Vasen nimetön

[kaipaa rengasta]

Varmaankin on monia (naisia), jotka haluavat joko kihloihin tai naimisiin, mutta mies ei halua, syystä tai toisesta.

Omalla kohdallani ei ole epäilystä siitä, etteikö mies rakastaisi minua ja olisi sitoutunut, ”sormustaminen” ei vain hänelle käy! On ollut kerran naimisissa (ero 10v. sitten), minkä jälkeen avoliitossa 5 vuotta (ilman sormuksia). Hän sanookin, että miksi pitäisi mennä kihloihinkaan (edellinen tyttöystävä ei edes halunnut), koska ei aio mennä enää naimisiin. Kihlauskin minulle riittäisi, haluan tuon ”tyhmän renkulan” sormeeni. Tässä tapauksessa ei tieto ole sama kuin tunne. Tieto sitoutuneisuudesta on, mutta tunne vahvistuisi, jos mies haluaisi kihlata tai vihkasta.

Ehkä omalla kohdallani on myös aavistuksen verran kyse siitä, että haluan ulkopuolistenkin näkevän meidän olevan suhteessamme tosissamme, sitoutuneina toisiimme. Tiedän, ettei yksi rengas estä eroamasta, eikä kaksikaan, mutta…
Tuntuisi mukavammalta sanoa: ""olen Kallen vaimo"", kuin ""olen Kallen kumppni/ tyttöystävä/naisystävä"".

Aikuisia ollaan, lapset entisistä liitoista on jo isoja eikä lisää aiota tehdä. Perimystäkään en halua avioliitolla muuttaa, avioehto olisi selvyys, vaikka molemmilla on suht samanarvoinen omaisuus. Kyllä se sormustaminen vaan olisi sellainen sinetti suhteelle – tunnepuolella. Antaahan avioliitto kuitenkin turvan esim. asua yhteisessä asunnossa puolison kuoleman jälkeen.

Niin, joku sanoo, että mitä valitat, jos muuten menee hyvin! Esitänkin kysymyksen, miksi ei voisi mennä kihloihin tai naimisiin - siis joku on kynsinhampain vastaan kihlausta tai avioliittoa, avoliitto kyllä käy ja yhteiset mökit, asunnot ja autot. Onko sormus joku kammotus?

 

[Oikein]

sinä olet oikeassa, jos sinusta tuolta kerran tuntuu.

Itse en erityisemmin halunnut kihloihin tai naimisiin, ajattelin, että yksi rengas ei muuta mitään ja kaikki on hyvin muutenkin.
Jotenkin se sitten tuli hankittua kuitenkin lopulta ja vielä miehen aloitteesta. Voin sanoa, että se vaikutti todella paljon. Ainakaan ei tarvitse enää ihmetellä, että miksi toiselle ei kihloihin meno sovi. Ja miksikäs ei sopisi, jos se on niin pikkujuttukin...

Mutta ennen muuta nyt vasta tuntuu siltä, että meillä on todella edessä yhteinen tulevaisuus. Käytän oikein mielelläni sormusta sen merkkinä ja mies pitää sormuksestaan selvästikin vähintään yhtä paljon. En osaa oikein nyt kuvata mitä tapahtui, mutta jo pelkkä kihloihin meno ja sormus lopulta sinetöi suhteemme ja teki hyvää, että halusimme juhlia sitä ja kertoa muillekin. Myös vanhoille sukulaisille ja avioituneille ystävillemme ja muillekin tämä oli iso ja tärkeä iloinen asia.

