Vihdoin minä olen onnellinen.

[runoilijamamma]

Minulla on sylissä kaksi lasta,
en voi lakata rakastamasta.

Olin halunnut lapsia pari,
saanut en yhtäkään.
Toivosta piti luopua -
ei kukaan saanut lasta luokseni tuotua.

Itkin paljon, mietin vain:
Mikä voisi olla ihanampaa kuin oma pieni,
ei mikään kai.
Minä en vaan ollut tehty äidiksi,
paha mieli jäi.

Olisin halunnut lapsia yhden edes,
en saanut.
Kuin olisin elänyt vedes, näkemättä pintaa lain.
Lopulta oli aika,
jättää tämä taika.

Luovutin, en voi saada omaa koskaan.
Olisin halunnut erota,
vaikkei sekään surustani verota.
Yksin vaikka adoptoida,
pitkä ja vaikea matka olisi se,
mutta suuri ilo lapsi kuitenkin.

Sitten vielä, yritettiin kerran,
turhaksi arvelin sen.
Testin tein sunnuntaina -
se oli positiivinen.

Pian sain tietää, saan yhden sijasta kaksi,
mutta pelko muuttuikin pahemmaksi.
Se menisi kesken todennäköisemmin kuin yhden kanssa,
se jouduttaisiin leikkaamaan - se pelottaa.
Raskaus oli iloa täynnä, mutta oli sitä pelkoakin.
Viikolla 37 kävelin kohti sairaalaa, innoissani, kauhuissani,
kohta pienet syliin saan.
Seuraavana päivänä vieressäni makasi pieni poika ja tyttö,
olin onnellinen.
Sain yhden kerran kokea sen.

 

[Lilii lisänimetön]

:flower: Onnea ja olipa sitä onnea sanoissakin.

 

[Glorinha]

Voi miten kauniisti kirjoitettu! Paljon onnea pienokaisista! :flower: :heart:

 

["vieras"]

onnea lapsista.