viikko laskettuun aikaan ja miehen kanssa ilmiriita :(

[itku]

En jaksa enää yhtään... Viikon päästä laskettu aika ja tuntuu ettei mistään tuu enää mitään!!! Mies on täällä kuulemma vaan lasten takia, minä en merkitse mitään. Tämä iltatähti oli puhdas vahinko mutta mulle tietysti niin kovin rakas jo nyt vaikkei ole vielä syntynytkään kun olen jo 9 kk asiaan valmistautunu... Miehelle ei ja onkin sanonu monta kertaa viime aikoina ja jo aiemmin ettei ikinä ois lapsia edes halunnu ja täällä yhdessä vaan sen takia että lapset ja yhteinen kämppä on.

Mua vituttaa ja harmittaa kun mulle mies kuitenkin rakas vaikka vaikeeta ollu jo pidemmän aikaa. Hellyys puuttuu ja sitähän tässä raskausaikana tarttis entistä enemmän... Nyt vaan on monena päivänä alkanu kiertää ajatuksissa noi miehen sanat lapsista ja siitä etten merkitse mitään.

Sanoin äsken et voin kyllä synnyttää yksinkin kun hän ei oikein edes halua mukaan (miksi haluiskaan jos vaimo ja vauva ei mitää merkitse) ja varmasti jotenkin pärjätään, että ei täällä tartte olla yhtään enää pakon takia. Sano kuitenkin ettei tässä vaiheessa voi mihinkään lähtee vaikka haluaiskin. Lohduttaapa tosi paljon, tuntuu tosi kurjalta kun tietää ettei merkitse toiselle yhtään mitään!!

 

[hui]

enpäs tietäis mitä tollasessa tilanteessa tekisin. varmaan ite sitten eroisin, lähtisin menee. viim sit ku synnytyksestä ym alkuhässäkästä päästy. en pysty kuvittelemaan että oma mieheni sanois noin mulle..ois hirveetä. toivottavasti ei tuu koskaan sanomaankaan..
jaksamista sulle

 

[pohtija]

Sitä nyt sanoo suutuksissaan kaikenlaista. Kun tilanne on noin pitkällä että harkitset eroa, kannattaa se kissa nostaa pöydälle ja laittaa mies kova kovaa vasten! Tajuaakohan oikeasti, että noi sanomiset voi johtaa eroon? Yleensä vasta se menettämisen pelko saa miehet tajuamaan asiat kunnolla. Valitettavaa mutta totta! Kurjaa sun kannalta, kun viimeisillään raskaana tarttis aika paljon tukea, kun on niitä omiakin henkisiä taistoja. Toivottavasti sinulla on joku tukihenkilö! Tsemppiä tilanteeseen ja synnytykseen!

 

[ap]

enpäs tietäis mitä tollasessa tilanteessa tekisin. varmaan ite sitten eroisin, lähtisin menee. viim sit ku synnytyksestä ym alkuhässäkästä päästy. en pysty kuvittelemaan että oma mieheni sanois noin mulle..ois hirveetä. toivottavasti ei tuu koskaan sanomaankaan..
jaksamista sulle

Niimpä! Tosi surullinen olo on Asutaan vielä toisella puolella suomea kun mun kaikki sukulaiset joten en sitten tiedä mitä tehdä synnytyksen kanssa, kuka hoitaa isompaa sen aikaa ja miten pärjään yksin...

 

[minä]

kyynel silmässä luin..
kun tervehdyt synnytyksen jälkeen, mieti uudelleen asia..
ehkä elämä antaa suuntaviivoja samalla
Toivon että synnytyksessä menee kaikki hyvin..
lähetän voimaa ajatuksin

En jaksa enää yhtään... Viikon päästä laskettu aika ja tuntuu ettei mistään tuu enää mitään!!! Mies on täällä kuulemma vaan lasten takia, minä en merkitse mitään. Tämä iltatähti oli puhdas vahinko mutta mulle tietysti niin kovin rakas jo nyt vaikkei ole vielä syntynytkään kun olen jo 9 kk asiaan valmistautunu...