En vieläkään osaa sanoa, miksi joku lupaus tai rinkula on tärkeä, mutta yllätyin itsekin, kyllä sen sitten tuntee. Älä anna toisen vähätellä tunteitasi, jos sellaista kaipaat. Tietenkään toista ei voi eikä kannata pakottaa, mutta saisitteko selvitettyä toisillenne, mitä kihlat teille merkitsisivät, todella? Meille nämä merkitsevät jotenkin odotettua enemmän, kun ensin ajattelimme, että tätä ei tarvita, emme kaipaa ulkoisia merkkejä ja todisteita ja muille näyttämistä. Muutin siis mieleni Tämä oli täysin henkilökohtainen ja meidän kahden välinen vapaaehtoinen päätös ja siksi niin merkittävä. Aikaisemmat epäonnisutuneet kihlaukset (minun) ja suhteet eivät vaikuta siihen, koska meidän suhteemme on jotakin ihan muuta. Huonoista kokemuksista huolimatta tai niistä viisastuneena haluan nyt luottaa siihen, että tämä on parempaa ja erilaista. Ei tarvinnut mennä kihloihin, mutta menimme silti. Ihan huviksemme, mutta tosissaan. Häät saattavat sattua vuosien päähän, ehkä ennen, sillä ei nyt ole merkitystä.

Välillä unohdan laittaa sormuksen sormeeni, mutta ajatusta sen taustalla en unohda. Lisäksi sormus näyttää pitävän ikävät ahdistelijat vähän kauempana ja hätätapauksissa voi muistuttaa itseäkin siitä, mikä on tärkeää. Ei tarvitse tätäkään asiaa enää muille selitellä. Muiden mielipiteeet eivät tietenkään ole tärkeintä. Sen vaan halusin sanoa, että kihloissa on ihana olla, vaikka en rengasta kaivannutkaan. Ja mies yllättyi vielä enemmän, muuten...

 

[Lissu]

Meillä näin:
mies halusi kihloihin, minä en. Halusi sormuksella näyttää muille suhteemme laadun.

Ostin hänelle sormuksen. Itselläni sitä ei ole. En voi sanoa, että nyt kaikki on hyvin, koska ymmärrettävästi mies haluaisi, että minullakin olisi.

Mutta kun se sormus ei minun tunteitani häntä kohtaan mihinkään muuta. Olen ollut jo kerran naimisissa ja kerran nuoruudessa kihloissa, joten eiköhän se riitä.

 

[Morsian]

Mun mielestä ei vanhoja suhteita tarvitse verrata uusiin. Turha niitä murehtia, ottaa opiksi, antaa anteeksi ja eikun eteenpäin, tosiaan. Siis että jos on eronnut, ei ikinä naimisiin. Jos mies on erottuaan tuollaista päättänyt, olisi syytä ainakin ajatella kaikki alusta uusiksi, kun tapaa sinut tai siis elämänsä naisen lopulta. Noloa pilata elämänsä tilaisuus jonkun vanhojen virheiden takia. Siinä pilaa jo jotakin uudesta suhteesta, kun ei siinä voi olla silloin täysillä mukana. Ehkä alku vaatii totuttelua ja pitää oppia luottamaan epäonnistumisten jälkeen, mutta sitten pitäisi kaiken olla mahdollista.

Kyllä toisenkin tunteet pitää ottaa huomioon. Tietysti on ongelma, jos toinen haluaa ja toinen ei, vain toinen voi saada tahtonsa läpi. Meillä kummankin vastustus muuttui jotenkin yhteiseksi tahdoksi vähitellen, kun kumpikin oli valmis. Olen samaa mieltä kuin ensimmäinenkin vastaaja.

En osaa neuvoa kuin että keskustelkaa, koettakaa kertoa toisillenne tunteenne ilman aikatauluja ja vaatimuksia ja ehtoja. Mun mielestä voisi ajatella, että vaikka mies ei yleensä pidä välttämättömänä olla kihloissa tai naimisissa, hänelle voisi olla kunnia-asia saada olla kihloissa juuri sinun kanssasi kaikista ulkopuolisista välittämättä. Se on tosiaan teidän kahden henkilökohtainen asia, jota kumpikaan ei saisi päättää yksin.

