka mua. Kun ei ole muuta elämää ja lapsien hoito ei kiinnosta kun netissä vaan pitää roikkua.. Ei pahalla.
Nukkukaa välillä!
 
Mulla oli yhteen aikaan neljäkin hyvää ystävää. Luulin heitä ystävikseni. Pidin yhteyttä, soittelin, ajattelin heitä, lähetin kortteja/kirjeitä, tsemppasin heitä, kyselin kuulumisia, olin heistä kiinnostunut. Tein asioita, jotka minusta kuuluu ystävyyteen. Tähän kaikkeen en saanut vastakaikua. Tapaamisemme oli aina kiinni minun soitosta, ideat/ehdotukset minun suustani, minä en kyllä koskaan saanut tsemppaavia viestejä. Lopulta tajusin, että olin ystäviini yhteydessä, koska olin tärkeää ajatella: "olen hyvä ihminen, koska minulla on ystäviä..teen mitä vain, että he ova kanssani".
Nyt olen vähentänyt yhteydenpitoa reilusta enkä voi enää sanoa, että minulla on neljä hyvää ystävää. Minulla on ainakin yksi ystävä, jonka uskon ajattelevan minusta hyvää ja olevan minun puolellani, aidosti. Muiden seuraa en ole kaivannutkaan, koska se oli välillä hyvin ahdistavaa.

Ehkä olen huono ja paska enkä ansaitse tämän enempää ystäviä, mutta sitten olen. Minun elämääni tämä ystävien karsiminen on helpottanut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja palleriina:
Kylläpä täällä nyt surkutellaan:) Kukaan ei edes tiedä mitä on vakava persoonallisuushäiriö.
Voin vannoa että se haittaa muidenkin ihmisten elämää ja jopa joskus tuhoaa. Todella typerää heitellä minua kivillä. Minä vain kerroin faktat. En itse laadi tilastoja. Suomessa moni kärsii ystävättömyydestä. Siihen on tutkittu syitäkin. MInä EN keksinyt syitä. Grow up ennen kuin minua haukutte.

Palle, Palle, Palle...Et sinä ole ainoa ihminen, joka tietää mitä on vakava persoonallisuushäiriö. Uskot tai et, myös muilla ihmisillä on elämää, kokemusta, tietoa ja taitoa eri asioista. Muillakin kuin sinulla. Monella jopa huomattavasti enemmän kuin sinulla, oletan...

Mun elämässäni on/oli kaksi vakavaa persoonallisuushäiriötä sairastavaa ihmistä. Toinen on elämässäni yhä, hän on rankasta sairaudestaan huolimatta aivan ihana ihminen. Toiseen katkaisin välit, koska totesin ettei hänessä ole mitään mukavaa, ja se taas ei hänen sairaudestaan johdu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Siis nämä 19v ja 14v olivat alunperin hoitamssa mun nuorinta (1v6kk) lasta. 8v lisättiin siihen päälle. Ja kumpinkin poika leikkii kotonaan pihallakin ihan ilman valvontaa. Ehkä äitien olisi pitänyt sanoa että heidän poikansa tarvitsevat täällä jatkuvaa valvontaa, ja maksaa myös siitä eikä vain "siipeillä"?!

No, tuskin se sirkkeli itsestäänkään on (sopivasti) rikki mennyt?!

No,nytkö se on siipeilyä? Kummasti et sitä ennen juhlimaan lähtöä osannut sanoa. Kyllä kannattaakin erillään sinusta pysyä! Sinuna olisin lähinnä huolissani siitä MITÄ olisi voinut sattua!!! Enkä kyl ois mihinkään lähtenytkään jos mulla ois 1v6kk vauva ja enkä jättänyt mukuloille hoidettavaks. HUH!

Mutta ei tapahtunut mitään muuta kuin se että sirkkeli on rikki!! Kun surkuttelette näitä ei katkenneita sormia ym. niin tehän voitte tulla sahaamaan ja kirvestä heiluttamaan että saadaan tupaan lämpöä ja päästään pesulle!!
Kumpikin äiti tiesi millaiseen ympäristöön lapsensa päästi, ja heillä ei ole mitään vastuuta?! just, just...
 