 

[Cassyput]

Tulisko mies sun kanssa pariterapiaan? Miksi teillä muuten on lapsia jos mies ei olisi niitä koskaan halunnutkaan?

 

[samaistuva]

minä synnytin yksin kun mies ei tiennyt haluuko olla meidän kanssa vai ei. ei asuttu yhdessä edes silloin. no ihmeesti vauva sai miehenkin pään sekaisin! nyt asutaan yhdessä, vauva miehelle tod rakas ja minä myös että näinkin voi käydä!! jaksamisia ja tsemppiä!

 

[ap]

kyynel silmässä luin..
kun tervehdyt synnytyksen jälkeen, mieti uudelleen asia..
ehkä elämä antaa suuntaviivoja samalla
Toivon että synnytyksessä menee kaikki hyvin..
lähetän voimaa ajatuksin

En jaksa enää yhtään... Viikon päästä laskettu aika ja tuntuu ettei mistään tuu enää mitään!!! Mies on täällä kuulemma vaan lasten takia, minä en merkitse mitään. Tämä iltatähti oli puhdas vahinko mutta mulle tietysti niin kovin rakas jo nyt vaikkei ole vielä syntynytkään kun olen jo 9 kk asiaan valmistautunu...

En vaan haluais olla enää sekuntiakaan samassa talossa, sattuu liikaa kun tietää miten asiat on!! Mies voi periaatteessa mennä jollekkin kaverilleen tai vanhempiensa luokse mutta eihän se kiva ole kun kysymyksiä tulee sitten vähän liikaakin...

 

[b]

enpäs tietäis mitä tollasessa tilanteessa tekisin. varmaan ite sitten eroisin, lähtisin menee. viim sit ku synnytyksestä ym alkuhässäkästä päästy. en pysty kuvittelemaan että oma mieheni sanois noin mulle..ois hirveetä. toivottavasti ei tuu koskaan sanomaankaan..
jaksamista sulle

Niimpä! Tosi surullinen olo on Asutaan vielä toisella puolella suomea kun mun kaikki sukulaiset joten en sitten tiedä mitä tehdä synnytyksen kanssa, kuka hoitaa isompaa sen aikaa ja miten pärjään yksin...

Saatko synnytykseen mukaan esim. jonkun ystävän? Tosi surullinen tuo sinun tilanne. Kannatta miehen kanssa puhua, ja jos miehen asenne ei tuosta muutu miksikään ja mies ei suostu lähtemään, niin sitten sinun täytyy kyllä lähteä kunhan ensin saat synnytyksen hoidettua alta pois. Koska et ansaitse tuollaista kohtelua todellakaan

 

[niin]

Onko nuo sanomiset vain riidan aikana? Jos niin on niin silloin kuullostaisi siltä että haluaa tahallaan satuttaa sinua. Toisaalta taasen jos ei nälvis jne..niin silloin hän ei tosiaan välittäis pätkääkään sinusta.
Mutta jos koet tilanteen noin hankalana niin eroa hyvä ihminen.
Kyllä sitä pitää omaakin vointia ajatella, ja se heijastuu myös lapsiin joten lapset ei ole mikään syy jäädä kurjaan parisuhteeseen, koska he kärsivät siitä vielä enemmän kuin erosta.
Tuo että mies ei tule synnytykseen mukaan niin mitä kummallista siinä on ?
Minä itse taasen en ole huolinut mukaan aiemmilla kerroilla, enkä taida huolia nytkään.

 

[v]

Mitä teidän päässä liikkuu, tehdään lapsia vaikka molemmat eivät ole valmiita siihen.
Ajatelkaa ensin ennen kuin toimitte

 

[ap]

Tulisko mies sun kanssa pariterapiaan? Miksi teillä muuten on lapsia jos mies ei olisi niitä koskaan halunnutkaan?

Käyty on varmaan viitisen kertaa tämän raskauden aikana mutta ei ole mitään auttanut suuntaan tai toiseen joten lopetettiin tuloksettomana.
En tiedä miksi on lapsia ja miksi ollaan naimisissa, mies ite halunnut yhtä lailla siinä tilanteessa mutta nyt sanookin ettei oikeasti halunnutkaan, kunhan näytteli... Hyvä näyttelijä kyllä on jos noin on asiat oikeasti, nimittäin minä ja kaikki muutkin on todella uskottu että rakkautta on ollu ja kovasti hänenkin puoleltaan!