Kyllä mielestäni sitoutuminen ja halu sitoutua on tärkeää suhteessa, kun se ei kuitenkaan ilman muuta itsestään kestä mitä tahansa. Vaikka sormus ei tee kenestäkään erottamattomia, halu sitoutua ja luvata se toiselle kyllä lujittaa suhdetta. Ja varsinkin, jos toinen sellaista kaipaa, muuten todella puuttuu jotain. Olen kuullut muutamilta tutuiltani, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa kuin sinä (ap), että heitä todellakin kalvaa se, että heitä ei huolita, ""ei oteta sukuun"", mies ei suostu naimisiin, ei tule häitä. Ymmärrän hyvin, että jos toisesta tuntuu tältä, suhde voi alkaa säröillä. Tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa mies ei suostunut sormuksiin sen takia, että kuitenkin epäröi vielä eikä ollut varma tunteistaan. Kyse ei siis ollutkaan lopulta haluttomuudesta kihlautumiseen yleensä tai siitä, ettei ollut valmis, vaan siitä, että mies halusikin jonkun muun vaikka ei sitä myöntänyt. Nainen odotti monta vuotta ja jäi sitten yksin. Anteeksi, en halunnut pelotella, mutta valitettavasti tämä oli totta ja aika tuore uutinen. Ohjeeni on, että tee miehellesi tunteesi selväksi. Älä aseta ehtoja, mutta älä myöskään suostu mihin vaan. Puhukaa ja kuunnelkaa toisianne ja etsikää oma, yhteinen ratkaisu, koska jokin sellainen teidän pitää selvästi saada pian.

 

[samaa mieltä]

mä ajattelin aina ennen, ettei sormuksia tarvitse mihinkään. Takana oli yksi erittäin epäonninen kihlaus parikymppisenä, mutta jotenkin olin ajatellut jo niin aiemminkin. Kerroin poikaystävälleni, etten erityisemmin ole ajatellut mennä naimisiin. Eipä tuo väittänyt vastaankaan, olisin kyllä kuunnellut. Luulin, että se olisi hyväkin asia, en ainakaan painostanut mihinkään, nuoria kun oltiin vielä. Seurusteltiin viisi vuotta. Mies löysi toisen, jätti minut ja meni alle vuoden päästä naimisiin. Ihmettelin vähän, että halusikohan se yleensäkin kovasti naimisiin jo ehkä kauemminkin, ei kuitenkaan puhunut minulle. Olimme hyviä ystäviä, mutta siihen se sitten lopulta kutistui.

Toista kertaa en aikonut tehdä samaa virhettä, että ilmoittaisin toiselle ilman muuta kantani, vaikka kyllä kaikilla kai sellainen kin oikeus on. Mutta mielestäni on vähän outoa, että jos tosissaan seurustelee jonkun kanssa, ei kuitenkaan suostu mihinkään sitoutumisiin, vaikka toinen haluaisi, kieltää sen siis toiselta eikä anna muita mahdollisuuksia -paitsi tietysti etsiä uusi. oonkin nykyään kihloissa, ihan pyytämättä. Yhdessä juteltiin kaiksta ajatuksista ja kyllä se sormus selvitti ne loput, ei sitä muuten enäää pidettäisi. Eikös kihlaus ole lupaus naimisiin menosta ja kihlausaika sitä varten, että tutustutaan siihen ihmiseen, jonka kanssa vietetään loppuelämä. Ei sen kummempaa. Me tutustumme nyt, vähitellen

 

[Linny]

Meillä asia on taas niin päin, että mies on kahdesti ehdottanut kihloja, mutta minä olen kieltäytynyt. Tämä johtuu siitä, että hän on ehdottanut niitä kriisitilanteissa eli hänelle kihlaus merkitsisi jollain tasolla sitä, että kihlaus hoitaisi parisuhdetta ja itse ei tarvitsisi tehdä sen eteen niin paljoa työtä. Mielestäni asia ei ole niin. Toisaalta kihlojen ehdottaminen on ollut sovinnon ele, joka taas tarkoittaa sitä, ettei hän ole edes miettinyt kihlautumisen merkitystä.

