Valitsen lapsen ja rahan elämäni rakkauden sijaan. Tulenko katumaan?

["Gigi"]

Olin eroamassa aviomiehestäni, koska olen aina tiennyt, ettei hän ole elämäni mies. Ollaan oltu reilu 10v yhdessä ja lapsiakin on siunaantunut. En koskaan rakastunut mieheeni, vaan olosuhteista johtuen ajauduttiin suhteeseen. Mies sanoo, että olen hänen elämänsä nainen ja rakastaa minua kovasti. En ole koskaan himoinnut häntä, enkä ole tuntenut oloani onnelliseksi hänen vierellään. Miksi ihmeessä menin hänen kanssaan naimisiin ja tein lapsia? Niinpä. Pitkä tarina, mutta ei siitä enempää. Nyt olen täysin rakastunut toiseen (varattuun) mieheen, josta tunnen, että hän on minua varten. Mies tuntee samoin minusta. Ihan uskomattomia tunteita, joita en uskonut tuntevanikaan. Tunnen suurta hellyyttä, himoa, iloa ja turvallisuutta tämän miehen seurassa. Olen kuin toinen ihminen - oma itseni. Pitkällisen pohdinnan jälkeen olen kuitenkin päättänyt jäädä tähän avioliittoon, vaikka voinkin huonosti, enkä meinaa kestää tämmöistä toimimatonta ja minun puolelta rakkaudetonta liittoa. Olen onneton, surullinen ja haluton mihinkään, ehkä masentunutkin. Lasten takia on pakko kestää ja rahankin. Pelkään vaan, että katkeroidun elämälle ja alan vihaamaan miestäni, koska uskon, että rakkaus (molemmin puolinen) on elämässä tärkeintä ja nyt koen, että tulen jäämään elämässäni vaille jostain todella hienosta ja suuresta, jota olisin voinut kokea tämän ihanan toisen miehen kanssa. Tuntuu, että pakahdun ja muserrun tähän tunteeseen... Mitä mieltä olette? Teenko pahan virheen?

 

[astrolabe]

No miksei se varattu ole järkännyt itseään vapaaksi sua varten, jos tunteet on elämää suurempia välillänne?

 

["vieras"]

No harvalle lapselle onnea tuo harhakuvitelmissa elävä äiti. Harhakuvitelmaa on, että huonoon suhteeseen kuuluu jäädä lasten vuoksi. Myönnä mieluummin, että teet sen vaan rahan vuoksi. Et oikeasti voi olla niin tyhmä, että ensimmäiseen uskot.

 

["Gigi"]

Oltiin molemmat käymässä eroprosessia läpi, mutta minä päädyin tähän lopputulokseen. Oon tosi pettynyt. Lasten takia pakko jaksaa, jotta he saisivat ansaitsemansa lapsuuden. Mieheni mielestä olisin erolla pilannut heidän loppuelämän... Rahan mainitsin siksi, koska en olisi voinut elättää lapsiani tuloillani. He olisivat jääneet isälleen.

 

["vieras"]

[QUOTE="Gigi";28795188]Oltiin molemmat käymässä eroprosessia läpi, mutta minä päädyin tähän lopputulokseen. Oon tosi pettynyt. Lasten takia pakko jaksaa, jotta he saisivat ansaitsemansa lapsuuden. Mieheni mielestä olisin erolla pilannut heidän loppuelämän... Rahan mainitsin siksi, koska en olisi voinut elättää lapsiani tuloillani. He olisivat jääneet isälleen.[/QUOTE]

Onko se mies sitten vielä eroamassa?

 

[astrolabe]

[QUOTE="Gigi";28795188]Oltiin molemmat käymässä eroprosessia läpi, mutta minä päädyin tähän lopputulokseen. Oon tosi pettynyt. Lasten takia pakko jaksaa, jotta he saisivat ansaitsemansa lapsuuden. Mieheni mielestä olisin erolla pilannut heidän loppuelämän... Rahan mainitsin siksi, koska en olisi voinut elättää lapsiani tuloillani. He olisivat jääneet isälleen.[/QUOTE]

Jaa, ette sitten Suomessa asu? Meinaan, jos mies isotuloinen ja sie et, niin eikö se huomioida elareissa?

 

["Entinen Ksantippa S."]

Pisti silmään tuo kohta: "olen hänen seurassaan kuin toinen ihminen, oma itseni".

