Vanhempien "outojen" päätösten vaikutus lapsen elämään

[Mä]

Ota sellainenkin asia huomioon, että sinä et tiedä kaikkea mitä on tapahtunut. Lapsi näkee asiat eri kannalta kuin aikuiset eikä vanhempasi ole välttämättä kertoneet kaikkia asioita sinulle.

Niinhän se on. No, mutta lapsen kannalta ajateltuna moinen tilanne ei ole ehkä paras mahdolinen. Haluaisin siksi omille lapsilleni asiat paremmin. Tosin eihän sitä voi tietää miten asiat menevät ja mitkä he taas sitten kokevat epäreiluksi.

Aina ei voi ajatella vain lapsen etua. Joskus pitää miettiä myös niiden muiden perheenjäsenten ja koko perheen etua. Ja voi olla, että sinä hukutat lapsesi lahjoihin ja ulkomaanmatkoihin ja hän jää kaipaamaan äitiä, joka olisi kotona odottamassa koulun jälkeen...

 

[vieras]

Minä kaipasin ja kaipaan selvää ja mukavaa äitiä.

 

[alkup]

Jotenkin tuli mieleen, että olisko taustalla joku tragedia tai siis joku sellainen hankaluus, että oli helpompaa aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä? Siis töissä konflikteja tai väärinkäytöksiä (ei isälläsi, en sitä ajattele, mutta jos jotenkin lähellä)? Joku sukulaisiin liittyvä välirikko?

Sinänsä moni on elänyt vastaavanlaisen lapsuuden. Suomalaisten elintaso ei vielä 80-luvulla kovin kummoinen ollut nykyaikaan verrattuna. Meillä oli viisi lasta, isä sairauseläkkeellä ja äiti matalapalkkaduunissa. Minä sain kyllä kaikki koulukirjat ym. mutta esim. mistään valmennuskurssista en olisi uskaltanut haaveillakaan. En voinut harrastaa ratsastusta, vaikka kaveripiirissä se oli suosittua aikanaan. Vaatteisiin saatiin ihan oikeasti köyhille lapsiperheille tarkoitettua avustusta kunnalta...

Niin en kyllä tiedä vaikka taustalla olisikin jotain muutakin. Helsingissä he halusivat kuitenkin käydä aina lomillaan ja siellä se asuntokin siis on koko ajan ollut.

Joo sama juttu mullakin, olisin halunnut laskettelusukset jossain vaiheessa, tai edes kerran päästä kokeilemaan laskettelua. Samoin olisi ollut mukava päästä kielikurssille ylä-asteikäisenä mutten uskaltanut kumpaakaan edes kysyä. Ulkomailla pääsin käymään muutaman kerran lapsena, mutta isäni siis matkusteli yksin ulkomailla jopa useita kertoja vuodessa. Me ei kai saatu mitään muita tukia, mutta muistan että sain lukiossa opintotukea, jota ei juuri kukaan saanut, koska perheemme tulot olivat niin pienet. En kehdannut kertoa kenellekään että sain opintotukea, koska jotenkin häpesin köyhyyttämme.

Siis hyvänen aika, tämä viimeistään paljasti että aika lapsi olet itsekin vielä. Tuollaista se on, kasvu aikuiseksi. Pikku hiljaa opettelet elämää.

Mikä susta noin materialistin teki? Ei rahalla rakkautta ja onnea lapsille anneta.

Mä en saanut ikinä harrastaa mitään, lempattiin kotoa kun olin 16v. siinä jäi lukio kesken, kun ei ollut varaa ostaa kirjoja, hädissäni asuntoa etsin itselleni.
Mut en mä rahasta kyllä katkera vanhemmilleni ole.

Ja nyt omat lapset elää ylätkylläisyydessä; on ulkomaanmatkoja, mökkiä, venettä ja vaikka mitä, mutta hetkeäkään en ole ajatellut, että niillä olis mitään merkitystä. Merkitystä on sillä, että meillä on rakkautta, läsnäoloa ja huolenpitoa.

Totta, paljon tärkeämpää kuin raha ja tavarat on rakkaus ja turvallinen ja välittävä perhe! Minulla sellainen onneksi nyt on sekä vanhempieni että mieheni taholta, mutta sinä aikana kun asuin kotona, ja isäni oli työtön, ei meillä sellaista ollut. Äiti ja isä saattoivat esim. vain itkeä tai tiuskia tai olla puhumatta enkä saanut yhtään tukea koulunkäyntiini, ongelmiini tai esim. ammatinvallintaan, sellaisiin kysymyksiin joita lukioikäinen normaalisti miettii. En voinut koskaan tuoda kavereita kotiin, poikaystävä ei voinut soittaa mulle kotiin jne. (silloin ei ollut kännyköitä). Onnellinen minusta tuli vasta kun muutin pois kotoa ja isäni sai työpaikan ja äitini ja isäni alkoivat taas elää normaalia elämää, niin kuin minäkin.

