Vanhempien "outojen" päätösten vaikutus lapsen elämään

[vieras]

Olen viime aikoina mietiskellyt minkälaisen lapsuuden haluaisin lapsilleni, esim. kotiäiti vs. työssä käyvä äiti, ja olen miettinyt omien vanhempieni tekemiä päätöksilä kun olin itse lapsi.

Joskus tosiaan mietin miksi he ovat toimineet niin kuin toimivat, eivätkö ole ajatelleet asiaa lapsen kannalta vai olenko itse aivan hakoteillä tässä?

Vanhempani ovat kotoisin Helsingistä, jossa koko suku kummaltakin puolelta asuu. Kun äitini odotti minua, vanhempani muuttivat n. 600 km päähän pienelle paikkakunnalle koska isäni sai sieltä parempipalkkaisen työpaikan. Heillä molemmilla oli sitä ennen työpaikat Helsingissä. Äitini jäi kotiäidiksi, joten en tiedä nousivatko perheen tulot oikeasti yhtään tämän muuton seurauksena. Asunnon Helsingissä he pitivät ja muuttivat vuokrallle sinne pikkupaikkaan. Ilmeisesti tämän muuton piti olla väliaikainen, muttei se niin mennytkään.

Äitini oli käsittääkseni masentunut syntymäni jälkeen ja hyvin yksinäinen kaukana ystävistään ja sukulaisistaan. Olin myös vaikea vauva, ja vanhempani eivät halunneet enempää lapsia. Äitini oli kuitenkin kotiäitinä kunnes olin n. 10-vuotias. Tätä päätöstä ihmettelen suuresti, koska se vaikutti paljon perheemme tuloihin, meillä ei ollut juuri varaa mihinkään ylimääräiseen.

Kesken ensimmäinsen luokan, siis aivan keskellä kouluvuotta vanhempani päättivät muuttaa taas uudelle paikkakunnalle Itä-Suomeen, kauas edellisestä kotipaikasta. Olin aivan shokissa, ja en saanut uudelta paikkakunnalta hyviä ystäviä oikeastaan koskaan. Oli tosi outoa joutua muuttamaan kesken kouluvuoden ja yrittää löytää uusia ystäviä nopeasti. Muutimme taas kun olin yläastella, ja taas muutto oli minulle hyvin ikävä kokemus.

Isäni jäi uudella paikkakunnalla melko pian työttömäksi ja meillä ei taaskaan ollut varaa oikeastaan mihinkään. Menin osa-aikatyöhön ylä-asteella, että sain ostettua itselleni vaatteita ja rahaa harrastuksiini. Kävin myös koko lukioajan töissä. Lukiokaverini olivat ns. normiperheistä ja häpesin omaa tilannettani enkä kertonut kenellekään millaista meillä on kotona.

Lukion alkaessa meillä ei ollut varaa ostaa minulle graafista laskinta jota olisi tarvittu pitkässä matikassa... Lukion jälkeen ei ollut varaa mennä oikiksen valmennuskurssille. Olin jotenkin tosi ahdistunut perheemme vähävaraisuudesta koko lapsuuteni ajan. Lisäksi harmittelin sitä ettei minulla ollut sisaruksia ja tunsin itseni aika yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi muuttojenkin takia.

Olin hyvin helpottunut kun pääsin lukion jälkeen muuttamaan pois kotoa, pääsin kauppakorkeaan valmistuin nopeasti ja sain hyvän työpaikan. Olen naimisissa ja odotan lasta. Olemme voineet rakentaa itsellemme mielestämme aika hyvän elämän ja haluaisin myös lapselleni turvatun ja hyvän lapsuuden. Olen ajatellut olla lapsen kanssa kotona hoitovapaalla jonkin aikaa, (mutten kuitenkaan kymmentä vuotta kuten äitini! ) kenties siihen asti kun lapsi on 3-vuotias. Toivomme myös saavamme toisen lapsen jonka kanssa myös voisin olla kotona kun hän on pieni. Haluaisin myös kuitenkin tienata sen verran rahaa, että voisimme asua mukavasti ja lapsemme ei tarvitsisi olla ilman laskinta tai valmennuskurssia sen takia että olen mieluummin ollut kotona kuin työelämässä... (no ei se nyt suoraan niin mene, mutta kuitenkin siihen suuntaan) . Lisäksi olen vakaasti sitä mieltä että sen jälkeen kun lapsi menee kouluun, emme muuta paikkakuntaa ellei ole aivan pakko. Eli tässä nyt 7 vuotta aikaa päättää millä paikkakunnalla haluamme asua, mutta sitten kun lapsi aloittaa koulun ja saa kavereita, emme halua häntä enää riistää tutusta ympäristöstä. Mielestäni tämä on erittäin tärkeää lapselle.