Voisin ottaa rinkulan sormeeni, jos siihen ei liittyisi automaattista ajatusta naimisiin menosta eli se olisi ennenmminkin rakkauden sormus, ei kihlasormus. En usko avioliittoon instituutiona, joten en voi mennä kihloihinkaan, sillä kihlaus on lupaus avioliitosta. Avioliiton solmiminen on alunperin ollut kaupankäyntiä. Toki tiedän, että tänä päivänä avioliitto on instituutiona muuttunut, mutta silti en halua sellaisen historian jatkumoksi.

No, yksi tie tietenkin olisi, että ostaisimme rakkaudensormukset toisillemme, mutta koetapa tehdä se tällaisessa yhteiskunnassa, jossa rinkula vasemmassa nimettömässä tarkoittaa automaattisesti kihlausta ja tulevaa avioliittoa. En jaksaisi alakaa aina väittelemään asiasta tai selittämään utelijoille sormuksen taustoja. Toisaalta voisihan sellaisille kana-aivoille viitata kintaallakin kevyesti, omasta määritelmästähän se loppujen lopuksi on kiinni.

Minun on yleensäkin hankala ymmärtää, että miksi sormus muuttaisi tunnepuolta mihinkään suuntaan. Tai miksi se sinetöisi suhdetta. Rakkaus ja sitoutuminen ovat, jos ovat.

 

[Asiaa!]

Olen tasan samaa mieltä. Ja sormus nimettömässä, mutta ei ole pyöreä rengas

Laittaisitkos rakkauden sormuksen sitten vaikka keskisormeen? Olisi varmaan siinäkin selittämistä.

Sovintosormuksista sen verran, että tuli mieleen entinen väkivaltainen poikaystävä, joka riidan jälkeen halusi sormuksia sovinnoksi: tuntui, että halusi kahlita hakattavakseen loppuelämäksi. Sormusehdotuksesta oli se suuri hyöty. että tajusin karata kokonaan. Tuntuu, että olen pelastunut siltä mieheltä, joka osoittautui väkivaltaiseksi juopoksi.

Mies parani vaihtamalla ja sen oikean löytymistä suostun juhlimaan vaikka sormuksellakin, kun meillä molemmilla nyt semmoinen on. Tahdon ajatella, että se on vain meidän kahden yksityisasia.

 

[Ikusinkku M40+]

Voi, voi! Näihin kihlavinkujiin olen törmännyt jo puolisenkymmentä kertaa erottuani 20v. avioliitostani. Joka kerran olen viheltänyt pelin poikki, kun aletaan puhua sormuksista ja vakiintumisesta.

Minulle riittää, että olen kerran elämässäni ostanut sormukset ja ollut pellenä prinsessahäissä. Loppujuoksussa minua petettiin mennen tullen - sormuksista huolimatta.

Sormus ei ole sitoutumisen merkki naiselle. Miehelle kylläkin. Tai siis 'rouva' voi puhua ylpeänä 'minun miehestäni'. Sainpas rengastettua tunkin uroon! Kuitenkin, kun elämä pitkässä parisuhteessa alkaa maistua kaurapuurolta, sormus ja koko avioliitto instituutiona menettää merkityksensä dynaamisen vieraan miehen astuttua kuvioihin.

 

[Minä en]

Nyt on niin, että nimimerkin ""oikein"" selitys on vähän liian pitkä. Siinä taas yksi esimerkki painostajasta.

 

[Hä?]

Mitä ihmettä sinä haluat ulkopuolisille osoittaa? Miksi on tärkeää, että hekin näkevät? Etteivät vain luulisi sinua säälittäväksi sinkuksi vai?

