T
Tyttö 38
Vieras
Pikkujoulukausi alkamassa taas, ohessa ote viime kaudelta. En tiedä vieläkään mitä ajatella, mitä oikeasti tapahtui ja valehteliko avomieheni.
Olin ystäväni luona kahveilla kun mies soitti ja varoitti pikkujouluissa menevän myöhään, ei kannattaisi valvoa. Ongelmia suhteessamme oli ollut jokunen vuosi takaperin mutta olin luottavaisella mielellä, olinhan raskaana parhaillaan. Käydessäni nukkumaan katsoin lämpömittarin näyttävän ulkona -10C. Heräilin yön aikana ja katsoin kelloa; 3.00, 4.00, 5.00 tunnit kuluivat ei vain miestä näkynyt, säpsähdin jokaiseen auton ääneen ulkoa. Aamulla olisi aikainen herätys. Lopulta kellon näyttäessä 6 kuului eteisestä avautuvan oven ääni. Nousin kysymään miten hän tulee tähän aikaan kotio, hän ei kuulemma tiennyt mitä kello on ja haisi selvästi reippaalta alkoholin käytöltä. Miehen poistuessa vessaan, löysin takintaskusta virolaisen naisen käyntikortin. Tivattuani asiaa mieheni vastasi, että joku 28v. nainen oli tarjonnut itseään hänelle ravintolan ulkopuolella mannerheimintiellä. Seuraavana aamuna soitin naiselle ja kysyin miten hänen korttinsa oli päätynyt mieheni haltuun. Naisen mukaan minun ei tulisi olla vihainen miehelleni olihan mies oli tullut juttelemaan ravintolan edustalla kysellen mitä nainen ulkona tekee tähän aikaan, saattaa olla vaarallista ja onko kaikki kunnossa. Kellonaikaa nainen ei muistanut, jutustelua oli kuulema kestänyt noin vartti. Nainen kertoi kehottaneensa miestä menemään kotiinsa, oli huomannut miehellä sormuksen sormessa miehen pyytäessä puhelinnumeroa. Hän ei kuulemma ollut kiinnostunut varatuista miehistä, tosin se ei käynyt ilmi että miheni olisi jotain ehdottanut. Hotellissa nainen sanoi olleesa noin viiden aikaan aamulla. No, ihmetellen näitä sekavia viestejä otin asian uudelleen puheeksi mieheni kanssa ja nyt selitys olikin, että hän oli nähmyt surullisen naisen ravintolan edustalla, luulut tätä parituksen uhriksi ja nainen oli keskustelun lopuksi antanut oman köyntikorttinsa omasta tahdostaan. Keskusteluakin oli kuulema varmasti käyty pidempään kuin tuo vartti. Miksi nainen oli surullinen, sitä mieheni ei osannut sanoa - tokkopa edes keskustelun aiheena..
Oho, mitähän nyt uskoisin..mietin itse.
Teinpä sitten kurjan tempun ja laittamalla naiselle mieheltäni tekstarin jossa kiitin seurasta ja kysyin haluaisiko tämä kenties nähdä illalla. Nainen vastasi siihen olevansa parhaillaan töissä, koko viikonlopun Helsingissä, kiitti seurasta ja jos viestiteltäisiin klo 21.00 voitaisiin sopia asiasta. Mietin itsekseni, vai ei sitten varatut kiinnostaneetkaan.. hyvin me naiset valehdellaan.
Arvon ihmiset, vastatkaa tähän jos teillä on kokemusta aiheesta. Muut höpöttelijät ja turhan kommentoijat jääkööt pois. Mieheni väittää sammuneensa yöbussiin, mikä ei ole mahdollista, viikolla kun vika bussi lähtee jo klo 2 maissa (ei varsinaisia yöbusseja). Tämäkin paljastui minulle myöhemmin. Tuskin hän on voinut viettää lähes kahta tuntia ulkona -10C pakkasessa ravintoloiden sulkeuduttua? Kun olin surullinen asiasta, hän sanoi että mitään ei ole sattunut Itselleni rikkinäinen koti, välitämme toisistamme ja en haluaisi rikkoa perhettämme turhaan - en voi tosin olla miettimättä mikä on totuus?