Mutta ennen kuin selvität miksi on rikki niin älä syytä lapsia tai vahteja. Jos johtoon on tullut vikaa, niin siinä on alunperinkin ollut vikaa, ei 8v saa johtoa rikottua esim. kompastumalla siihen.

Äläkä hyvä ihminen laita välejä poikki omaan siskoosi siksi, että teidän sirkkeli ei toimi!!! Mikä tässä elämässä onkaan tärkeää...
 
Alkuperäinen kirjoittaja KaksiKertaaPienempi:
Alkuperäinen kirjoittaja ystävätön:
En tiä. Mulla on diagnosoitu sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, eikä ole ystäviä. En voi itseäni muuksi muuttaa ja näköjään tätä sairautta ei kukaan kestä. Välillä tämä on itsellekin sietämätöntä.

Minulla on ystävä, joka sairastaa myös persoonallisuushäiriötä. Tärkein tukipilari meidän ystävyydessä on se, että voin suoraan sanoa ystävälleni, jos minua alkaa ahdistamaan se, että hän soittelee päivässä 10-15 kertaa ja laittaa puolisen sataa viestiä. Pelkäätkö itse sairauttasi? Uskallatko puhua siitä avoimesti?

Mulla on myös persoonallisuushäiriö, vielä selvitetään että mikä niistä. Minullakaan ei ole ystäviä. Minä taas olen sitä tyyppiä, etten uskalla päästää ketään niin lähelle, että hänestä voisi tulla ystävä. Mun ongelma on se, että en vaan saa soitettua ja kaikki ystävyyssuhteen ylläpito tuntuu hirmu rasittavalta. Mikä persoonallisuushäiriö on tuolla joka soittaa kymmenen kertaa päivässä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Siis nämä 19v ja 14v olivat alunperin hoitamssa mun nuorinta (1v6kk) lasta. 8v lisättiin siihen päälle. Ja kumpinkin poika leikkii kotonaan pihallakin ihan ilman valvontaa. Ehkä äitien olisi pitänyt sanoa että heidän poikansa tarvitsevat täällä jatkuvaa valvontaa, ja maksaa myös siitä eikä vain "siipeillä"?!

No, tuskin se sirkkeli itsestäänkään on (sopivasti) rikki mennyt?!

No,nytkö se on siipeilyä? Kummasti et sitä ennen juhlimaan lähtöä osannut sanoa. Kyllä kannattaakin erillään sinusta pysyä! Sinuna olisin lähinnä huolissani siitä MITÄ olisi voinut sattua!!! Enkä kyl ois mihinkään lähtenytkään jos mulla ois 1v6kk vauva ja enkä jättänyt mukuloille hoidettavaks. HUH!

Mutta ei tapahtunut mitään muuta kuin se että sirkkeli on rikki!! Kun surkuttelette näitä ei katkenneita sormia ym. niin tehän voitte tulla sahaamaan ja kirvestä heiluttamaan että saadaan tupaan lämpöä ja päästään pesulle!!
Kumpikin äiti tiesi millaiseen ympäristöön lapsensa päästi, ja heillä ei ole mitään vastuuta?! just, just...

No,NYT viimeistään he todella tietävät millaiseen ympäristöön lapsensa päästivät. Eivätkä ENÄÄ HALUA sinne päästää...siitä ystävättömyydestähän alunperin ap kirjoitit ja täältä ystäviä kyselit...EIPÄ taida olla tarjolla sirkkelin ruokaa.
 
Niin..kaveri lupas tulla hakemaan mun kautta hankkimiaan partylite tuotteita kun oltiin kotipaikkakunnalla mökillä..ensin alkoi tulla tekosyitä miksi ei voi tulla..tyyliin ukkostaa,en uskalla lähtee sohvalta" jne..jne..
sitten kuitenkin illalla olin baanalla niin neiti ajeli autolla ihan hyvin..no sitten kysyin et veis meidät takaisin sinne mökille..no eipä sitten baarin sulkeuduttua kuulunut kyytiä..joten päätin että tämä kaveruus loppuu tähän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii:
Mutta ennen kuin selvität miksi on rikki niin älä syytä lapsia tai vahteja. Jos johtoon on tullut vikaa, niin siinä on alunperinkin ollut vikaa, ei 8v saa johtoa rikottua esim. kompastumalla siihen.