Eikä nuo laskettelusukset tai kielikurssit oikeasti mitään tärkeitä edes olleet. Sanoinpahan vain esimerkkinä, kun tuntuu että melkein kaikilla on sellaiseen ollut mahdollisuus. Oikeasti tärkeitä olisivat olleet graaf. laskin ja valmennuskurssi. Tietenkin tärkeintä on rakastava ympäristö, mutta joitakin materialistisiakin asioita oikeasti tarvitaan elämässä. Ei siitä mihinkään pääse.

 

[Chala]

Itsellä on hyvin erilainen tausta kuin sulla ap, mutta olen silti miettinyt omien lasten kannalta paljon noita samoja asioita. Me suunniteltiin miehen kanssa joskus että muutettaisiin jonnekin kauemmas mukavamman elämän perässä, silloin ei ollut vielä mitään tietoa lapsista. Kun esikkoa aloin odottaa, muutti elämä tietty kertaheitolla suuntaa suunnitelmien perusteella. Muutto tuli ajankohtaiseksi lapsen kannalta hankalan paikan takia ja päätettiin että jäädän sukulaisten lähelle, koska koko perheelle on tärkeää että tukiverkko on lähellä ja halutaan että lapsi saa tuntea läheisesti kaikki sukulaisensa (eli ettei pitkä välimatka ainakaan ole esteenä ).

Myös raha-asioita on pitänyt miettiä erilailla uudestaan lasten kannalta ja kovasti yritetään tehdä päätökset ja suunnitelmat sen mukaan, miten ne lapsiin vaikuttaa. Ollaan vähän "välivaiheen" asunnossa ja elämäntilanteessa tällä hetkellä, mutta meilläkin on vakaana tarkoituksena, että pysyvä okt on siinä vaiheessa kun esikko menee eskariin, koska sen jälkeen ei haluta vaihtaa aluetta ettei joudu koulua vaihtamaan tai kulkemaan mitään tosi pitkää koulumatkaa.

Tää lapset ensin -ajattelu on tullut meillä ihan luonnostaan, joten vaikka ymmärrän että tilanteet on erilaisia, en ihan kaikkia vanhempien päätöksiä ymmärrä kun ne tuntuvat joskus niin kovin itsekkäiltä.

 

[Vieras]

Ehkä tämä uusi lama opettaa taas ihmisiä muistamaan mitkä asiat on itsestäänselviä ja mitä eivät.

 

[Vieras]

Jotenkin tuli mieleen, että olisko taustalla joku tragedia tai siis joku sellainen hankaluus, että oli helpompaa aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä? Siis töissä konflikteja tai väärinkäytöksiä (ei isälläsi, en sitä ajattele, mutta jos jotenkin lähellä)? Joku sukulaisiin liittyvä välirikko?

Sinänsä moni on elänyt vastaavanlaisen lapsuuden. Suomalaisten elintaso ei vielä 80-luvulla kovin kummoinen ollut nykyaikaan verrattuna. Meillä oli viisi lasta, isä sairauseläkkeellä ja äiti matalapalkkaduunissa. Minä sain kyllä kaikki koulukirjat ym. mutta esim. mistään valmennuskurssista en olisi uskaltanut haaveillakaan. En voinut harrastaa ratsastusta, vaikka kaveripiirissä se oli suosittua aikanaan. Vaatteisiin saatiin ihan oikeasti köyhille lapsiperheille tarkoitettua avustusta kunnalta...

Niin en kyllä tiedä vaikka taustalla olisikin jotain muutakin. Helsingissä he halusivat kuitenkin käydä aina lomillaan ja siellä se asuntokin siis on koko ajan ollut.

Joo sama juttu mullakin, olisin halunnut laskettelusukset jossain vaiheessa, tai edes kerran päästä kokeilemaan laskettelua. Samoin olisi ollut mukava päästä kielikurssille ylä-asteikäisenä mutten uskaltanut kumpaakaan edes kysyä. Ulkomailla pääsin käymään muutaman kerran lapsena, mutta isäni siis matkusteli yksin ulkomailla jopa useita kertoja vuodessa. Me ei kai saatu mitään muita tukia, mutta muistan että sain lukiossa opintotukea, jota ei juuri kukaan saanut, koska perheemme tulot olivat niin pienet. En kehdannut kertoa kenellekään että sain opintotukea, koska jotenkin häpesin köyhyyttämme.

Siis hyvänen aika, tämä viimeistään paljasti että aika lapsi olet itsekin vielä. Tuollaista se on, kasvu aikuiseksi. Pikku hiljaa opettelet elämää.

