Vaadinko liikaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tipu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tipu

Vieras
Tahtoisin, että minut huomioitaisiin kauniisti parisuhteessa.

Olisi ihanaa kuulla vaikka edes muutaman kerran vuodessa, että olen kaunis, ihana, seksikäs, niin viisas ja lämmin ihminen, että olen kaikki mistä hän on haaveillut, elämänsä nainen. Olisi ihanaa saada synttäreillä -tai mulloinkin!- lahjaksi jotain mietittyä, ihan sama mitä, kunhan se ei olisi itse valitsemani CD-levy. Olisi ihanaa jos toinen yllättäisi jotenkin, vaikka laittamalla hyvää ruokaa valmiiksi kun tulen töistä kotiin. Usein olen myös unelmoinut rakastelusta, jossa niin mieleni kuin kehonikin otettaisiin huomioon kokonaisvaltaisesti, jokainen solu ja sopukka. Jäänee haaveeksi.

Seurustelin ex-kihlattuni kanssa 5 vuotta. Yhtään kaunista sanaa en häneltä tänä aikana kuullut. Joskus epätoivoisina hetkinä kysyin, olenko hänen mielestään lainkaan kaunis, silloin sain vastaukseksi hämmästyneen ""Tietysti!"" Olisihan minun se pitänyt tietää sanomattakin... En koskaan saanut häneltä lahjaksi mitään kaunista ja henkilökohtaista, aina jotain, mitä olin itse mukana valitsemassa. Kun surin pöppömahaani tai läskejä reisiäni (olen normaalipainoinen), kuulin usein miten kommentin ""Eikun lenkille!"", kun olisin halunnut oikeasti kuulla vain ""Rakastan sinua näytitpä miltä tahansa"". Kertaakaan suhteemme aikana emme sanoneet toisillemme ""rakastan sinua"", en minäkään siis hänelle. Mutta kehuin häntä usein! Oikeastaan päivittäin. En velvollisuudesta, vaan siksi, että hän oli (ja on toki osittain edelleenkin) mielestäni komea, hyväkroppainen söpöläinen, jolla on Mahtava takapuoli, ihanat hiukset, jumalaiset silmät...Älykäs, hyvä raha-asioissa, kaikin puolin jämpti ja kunnollinen suomalainen mies. Ainoa johtopäätökseni siis oli, että minä en ole hänen mielestään mitään ylämainittua saatikka enempää. Mielestäni elämän tärkeimpään suhteeseen kuuluu pienimuotoinen toisen ""palvonta"" ja sen osoittaminen. Rakkauteni häneen kuoli pikku hiljaa.

Tapasin taannoin uuden, ihanan miehen. Alku tutustuminen meni pelkän seksin harrastamiseen, niin kuumina olimme toisiimme, kaikki muu unohtui. Oli upeaa! Nyt olemme jo päätyneet seesteisempään vaiheeseen, ja kohtaan taas saman ongelman: eikö edes kerran voi spontaanisti kehua minua? Minulle on aivan luontevaa ihailla milloin mitäkin osaa hänessä, fyysistä tai henkistä. Hänelle ei ole epäselvää, että hän on mielestäni maailman ihanin mies, ja haluan olla juuri ja vain hänen kanssaan. Ilmeisesti tunteemme eivät ole yhteneväiset.

Onko tämä vain suomalaisten miesten ongelma? Onko noloa näyttää tunteensa, avata itsensä toiselle? Joka ainoassa miessuhteessani olen törmännyt samaan: ei romantiikkaa, ei hempeilyä, ei kehumista...ei mitään. Anteeksi vain, mutta on aina vain vaikeampi uskotella itselleen olevansa upea nainen, kun ei sitä kenenkään muunkaan mielestä tunnu olevan.

Myönnän, että itsetuntoni on normaalia selkeästi heikompi, mistä se johtuu, onkin jo ihan toinen tarina. Ehkä siksi kaipaan normaalia enemmän (?) positiivista huomiota. Vaadinko liikaa? Tuhoanko aivan hyvät suhteeni tällaisen pikkuseikan takia? Jostain syystä sain kyyneleet silmiini, kun yli 80-vuotias pappa työnsi pyörätuolissa ainakin yhtä vanhaa vaimoansa ja kysyi ""Eikö hän olekin maailman kaunein nainen?""
 