Pakko todeta, että oma itsesi olet kyllä ihan koko ajan, varsinkin miehesi ja perheesi parissa. Ja se sama henkilö kyllä roikkuu messissä, vaikka miestä vaihtaisitkin. Onneksi itseään voi kehittää.

Ei mulla muuta.

 

["vieras"]

Mä sanoisin että olet aikoinasi tehnyt valintasi, joten turha siinä on alkaa kuvitella että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen ja rikkoa avioliittoja.

 

["Gigi"]

Asutaan isossa ok-talossa, joka lasten koti. Mulla ei olis varaa pitää tätä yksin edes elatusmaksujen avulla. Mulle tärkeetä, että he voivat jäädä tähän, eivätkä joudu muuttamaan johonkin pikkukämppään. Pysyis edes koti heillä ennallaan. Tälle miehelle en ole puhunut vielä lopullisesta päätöksestäni. Sovittiin, että molemmat tekevät eropäätöksensä itsenäisesti ja omassa aikataulussa.

 

["Gigi"]

Oma oli tosiaan päätökseni, mutta onko tosiaan niin, että ihminen ei voi tehdä uusia valintoja, vaan kertaalleen tehdyt valinnat on pidettävä, vaikka ne tuntuisivat kuinka vääriltä myöhemmin?! Onpa ahdasmielinen näkökulma! Ja uskon tosiaan, että ruoho olisi tässä tapauksessa vihreämpää aidan takana.

 

[Minni:)]

[QUOTE="Gigi";28795140]Olin eroamassa aviomiehestäni, koska olen aina tiennyt, ettei hän ole elämäni mies. Ollaan oltu reilu 10v yhdessä ja lapsiakin on siunaantunut. En koskaan rakastunut mieheeni, vaan olosuhteista johtuen ajauduttiin suhteeseen. Mies sanoo, että olen hänen elämänsä nainen ja rakastaa minua kovasti. En ole koskaan himoinnut häntä, enkä ole tuntenut oloani onnelliseksi hänen vierellään. Miksi ihmeessä menin hänen kanssaan naimisiin ja tein lapsia? Niinpä. Pitkä tarina, mutta ei siitä enempää. Nyt olen täysin rakastunut toiseen (varattuun) mieheen, josta tunnen, että hän on minua varten. Mies tuntee samoin minusta. Ihan uskomattomia tunteita, joita en uskonut tuntevanikaan. Tunnen suurta hellyyttä, himoa, iloa ja turvallisuutta tämän miehen seurassa. Olen kuin toinen ihminen - oma itseni. Pitkällisen pohdinnan jälkeen olen kuitenkin päättänyt jäädä tähän avioliittoon, vaikka voinkin huonosti, enkä meinaa kestää tämmöistä toimimatonta ja minun puolelta rakkaudetonta liittoa. Olen onneton, surullinen ja haluton mihinkään, ehkä masentunutkin. Lasten takia on pakko kestää ja rahankin. Pelkään vaan, että katkeroidun elämälle ja alan vihaamaan miestäni, koska uskon, että rakkaus (molemmin puolinen) on elämässä tärkeintä ja nyt koen, että tulen jäämään elämässäni vaille jostain todella hienosta ja suuresta, jota olisin voinut kokea tämän ihanan toisen miehen kanssa. Tuntuu, että pakahdun ja muserrun tähän tunteeseen... Mitä mieltä olette? Teenko pahan virheen?[/QUOTE]

Hah! Pahoittelen, mutta vaikeeta edes uskoa, että noin ajattelevia ihmisiä löytyy, vaik joo, pahempiakin taitaa olla. Kuitenkin, toi lihavoitu kohta :headwall:. Kyllä lapset sitten varmasti ovat kiitollisia myöhemmin. Juupajuu... Ja tohon toiseen asiaan; unohda varatut, piste.

 

["vieras"]

Semmosta.....

 

[? !]

Tulet katumaan.

 

[totuus]

Todennäköisesti tulet katumaan katkerasti.

 

["Vieras"]

No voi perkele. Et kyllä taida kummankaan miehen suhteen tietää elämäsi rakkaudesta vielä yhtään mitään. En epäile sitä, ettetkö hyvinkin saata olla nykyisessä suhteessasi onneton. Mutta miksi, oi miksi, siitä on päästävä eroon uuteen astumalla?