En vain ymmärrä vanhempieni päätöksiä ollenkaan. He ovat molemmat akateemisesti koulutettuja, keskiluokkaisesta taustasta itsekin. Heillä on ollut ns. vakaa lapsuus jopa samassa kaupunginosassa Helsingissä, sisaruksia ja sukulaisia ympärillä koko lapsuutensa ja nuoruutensa ajan.

Mitä mieltä te muut olette ajatuksistani? Tiedän, ettei kaikki mene elämässä niin kuin suunnittelee, mutta haluaisin suunnitella asioita mahdollisimman hyvin lapseni parhaaksi.

 

[vieras]

Joo, munkin vanhemmat poukkoili paikasta toiseen, ja elämä siinä aina mutkistui. Olen myös ainoa lapsi ja oli tosi hankalaa etsiä aina uudet kaverit. En tiedä miksi he niin toimivat... Sen olen päättänyt että itse en muuta mihinkään niin kauan kun lapset asuu kotona enkä toivottavasti senkään jälkeen.

 

[ap .]

Onko kenelläkään vastaavaa taustaa itsellä? Mitä olette ajaltelleet, millaisia asioita haluaisitte omille lapsillenne tai mistä itse luovutte lasten takia? itsellä sellainen filis että vanhenpani eivät varsinaisesti ole kauheasti ajatelleet mikä on lapselle parasta... Tietysti kotiäitiys pienenä on lapselle yleensä hyväksi, mutta onko 10-v kotiäitiys yhden lapsen äitinä sitä? Varsinkin jos perheen rahatillanne on todellla surkea.

 

[ap]

Joo, munkin vanhemmat poukkoili paikasta toiseen, ja elämä siinä aina mutkistui. Olen myös ainoa lapsi ja oli tosi hankalaa etsiä aina uudet kaverit. En tiedä miksi he niin toimivat... Sen olen päättänyt että itse en muuta mihinkään niin kauan kun lapset asuu kotona enkä toivottavasti senkään jälkeen.

"Mukava" löytää kohtalotoveri, toki en toivo samaa kohtaloa muille, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan...

Oletko jutellut vanhempiesi kanssa siitä, miksi he muuttivat niin monta kertaa? En ole oikein suoraan kehdannut vanhemmiltani kysyä, he ovat siinä uskossa että olen sitä mieltä että lapsuuteni on ollut tosi hyvä, enkä halua heille tuottaa pahaa mieltä kertomalla mitä oikeasti ajattelen.

Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että teen kyllä kaikkeni että lapseni saisivat asua samalla paikkakunnalla ainakin kouluvuosien ajan. Haluaisin että heillä on selkeä kotiseutu. Itseäni ahdistaa aina kun minulta kysytään mistä olen kotoisin. En oikein tunne mitään paikkaa kotiseudukseni.

 

[muuttaja]

voisitko kysyä noit asiota suoraan vanhemmiltasi? saisit sieltä varmaan ihan oikisen vastauksen!

 

[vieras]

Vanhemmat ovat myös ihmisiä. Ehkä äidilläsi oli jotain henkisiä ongelmia, joita ei sinulle kerrottu, jotta saisit normaalin lapsuuden? Lapsuuden, jossa ei tarviis omista vanhemmista olla huolissaan. Tämä on tietysti ihan arvaus..

Lasten kanssa ei ole aina niin helppoa. Elämä voi viedä suuntiin, joita ei ollut suunnitellut. Parasta mitä voimme tehdä on yrittää ymmärtää, kasvaa aikuisena, sopeutua ja rakastaa ympärillä olevia läheisiä heidän puuteistaan ja vioistaan huolimatta ja antaa anteeksi.

Miun neuvo on, että yritä päästä menneisyyden kanssa sopuun ja laita nokka kohti tulevaisuutta. Menneisyys on mitä on, mutta tulevaisuuteen me itse kukin pysytymme vaikuttamaan. Menneitä ei kannata jäädä märehtimään.

 

[ap]

Vanhemmat ovat myös ihmisiä. Ehkä äidilläsi oli jotain henkisiä ongelmia, joita ei sinulle kerrottu, jotta saisit normaalin lapsuuden? Lapsuuden, jossa ei tarviis omista vanhemmista olla huolissaan. Tämä on tietysti ihan arvaus..

Lasten kanssa ei ole aina niin helppoa. Elämä voi viedä suuntiin, joita ei ollut suunnitellut. Parasta mitä voimme tehdä on yrittää ymmärtää, kasvaa aikuisena, sopeutua ja rakastaa ympärillä olevia läheisiä heidän puuteistaan ja vioistaan huolimatta ja antaa anteeksi.