Ja jos et tunne itseäsi tai puolisoasi sitoutuneeksi ilman rinkulaa (mitään juridista merkitystähän kihlauksella ei ole), niin mene itseesi, älä puolisoosi.

 

[Yksityisasia]

rakkaus on mielestäni kuitenkin yksityisasia. Ei kai toisten takia mennä kihloihin tai naimisiin, vaan itsen. Onkohan siinä jotain pahaa, jos ei halua asiaa ihan salassakaan pitää ja haluaa asiaan kirkon siunauksen ja vielä juhlat suvun ja ystävien kanssa?

Sinkut eivät ole mielestäni sen säälittävämpiä kuin muutkaan. Minun oloni on sormus sormessa turvatumpi, vakiintuneempi. En tarvitse sitä muistuttamaan mistään, mutta se on silti tärkeä merkki minulle itselleni. Muut saavat tehdä omat ratkaisunsa ja minä pidän omani.

 

[ap]

Kiitos kannanottajille!

Eipä tuo sormus sitä sitoutuneisuutta tiedon tasolla muuta, mutta kuten täällä muutama on sanonut, se tekee hyvän olon ja varmuuden tunteen. Kihlaus on kuitenkin lisämerkki kumppanille, että ""haluan vain sinut ja juuri sinut, nyt ja aina"". Mies kyllä vakuuttaa (ja näyttää kaikella käytöksellään), että hän on sitoutunut. Muttamutta... Joku siinä sormuksessa ahdistaa.

Meillä on vähän puhuttu asiasta vakavasti, mutta aina välillä siitä lasketaan leikkiä, esim. jos joku tuttu pariskunta on mennyt kihloihin, niin sanon ""olis mullakin tuo sormi vielä vapaana sormukselle...""

Voihan olla, että tästä hyvästä tilanteesta huolimatta jossain vaiheessa tulee joku vedenjakaja, joka kertoo, mikä on suhteen todellinen tila. Ehkä mies jossain hätätilanteessa suostuisikin kihloihin, mutta sitähän en halua, se täytyy tapahtua rakkaudesta, ei pakosta.

Taustalla on (varsinkin minulla) rankkoja kokemuksia, enkä täysillä uskalla heittäytyä suhteeseen, pieni varauksellisuus on aina olemassa. Ehkä se, jos mies haluaisi kihloihin tai naimisiin, auttaisi minua uskomaan enemmän tähän.

Ja kuten olemme huomanneet, on jollain myös katkeruutta, kun kihlauksesta tai vihkimisestä huolimatta on petetty. Eihän mikään sitoumus estä uskottomuutta, jos ihminen on sellainen. Jollekin kihlaus merkitsee vain koristetta sormessa, toisille taas vahvaa sitoutumista ja sormus on vain sinetti siitä, merkki, jonka mielellään näyttää myös ulkopuolisille. Jos haluaisin vain kihloihin, ottajia olisi.

Sen verran menneisyyteen peilaan, että miksi ei minun kanssani, jos ja kun rakastaa minua eniten, jos olen hänen loppuelämän kumppani, miksei minulle suoda sitä ""arvoa"", että saisin olla hänen vaimonsa, kun sen joku on aiemmin ""ansainnut"".
Ex-vaimonsa on vaikea tapaus, huonot suhteet lapsiin, itsemurhayrityksiä jne. Heidän lapsensa pitävät minusta todella ja minä heistä. Asuvat jo pois kotoa kylläkin.

 

[Kilu]

Joku kirjoitti: ""Mutta kun se sormus ei minun tunteitani häntä kohtaan mihinkään muuta.""

Jos ei muuta, mikset voi ottaa sormusta rakastamaltasi ihmiseltä. Hänelle se on ilmeisesti hyvin tärkeä asia ja hän toivoisi sitä. Ja kun et huoli, hänen sisällään kytee ajatus siitä, että sinä et sittenkään puheistasi huolimatta ole valmis sitoutumaan. Hänellä saattaa olla myös koko ajan tunne, että hän ei riitä, vaan sinä pidät portin auki löytääksesi jonkun muun...