Tutustu itseesi, yritä päästä itsesi kanssa sinuiksi, ja katsele sitten sitä elämäsi rakkautta. Olet sen velkaa itsellesi, lapsellesi, ja ehkä miehellesikin. Silkkaa ahneutta ja vittumaisuuttahan tuo on, että olet ajautunut yhteen miehen kanssa, jota et rakasta, mutta jolla on sinua suuremmat tulot...

Mieti nyt vähän, oikeasti. Ja jos todella tienaat niin vähän, ettet voi lapsiasi elättää, niin... No, mieti nyt vähän sitäkin.

 

["Entinen Ksantippa S."]

[QUOTE="Gigi";28795373]Oma oli tosiaan päätökseni, mutta onko tosiaan niin, että ihminen ei voi tehdä uusia valintoja, vaan kertaalleen tehdyt valinnat on pidettävä, vaikka ne tuntuisivat kuinka vääriltä myöhemmin?! Onpa ahdasmielinen näkökulma! Ja uskon tosiaan, että ruoho olisi tässä tapauksessa vihreämpää aidan takana.[/QUOTE]

Itsehän tuota olet ahdasmielinen, kun pysyt liitossasi, vaikka olet alusta pitäen tiennyt sen olevan virhe

Enkä kannusta sinua eroamaan, ihmettelen vain logiikkaasi.

 

["mjm"]

[QUOTE="Gigi";28795140]Nyt olen täysin rakastunut toiseen (varattuun) mieheen, josta tunnen, että hän on minua varten. Mies tuntee samoin minusta. Ihan uskomattomia tunteita, joita en uskonut tuntevanikaan. Tunnen suurta hellyyttä, himoa, iloa ja turvallisuutta tämän miehen seurassa. Olen kuin toinen ihminen - oma itseni.[/QUOTE]

Niin, tuo on sitä rakastumista/ihastumista. Älä nyt sorru mihinkään "mutta kun hän on elämäni mies" -selittelyyn. Miehiä riittää!
Jossain on mätää, jos joudut toteuttamaan itseäsi syrjähypyn kautta. Joku jo sanoikin, että sun pitää tutustua itseesi.
Vaikutat kyllä kovin onnettomalta mutta myös aika itsekeskeiseltä - et mainitse mitään siitä, miten miehesi kärsii tästä asiasta. Vai onko sulla täysin paska aviomies?

 

["Gigi"]

Kiitos kommentoijille! Toivon, että ootte tehneet itse oikeat valinnat elämässänne ja olette onnellisia avioliitoissanne. Tiedän niin monen kaverin ja tutun hyvän avioliiton olevan vain kulissia. Tuntuu niin moni halveksivan tilannettani, johon olisin tarvinnut mielipiteitä. Kiitos sinulle, joka sanoit, että minun pitää tutustua nyt itseeni. Se on totta. Meinaan lähteä ammattiauttajan juttusille.
Mies kärsii myös, tietenkin ja miettii, haluaako sittenkään elää naisen kanssa, joka ei rakasta. Rahaa ei ollut suhteemme
alussa, joten rahan takia en todellakaan miestäni ottanut. Miehestäni ja taustoistamme en meinaa kertoa enempää, vaikkakin se valottaisi tilannetta kummasti.

 

[2good2be4gotten]

Miten helvetissä voi mennä naimisiin ja tehdä lapsia ihmisen kanssa jota ei rakasta?! Oikeasti?
Väitätkö tosissasi että astelit alttarille tietoisena siitä että se on väärin ja päätit jatkaa samalla linjalla tekemällä miehelle vielä lapsiakin? Ja olet 10vuotta tuota teatteria pitänyt pystyssä?

Ja nyt, nuo aiemmat valinnat tehtyäsi,mietit että eikö sulla olisikin oikeus saada kokea kunnon rakkaus vaikka se rikkoisikin lasten kodin ja elintasosi laskisi. Eikö tuo käynyt 10vuotta sitten mielessä? Tai ennen lasten tekemistä?

Kyllä, sulla on oikeus kokea suurta intohimoista rakkautta. Ja sitä suurempi oikeus sun miehelläsi on päästä eroon tuosta valeavioliitosta ja saada mahdollisuus löytää itselleen puoliso jolla on tunteitakin häntä kohtaan. Ja lapsillasi on oikeus saada esimerkki terveestä parisuhteesta ja onnelliset vanhemmat; eikä lapsuutensa "loputtua" ilmoitusta vanhempiensa avioerosta ja kulissien romahtamista totuuden kerralla pamahtaessa ilmi.