Miun neuvo on, että yritä päästä menneisyyden kanssa sopuun ja laita nokka kohti tulevaisuutta. Menneisyys on mitä on, mutta tulevaisuuteen me itse kukin pysytymme vaikuttamaan. Menneitä ei kannata jäädä märehtimään.

Hyviä neuvoja annoit! Toki tiedän että vanhempani ovat parhaansa yrittäneet eivätkä varmasti ole ajatelleet että minulle voisi jotain traumoja muutoista tai rahapulasta jäädä. Muistan vain kun isäni raivosi kun kerroin mitä graafinen laskin maksaisi ja tuli selväksi että siihen meillä ei olisi varaa. Eihän työttömyydelle mitään mahda, mutta toisaalta sinä aikana kun isäni oli työtön, hän kyllä käytti rahaa itseensä vaikka kuinka, äiti sanoi että hänen on annettava ostaa sitä ja tätä ettei hän "sekoa". Minun mahdollisesta "sekoamisestani" ei oltu huolissaan...

Joo, pitäisi tosiaan antaa menneiden olla, mutta aina se ei ole ihan helppoa. En halua millään tavalla pahoittaa vanhempieni mieltä joten heille olen antanut sen kuvan että kaikki on aina ollut ihan hyvin ja olen hyvin läheisissä väleissä vanhempieni kanssa. Itsekseni tätä vain välillä pohdin ja mietin millaisia ratkaisuja itse tekisin että turvaisin omille lapsilleni mahdollisimman hyvän lapsuuden.

 

[ap]

voisitko kysyä noit asiota suoraan vanhemmiltasi? saisit sieltä varmaan ihan oikisen vastauksen!

Jostain syystä en jotenkin kehtaa kysyä... en haluaisi heille aiheuttaa pahaa mieltä vatvomalla asiaa. Yleensä tuosta ajasta puhutaan hyvin vähän, isän työttömyysjakso on jonkinlainen tabu heillä. Äiti on itse sanonut että hän ei olisi halunnut koskaan muuttaa pois Helsingistä mutta oli "pakko".

Olen ajatellut että he eivät ajatelleet muuttojen mitenkään haittaavan lasta. Jopa keskellä lukuvuotta halusivat kuulemma muttaa minun takiani että saisin kavereita ennen kesälomaa! Itse tuon kokeneena voin sanoa että helpompi on saada kavereita lukuvuoden alussa varsinkin jos silloin tulee muitakin uusia oppilaita.

 

[Levoton sielu]

Olen asunut lapsena aina samalla paikkakunnalla, mutta aikuisena muuttanut suht usein, paikkakuntaakin. Ymmärrän kuitenkin, että nyt äitinä on parempi asettua aloilleen lasten takia.
Jos ajattelisin vain itseäni, en asuisi kauaakaan samassa paikassa (non, miehellä voisi tietty olla myös jotain vaikutusta asiaan )

Ehkäpä vanhempasi eivät ole osanneet ajatella asiaa lapsen näkökulmasta, vaan kuvitelleet, että koet muutot niin kuin hekin uutena alkuna, mahdollisuutena tms?

 

[vieras]

Mua kans ärsytti kun en saanut graafista laskinta, mutta pitkän matikan kaikki kurssit ja yo-kirjoitukset rämmin tavallisen laskimen kaa ja hyvin pärjäsin. Olisin myös ite halunnut lääkiksen valmennuskurssille, mutta oisin joutunut maksamaan sen ite, eikä mäkkärin kassalta kovin nopeasti sellasia summia tienaa, joten suunnitelmat muuttui, mutta oikeestaan olen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Näiltä osin samaistun sun kirjoitukseesi.

Sun suunnitelmat kuulostaa oikein hyviltä omien lasten tulevaisuuden suhteen! Olen ite myös sitä mieltä, ettei lasten kotihoito vuosikausia ole ainoa oikea itseisarvo, vaan mieluummin kohtalaiset tulot ettei tarvi tinkiä lasten koulutuksesta, terveydenhuollosta tai terveellisestä ja monipuolisesta ravinnosta.

 

[Piiks]

Mun vanhemmailla oli molemmilla työpaikka siitä lähtien kun täytin 4. Ainakin isällä oli ihan hyvä palkkakin (minkä ole myöhemmin tajunnut), mutta rahaa ei koskaan ollut. Molemmat juhlivat yhdessä ja myöhemmin omilla tahoillaan ja käyttivät rahaa kaikeen muuhun suunnilleen kuin meihin lapsiin. Varsinkin sisko sai sen karvaasti kokea, koska tarvitsi erikoislukiossa mm. ulkomailta tilattavia kalliita kirjoja ja juuri sellaista graafista laskinta. onneks ysärillä oli kirppisvaatteet sentään muotia...