Monet sanoo, että ""rakastan häntä, mutta..."" Mutta-sana kumoaa kaiken sen edellä sanotun ja mutta-sana asettaa aina ehtoja edellä sanotulle. Jos rakastaa, ei aseta ehtoja!

 

[relax]

Mielestäni miehellä on varsin hyvä 'syy' olla hommamatta sitä sormusta. Jos kerran edellinen avioliitto oli ollut rankka kokemus, niin hän ei halua enää elää sitä uudelleen. Miksi siis pakottaisit miehen tekemään jotain, mitä hän ei halua?

Olette kuitenkin jo ilmeisen iäkkäitä (ainakin keski-ikäisiä olettaisin), joten mistään teinihaihattelusta tuskin lienee enää kysymys.

Itse en edes haluaisi kihloihin tai naimisiin, jos miestä pitäisi siihen pakottaa ja painostaa.

Mielestäni mies on sinulle sanonut selvästi, ettei aio mennä naimisiin. Kuitenkin sanot kirjoituksessasi, että 'tuntuisi mukavammalta olla Kallen vaimo, miksi mies ei voisi kihlata/vihkasta'.

Eli et kuitenkaan halua kuunnella miehesi mielipidettä asiasta.

Tässä nimittäin ei ole kompromissiä. Joko saat sen sormuksen tai et.

Mutta onko oikein painostamalla hankkia sormus. Onko se oikeaa vilpitöntä rakkautta, jos tietää, että toinen ei enää halua, kun on kerran jo tehnyt sen ja pettynyt karvaasti.

Minä en myöskään haluaisi kihloihin, jos tietäisin, että mies tekisi sen 'vain, koska haluan'. Itse haluaisin, että hän vilpittömästi haluaisi myös itsekin sitoutua sen sormuksen kera eikä vain sen vuoksi, että tietäisi asian olevan MINULLE tärkeä.

Kannattaisi nyt varmastikin vain rauhoittua ja antaa asian olla. Mies vain hermostuu, jos koko ajan vihjailet, että 'olisi tuo sormi tuossa minullakin vapaana'. Hänelle on varmaan tullut jo selväksi, että hingut sitä rinkulaa.

Yksi hölmöimistä syistä muuten hommata sormus on ajatus, että ulkopuoliset näkevät teidät sitoutuneena. Huvittavaa! Mitä väliä jollain ulkopuolisella on. Miten se mitään muuttaa.

Mutta naiset kait ovat tollaisia turhamaisia kotkottajia, joille ulkopuolisten mielipiteet ovat tärkeitä ja se 'tunne', kun saa hipelöidä sormusta sormessa.

 

[Tämä mielipide]

Ei ole mitään järkeä mennä kihloihin, jos ei aio mennä naimisiin. Kihlaushan on sopimus avioliitosta. Kirjoitit ensimmäisessä viestissäsi, että haluat tulla kutsutuksi vaimoksi, no ihan tiedoksi kihlattu ei ole sama kuin vaimo.

Ehkä joillekin teineille kihlaus ilman avioliittoa sopii, kukapa nyt aikoo siinä iässä naimisiin ja harvoin tapaa nuorena sen oikean.

Edelliselle kirjoittajalle (relax) kerroit että miehellä on hyvä syy olla menemättä naimisiin. Ja mielestäsi se syy oli se, että ""edellinen avioliitto oli ollut rankka kokemus, niin hän ei halua enää elää sitä uudelleen.""

Eihän hän eläkään sitä liittoa uudelleen, kun kerran on menossa ERI ihmisen kanssa naimisiin? Missä logiikkasi? Se, että mies on epäonnistunut ensimmäisessä liitossa, ei johdu siitä, että avioliitto panee ihmiset epäonnistumaan, vaan siitä että IHMISET ovat epäonnistuneet, he eivät sovi toisilleen. Yhtä hyvin sama asia voi tapahtua AVOliitossa, joten edelleen etsin sitä kunnon perustelua?

