Veisitkö lapsen tässä kunnossa päiväkotiin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kypsää kauraa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kypsää kauraa

Vieras
Elikkäs meillä jylläsi rankemman puoleinen virus. Oltiin kaikki kipeinä, mutta 3-vuotias sai kurjimman osan: hän on kolmen viikon aikana potenut ripulia, nuhaa, yskää, päänsärkyä ja viimeisimpänä huippuna korvatulehduksen. Hän on ollut kotona (siis poissa hoidosta) kolme viikkoa. Nyt tilanne on se, että hän on kuumeeton, maha toimii normaalisti, pärjää ilman särkylääkettä ja on niin täynnä virtaa, että menee pitkin seiniä. Nuhaa on, mutta sellaista kirkasta räkää vain (ei paksua keltaista tulehduslimaa), atntibiootit on otettu (mutta kuuri vaikuttaa vielä 7 päivää) ja yskii jonkin verran. Lapsen mummun kanssa väitellään siitä, voiko lasta viedä vielä päivähoitoon. Meidän mielestämme voi, kun oireina on enää nuhaa ja pikkuisen yskää, mutta mummu ajattelee, ettei hoitoon ennen kuin yskä on ohi.

Miten te tekisitte?
 
Tottakai voi viedä päiväkotiin. Ainakaan töistä ei voi olla pois lapsen hoitamiseksi pienen nuhan ja yskän takia. Vai onko lapsi ollut siellä mummolassa ja mummo haluaisi hoitaa pidempään?
 
Kyllä veisin hoitoon jos lapsi näyttää voivan hyvin ja on vähintään yksi kuumeeton päivä takana.

Jos yskän takia pitäisi jäädä töistä kotiin hoitamaan sairasta lasta, niin en varmaan ikinä pääsisi töihin. Eikä työnantajallekaan taitaisi kelvata yskä kotiin jäämisen syyksi.
 
Jos hoito järjestyy ilman päiväkotia niin hyvä niin.
Lapsi vielä kipeä. Oli voi olla heikko, voimaton ajoittain vaikka osaa riehuakin.

Anna parantua rauhassa. Säästyt jälkitaudeilta.
 
Jos on mahdollisuus pitää kotona niin pitäisin, juurikin noiden jälkitautien ja uusien tartuntojen vuoksi. Nyt kun menee hoitoon niin nappaa uuden taudin siihen perään.

Mutta jos molemmat vanhemmat on töissä (?) ja mummo ei halua/jaksa/voi hoitaa (?) niin noilla perusteilla ei töistä poiskaan voi olla, joten hoitoon veisin silloin.
 
Me muut ollaan parannuttu aiemmin, joten sekään ei jännitä tässä. Minä olen periaatteessa kotona, kun opinnot ovat ihan loppuvaiheessa: teen gradua ja joitain hajatenttejä vielä. Eli jos oikeasti tarvetta olisi, periaatteessa pystyisi vielä hoitamaan kotona. Alkaa kuitenkin hirvittää jo kasaantunut työmäärä. Mummu on auttanut paljon toki, mutta minä olen varsinaisesti lapsen hoitanut. Väsyttää tuo mummun paasaus, että lapsi ei parane ikinä, jos ei anna yskän parantua. Meistä taas tuntuu, että se yskä voi tosiaan kestää vielä jonkin aikaa.

Kiitoksia vastauksista! Kaivattiin vähän vahvistusta, kun mummu (niin ihana kun onkin) osaa välillä olla syyllistämisen maailmanmestari! :D Pitää muuten tarkistaa tuo hoitomaksuasia, kiitos Glennille hoksautuksesta.
 
  • Tykkää
Reactions: Glenn.
Ainakin meillä menee hoitomaksua vain puolet jos on kuukaudessa sairaana 11 päivää. Kokopäivähoidosta kyse. Kannattaa varmistaa, että ovat merkinneet lapsen todellakin sairaaksi, eikä poissaolevaksi.
 

Yhteistyössä