N
"Neuvoton"
Vieras
Veljenpoikani on 3.5-vuotias ja oma poikani 3-vuotias. Muita lapsia ei kummassakaan perheessä oli, joskin minä olen raskaana nyt. Molemmat pojat ovat muuten kehittyneet suunnilleen samaa tahtia, toki vanhempi on juuri sen puolisen vuotta kaikessa edellä. Hän on isompi, fyysisempi jne.
Tänä kesänä kun olemme olleet yhdessä vanhempiemme mökillä, on tämä isompi poika aina käyttäytynyt samalla tavalla. Tulee tönimään heti kun silmä välttää, joskus muutenkin. Saattaa myös lyödä ja heittää tavaroita. Joskus sanoo kaikessa vastaan poikani sanomisia, kuten "Älä sinä sano noin" tai "Sinä et saa ottaa sitä".
Hänen vanhemmat uhkailee kyllä häntä, mutta eivät koskaan toteuta uhkauksia. He saattavat sanoa, että "jos sinä vielä olet ilkeä, niin et saa tulla mukaan venereissulle." Poikkeuksetta hän sitten lopulta saa.
No viimeksi kun oltiin yhdessä siellä, lähdimme menemään. Veljeni on tuossa suhteessa ihan "matkustaja" joten en voi keskustella hänen kanssaan mistään. Veljen vaimo taas ei ota kritiikkiä vastaan. Tarhassa hänen muksu oli kai pistetty useesti jäähylle ja tämä veljen vaimo oli suhtautunut siihen todella negatiivisesti.
Yksi vaihtoehto on se, että emme ole samaan aikaan mökillä, mutta onko se sitten hyvä vaihtoehto? Ja toiseksi, mitä teidän mielestämme pitäisi tehdä? Ja miten te käsittelisitte väkivaltaista poikaa jos se olis omanne?