Joo, en voi käsittää vanhempieni ratkaisuja ollenkaan. Olen myös sen verran usein törmännyt "ainoan lapsen yksinäisyyteen" kavereilla ynnä muilla, etten kyllä itsekkäistä syistä riistäisi lapselta sisarusta - synnytyksen jälkeinen masennuskin on nykyään hoidettavissa. Haluaisin toki opettaa suhteellisuudentajua omille lapsilleni, sen kun tuntuu monilta lapsilta nykyään puuttuvan, mutta en hinnalla millä hyvänsä.

 

[vieras]

Jotenkin tuli mieleen, että olisko taustalla joku tragedia tai siis joku sellainen hankaluus, että oli helpompaa aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä? Siis töissä konflikteja tai väärinkäytöksiä (ei isälläsi, en sitä ajattele, mutta jos jotenkin lähellä)? Joku sukulaisiin liittyvä välirikko?

Sinänsä moni on elänyt vastaavanlaisen lapsuuden. Suomalaisten elintaso ei vielä 80-luvulla kovin kummoinen ollut nykyaikaan verrattuna. Meillä oli viisi lasta, isä sairauseläkkeellä ja äiti matalapalkkaduunissa. Minä sain kyllä kaikki koulukirjat ym. mutta esim. mistään valmennuskurssista en olisi uskaltanut haaveillakaan. En voinut harrastaa ratsastusta, vaikka kaveripiirissä se oli suosittua aikanaan. Vaatteisiin saatiin ihan oikeasti köyhille lapsiperheille tarkoitettua avustusta kunnalta...

 

[ap]

Mua kans ärsytti kun en saanut graafista laskinta, mutta pitkän matikan kaikki kurssit ja yo-kirjoitukset rämmin tavallisen laskimen kaa ja hyvin pärjäsin. Olisin myös ite halunnut lääkiksen valmennuskurssille, mutta oisin joutunut maksamaan sen ite, eikä mäkkärin kassalta kovin nopeasti sellasia summia tienaa, joten suunnitelmat muuttui, mutta oikeestaan olen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Näiltä osin samaistun sun kirjoitukseesi.

Sun suunnitelmat kuulostaa oikein hyviltä omien lasten tulevaisuuden suhteen! Olen ite myös sitä mieltä, ettei lasten kotihoito vuosikausia ole ainoa oikea itseisarvo, vaan mieluummin kohtalaiset tulot ettei tarvi tinkiä lasten koulutuksesta, terveydenhuollosta tai terveellisestä ja monipuolisesta ravinnosta.

No niinpä! Mä sain lainaksi kirjoituksiin kaverilta graafisen laskimen mutta muuten kanssa suoritin kaikki kurssit tavallisella! Ja senkin kummitätini osti mulle koska mulla ei ollut edes funktiolaskinta (jota olis tarvittu jo yläasteella... )
Erikoista tosiaan nyt kun miettii asiaa, että isäni mielenterveyttä suojeltiin työttömyysaikana niin, että hän sai ostaa hyvin kallitakin tavaroita, ja matkustella ulkomailla jne, elää hyvinkin "normaalisti" ja sitten taas lapsen menohin ei ollut yhtään rahaa eikä kukaan miettinyt miten lapsi tähän reagoi.

Vanhempani ovat kyllä tätä yrittäneet tietoisesti tai alitajuisesti hyvittää, sen jäkeen kun isä palasi työelämään, ovat tukeneet mua rahallisesti hyvinkin paljon koko opiskelujen ajan ja vieläkin olisivat tyrkyttämässä rahaa, mutten ole enää valmistumisen jälkeen sitä ottanut vastaan. Hyvää he toki ovat aina tarkoittaneet, mutta mietinpähän vain miksi tilanne oli sellainen silloin...

Piti vielä mainita että koko tämän ajan vanhempani pitivät kakkosasuntonaan Helsingissä hyvällä alueella olevaa kaksiota, siinä ei siis ole missään vaiheessa ollut vuokralaisia, ja lentämällä on matkustettu sinne aina loman tullessa muualta Suomesta! Ei ihan halpaa lystiä tämäkään... Kesämökkiä ei tosin ole, ja meneehän siihenkin yhtä lailla rahaa. Huvittavaa vaan tämäkin pointti kun tosiana elimme aivan kädestä suuhun aikamoisessa köyhyydessä lähes koko lapsuuteni ja etenkin nuoruuteni.