Esim.perintöasiat ovat mielestäni erittäin hyvä syy mennä naimisiin, mutta suomalaiset ilmeisesti rikastuttavat mielummin verottajaa kuin puolisoaan?

 

[Mun mielestä]

jos niin pahasti on kärsinyt ensimmäisestä avioliitostaan, että ei voi ikinä enää mennä naimisiin, niin ihme, että pitää silti seurustella. Ei siinä ne rinkulat ratkaise.

Mun mielestä sormus on hankala: sinne jää vettä alle, kun pesee kädet ja se on helposti tiellä, kun esim. kampaan hiuksia. Helpompi olla ilman ja olenkin usein kotona, kun tiskaan, laitan ruokaa tms.

Muuten pidän sen kyllä mielelläni, ihan siksi että olen sen saanut mieheltäni rakkauden ja sitoutumisen merkkinä. Sillä on vaikka mitä muistoarvoa.

 

[Kenny]

Ymmärrän kyllä, että edelliset rankat kokemukset aiheuttavat epävarmuutta nykyiseen suhteeseesi ja kaipaat vahvistusta. Mutta onko se reilua, että projisoit vanhoja kokemuksia ja niiden aiheuttamaa epävarmuutta nykyiseen suhteeseesi? Se on epäreilua sekä sinulle että kumppanillesi. Sanoit, että myös kumppanillasi on huonoja kokemuksia edellisestä liitosta, oletteko siis periaatteessa lähteneet liikkeelle tunnetasolla puhtaalta pöydältä alunperinkään? Ja miten tuo sormus tuota epävarmuutta poistaisi? Epävarmuus poistuu ainoastaan sillä, että teette molemmat aktiivisesti töitä sen eteen.

Ehkä teidän olisi hyvä keskustella tästä asiasta ja pohtia, mitä ovat teidän molempienne painolastit ajatellen menneisyyttä ja sen vaikutusta nykyhetkeen ja teidän suhteeseenne. Epävarmuuksien ja muiden ajatusten on häivyttävä, jotta voisitte molemmat olla täysipainoisesti nykyisessä suhteessa, siihen ei sormukset juuri paljoa auta.

Mennyt on menneisyyttä ja nykyhetki on nykyhetkeä. Jokainen voi päättää sen, minkä verran antaa menneen vaikuttaa nykyhetkeen vai paneutuuko täysillä ja kokonaisvaltaisesti tähän päivään.

Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti saatte asian selvitettyä molempia miellyttävällä tavalla!

 

[Hä?]

Minä en näe sormuksissa mitään hyvää. Ne ovat minusta vain tapa näytellä muille, että katsokaa katsokaa. En kaipaa sellaista enää. Suosittelen, että ratkaisisit itse oman pääsi sisällä sen, miksi tunnet epävarmuutta suhteestanne. Sormusten tuoma valheellinen turvallisuudentunne vain lykkää asioiden selvittämistä, joka on kuitenkin tehtävä.

 

[ap]

Miehellä oli pitkä avioliitto, josta erosi n. 10 vuotta sitten, sen jälkeen oli avoliitossa 5 vuotta, josta ei jäänyt mitään hampaankoloon (yksin 2 vuotta sitä ennen). Itse olin vuoden yksin ennen tätä suhdetta parantelemassa haavojani.

Kuitenkin, myös ilman rankkoja kokemuksiani, kihlaus on mielestäni vakiintuneen suhteen yksi askel, ja myös avioliitto (vaikkei minulle välttämätön).

Karkeasti voisi verrata, että jonkun makuun on leipä ilman päällysteitä, minä kaipan leipäni päälle ainakin oivariinia tai siivun juustoa, että makuelämys olisi nautittava.