Mikä susta noin materialistin teki? Ei rahalla rakkautta ja onnea lapsille anneta.

Mä en saanut ikinä harrastaa mitään, lempattiin kotoa kun olin 16v. siinä jäi lukio kesken, kun ei ollut varaa ostaa kirjoja, hädissäni asuntoa etsin itselleni.
Mut en mä rahasta kyllä katkera vanhemmilleni ole.

Ja nyt omat lapset elää ylätkylläisyydessä; on ulkomaanmatkoja, mökkiä, venettä ja vaikka mitä, mutta hetkeäkään en ole ajatellut, että niillä olis mitään merkitystä. Merkitystä on sillä, että meillä on rakkautta, läsnäoloa ja huolenpitoa.

Totta, paljon tärkeämpää kuin raha ja tavarat on rakkaus ja turvallinen ja välittävä perhe! Minulla sellainen onneksi nyt on sekä vanhempieni että mieheni taholta, mutta sinä aikana kun asuin kotona, ja isäni oli työtön, ei meillä sellaista ollut. Äiti ja isä saattoivat esim. vain itkeä tai tiuskia tai olla puhumatta enkä saanut yhtään tukea koulunkäyntiini, ongelmiini tai esim. ammatinvallintaan, sellaisiin kysymyksiin joita lukioikäinen normaalisti miettii. En voinut koskaan tuoda kavereita kotiin, poikaystävä ei voinut soittaa mulle kotiin jne. (silloin ei ollut kännyköitä). Onnellinen minusta tuli vasta kun muutin pois kotoa ja isäni sai työpaikan ja äitini ja isäni alkoivat taas elää normaalia elämää, niin kuin minäkin.

Eikä nuo laskettelusukset tai kielikurssit oikeasti mitään tärkeitä edes olleet. Sanoinpahan vain esimerkkinä, kun tuntuu että melkein kaikilla on sellaiseen ollut mahdollisuus. Oikeasti tärkeitä olisivat olleet graaf. laskin ja valmennuskurssi. Tietenkin tärkeintä on rakastava ympäristö, mutta joitakin materialistisiakin asioita oikeasti tarvitaan elämässä. Ei siitä mihinkään pääse.

Uskotteletko itsellesi, että se graafinen laskin tai valmennuskurssi olisivat muuttaneet elämäsi?

 

[vieras]

Joo sama juttu mullakin, olisin halunnut laskettelusukset jossain vaiheessa, tai edes kerran päästä kokeilemaan laskettelua. Samoin olisi ollut mukava päästä kielikurssille ylä-asteikäisenä mutten uskaltanut kumpaakaan edes kysyä. Ulkomailla pääsin käymään muutaman kerran lapsena, mutta isäni siis matkusteli yksin ulkomailla jopa useita kertoja vuodessa.

Luuletko sä nyt vielä aikuisenakin, että kaikilla muilla on ollut varaa lasketteluun, kielikursseihin, ulkomaanmatkoihin? Mä en päässyt kuin niihin harrastuksiin, jotka oli ilmaisia (onneksi seurakunnalla oli sellaisiakin). Ulkomailla kävin lapsena tasan kerran lomalla eikä meillä olisi ollut ikinä varaa mihinkään kielikurssiin. Mulla oli yh-äiti joka ensin opiskeli ja jäi sitten laman aikaan työttömäksi. Mä en kehtaa edes ajatella lapsuuttani sillä silmällä, että mitä kaikkea jäin ilman! Mulla oli hyvä koti, ihana ja auttava äiti ja kaikki muu kohdallaan. Voisin mäkin vatvoa, että miksi äitini ei lähtenyt opiskelemaan jotain toista alaa aikoinaan, mutta mitä sellainen hyödyttää?

Kuulepa.

Mistäs sinä tiedät minkälainen tilanne ap:llä on niin kuin kokonaisuutena? Ei nyt välttämättä ole kyse edes siitä rahasta, mutta ne nyt ekana tulee mieleen lapsuuden epäkohdista. Kyse voi olla vaikka isän narsistisuudesta, kyse voi olal äidin henkisen tilan epävakaisuudesta.. Nämä nyt vain ihan heitoksi...

Ap yrittää löytää vastauksia asioihin, jotka vaivaa. Puntaroi omaa elämän epäkohtia ja niiden vaikutuksia omaan nykyisyyteen, omaan itsetuntoon jne. Eihän ap itsekään tiedä mikä mättää ja yrittää oottaa siitä selvän.

Niin sinä arvon kirjoitaja muutaman lauseen jälkeen tiedät, että ap on se jossa on vikaa... Hyvänen aika. Jarruta vähän ja anna toisen pohdiskella ja selvitellä ajatuksiaan ja kasvaa ihmisenä.

