Vieläkö olette sitä mieltä, että Anneli Auer on syytön...??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Niimpä niin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
olen ollut koko ajan sitä mieltä, että syyllinen on. Jo se ihmetyttää, että ei patista poliiseja etsimään "oikeaa" syyllistä. Jos itse olisin samassa tilanteessa niin itkisin, huutaisin ja taistelisin oikean syyllisen löytämiseksi. Hän on niin kylmän viileä.
 
Minäkin olen kokoaika ollut sitä mieltä et on syyllinen. Jotenkin hämmästyttää miksi syytön ottaisi niin helposti syyllisyyden niskoille. Aiemmin istui turhaan pitkän aikaa asian selvittelyjen takia mutta silti oli kylmän viileä. Oikein karviman kylmä. Kuvat ja kaikki kertovat ettei kaikki muumit ole laaksossa, enkä yhtään epäilisi vaikka lapset tosiaan olisivat hänen käskystään valehdelleet. Kyllä tälläinen äiti varmaan pystyisi pelottelemaan ja manipuloimaan lapsiaan. Äiti on lapsille kuitenkin aina äiti. Miksi Auer ei surenut miehensä kuolemaakaan?? :O Jospa asia ratkeaisi piakkoin ja näin ollen syyllinen joutuisi seurauksiin teoistaan. Olkoon se auer tai joku muu..
 
kauheeta, että lapsia kuulustellaan asiassa edelleen ja heille ei anneta aikaa toipumiseen isänsä menetyksestä (olkoon tappaja kuka tahansa), saavatko raukat edes terapiaa
 
Syyllisenä olen pitänyt alusta asti.. joissain lehtikuvissa ollu tosi pelottavan näköinenkin.. sellanen tietty katse ja hymy.. vähän samanlainen ku sillä Norjalaisella ammuskelijalla.
Ja kaikki se mitä on todettu tukee et rouvalla meni hermot mieheen.. En tajua miten se päästettiin vapaaks.
onneks lapsia ei ole annettu takas äidille vielä, ei ole voinut aloittaa uudestaan aivopesua ja uhkailua.. pelkäsin et jos lapset palaavat takas äidilleen tekee lapsillekkin vielä jotain..
 
Ärsyttää nämä kommentit: "että on niin syyllisen näköinen, välinpitämätön, viileä, jne." Olisi hauska nähdä minkä näköisiä kuvia näistä kommentoijista olisi lehdissä tuollaisen prässin jälkeen mitä Auer on saanut kokea.

Mutta, mulla ei siis ole mielipidettä itse syyllisyys -asiaan.
 
[QUOTE="minä";24565136]Ärsyttää nämä kommentit: "että on niin syyllisen näköinen, välinpitämätön, viileä, jne." Olisi hauska nähdä minkä näköisiä kuvia näistä kommentoijista olisi lehdissä tuollaisen prässin jälkeen mitä Auer on saanut kokea.

.[/QUOTE]

Niinpä. Ihan tavalliselta toi minusta näyttää.:xmas:
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Mä olin vähän sillä kannalla, että Auer olisi syytön. Mutta nämä uudet "todisteet" taas puhuvat Aueria vastaan. Mä luulen, että tämä mysteeri jää ikuisesti ratkaisemattomaksi. Todisteet eivät riitä, puoleen eikä toiseensa.

Lastenkin todistukset ovat aina niin ja näin....
 
Mä vähän veikkaan, että Auer jää näytön puutteessa tuomitsematta seuraavallakin kierroksella. Kun se "murhaajan ilme" ei tässä meidän systeemissämme ole vielä peruste kenenkään rankaisemiseen...
 
Syyttömänä pidän. Tämä uutinen on vastaisku hänen kommentointiinsa jossa vihjailtiin poliisin harrastaneen hänen kanssaan seksiä. Kyllä suomessakin osataan pelata tätä peliä. älkää hyvät ihmiset ihan kaikkee uskoko, lehdet kirjottaa mitä ne haluaa kirjottaa.
 
Lehdessä luki, että veriasiantuntijoiden tutkimusten mukaan patjassa ollut suuri verimäärä oli vaatinut imeytyäkseen patjan läpi parisen tuntia. Kun poliisit tuli paikalle, oli patjan läpi imeytynyt veri, eli tässä se suurin ristiriita mun mielestä (ja mistä on vähän puhuttu).

eli miten minuuteissa on veri voinu imeytyä patjan läpi, kun siihen ois pitäny kulua parisen tuntia?!? tätä en ole tajunnu vieläkään. ainut looginen selitys on se, että se veri tosiaan valui siihen patjaan jo pari tuntia ennen poliisien soittoa paikalle.
 