En tiedä, miten tunteitani selittäisin, ettei täällä ymmärrettäisi väärin. Joku tuntee samoin, kun kirjoitti suunnilleen näin ""tunne kihlauksen jälkeen oli ihan erilainen, varmempi, vaikken sitä välttämättömänä pitänytkään"".

Uskon kyllä mieheeni ja suhteemme pysyvyyteen ja vakavuuteen. Ei ole kysymys siis entisten rankkojen kokemusten suoranaisesta vaikutuksesta. Vaikka varmaankin mies olisi valmis renkaisiin, jos olisin hänelle ensimmäinen yritys. Minulle ei ole jäänyt edellisistä sitoumuksista kammoa, elän uuden suhteen uutena ja olen valmis siihen uskomaan, ja myös kihlautumaan.

Keskustelemme aina vastaan tulevista ""möröistä"" - exien aiheuttamasta häiriöstä jne. Lasten kasvatuksen ongelmista, myös aikuisten lasten asioista, joihin joudumme puuttumaan (pyytävät apua). Suhde tähän miehen on varmemmalla pohjalla kuin mikään aiempi suhteeni.

 

[Hä?]

Siis syy on, että ""kun musta vaan nyt tuntuu siltä"". Koita takoa kaaliisi, että miehestäsi nyt vaan ei tunnu siltä, eikä se ole merkki yhtään mistään, kuten ei avioliittokaan.

 

[myös ilman ""rengasta""]

Kyllä se vaan on merkki jostain. mm.siitä ettei pysty irtautumaan edellisestä suhteesta edes vinssillä! sen jouduin karvaasti itse kokemaan. ja olen mies.

 

[Provottajat pois]

Aina tulee nämä samat aloitukset. Täytyykö niitä aina provottaa tulemaan ja vielä aina samalla tyylillä???

 

[ap]

Sorry, jos aloitin kirjoittamaan asiasta, joka on nyt mulle ajankohtainen, henkilöhohtainen. Ei voi mitään, jos joku provosoituu. Onhan näitä ihmisiä, jotka äksyilee kaikkiin ketjuihin, heillä taitaakin olla todellisia ongelmia - omani tuntuvat mitättömiltä niihin verrattuna.

Ennen en ole asiasta kirjoittanut.

Ohita sinä tämä ketju, jos et halua sitä lukea.

Kiitos niin monille asiallisille vastaajille.

 

[Hä?]

Ehkä sinun tapauksessasi se oli merkki jostakin. Ihan samalla lailla rinkulan hinkuaminen voi olla merkki jostakin ja usein onkin. Jos joku mies käyttäytyisi minua kohtaan kuin ap, juoksisin pakoon ja lujaa. Jokin mättää ihan rinkulafanaatikon omien korvien välissä, sormuksessa kun ei substanssia ole.

Ehkäpä molempien kannattaa vähän tarkistella motiivejaan, jotta osaisivat perustella kantansa vähän järjellisemmin. Nyt ap:n tapauksessa kumpikin tuntuu jämähtäneen mutkun musta tuntuu -asteelle.

 

[Kissa]

""Minulle riittää, että olen kerran elämässäni ostanut sormukset ja ollut pellenä prinsessahäissä. Loppujuoksussa minua petettiin mennen tullen - sormuksista huolimatta.""

Öööh, olenko minä tyhmä, mutta minusta avioliitto on muutakin kuin kermakakku ja päivä prinsessana. Myös avoliitossa voidaan pettää - ilman sormusta. Avoliitossakin voi tulla ero, siinäkään ei sormuksettomuus pelasta.

Mistä avioliitto sitten pelastaa? Esim. verottajalta. Aviopuolisoiden välinen perintövero on vain murto-osa verrattuna avopuolisoiden väliseen. Samoin erotapauksessa avioero hoidetaan Suomen lakien mukaisesti ja oikeudenmukaisesti, eikä vahvemman ja järkevämmin toimineen mukaisesti.