 

[joku]

Onko kenelläkään vastaavaa taustaa itsellä? Mitä olette ajaltelleet, millaisia asioita haluaisitte omille lapsillenne tai mistä itse luovutte lasten takia? itsellä sellainen filis että vanhenpani eivät varsinaisesti ole kauheasti ajatelleet mikä on lapselle parasta... Tietysti kotiäitiys pienenä on lapselle yleensä hyväksi, mutta onko 10-v kotiäitiys yhden lapsen äitinä sitä? Varsinkin jos perheen rahatillanne on todellla surkea.

No itse olen kyllä viime aikoina pohtinut näitä asioita kovin. Ehkä siksi että lapsia 2. 5v ja 3v. Olin vähän aikaa töissä, ja jäin nyt työttömäksi ja siitähän nämä ajatukset taas lähtikin että kärsiikö lapset nyt kun eivät ole päiväkodissa ym.

Mutta minulla siis ei ole kokemusta tuollaisesta. Oma äitini oli kotona melkein 30v. Sisaruksia meitä oli 6. Joista yksi kehitysvammainen ja äitini oli omaishoitaja. Asuimme maalla. Se oli hyvä asia josta olen tyytyväinen. Muuten olen ollut jo pidemmän aikaa sitä mieltä että vanhemmillani oli liikaa lapsia, liikaa töitä, liian vähän rahaa. Jotkut ihmiset varmasti tuota olisi jaksaneet, mutta he ei. Ja kai se jotain jälkiä jättänyt jos ei minuun vanhimpana lapsena, mutta nuorempiin. Me ollaan miehen kanssa senverta mukavuudenhaluisia, että asunto, lasten lukumäärä yms. senmukaan mitä jaksetaan.

 

[ap]

Joo sama juttu mullakin, olisin halunnut laskettelusukset jossain vaiheessa, tai edes kerran päästä kokeilemaan laskettelua. Samoin olisi ollut mukava päästä kielikurssille ylä-asteikäisenä mutten uskaltanut kumpaakaan edes kysyä. Ulkomailla pääsin käymään muutaman kerran lapsena, mutta isäni siis matkusteli yksin ulkomailla jopa useita kertoja vuodessa.

Luuletko sä nyt vielä aikuisenakin, että kaikilla muilla on ollut varaa lasketteluun, kielikursseihin, ulkomaanmatkoihin? Mä en päässyt kuin niihin harrastuksiin, jotka oli ilmaisia (onneksi seurakunnalla oli sellaisiakin). Ulkomailla kävin lapsena tasan kerran lomalla eikä meillä olisi ollut ikinä varaa mihinkään kielikurssiin. Mulla oli yh-äiti joka ensin opiskeli ja jäi sitten laman aikaan työttömäksi. Mä en kehtaa edes ajatella lapsuuttani sillä silmällä, että mitä kaikkea jäin ilman! Mulla oli hyvä koti, ihana ja auttava äiti ja kaikki muu kohdallaan. Voisin mäkin vatvoa, että miksi äitini ei lähtenyt opiskelemaan jotain toista alaa aikoinaan, mutta mitä sellainen hyödyttää?

En luule. Mutta yleensä kaikilla keskiluokkaisilla perheillä on. Vanhempani kutienkin ovat koulutkseltaan OTK ja DI. Heillä siis koko ajan hyvällä alueella Helsingissä asunto kakkosasuntona (ei siis todellakaan mikään ihan halpa kakkosasunto) ja isäni matkusteli ja osteli kaikenlaista koko sen ajan kun oli työttömänä. Hän ei myöskään suostunut hakemaan mitään "hanttihommia" kuulemmma ainoastaan oman alan työt kävivät, vaikka perheemme ei saanut rahaa enää ansiosidonnaisen päätyttyä mistään. Työttömyyttä kesti lähes 10 vuotta yhteensä.

Samoin äitini olisi voinut mennä töihin muttei vain mennyt, hän ei ole koskaan ollut kuin osa-aikaisena töissä ja työvuosia hänelle ei ole kertynyt kovin montaa, koska kuulemma nytkin viihtyy niin paremmin kotona ja harrastuksissaan kuin työssä.

 

[vieras]

Ei se raha onnelliseksi tee, mutta sen puute tekee yleensä onnettomaksi.

 

[Mä]

Joo sama juttu mullakin, olisin halunnut laskettelusukset jossain vaiheessa, tai edes kerran päästä kokeilemaan laskettelua. Samoin olisi ollut mukava päästä kielikurssille ylä-asteikäisenä mutten uskaltanut kumpaakaan edes kysyä. Ulkomailla pääsin käymään muutaman kerran lapsena, mutta isäni siis matkusteli yksin ulkomailla jopa useita kertoja vuodessa.