 

[vieras]

Vanhemmat ovat myös ihmisiä. Ehkä äidilläsi oli jotain henkisiä ongelmia, joita ei sinulle kerrottu, jotta saisit normaalin lapsuuden? Lapsuuden, jossa ei tarviis omista vanhemmista olla huolissaan. Tämä on tietysti ihan arvaus..

Lasten kanssa ei ole aina niin helppoa. Elämä voi viedä suuntiin, joita ei ollut suunnitellut. Parasta mitä voimme tehdä on yrittää ymmärtää, kasvaa aikuisena, sopeutua ja rakastaa ympärillä olevia läheisiä heidän puuteistaan ja vioistaan huolimatta ja antaa anteeksi.

Miun neuvo on, että yritä päästä menneisyyden kanssa sopuun ja laita nokka kohti tulevaisuutta. Menneisyys on mitä on, mutta tulevaisuuteen me itse kukin pysytymme vaikuttamaan. Menneitä ei kannata jäädä märehtimään.

Hyviä neuvoja annoit! Toki tiedän että vanhempani ovat parhaansa yrittäneet eivätkä varmasti ole ajatelleet että minulle voisi jotain traumoja muutoista tai rahapulasta jäädä. Muistan vain kun isäni raivosi kun kerroin mitä graafinen laskin maksaisi ja tuli selväksi että siihen meillä ei olisi varaa. Eihän työttömyydelle mitään mahda, mutta toisaalta sinä aikana kun isäni oli työtön, hän kyllä käytti rahaa itseensä vaikka kuinka, äiti sanoi että hänen on annettava ostaa sitä ja tätä ettei hän "sekoa". Minun mahdollisesta "sekoamisestani" ei oltu huolissaan...

Joo, pitäisi tosiaan antaa menneiden olla, mutta aina se ei ole ihan helppoa. En halua millään tavalla pahoittaa vanhempieni mieltä joten heille olen antanut sen kuvan että kaikki on aina ollut ihan hyvin ja olen hyvin läheisissä väleissä vanhempieni kanssa. Itsekseni tätä vain välillä pohdin ja mietin millaisia ratkaisuja itse tekisin että turvaisin omille lapsilleni mahdollisimman hyvän lapsuuden.

Jos se menneisyys hirveästi mietityttää, niin munkin neuvo on, että kysy suoraan vanhemmiltasi. Kai se on osa kasvuprosessia tuo mietiskely. Itsekin olen noita ajatuksia käynyt läpi juuri, kun ekan lapsen sain. Oma lapsuus oli surullinen.

Nyt jälkikäteen ajateltuna en saanut ihan niitä vastauksia joita hain. Jouduin useasti pettymään vanhempiini, kun yritin löytää kysymyksiin vastauksia. Riitaakin meinasi tulla. Ja onneton olo oli useasti.

Sen jälkeen jotenkin tajusin, ettei kyse ole enää menneisyydestä. Pitää keskittyä tulevaan. Omat vanhemmat ovat rakkaita, vaikka eivät ole täydellisesti toimineetkaan. Haluan olla väleissä heidän kanssa, mutta omaan tulevaisuuteen voin vaikuttaa ja siitä yritän tehdä niin hyvän ja onnellisen kuin mahdollista ja myös niin, että koko nykyinen perheeni on onnellinen ihan kokonaisuutena.

 

[Mä]

Ota sellainenkin asia huomioon, että sinä et tiedä kaikkea mitä on tapahtunut. Lapsi näkee asiat eri kannalta kuin aikuiset eikä vanhempasi ole välttämättä kertoneet kaikkia asioita sinulle.

 

[Ohis]

Voi luoja. Mua rasitti jo lukea toi sun tekstisi. Miten joku voi olla noin katkera vanhemmilleen RAHAN vuoksi?

 

[ap]

Jotenkin tuli mieleen, että olisko taustalla joku tragedia tai siis joku sellainen hankaluus, että oli helpompaa aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä? Siis töissä konflikteja tai väärinkäytöksiä (ei isälläsi, en sitä ajattele, mutta jos jotenkin lähellä)? Joku sukulaisiin liittyvä välirikko?

Sinänsä moni on elänyt vastaavanlaisen lapsuuden. Suomalaisten elintaso ei vielä 80-luvulla kovin kummoinen ollut nykyaikaan verrattuna. Meillä oli viisi lasta, isä sairauseläkkeellä ja äiti matalapalkkaduunissa. Minä sain kyllä kaikki koulukirjat ym. mutta esim. mistään valmennuskurssista en olisi uskaltanut haaveillakaan. En voinut harrastaa ratsastusta, vaikka kaveripiirissä se oli suosittua aikanaan. Vaatteisiin saatiin ihan oikeasti köyhille lapsiperheille tarkoitettua avustusta kunnalta...