Ei voi yleistää. Meillä mies kerjää minulta kehuja, minä taas en kehuja halua. Tiedän itsekin minkälainen olen, hyvä ja huonot puoleni. Ärsyttää miehessä se kehujen kerjääminen, ei kai se voi olla minun sanoistani kiinni, minkälainen hän on. Mielestäni epävarmuutta eikä miehekästä.
 
Joillakin ne kehumiset ja rakkaudentunnustukset tulevat helpolla ja toisten on niitä äärimmäisen vaikea sanoa. Minua mies kehuu solkenaan, mutta uskottavaa se ei ole, niin suuria ylisanoja hän käyttää. Kunhan sanoo, luulee että minä haluan niitä kuulla. Olen kyllä sanonut, etten halua.
Teot merkitsevät, sanoilla ei ole minulle ole väliä. Kunhan nyt ei sentään moittimaan ala ;-)
 
Luulen, että sun heikko itsetuntos on ton kehumisen esteenä. Vaikka miten hymyilisit ja olisit nättinä niin se huono olo ja epävarmuus loistaa läpi ja muut vaistoavat sen helposti.

Olet muuten nyt kertomasi mukaan jo (ainakin) toisen samanlaisen miehen kanssa joka ei kehu sinua. Mieti mitä se kertoo sinusta itsestäsi ja miksi olet taas valinnut tälläisen miehen elämääsi kun kerran haluat jotain muuta.

Jos ei kelpaa, niin vaihtamalla voi koittaa parantaa.
 
Ex-kihlattusi sanoi hammastyneena ""Tietenkin"" uteluihisi kauneudestasi. Nykyinen miehesi oli, kuten itse sanoit, ""Niin kuumana sinuun, etta kaikki unohtui.""

Molempien mielesta viehattavyytesi oli itsestaan selvaa. Vain sinulle se tuntuu olevan niin uskomatonta, etta siita pitaisi sinua yhtenaan muistuttaa. Ah, niin tyypillista seka miesten, etta naisten kaytosta. Kovin olemme tunne-elamaltamme kaukana toisistamme.

Herrasmies tietenkin muistaa naisensa tarpeet kuin myos fiksu nainen miehensa. Erityisen fiksuja ovat ne, jotka ymmartavat, etta vastakkaisen sukupuolen tarpeet ovat kovin erilaisia kuin ne omat. (Vrt. AP kylla kehui miestaan, mutta ehka mies olisi ymmartanyt enemman sen itse AP:lle antamansa CD:n sijaan.)
 
Hei
Tuolla oli eräs toinen ketju, jossa nainen valitti, kun mies kokoajan vain kehui ja ""lässytti"". Meni kuulemma yli. Tämäkin on asia missä olisi hyvä löytää sellainen kultainen keskitie. Tai ihmisten pitäisi löytää itselleen sellainen ihminen, että kehuhalut/haluttomuudet kohtaisivat. Tämä on seikka, johon en itse ole oikein koskaan kiinnittänyt edes huomiota. Ilmeisesti siis olen löytänyt itselleni aina sopivan kumppanin. Ymmärrän hyvin, että jokainen haluaa joskus olla se ""maailman kaunein nainen"". Minusta on erittäin söpöä, kun nykyinen poikaystävä välillä aivan yllättäen sanoo, että ""voi että, kun sä olet söpö"" tai ""miten sä voitkin olla noin lutunen"". Onhan se vähän siirappista, mutta ah, niin söpöä, sopivissa määrin. Jos se menisi jankkauksen puolelle niin käämit kyllä minullakin varmasti ennen pitkää palaisi.
Ehkäpä Ap:llä on huono itsetunto ja se vaikuttaa asiaan, mutta luulisi rakkaan silloin kehuvan senkin edestä. Ei se kai ainakaan pahaa tekisi....
 

Similar threads

L
Viestiä
6
Luettu
1K
M
M
Viestiä
15
Luettu
19K
Perhe-elämä
myllärin tytär
M
K
Viestiä
16
Luettu
619
E
V
Viestiä
124
Luettu
4K
Perhe-elämä
alkuperäinen
A
M
Viestiä
17
Luettu
1K
P

Yhteistyössä