Luuletko sä nyt vielä aikuisenakin, että kaikilla muilla on ollut varaa lasketteluun, kielikursseihin, ulkomaanmatkoihin? Mä en päässyt kuin niihin harrastuksiin, jotka oli ilmaisia (onneksi seurakunnalla oli sellaisiakin). Ulkomailla kävin lapsena tasan kerran lomalla eikä meillä olisi ollut ikinä varaa mihinkään kielikurssiin. Mulla oli yh-äiti joka ensin opiskeli ja jäi sitten laman aikaan työttömäksi. Mä en kehtaa edes ajatella lapsuuttani sillä silmällä, että mitä kaikkea jäin ilman! Mulla oli hyvä koti, ihana ja auttava äiti ja kaikki muu kohdallaan. Voisin mäkin vatvoa, että miksi äitini ei lähtenyt opiskelemaan jotain toista alaa aikoinaan, mutta mitä sellainen hyödyttää?

En luule. Mutta yleensä kaikilla keskiluokkaisilla perheillä on. Vanhempani kutienkin ovat koulutkseltaan OTK ja DI. Heillä siis koko ajan hyvällä alueella Helsingissä asunto kakkosasuntona (ei siis todellakaan mikään ihan halpa kakkosasunto) ja isäni matkusteli ja osteli kaikenlaista koko sen ajan kun oli työttömänä. Hän ei myöskään suostunut hakemaan mitään "hanttihommia" kuulemmma ainoastaan oman alan työt kävivät, vaikka perheemme ei saanut rahaa enää ansiosidonnaisen päätyttyä mistään. Työttömyyttä kesti lähes 10 vuotta yhteensä.

Samoin äitini olisi voinut mennä töihin muttei vain mennyt, hän ei ole koskaan ollut kuin osa-aikaisena töissä ja työvuosia hänelle ei ole kertynyt kovin montaa, koska kuulemma nytkin viihtyy niin paremmin kotona ja harrastuksissaan kuin työssä.

No siinähän niitä vastauksia jo tuli. Mä en käsitä miksi annat menneiden asioiden kiusata sua noin paljon. Heillä on ollut varmasti syynsä toimia niinkuin toimivat. Jos et halua kysyä heiltä syytä, niin anna asian olla. Et voi kuitenkaan enää tapahtunutta muuttaa...

 

[ap]

Tuntui, että suvunkin kesken mua sääliteltiin, äitini ja isäni sisarukset ottivat mut joskus mukaan heidän kesämökeilleen ja ostivat mulle vaatteita, jopa uudet lenkkarit sain lahjaksi sukulaiselta, kun harrastin aika paljon juoksemista lukioikäisenä.

Joku kysyi olisiko graaf. laskin tai oikiksen valmennuskurssi muuttanut elämäni. No, laskin tuskin, mutta voisi olla mulla toinen ammatti jos olisin päässyt oikikseen. Ihan tyytyväinen olen nykyiseenkin, mutta onhan se aika iso asia silti.

Raha ei ollut ainoa asia jota kaipasin lapsena ja nuorena, vaan kaipasin vakaata kotia ja keskustelua vanhempien kanssa. Lukioaikanani siis en saanut minkäänlaista tukea kotoa esim. ammatinvalintaan liittyvissä asioissa, isäni vain sanoi että koulutuksella ei ole mitään väliä, työttömäksi sitä kuitenkin jää, ja aivan turha sitten yil nelikymmpisenä on enää etsiä uutta työtä. Hyvin pessimistisen kuvan elämästä siis sain heiltä siihen aikaan, ja olinkin aika ahdistunut tulevaisuudestani. Onneksi asiat kuitenkin ovat oikeasti menneet paremmin kuin uskalsin toivoakaan.

 

[alkup]

Joo sama juttu mullakin, olisin halunnut laskettelusukset jossain vaiheessa, tai edes kerran päästä kokeilemaan laskettelua. Samoin olisi ollut mukava päästä kielikurssille ylä-asteikäisenä mutten uskaltanut kumpaakaan edes kysyä. Ulkomailla pääsin käymään muutaman kerran lapsena, mutta isäni siis matkusteli yksin ulkomailla jopa useita kertoja vuodessa.

