Meillä oli tilanne:
kolme lasta 2,5-v välein joista keskimmäinen keva lapsi. Lapset oli siinä, arki oli niin rankkaa.
Tulin kuitenkin ehkäisystä huolimatta raskaaksi ja pelkäsin kertoa miehelle. Kerroin kuitenkin ja miehen kommentti oli et tietty abortti. Pähkäilin sitä itsekkin (oma terveys oli vaarassa ja pelko saada taas sairas lapsi)
Kun menimme ultraan tarkistamaan kuinka pitkällä oli niin selvisi että oli pidemmällä mitä olin kuvitellut, mutta aborttiin en pystynyt kun näin pienen.
Raskausaika oli aika kamalaa miehen naljailun puolelta aina pienetkin riidat meni tähän raskauteen.
Jos tulisi sairas lapsi niin saisin itse hoitaa lapsen, kuulemma.
Lapsi syntyi, terve tyttö 5-v tuli ikä eroa seuraavaan, esikoinen oli 10-v.
Tyttö sulatti miehen sydämen heti, he ovat olleet erottamaton pari. Vauvana tyttö makasi isänsä rinnan päällä, se oli hellyttävää.
Mies katui kauheasti sanojaan, katuu vieläkin (tyttö nyt 5-v), vauva aikana sanoi että jos tämäkin sairas, ei haittaa hän hoitaa kyllä tytön.
Tyttö onkin oikein lellitty isänsä puolelta, on kietonut pikkurillin ympärille iskän =)
Mies kokee varmasti olevansa jotain velkaa tälle lapselle kun oli niin vastahakoinen odotusaikana ja minulle myös. Monesti itku silmässä kiittää että kestin häntä ja katuu että pystyikin loukkaamaan niin kovasti. Hän sanoo vaan että hänestä tuntui ettei kestäisi enää yhtään huonoa onnea