 

[minä]

jaksaa.. varmaan myös olet herkkänä nyt..
ja oikeesti yritä rauhoittua..

synnytyslaitokselta voit kysyä "jokin sosiaali-ihminen" pääsisitkö vaikka turvakotiin jos tilanne on noin tulehtunut..

mutta uskon, että kun vauva syntyy, niin aurinko tulee elämäänne..

En vaan haluais olla enää sekuntiakaan samassa talossa, sattuu liikaa kun tietää miten asiat on!! Mies voi periaatteessa mennä jollekkin kaverilleen tai vanhempiensa luokse mutta eihän se kiva ole kun kysymyksiä tulee sitten vähän liikaakin...

 

[b]

Onko nuo sanomiset vain riidan aikana? Jos niin on niin silloin kuullostaisi siltä että haluaa tahallaan satuttaa sinua. Toisaalta taasen jos ei nälvis jne..niin silloin hän ei tosiaan välittäis pätkääkään sinusta.
Mutta jos koet tilanteen noin hankalana niin eroa hyvä ihminen.
Kyllä sitä pitää omaakin vointia ajatella, ja se heijastuu myös lapsiin joten lapset ei ole mikään syy jäädä kurjaan parisuhteeseen, koska he kärsivät siitä vielä enemmän kuin erosta.
Tuo että mies ei tule synnytykseen mukaan niin mitä kummallista siinä on ?
Minä itse taasen en ole huolinut mukaan aiemmilla kerroilla, enkä taida huolia nytkään.

No kyllä suurinonosa naisista haluaa puolisonsa mukaan sinne synnytykseen antamaan tukea.

 

[vieras]

Voi itku, sinulle toivon nyt kovasti voimia.
Kysy mieheltäsi nätisti, haluaako hän osallistua synnytykseen. Älä sitä kysyessäsi puhu mistään muusta, muista lapsista tai omasta arvottomuudentunteesta tai riidoista tai mistään....vain nätisti kysyt, lähteekö hän kanssasi sairaalaan. Sillä tavoin saat kenties rehellisimmän vastauksen.
Jos riitelette tuosta aiheesta ja se päätyy siihen, että menet riidan seurauskena yksin, teitä molempia voi harmittaa jälkikäteen tosi pitkään. etenkin miestä, kunei ole päässyt osallistumaan kuopuksensa syntymään.
Ottakaa tuo askel ensin. Mieti sitten vauvan synnyttyä ja rutiinien muodostuttua ja vakiinnuttua tilannettanne uudestaan. Keskity nyt vain vauvan syntymään ja hänen ensimmäisiin kuukausiin. Älä mieti avioliittoanne, mieti vain vauvaa ja muita lapsia. Ehdit paneutua teidän kriisiinne vaikkapa puolen vuoden päästä. Voimahaleja!!

 

[vieras]

Olen kyllä kuullu monta tarinaa et on yhessä haluttu lapsia ja oltu valmiita mut raskauden aikana tullu kriisiä. Ei taida olla harvinaista. Ja yleensä nää kriisit on selvinny ja vauva kun tullu ni mieskin rakastunu siihen ja asiat on saatu kuntoon. Voimia teille!!

 

[ap]

Olen kyllä kuullu monta tarinaa et on yhessä haluttu lapsia ja oltu valmiita mut raskauden aikana tullu kriisiä. Ei taida olla harvinaista. Ja yleensä nää kriisit on selvinny ja vauva kun tullu ni mieskin rakastunu siihen ja asiat on saatu kuntoon. Voimia teille!!

Kyllä minäkin uskon että mies lapseen rakastuu mutta ei minuun. Ja miten voin elää näiden ajatusten kanssa kun tiedän etten merkkaa mitään?!! Tottakai toivoisin että hän elää täällä myös minun takiani, ei vaan lasten.