Luuletko sä nyt vielä aikuisenakin, että kaikilla muilla on ollut varaa lasketteluun, kielikursseihin, ulkomaanmatkoihin? Mä en päässyt kuin niihin harrastuksiin, jotka oli ilmaisia (onneksi seurakunnalla oli sellaisiakin). Ulkomailla kävin lapsena tasan kerran lomalla eikä meillä olisi ollut ikinä varaa mihinkään kielikurssiin. Mulla oli yh-äiti joka ensin opiskeli ja jäi sitten laman aikaan työttömäksi. Mä en kehtaa edes ajatella lapsuuttani sillä silmällä, että mitä kaikkea jäin ilman! Mulla oli hyvä koti, ihana ja auttava äiti ja kaikki muu kohdallaan. Voisin mäkin vatvoa, että miksi äitini ei lähtenyt opiskelemaan jotain toista alaa aikoinaan, mutta mitä sellainen hyödyttää?

En luule. Mutta yleensä kaikilla keskiluokkaisilla perheillä on. Vanhempani kutienkin ovat koulutkseltaan OTK ja DI. Heillä siis koko ajan hyvällä alueella Helsingissä asunto kakkosasuntona (ei siis todellakaan mikään ihan halpa kakkosasunto) ja isäni matkusteli ja osteli kaikenlaista koko sen ajan kun oli työttömänä. Hän ei myöskään suostunut hakemaan mitään "hanttihommia" kuulemmma ainoastaan oman alan työt kävivät, vaikka perheemme ei saanut rahaa enää ansiosidonnaisen päätyttyä mistään. Työttömyyttä kesti lähes 10 vuotta yhteensä.

Samoin äitini olisi voinut mennä töihin muttei vain mennyt, hän ei ole koskaan ollut kuin osa-aikaisena töissä ja työvuosia hänelle ei ole kertynyt kovin montaa, koska kuulemma nytkin viihtyy niin paremmin kotona ja harrastuksissaan kuin työssä.

No siinähän niitä vastauksia jo tuli. Mä en käsitä miksi annat menneiden asioiden kiusata sua noin paljon. Heillä on ollut varmasti syynsä toimia niinkuin toimivat. Jos et halua kysyä heiltä syytä, niin anna asian olla. Et voi kuitenkaan enää tapahtunutta muuttaa...

Niin, hölmöähän se on vatvoa menneitä, katkeraksihan siinä vain tulee jos joka asiaa alkaa liikaa pohtia. Tiedän kyllä sen, ja siltikin välillä itsekseni mietiskelen näitä asioita. OIkeastaan haluisin vain jotain selvyyttä ajatuksiini että voisin sitten omille lapsilleni saada asiat mahdollisimman hyviksi. Tämä äitiys ja odotus on oman lapsuuden ja nuoruuden nostanut ajatuksiin.

 

[4n äiti]

lukemani perusteella vaikuttaa siltä, että välttämättä et ollut toivottu lapsi ja/tai vanhempiesi arvomaailmassa eivät ole ne perhearvot, joita sinä mietit. kun hyväksyy menneen, on mukavampaa elää.

 

[Vieras]

Joku kysyi olisiko graaf. laskin tai oikiksen valmennuskurssi muuttanut elämäni. No, laskin tuskin, mutta voisi olla mulla toinen ammatti jos olisin päässyt oikikseen. Ihan tyytyväinen olen nykyiseenkin, mutta onhan se aika iso asia silti.

Anteeksi nyt vain, mutta oikikseen päästäkseen ei tarvitse käydä valmennuskurssia...

 

[tipitii]

Joku kysyi olisiko graaf. laskin tai oikiksen valmennuskurssi muuttanut elämäni. No, laskin tuskin, mutta voisi olla mulla toinen ammatti jos olisin päässyt oikikseen. Ihan tyytyväinen olen nykyiseenkin, mutta onhan se aika iso asia silti.

Anteeksi nyt vain, mutta oikikseen päästäkseen ei tarvitse käydä valmennuskurssia...

Kuka on päässyt ilman?

 

[vieras]

Jos äitisi ei olisi ollut kotona 10v, olisit valittanut sitäkin. Sanoit attä haluat olla ensimmäisen lapsen kanssa kotona 3v, toisen myös, se on jo 6v. Jos työtilanteesi muuttuu sinusta johtumattomista syistä ja joudutkin olemaan kotona niin 10 voi tulla täyteen sinullakin.

 

[alkup]

Jos äitisi ei olisi ollut kotona 10v, olisit valittanut sitäkin. Sanoit attä haluat olla ensimmäisen lapsen kanssa kotona 3v, toisen myös, se on jo 6v. Jos työtilanteesi muuttuu sinusta johtumattomista syistä ja joudutkin olemaan kotona niin 10 voi tulla täyteen sinullakin.

Niin, useamman lapsen kanssa aika on luonnollisesti pitempi. En kuitenkaan varsinaisesti haluaisi olla yhden lapsen kanssa kotona kymmentä vuotta. Äidillä kyse siis siitä, että hän halusi olla mieluummin kotona kuin töissä.