Niin en kyllä tiedä vaikka taustalla olisikin jotain muutakin. Helsingissä he halusivat kuitenkin käydä aina lomillaan ja siellä se asuntokin siis on koko ajan ollut.

Joo sama juttu mullakin, olisin halunnut laskettelusukset jossain vaiheessa, tai edes kerran päästä kokeilemaan laskettelua. Samoin olisi ollut mukava päästä kielikurssille ylä-asteikäisenä mutten uskaltanut kumpaakaan edes kysyä. Ulkomailla pääsin käymään muutaman kerran lapsena, mutta isäni siis matkusteli yksin ulkomailla jopa useita kertoja vuodessa. Me ei kai saatu mitään muita tukia, mutta muistan että sain lukiossa opintotukea, jota ei juuri kukaan saanut, koska perheemme tulot olivat niin pienet. En kehdannut kertoa kenellekään että sain opintotukea, koska jotenkin häpesin köyhyyttämme.

 

[katmat]

Itselläni on ollu ihan erilainen lapsuus kuin ap:lla mutta mun miehellä siinä mielessä samankaltainen, että hänen lapsuudessaan olivat tosi köyhiä eikä mieheni saanut lapsena paljon mitään sellaista mitä keskiverto poika yleensä saa.nelilapsisen perheen kuopuksena joutui käyttää isoveljien loppuunkuluneita vaatteita, joutui kiusatuksi sen takia, että oli kaveripiirin ainoa poika joka ei koskaan saanu lanttiakaan viikkorahaa jne jne.On monia leluja ja tavaroita joita ei koskaan saanut kun ei ollut varaa. Ja kyse ei ollut siitä, että olisivat oikeasti olleet köyhiä, appi oli johtavassa asemassa työskentelevä ihminen ja hyväpalkkainen. Mutta sillä oli kaikenmaailman pelivelkoja ym niin paljon, että sen iso palkka hupeni niihin ja omalle perheelle ei jääny paljon mitään. Ja se vähä mitä jäi, appi käytti itseensä eikä suinkaan lapsiinsa. Anoppi kertoi, että oli kuulemma tosi kateellinen OMILLE lapsilleen kun anoppi oli ostanu niille uudet talvitakit mutta appi itse ei saanut uutta takkia! Suomeksi sanottuna appeni on lapsellinen, vielä tänäkin päivänä, ja oma napa on se tärkein, muista viis.

Olen huomannut, että lapsuuden rahapula ja monesta tavanomaisesta asiasta rahan takia paitsi jääminen on vaikuttanu mieheeni paljon.Mutta jos siitä jotain hyötyä on ollut niin ainakin mieheni pitää visusti huolen siitä, että hänen omat lapsensa eivät koe samaa.ostaa pojalleen kaiken sen, mitä itse olisi lapsena halunnut mutta jota hän ei saanut isänsä rahajuttujen takia.Ja huolehtii siitä, että hänen lapsillaan on aina vaatteet viimeisen päälle, ettei tarvitse kulkea ryysyissä kuten hän.Tässäkin asiassa voi mennä liiallisuuksiin tietysti, olen joskus joutunut toppuuttelemaan häntä joissakin asioissa.

 

[alkup]

Vanhemmat ovat myös ihmisiä. Ehkä äidilläsi oli jotain henkisiä ongelmia, joita ei sinulle kerrottu, jotta saisit normaalin lapsuuden? Lapsuuden, jossa ei tarviis omista vanhemmista olla huolissaan. Tämä on tietysti ihan arvaus..

Lasten kanssa ei ole aina niin helppoa. Elämä voi viedä suuntiin, joita ei ollut suunnitellut. Parasta mitä voimme tehdä on yrittää ymmärtää, kasvaa aikuisena, sopeutua ja rakastaa ympärillä olevia läheisiä heidän puuteistaan ja vioistaan huolimatta ja antaa anteeksi.

Miun neuvo on, että yritä päästä menneisyyden kanssa sopuun ja laita nokka kohti tulevaisuutta. Menneisyys on mitä on, mutta tulevaisuuteen me itse kukin pysytymme vaikuttamaan. Menneitä ei kannata jäädä märehtimään.

Hyviä neuvoja annoit! Toki tiedän että vanhempani ovat parhaansa yrittäneet eivätkä varmasti ole ajatelleet että minulle voisi jotain traumoja muutoista tai rahapulasta jäädä. Muistan vain kun isäni raivosi kun kerroin mitä graafinen laskin maksaisi ja tuli selväksi että siihen meillä ei olisi varaa. Eihän työttömyydelle mitään mahda, mutta toisaalta sinä aikana kun isäni oli työtön, hän kyllä käytti rahaa itseensä vaikka kuinka, äiti sanoi että hänen on annettava ostaa sitä ja tätä ettei hän "sekoa". Minun mahdollisesta "sekoamisestani" ei oltu huolissaan...