Asialla on asiaanliittymättömien ja tietonsa paskalehtiin perustavien ihmisten aivan turha vaivata päätänsä.
Auer vapautettiin syytteistä. Siinä kaikki. BB:ssä tapahtuu varmaan jotain jännää.
 
Ei ole minun asiani ratkaista onko hän syyllinen vai syytön. Luotan Suomen oikeusjärjestelmään tässä asiassa, vaikka se ei olisi täydellinen niin on se minua parempi.
 
Ainut mikä vähän ihmetyttää, että sieltä löytyi tuntemattoman verta, josta saatiin dna. Epäiltiin, että olisi syyllisen verta, jota olisi kamppailun vuoksi sinne joutunut.

Se, että sitä tylppää murha-asetta ei löytynyt ei ole olennaista. Auer vaan piilotti sen kun eihän sitä heti tajuttu etsiä.

Ja se vanhin lapsihan oli ensin sanonut, ettei nähnyt ulkopuolista talossa. Myöhemmin vasta kertoi, että siellä olikin joku. Auer ehti painostamaan lasta kertomaan ulkopuolisesta murhaajasta.

Ja sitten sen oven ikkuna, niin eikös se oltu rikottu sisältäpäin? Joten ei ole kukaan ulkopuolinen voinut rikkoa ulkoapäin, niinkuin Auer väittää.

Sitten veitsen iskuista suurin osa oli pinnallisia ja näitä oli monta. Uskoisin jos iso mies olis ollut tappo mielessä, niin ei olisi ruennut tuollaiseen, vaan kunnolla antanut mennä, että olisi nopeasti ohi.

Auerin viileä ja rauhallinen käytös tapahtuneen jälkeen. Pyysi lastaan menemään katsomaan joko murhaaja poistui talosta.

Eli suurin osa näistä kyllä viittaisi siihen, että olisi syyllinen. Lisäksi on kyllä muitakin asioita, mitkä siihen viittaa, esim. hätäpuhelu, mistä ei kuulunut ulkopuolisen surmaajan ääniä.
 
Olen ollut alusta asti sitä mieltä, että muija on niin syyllinen kuin vain olla ja saattaa.
Pistää vihaksi, kuinka hypitään Jukka S Lahden haudalla :(.

Lapsetkin kärsineet niin, ettei semmoista terapiaa ole kekistykään, että voisivat vielä joskus elää normaalia elämää.
Oma äiti uhkailee...:x
 
[QUOTE="vieras";24572324]Ainut mikä vähän ihmetyttää, että sieltä löytyi tuntemattoman verta, josta saatiin dna. Epäiltiin, että olisi syyllisen verta, jota olisi kamppailun vuoksi sinne joutunut.

Se, että sitä tylppää murha-asetta ei löytynyt ei ole olennaista. Auer vaan piilotti sen kun eihän sitä heti tajuttu etsiä.

Ja se vanhin lapsihan oli ensin sanonut, ettei nähnyt ulkopuolista talossa. Myöhemmin vasta kertoi, että siellä olikin joku. Auer ehti painostamaan lasta kertomaan ulkopuolisesta murhaajasta.

Ja sitten sen oven ikkuna, niin eikös se oltu rikottu sisältäpäin? Joten ei ole kukaan ulkopuolinen voinut rikkoa ulkoapäin, niinkuin Auer väittää.

Sitten veitsen iskuista suurin osa oli pinnallisia ja näitä oli monta. Uskoisin jos iso mies olis ollut tappo mielessä, niin ei olisi ruennut tuollaiseen, vaan kunnolla antanut mennä, että olisi nopeasti ohi.

Auerin viileä ja rauhallinen käytös tapahtuneen jälkeen. Pyysi lastaan menemään katsomaan joko murhaaja poistui talosta.

Eli suurin osa näistä kyllä viittaisi siihen, että olisi syyllinen. Lisäksi on kyllä muitakin asioita, mitkä siihen viittaa, esim. hätäpuhelu, mistä ei kuulunut ulkopuolisen surmaajan ääniä.[/QUOTE]
Plus että laittoi jotain pakastimeen. Myöhemmin hali sen sieltä = murha ase.
 

Yhteistyössä