M
mitänyt1
Vieras
Olemme kohta kolmikymppinen, vuoden ajan seurustellut pari. Asumme yhdessä ja kaikki on päällisin puoli hyvin. Minua kuitenkin ahdistaa se, että mies ei puhu tunteista, haaveista, tulevaisuudesta tjms. Hän ei ole myöskään hyvä jakamaan kehuja eikä sanomaan että rakastaa minua.
Puhumattomuus juontaa juurensa yhdestä riidasta, jota emme puhuneet läpi ihan täysin. Sen aihe oli aivan triviaali ja luulin että puhuimme asiat tyhjentävästi halki heti riidan jälkeen, mutta sen jälkeen mies alkoi kuitenkin käpertyä itseensä. Luulen, että se riita jätti jälkeensä luottamuspulan. Pyysin häneltä monta kertaa anteeksi ja kaduin, kun tulin sanoneeksi tiukasti, mutta hän myös antoi anteeksi.
Olen melko turhautunut. Mies haluaa olla minun kanssani (olen tätä erikseen kysynyt), mutta hän ei sano juuta eikä jaata kun yritän keskustella. Kun kysyn, miten menee, hän vastaa että "ihan hyvin". Kun olen kysynyt haaveista, hän vastaa, ettei niitä juuri ole. Eikä kysy koskaan minun haaveistani. Olemme yhdessä sopineet puhuvamme asiat halki joka viikko, mutta käytännössä mies sanoo, ettei hänellä ole mitään sanottavaa ja sitten minä puhun tunteistani. Mies ei koskaan kysy minulta mitään suunnitelmistani, ajatuksistani tai muusta henkilökohtaisesta.
En yritän mitenkään jyrätä häntä tai pakottaa puhumaan, mutta nyt tuntuu, etten jaksa tällaista enää. Eikö hänelläkin ole vastuu suhteemme tunnepuolesta? Miten yksi (pieni) riita voi saada miehen niin täysin lukkoon? Minusta se ei ole reilua, elämässähän tulee vielä isojakin kriisejä ja niistä vasta pitäisikin selvitä. En tiedä yhtään, mitä hän ajattelee minusta tai meidän yhteisestä elämästämme. Ja voi, kuinka kaipaisin joskus kehuja ja rakastamisen sanomista. Koen tämän aivan ylettömäksi rangaistukseksi, vaikka mies sanoo, ettei se sitä ole.
Miten voisin yrittää lähestyä miestä ilman, että hän menee vielä enemmän lukkoon?
Puhumattomuus juontaa juurensa yhdestä riidasta, jota emme puhuneet läpi ihan täysin. Sen aihe oli aivan triviaali ja luulin että puhuimme asiat tyhjentävästi halki heti riidan jälkeen, mutta sen jälkeen mies alkoi kuitenkin käpertyä itseensä. Luulen, että se riita jätti jälkeensä luottamuspulan. Pyysin häneltä monta kertaa anteeksi ja kaduin, kun tulin sanoneeksi tiukasti, mutta hän myös antoi anteeksi.
Olen melko turhautunut. Mies haluaa olla minun kanssani (olen tätä erikseen kysynyt), mutta hän ei sano juuta eikä jaata kun yritän keskustella. Kun kysyn, miten menee, hän vastaa että "ihan hyvin". Kun olen kysynyt haaveista, hän vastaa, ettei niitä juuri ole. Eikä kysy koskaan minun haaveistani. Olemme yhdessä sopineet puhuvamme asiat halki joka viikko, mutta käytännössä mies sanoo, ettei hänellä ole mitään sanottavaa ja sitten minä puhun tunteistani. Mies ei koskaan kysy minulta mitään suunnitelmistani, ajatuksistani tai muusta henkilökohtaisesta.
En yritän mitenkään jyrätä häntä tai pakottaa puhumaan, mutta nyt tuntuu, etten jaksa tällaista enää. Eikö hänelläkin ole vastuu suhteemme tunnepuolesta? Miten yksi (pieni) riita voi saada miehen niin täysin lukkoon? Minusta se ei ole reilua, elämässähän tulee vielä isojakin kriisejä ja niistä vasta pitäisikin selvitä. En tiedä yhtään, mitä hän ajattelee minusta tai meidän yhteisestä elämästämme. Ja voi, kuinka kaipaisin joskus kehuja ja rakastamisen sanomista. Koen tämän aivan ylettömäksi rangaistukseksi, vaikka mies sanoo, ettei se sitä ole.
Miten voisin yrittää lähestyä miestä ilman, että hän menee vielä enemmän lukkoon?