V
VINKS
Vieras
Muutettiin tähän asuntoon keväällä ja olohuoneen kahdessa suuressa ikkunassa on paperikaihtimet.
Niin että toisen kaihtimen alle jää tuuletusikkunakin mutta ei silti peitä ikkunoita kokonaan.
Toinen ikkuna on peitetty kokonaan mutta tuuletusikkunan edessä ei ole kaihdinta. Ikkunat ovat ihan vierekkäin eli vievät melkein kokonaisen pitkän seinän olohuoneesta.
Nyt on sisustusvimma kuumimmillaan kevään ja loppuraskauden ansiosta ja mietin että heittäisinkö nuo ränsistyneen näköiset valkoiset ( keltaisilta kyllä jo näyttävät - ilmeisesti jo monen vuoden - käytön jälkeen ) ja ostaisi vain pimentävätä pitkät verhot olkkariin?
Niitä olisi ihanissa väreissäkin esim. hobbyhallissa.
Pitkät verhot tuohon tarvitaan ( ja on nytkin mutta tahdon vaihtelua ) kuitenkin kun nuo kaihtimet ei sovi tuohon mitenkään päin eli pelkkä kappaverho esim. ei riittäisi.
Kaihtimia ei tarvitse naapureiden vuoksi ( meidän takapihalla on vain metsää eikä naapuriasunnoista meidän asuntoon näe ) mutta esim. kesäisin voisi asunto pysyä viileämpänä kun aurinko paistaa usein ikkunoista suoraan sisään ja telkkaria näkisi paremmin.
Kuinka itse tekisit?