 

[siru]

Kuulostaa minusta siltä, että miehelläsi on jokin henkilökohtainen kriisi (niitä tulee kaikille elämän varrella). Ei kukaan vahingossa/vasten tahtoaan ole useamman lapsen isä ja jos on niin siinä vasta todellinen syy pohtia miten siihen tilanteeseen on joutunut. Olisiko mahdoton ajatus, että miehesi kävisi juttelemassa jonkun kanssa omasta olostaan ihan itsekseen. Vika kun taitaa olla miehesi huonossa itsetuntemuksessa.

Sinä voisit puolestasi antaa hänelle aikaa ja keskittyä itseesi ja lapsiin. Tällä tavalla miehesi saisi vapaasti ilman paineita pohtia mitä hän todella tuntee. Ennen ei pariterapiasta ole mitään hyötyä kuin miehellesikin on selvää mitä hän haluaa. Tämä tietysti tuntuu sinusta nyt kohtuuttomalta kun sinuun sattuu kovasti ja joutuisit vaan myötäämään lisää. Se voisi kuitenkin kannattaa tulevaisuutta ajatellen jos vain suinkin jaksat. Ehkä sinulla on joku ystävä jonka kanssa voisit yhdessä yrittää jaksaa.

Nim. Miehen psykoterapia loppusuoralla ja parisuhdetalkoot alulla

 

[ap]

Voi itku, sinulle toivon nyt kovasti voimia.
Kysy mieheltäsi nätisti, haluaako hän osallistua synnytykseen. Älä sitä kysyessäsi puhu mistään muusta, muista lapsista tai omasta arvottomuudentunteesta tai riidoista tai mistään....vain nätisti kysyt, lähteekö hän kanssasi sairaalaan. Sillä tavoin saat kenties rehellisimmän vastauksen.

On sanonu lähtevänsä kun ei mulla muitakaan ole.

 

[vieras]

Olen kyllä kuullu monta tarinaa et on yhessä haluttu lapsia ja oltu valmiita mut raskauden aikana tullu kriisiä. Ei taida olla harvinaista. Ja yleensä nää kriisit on selvinny ja vauva kun tullu ni mieskin rakastunu siihen ja asiat on saatu kuntoon. Voimia teille!!

Kyllä minäkin uskon että mies lapseen rakastuu mutta ei minuun. Ja miten voin elää näiden ajatusten kanssa kun tiedän etten merkkaa mitään?!! Tottakai toivoisin että hän elää täällä myös minun takiani, ei vaan lasten.

Ota sellainen elämänasenne toistaiseksi, vaikkapa seuraavan vuoden ajaksi, että sinä olet tärkeä ja merkitset jotakin -olet kaikki kaikessa lapsillesi. Jos mies ei sinua arvosta, niin olkoon hänen tehtävänsä seuraavan vuoden ajan elämässäsi auttaa sinua huolehtimaan yhteisistä lapsistanne ja kodistanne (sekinhän on äärettömän tärkeä rooli ja tehtävä). Hän käy töissä ja ansaitsee elantoa perheelleen. Se on hänen roolinsa isän roolin lisäksi. Ole tyytyväinen siihen mitä sinulla on: koti, lapset, ystävät, hanki harrastus, jos ei ole... Älä seuraavan vuoden aikana odota tai oleta tai toivo miehesi elävän kodissanne sinun takiasi, pelkästään lasten. Silloin et pety mihinkään ja ehkä osaat iloita muista hyvistä asioista, joita elämässäsi on. Ja muista, että sinun arvosi ihmisenä, äitinä ja ystävänä ei ole kiinni miehesi mielipiteistä tai sanoista!!

 

[vieras]

Voi itku, sinulle toivon nyt kovasti voimia.
Kysy mieheltäsi nätisti, haluaako hän osallistua synnytykseen. Älä sitä kysyessäsi puhu mistään muusta, muista lapsista tai omasta arvottomuudentunteesta tai riidoista tai mistään....vain nätisti kysyt, lähteekö hän kanssasi sairaalaan. Sillä tavoin saat kenties rehellisimmän vastauksen.

On sanonu lähtevänsä kun ei mulla muitakaan ole.