Joo, pitäisi tosiaan antaa menneiden olla, mutta aina se ei ole ihan helppoa. En halua millään tavalla pahoittaa vanhempieni mieltä joten heille olen antanut sen kuvan että kaikki on aina ollut ihan hyvin ja olen hyvin läheisissä väleissä vanhempieni kanssa. Itsekseni tätä vain välillä pohdin ja mietin millaisia ratkaisuja itse tekisin että turvaisin omille lapsilleni mahdollisimman hyvän lapsuuden.

Jos se menneisyys hirveästi mietityttää, niin munkin neuvo on, että kysy suoraan vanhemmiltasi. Kai se on osa kasvuprosessia tuo mietiskely. Itsekin olen noita ajatuksia käynyt läpi juuri, kun ekan lapsen sain. Oma lapsuus oli surullinen.

Nyt jälkikäteen ajateltuna en saanut ihan niitä vastauksia joita hain. Jouduin useasti pettymään vanhempiini, kun yritin löytää kysymyksiin vastauksia. Riitaakin meinasi tulla. Ja onneton olo oli useasti.

Sen jälkeen jotenkin tajusin, ettei kyse ole enää menneisyydestä. Pitää keskittyä tulevaan. Omat vanhemmat ovat rakkaita, vaikka eivät ole täydellisesti toimineetkaan. Haluan olla väleissä heidän kanssa, mutta omaan tulevaisuuteen voin vaikuttaa ja siitä yritän tehdä niin hyvän ja onnellisen kuin mahdollista ja myös niin, että koko nykyinen perheeni on onnellinen ihan kokonaisuutena.

Sinulla on viisaita ajatuksia. Niihän se on. En tiedä miksi itse tätä nyt näin paljon vatvon. Ehkä kirjoitin tänne vähän siksikin, että saisin keskustella asiasta jonkun kanssa kun en kenellekään ystävällenikään halua asiasta puhua enkä mustamaalata vanhempiani... Ovat siis minulle erittäin rakkaita ja läheisiä, ja jotenkin pelkään kauheasti pahoittavani heidän mielensä jos alan kysellä menneistä.

 

[alkup]

Ota sellainenkin asia huomioon, että sinä et tiedä kaikkea mitä on tapahtunut. Lapsi näkee asiat eri kannalta kuin aikuiset eikä vanhempasi ole välttämättä kertoneet kaikkia asioita sinulle.

Niinhän se on. No, mutta lapsen kannalta ajateltuna moinen tilanne ei ole ehkä paras mahdolinen. Haluaisin siksi omille lapsilleni asiat paremmin. Tosin eihän sitä voi tietää miten asiat menevät ja mitkä he taas sitten kokevat epäreiluksi.

 

[Huoh]

Jotenkin tuli mieleen, että olisko taustalla joku tragedia tai siis joku sellainen hankaluus, että oli helpompaa aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä? Siis töissä konflikteja tai väärinkäytöksiä (ei isälläsi, en sitä ajattele, mutta jos jotenkin lähellä)? Joku sukulaisiin liittyvä välirikko?

Sinänsä moni on elänyt vastaavanlaisen lapsuuden. Suomalaisten elintaso ei vielä 80-luvulla kovin kummoinen ollut nykyaikaan verrattuna. Meillä oli viisi lasta, isä sairauseläkkeellä ja äiti matalapalkkaduunissa. Minä sain kyllä kaikki koulukirjat ym. mutta esim. mistään valmennuskurssista en olisi uskaltanut haaveillakaan. En voinut harrastaa ratsastusta, vaikka kaveripiirissä se oli suosittua aikanaan. Vaatteisiin saatiin ihan oikeasti köyhille lapsiperheille tarkoitettua avustusta kunnalta...

Niin en kyllä tiedä vaikka taustalla olisikin jotain muutakin. Helsingissä he halusivat kuitenkin käydä aina lomillaan ja siellä se asuntokin siis on koko ajan ollut.

Joo sama juttu mullakin, olisin halunnut laskettelusukset jossain vaiheessa, tai edes kerran päästä kokeilemaan laskettelua. Samoin olisi ollut mukava päästä kielikurssille ylä-asteikäisenä mutten uskaltanut kumpaakaan edes kysyä. Ulkomailla pääsin käymään muutaman kerran lapsena, mutta isäni siis matkusteli yksin ulkomailla jopa useita kertoja vuodessa. Me ei kai saatu mitään muita tukia, mutta muistan että sain lukiossa opintotukea, jota ei juuri kukaan saanut, koska perheemme tulot olivat niin pienet. En kehdannut kertoa kenellekään että sain opintotukea, koska jotenkin häpesin köyhyyttämme.

