H
Hajalla
Vieras
Aika klassinen riidanaihe meillä, nimittäin miehen liiallinen alkoholinkäyttö. Ollaan oltu yhdessä pari vuotta. Alussa minä, hölmö rakastunut kun olin, lähdin mukaan jokaiselle baarireissulle, ja dokasin kotonakin hänen kanssaan jopatyöpäivinä. Mutta pian miehen tapa juoda 2-4 kertaa viikossa alkoi ahdistaa. En lähtenytkään enää mukaan ryyppyreissuille kaljabaareihin, en ollut juoppokuskina enää, enkä ihaillut enää miehen ""ihanan boheemia"" luonnetta. Mies on minusta enää itseään alkoholiin pakeneva luuseri.
Mies keksii joka juomiskerralle hyvät syyt. Joskus pitää juoda kun on niin onnellinen, joskus taas siksi kun on surullinen, ja milloin mitäkin. Joskus menee pari kolmekin päivää peräkkäin pullo kädessä. Kun olen yrittänyt keskustella vakavasti, ja ilmaissut että olen huolissani hänestä, ja halunnut auttaa, olen saanut kuulla olevani paasaava ja tuomitseva akka, joka ei osaa hyväksyä ihmistä sellaisena kuin hän on. Rakkaudessa ei kuulemma saisi koskaan yrittää muuttaa toista.
Oli väärin että alunalkaenkaan yritin hyväksyä hänet tuollaisena, tai se että lähdin itsekin turhan usein mukaan dokaamaan. mies piti minua ihanana, ymmärtäväisenä naisena, joka en tuon asian suhteen kyllä ole, vaikka sitä yritinkin olla. En itsekään pidä ihmisistä jotka yrittävät muuttaa kumppaniaan.Mutta miten juopon voi hyväksyä, ellei itse ole juoppo??
Tuon juomisasian lisäksi meillä ei ole ollut oikeastaan mitään suurempia erimielisyyksiä, kaikessa synkkaa lähes täysin. Meillä on samankaltaiset luonteet, samat harrastukset, intressit ja elämänasenne, tuota alkoholia lukuunottamatta. Joskus osaan pitää suuni kiinni, mutta liian usein tulee raivo, kun mies koukkaa pitkäripaisen kautta.Jättäminen on käynyt mielessä, mutta se on todella vaikeaa, kun rakastaa 99% miehen kaikkia ominaisuuksia, ilman alkoholia hän olisi unelmieni täyttymys kaikin puolin. Sitä vaan yrittää sanoa itselleen, että täydellistä ei olekaan, en saisi vaatia toiselta täydellisyyttä kun en sitä ole itsekään..vaikeaa on.Tässä ristiriitaisten ajatusten kourissa pohdiskelen jättää vaiko ei. Neuvoja, kohtalotovereita?
Mies keksii joka juomiskerralle hyvät syyt. Joskus pitää juoda kun on niin onnellinen, joskus taas siksi kun on surullinen, ja milloin mitäkin. Joskus menee pari kolmekin päivää peräkkäin pullo kädessä. Kun olen yrittänyt keskustella vakavasti, ja ilmaissut että olen huolissani hänestä, ja halunnut auttaa, olen saanut kuulla olevani paasaava ja tuomitseva akka, joka ei osaa hyväksyä ihmistä sellaisena kuin hän on. Rakkaudessa ei kuulemma saisi koskaan yrittää muuttaa toista.
Oli väärin että alunalkaenkaan yritin hyväksyä hänet tuollaisena, tai se että lähdin itsekin turhan usein mukaan dokaamaan. mies piti minua ihanana, ymmärtäväisenä naisena, joka en tuon asian suhteen kyllä ole, vaikka sitä yritinkin olla. En itsekään pidä ihmisistä jotka yrittävät muuttaa kumppaniaan.Mutta miten juopon voi hyväksyä, ellei itse ole juoppo??
Tuon juomisasian lisäksi meillä ei ole ollut oikeastaan mitään suurempia erimielisyyksiä, kaikessa synkkaa lähes täysin. Meillä on samankaltaiset luonteet, samat harrastukset, intressit ja elämänasenne, tuota alkoholia lukuunottamatta. Joskus osaan pitää suuni kiinni, mutta liian usein tulee raivo, kun mies koukkaa pitkäripaisen kautta.Jättäminen on käynyt mielessä, mutta se on todella vaikeaa, kun rakastaa 99% miehen kaikkia ominaisuuksia, ilman alkoholia hän olisi unelmieni täyttymys kaikin puolin. Sitä vaan yrittää sanoa itselleen, että täydellistä ei olekaan, en saisi vaatia toiselta täydellisyyttä kun en sitä ole itsekään..vaikeaa on.Tässä ristiriitaisten ajatusten kourissa pohdiskelen jättää vaiko ei. Neuvoja, kohtalotovereita?