V
vieras
Vieras
http://www.helistin.fi/?page=4524345&id=0998558
19.02.2009
9-kuukauden ikäinen poika-vauva kuoli isänsä viereen Englannissa, kun isä nukahti lopen uupuneena eikä herännyt vauvan oksennettua, uutisoi Daily Mail.
Michael Greenwood oli herännyt keskellä yötä hampaita tekevän vauvan itkuun, hieronut tipan viskiä tämän kutiaviin ikeniin ja tyynnytellyt hänet uneen. Hän laittoi vauvan nukkumaan sohvalle ja nukahti sikeästi tämän viereen. Herättyään isä huomasi vauvan olevan eloton.
Isä soitti välittömästi hätänumeroon, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Kuolinsyyksi todettiin tukehtuminen omaan oksennukseen. Isä ei ollut maannut vauvan päällä, vaan tämä oli jäänyt jumiin selälleen isän ja sohvan selkänojan väliin.
Todettuaan vauvansa kuolleen isä meni niin kovaan shokkiin, että päätyi puukottamaan itseään kaulaan ja viiltämään ranteensa auki. Hän kuitenkin selviytyi vammoista.
- Halusin vain kuolla. En halunnut hänen olevan yksin, isä kommentoi ratkaisuaan.
Kuolemansyyntutkija varoitti kaikkia vanhempia nukkumasta vauvojensa vieressä kuultuaan tapauksen yksityiskohdista. Vaikka tapauksesta tulisi hänen mukaansa ottaa oppia, hän painotti kyseessä olleen traagisen onnettomuuden ja itsesyytösten olevan turhia.
- On hyvin tavallista, että sairaat vauvat hengittävät herkästi omaa oksennustaan, mutta tämä tapaus oli harvinainen, koska kysessä oli täysin terve vauva, patologi Philip Batman selitti.