Äitini ja isäni itse tuntuvat myös kärsivän siitä, ettei heillä ole "rahaa" sillä lailla kuin muilla suvussa. Puhuvat aina "rikkaista ihmisistä" ja miten väärin on, että heillä itsellä ei ole rahaa. Äitini harmitteli sitä etteivät he voineet ostaa minulle opiskelija-asuntoa jne. En todellakaan itse sellaista olisi edes halunnut ja sen sanoinkin että en tosiaan tarvitse, asun mieluummin solussa kuin yksiössä.

Vanhempani siis itse harmittelevat rahan vähyyttä enemmän kuin minä. Mielestäni kyse on heidän kohdallaan ainakin osittain omista valinnoista.

 

[alkup]

Jos äitisi ei olisi ollut kotona 10v, olisit valittanut sitäkin. Sanoit attä haluat olla ensimmäisen lapsen kanssa kotona 3v, toisen myös, se on jo 6v. Jos työtilanteesi muuttuu sinusta johtumattomista syistä ja joudutkin olemaan kotona niin 10 voi tulla täyteen sinullakin.

Niin, useamman lapsen kanssa aika on luonnollisesti pitempi. En kuitenkaan varsinaisesti haluaisi olla yhden lapsen kanssa kotona kymmentä vuotta. Äidillä kyse siis siitä, että hän halusi olla mieluummin kotona kuin töissä.

Äitini ja isäni itse tuntuvat myös kärsivän siitä, ettei heillä ole "rahaa" sillä lailla kuin muilla suvussa. Puhuvat aina "rikkaista ihmisistä" ja miten väärin on, että heillä itsellä ei ole rahaa. Äitini harmitteli sitä etteivät he voineet ostaa minulle opiskelija-asuntoa jne. En todellakaan itse sellaista olisi edes halunnut ja sen sanoinkin että en tosiaan tarvitse, asun mieluummin solussa kuin yksiössä.

Vanhempani siis itse harmittelevat rahan vähyyttä enemmän kuin minä. Mielestäni kyse on heidän kohdallaan ainakin osittain omista valinnoista.

 

[Inka]

Mina olen miettinyt samantapaisia asioita, mutta tilanne oli toinen. Meilla ei myoskaan ollut lapsena ja teinina varaa oikeastaan mihinkaan (tai oli pienena, mutta avioeron kun olin 10-v. jalkeen ei), mutta se johtui siita, etta aitini ajatteli minulle olevan parasta kun emme muuttaisi pois tutulta alueelta tai edes tutusta asunnosta. Aitini (arkkitehti) oli 10 vuotta tyottomana, mutta kieltaytyi tyotarjouksista muualla Suomessa ja yhdesta Saksassa. Mina olisin innoissani lahtenyt jonnekin muualle vaihteeksi, mutta ei minua kunneltu. Vahintaan olisi kannattanut muuttaa halvempaan asuntoon, ja kylla siita puhuttiinkin, mutta ikina ei sitten kuitenkaan muutettu vaan maksettiin ihan alytonta yhtiovastiketta liian isosta lukaalista.

Oman lapseni kohdalla aijon yrittaa katsoa tilanteita myos koko perheen kannalta.

 

[Ohis]

Joku kysyi olisiko graaf. laskin tai oikiksen valmennuskurssi muuttanut elämäni. No, laskin tuskin, mutta voisi olla mulla toinen ammatti jos olisin päässyt oikikseen. Ihan tyytyväinen olen nykyiseenkin, mutta onhan se aika iso asia silti.

Anteeksi nyt vain, mutta oikikseen päästäkseen ei tarvitse käydä valmennuskurssia...

Kuka on päässyt ilman?

Luuletko tosissasi, että sinne ei pääse ilman valmennuskurssia?

 

[sdkfj]

lukemani perusteella vaikuttaa siltä, että välttämättä et ollut toivottu lapsi ja/tai vanhempiesi arvomaailmassa eivät ole ne perhearvot, joita sinä mietit. kun hyväksyy menneen, on mukavampaa elää.

Niin tai vanhemmilla oli eri rahat.

Tiedän yhden perheen, jossa äippä joutuu maksamaan kaikesta puolet, vaikka miehellä on 10 x suuremmat tulot. Ja miehen mielestä hänen ei tarvitse maksaa juur mitään vauvasta, koska hän ei sitä edes oikeastaan halunnut. Joten tää äippä maksaa melkein kaikki vauvan tavarat eikä äippärahoista nyt paljoa ostella... Tämän perheen mies just käyttää rahat itseensä ja ulkomaanmatkoihin, kun äidin itsetunto on huono ja voin kuvitella, että on 10 vuotta kotona ja martyyroi...