Äläkä hyvä ihminen laita välejä poikki omaan siskoosi siksi, että teidän sirkkeli ei toimi!!! Mikä tässä elämässä onkaan tärkeää...

Mä tiedän että vedin herneitä nenään (paljon ja syvälle) kun mies aamulla sanoi ettei se sirkkeli toimi. Mut kuten ennemmin kirjoitin asiaan vaikutti muutkin asiat. Mulle tuli todella hyväksi käytetty olo, ja tarkoitan nyt siskoani. Lapsi tuodaan tänne hoitoon, saadaan majoitus, ruuat, juomat ym ja kun jotain (astiapesukoneen tyhjäys) pyytää tekemään, mitään ei tehdä. Ja tämä siis ei ollut eka kerta, "ja sitten vielä hajotetaan sirkkeli!"

Ei kai tästä oikeasti välit mee, ainakaan jos kaikki tulee toisiaan vastaan. Mut hetken varmaan on hiljaiseloa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No ei mun puolelta välit menny mut kai niitten, tai ainakin menee varmaan pitkä aika ennen kuin olla yhteydessä. Toinen näistä ystävistä on pikkusiskoni. Juttu menee suurinpiirtein näin (ja tämähän on MUN näkemys, he näkee varmasti asian toisin):

Siskoni ja ystäväni 8v. pojat oli meillä hoidossa, kun olin heidän kanssaan juhannusta viettämässä. Hoitajina toimi toinen pikkusiskoni (19v) ja mun esikoinen (14v). Pojat ovat välillä olleet pihalla myös kahdestaan. Asumme vanhalla maatilalla, eli mielenkiintoisia esineitä/ asioita riittää...
Mieheni lähti maanantai aamulla reissuhommiin ja oli sitä ennen meinannut sirkkelöidä meille lämmityspuita, no sirkkeli ei ollut toiminut!? Päätelmä; pojat ovat rikkoneet sen, viimeksi oli toiminut moitteettomasti. Minä vedin pellollisen herneitä palkoinen päivineen nenääni. Liiallista hermostusta edes auttoi muuta muukin (siskooni) liittyvä asia. Ystävälleni laitoin viestin et et pojat ovat rikkoneet sirkkelin ja siskolle sanoin kun pääsi sängystä ylös.
Tässä vaiheessa siskoni poika kertoi, että ystävän poika oli pyytänyt tytärtäni laittamaan sirkkelin päälle "että saa katkottua pari sormea". No tyttö vahvisti tämän ja sanoi ettei ollut laittanut sitä päälle. Tämä oli minun mielestä osoitus siitä että pojalla/ pojilla on ollut mielenkiintoa sirkkeliä kohtaan.
No viestiä lähetettin puolin ja toisin ystäväni kanssa. Siskoni ei puhunut minulle mitään.

Tilanne on nyt siinä pisteessä että heidän "kullanmurut" eivät ole tehneet mitään ja jos ovat niin JOKU on heitä neuvonut tai opastanut.
Ja mua ärsyttää eniten ystäväni ja siskoni suhtautuminen asiaan, minä olisin kaivannut anteeksi pyyntöä ja kysymystä voiko konetta korjata tmv.

Nuoremmalta siskolta kuulin et siskoni oli kotimatkalla sanonut ettei viitsinyt puhua mitään kun "minä oli hermona ja pahalla päällää". No hän varmaan olis HYPPINYT RIEMUSTA kun kuulisi et viettää viikon 1v6kk ilman lämmintä vettä!!

Mä en tiedä mitä tehdä...

No, on sullakin ongelma!! Miten ihmeessä tollasesta voi mennä ystävyys???? En kyllä ymmärrä.. Hanki elämä!!
 
ap.. edelleen, selvittäkää se vika nyt eka. aika tökeröä toimintaa SINULTA, ei muilta. sinä hyökkäät suuna päänä edes selvittämättä mikä sirkkelissä on vikana, koska vika voi hyvinkin olla sellainen mitä kaksi 8vuotiasta ei ole edes voinut aiheuttaa. lapsellista jos yhden sirkkelin takia menee ystävyys jopa omaan siskoonsa!
 
Yhteistyössä