 

["vieras"]

Aika paska olet, kun olet "vedättänyt" miestäsi kaikki nämä vuodet. Hankkinut lapsiakin hänen kanssaan -melkoinen vääryys heillekin! Siis perustat perheen miehen kanssa jota et rakasta?! Hyi millainen ihminen oletkaan.

Ja tulis se arki vastaan tuon "ihanuuden" kanssa myös. Tuskin sekään suhde enää kymmenen vuoden päästä on yhtä kiihkeä kuin alussa.

Elät jossain harhoissa. Ryhdistäydy.

 

[Yh-isä]

Lapset ansaitsevat vanhempansa, perheensä ja kotinsa. Ilmeisesti mies on hyvä isä? Minä laitan lapset aivan kaiken edelle, ja niin olen elänyt niin kauan kuin lapsia on ollut. Mikään ei voi olla tärkeämpää minulle.

Ei ruoho ole lopulta sittenkään sen vihreämpää aidan toisella puolella. Oletko varma, ettei sinulla ole tunteita mieheesi? Voisitko yrittää saada niitä tunteita syttymään? Tai voisitko edes yrittää suojella lapsiasi eli tehdä kaikkesi perheesi eteen?

 

["vieras"]

Itse menin 23 vuotiaana naimisiin "väärän" ihmisen kanssa. Kun uskalsin myöntää itselleni että nyt tuli mokattua niin onneksi uskallsin myös lähteä siitä liitosta ja "hypätä tyhjän päälle". Ei ollut ees uutta miestä odottamassa vaan todella tutustuin itseeni ja kävin läpi omaa lapsuuttanikin yms. ja koen että oli mulle tosiaan oikea ratkaisu.
Mut nää on asioita jotka jokainen joutuu ite miettimään ja käymään.
Kannattaa aina olla alusta alkaen rehellinen itelleen ja muille niin pääsee helpommalla.

 

["milka"]

herranjestas, niin makaa kuin petaa!

sä voit kyllä tehdä tunteilles jotakin kun lopetat sen haihattelun ja alat rakentaa sitä tunnesidettä omaan mieheesi!! kyllä tunteita voi saada aikaan tai sammuttaa omilla valinnoilla,ei hetkessä se ei tapahdu,mutta ajan kanssa kyllä..

toki sä et tuu koskaan tuntee miestäs kohtaan mitään jos oot tolla asenteella.

ps.se toinen mies voi olla oikeesti täysin mulkku! oikeesti voi olal että nykynen mies on paljon parempi.

tunteet syntyy aivoissa... se illuusio särkyy muutamassa vuodessa,jos ei suhteen eteen mitään tee!

 

["milka"]

minäkin sanoin papin ja seurakunnan edessä miehelleni tahdon(niin siinä tosiaan kysytään tahdotko rakastaa)

en tuntenut sillä hetkellä miestä kohtaan mitään,enkä ketään muutakaan kohtaan,ainoa tunne oli väsymys! (vauva heräsi yöllä keskimäärin 13kertaa..kuukausikaupalla)mutta tahdoin rakastaa miestäni, ja kun väsymys väistyi niin tunne tuli takaisin! rakastan miestäni edelleen kaikkien vuosien jälkeen(mutta kerran liittomme aikana tuli tilanne eteen että tunteeni hävisi uudelleen,silloinkin tunteet palasi)

 

["vieras"]

[QUOTE="milka";28796129]minäkin sanoin papin ja seurakunnan edessä miehelleni tahdon(niin siinä tosiaan kysytään tahdotko rakastaa)

en tuntenut sillä hetkellä miestä kohtaan mitään,enkä ketään muutakaan kohtaan,ainoa tunne oli väsymys! (vauva heräsi yöllä keskimäärin 13kertaa..kuukausikaupalla)mutta tahdoin rakastaa miestäni, ja kun väsymys väistyi niin tunne tuli takaisin! rakastan miestäni edelleen kaikkien vuosien jälkeen(mutta kerran liittomme aikana tuli tilanne eteen että tunteeni hävisi uudelleen,silloinkin tunteet palasi)[/QUOTE]

No hyvä sulle, jos luit aloituksen niin ap:n tilanne on ihan erilainen.