 

[toinen vieras]

Joo sama juttu mullakin, olisin halunnut laskettelusukset jossain vaiheessa, tai edes kerran päästä kokeilemaan laskettelua. Samoin olisi ollut mukava päästä kielikurssille ylä-asteikäisenä mutten uskaltanut kumpaakaan edes kysyä. Ulkomailla pääsin käymään muutaman kerran lapsena, mutta isäni siis matkusteli yksin ulkomailla jopa useita kertoja vuodessa.

Luuletko sä nyt vielä aikuisenakin, että kaikilla muilla on ollut varaa lasketteluun, kielikursseihin, ulkomaanmatkoihin? Mä en päässyt kuin niihin harrastuksiin, jotka oli ilmaisia (onneksi seurakunnalla oli sellaisiakin). Ulkomailla kävin lapsena tasan kerran lomalla eikä meillä olisi ollut ikinä varaa mihinkään kielikurssiin. Mulla oli yh-äiti joka ensin opiskeli ja jäi sitten laman aikaan työttömäksi. Mä en kehtaa edes ajatella lapsuuttani sillä silmällä, että mitä kaikkea jäin ilman! Mulla oli hyvä koti, ihana ja auttava äiti ja kaikki muu kohdallaan. Voisin mäkin vatvoa, että miksi äitini ei lähtenyt opiskelemaan jotain toista alaa aikoinaan, mutta mitä sellainen hyödyttää?

Kuulepa.

Mistäs sinä tiedät minkälainen tilanne ap:llä on niin kuin kokonaisuutena? Ei nyt välttämättä ole kyse edes siitä rahasta, mutta ne nyt ekana tulee mieleen lapsuuden epäkohdista. Kyse voi olla vaikka isän narsistisuudesta, kyse voi olal äidin henkisen tilan epävakaisuudesta.. Nämä nyt vain ihan heitoksi...

Ap yrittää löytää vastauksia asioihin, jotka vaivaa. Puntaroi omaa elämän epäkohtia ja niiden vaikutuksia omaan nykyisyyteen, omaan itsetuntoon jne. Eihän ap itsekään tiedä mikä mättää ja yrittää oottaa siitä selvän.

Niin sinä arvon kirjoitaja muutaman lauseen jälkeen tiedät, että ap on se jossa on vikaa... Hyvänen aika. Jarruta vähän ja anna toisen pohdiskella ja selvitellä ajatuksiaan ja kasvaa ihmisenä.

Viisaita sanoja sulla.

 

[vieras]

Kuulkaas nyt te jotka jostain ihme syystä hyökkäätte tänne selittämään tätä rahalla ei oo merkitystä p*skaa, on sillä merkitystä ihmisen hyvinvoinnille jos sitä joutuu köyhyydessä miettimään ja on vielä muita ongelmia. Köyhyys jättää jälkensä ihmiseen ja aiheuttaa paljon pahaa tässä maailmassa. Ei olla Suomessa ehkä yhtä köyhiä kuin kehitysmaissa, ei tarvii siitä tulla selittään, mutta jos oman perheen tulotaso on alhainen verrattuna muihin koulukavereihin yms. se aiheuttaa nuorelle ihmiselle itsetunto-ongelmia ym. Ellei sitten ole tosi vahva itsetunto mitä se ei monellakaan nuorella ole! Varsinkaan kun ei elämä ole muutenkaan ihan kunnossa! Saatteko te jotain tyydytystä kun, todella ymmärtämättömästi muuten, jauhatte vaan tommosia "rahalla ei oo merkitystä" kliseitä.

 

[Niin]

Kuulkaas nyt te jotka jostain ihme syystä hyökkäätte tänne selittämään tätä rahalla ei oo merkitystä p*skaa, on sillä merkitystä ihmisen hyvinvoinnille jos sitä joutuu köyhyydessä miettimään ja on vielä muita ongelmia. Köyhyys jättää jälkensä ihmiseen ja aiheuttaa paljon pahaa tässä maailmassa. Ei olla Suomessa ehkä yhtä köyhiä kuin kehitysmaissa, ei tarvii siitä tulla selittään, mutta jos oman perheen tulotaso on alhainen verrattuna muihin koulukavereihin yms. se aiheuttaa nuorelle ihmiselle itsetunto-ongelmia ym. Ellei sitten ole tosi vahva itsetunto mitä se ei monellakaan nuorella ole! Varsinkaan kun ei elämä ole muutenkaan ihan kunnossa! Saatteko te jotain tyydytystä kun, todella ymmärtämättömästi muuten, jauhatte vaan tommosia "rahalla ei oo merkitystä" kliseitä.

Suurin ongelma köyhyys on ihmisille silloin, kun tuloerot ovat suuret. Jos kenelläkään ei ole mitään, on turha kadehtia naapuriakaan.