Kysy uudestaan (muista kysyä nätisti, ei provosoiden mihinkään suuntaan). Jos vastaa yhä, että lähtee, "kun ei sulla muitakaan ole", niin sano, että jos hän ei halua lähteä, niin toki voit mennä yksinkin. Ennenkin naiset synnyttivät ilman miehiä ja tukihenkilöitä, kyllä sinä pärjäät. Onhan sinulla kätilö apuna. Muista sanoa kaikki nätisti. Voi olla, että miehesi ei enää noin ikävästi suhtaudukaan asiaan.... ja anna hänen sulatella sanojasi rauhassa.

 

[siru]

"Vieras" puhuu monessa kohtaa asiaa. Hänen mainitsemin keinoin minä olen yrittänyt selvitä hankalassa tilanteessa kotona ja voiton puolella ollaan... Voimia ja tahtoa se vaatii mutta lasten ja hyvän tulevaisuuden takia sitä yltää suuriinkin suorituksiin.

 

[Tulipeikko harmaana]

Kuulostaa minusta siltä, että miehelläsi on jokin henkilökohtainen kriisi (niitä tulee kaikille elämän varrella). Ei kukaan vahingossa/vasten tahtoaan ole useamman lapsen isä ja jos on niin siinä vasta todellinen syy pohtia miten siihen tilanteeseen on joutunut. Olisiko mahdoton ajatus, että miehesi kävisi juttelemassa jonkun kanssa omasta olostaan ihan itsekseen. Vika kun taitaa olla miehesi huonossa itsetuntemuksessa.

Sinä voisit puolestasi antaa hänelle aikaa ja keskittyä itseesi ja lapsiin. Tällä tavalla miehesi saisi vapaasti ilman paineita pohtia mitä hän todella tuntee. Ennen ei pariterapiasta ole mitään hyötyä kuin miehellesikin on selvää mitä hän haluaa. Tämä tietysti tuntuu sinusta nyt kohtuuttomalta kun sinuun sattuu kovasti ja joutuisit vaan myötäämään lisää. Se voisi kuitenkin kannattaa tulevaisuutta ajatellen jos vain suinkin jaksat. Ehkä sinulla on joku ystävä jonka kanssa voisit yhdessä yrittää jaksaa.

Nim. Miehen psykoterapia loppusuoralla ja parisuhdetalkoot alulla

Aivan ihana ja toivoa antava kirjoitus! Ja "siru", ajattelet ja suhtaudut mielestäni hyvin kypsästi ja fiksusti elämään ja ihmissuhteisiin.

 

[ap]

"Vieras" puhuu monessa kohtaa asiaa. Hänen mainitsemin keinoin minä olen yrittänyt selvitä hankalassa tilanteessa kotona ja voiton puolella ollaan... Voimia ja tahtoa se vaatii mutta lasten ja hyvän tulevaisuuden takia sitä yltää suuriinkin suorituksiin.

Niin olen tässä yrittänyt jo pidemmän aikaa. Ajatellut että kyllä kai miehenkin on edes vähän pakko mua rakastaa jos jaksan hoitaa kodin ja lapset ja pysyä iloisella mielellä... Mutta ei näköjään.

Mut onko ihmisen pakko elää kenties lopun elämäänsä sellaisen kanssa joka ei välitä... Monesti pohdin oisko minullakin mahdollisuus tai oikeus löytää sellainen joka oikeasti välittää vai pitääkö tähän nyt vaan tyytyä ja elellä kuten "vieras" sanoo...

 

[v]

Mun täytyy myöntää etten ehkä pystys ajatteleen noin järkevästi mitä jotkut. Mua ahdistais olla sellasen ihmisen kans samassa taloudessa joka ehkä ei mua rakasta, vaikka lapsista huolehtisikin. Mieluummin ehkä muuttaisin itsekseni lapsien kanssa ja sais ukko sit elää omineen, ja tulla takas jos saa itsetuntemuksen kuntoon (paitsi jos käyttäs sen ajan muihin naisiin tms). Mut älä kuuntele mua, vaan noita järkevämpiä!!