Siis hyvänen aika, tämä viimeistään paljasti että aika lapsi olet itsekin vielä. Tuollaista se on, kasvu aikuiseksi. Pikku hiljaa opettelet elämää.

Mikä susta noin materialistin teki? Ei rahalla rakkautta ja onnea lapsille anneta.

Mä en saanut ikinä harrastaa mitään, lempattiin kotoa kun olin 16v. siinä jäi lukio kesken, kun ei ollut varaa ostaa kirjoja, hädissäni asuntoa etsin itselleni.
Mut en mä rahasta kyllä katkera vanhemmilleni ole.

Ja nyt omat lapset elää ylätkylläisyydessä; on ulkomaanmatkoja, mökkiä, venettä ja vaikka mitä, mutta hetkeäkään en ole ajatellut, että niillä olis mitään merkitystä. Merkitystä on sillä, että meillä on rakkautta, läsnäoloa ja huolenpitoa.

 

[Riikka]

Minusta on hienoa, että ajattelet oman ja perheesi tulevaisuuden eri tavoin kuin lapsuuden perheessäsi oli. Minulla on sama periaate, että samoja asioita ei tarvitse toistaa jos ne eivät olleet lapsena tai teininä omalla kohdallani hyvä asia.

 

[alkup]

Voi luoja. Mua rasitti jo lukea toi sun tekstisi. Miten joku voi olla noin katkera vanhemmilleen RAHAN vuoksi?

Niin, en nyt oikeastaan ole katkera, rakastan vanhempiani hyvin paljon, ja he ovat minulle läheisiä ja tärkeitä. Yritän vain mietiskellä asioita. Kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan myös muutoista, yksinäisyydestä ja siitäkin, ettei minulla ole sisaruksia (toki tämä ei välttämättä johdu vanhemmistani tietenkään, ei lapsia tehdä vaan saadaan!).

Mutta siitä huolimatta tuo rahatilanteemme vaikutti minuun hyvin paljon kotona asuessani, ja mietin vain miten voisin itse tehdä asiat toisin. a

 

[Vieras]

Joo sama juttu mullakin, olisin halunnut laskettelusukset jossain vaiheessa, tai edes kerran päästä kokeilemaan laskettelua. Samoin olisi ollut mukava päästä kielikurssille ylä-asteikäisenä mutten uskaltanut kumpaakaan edes kysyä. Ulkomailla pääsin käymään muutaman kerran lapsena, mutta isäni siis matkusteli yksin ulkomailla jopa useita kertoja vuodessa.

Luuletko sä nyt vielä aikuisenakin, että kaikilla muilla on ollut varaa lasketteluun, kielikursseihin, ulkomaanmatkoihin? Mä en päässyt kuin niihin harrastuksiin, jotka oli ilmaisia (onneksi seurakunnalla oli sellaisiakin). Ulkomailla kävin lapsena tasan kerran lomalla eikä meillä olisi ollut ikinä varaa mihinkään kielikurssiin. Mulla oli yh-äiti joka ensin opiskeli ja jäi sitten laman aikaan työttömäksi. Mä en kehtaa edes ajatella lapsuuttani sillä silmällä, että mitä kaikkea jäin ilman! Mulla oli hyvä koti, ihana ja auttava äiti ja kaikki muu kohdallaan. Voisin mäkin vatvoa, että miksi äitini ei lähtenyt opiskelemaan jotain toista alaa aikoinaan, mutta mitä sellainen hyödyttää?

 

[Ohis]

Voi luoja. Mua rasitti jo lukea toi sun tekstisi. Miten joku voi olla noin katkera vanhemmilleen RAHAN vuoksi?

Niin, en nyt oikeastaan ole katkera, rakastan vanhempiani hyvin paljon, ja he ovat minulle läheisiä ja tärkeitä. Yritän vain mietiskellä asioita. Kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan myös muutoista, yksinäisyydestä ja siitäkin, ettei minulla ole sisaruksia (toki tämä ei välttämättä johdu vanhemmistani tietenkään, ei lapsia tehdä vaan saadaan!).

Mutta siitä huolimatta tuo rahatilanteemme vaikutti minuun hyvin paljon kotona asuessani, ja mietin vain miten voisin itse tehdä asiat toisin. a

Mä miettisin mieluummin miten olla läsnäoleva ja hyvä vanhempi. Raha on vain rahaa.