Vinkkejä 6-v uhmaan?

[kuitti]

6-v poika on nyt viimeiset puoli vuotta ollut todella raskas, ja olo alkaa olla epätoivoinen. On kyllä periaatteessa "kiltti" lapsi, ei esim. kiusaa muita tai haistattele aikuisille tms. Kotona koettelee nyt rajojaan todella rankasti, keksii ihan mistä tahansa riidanaiheen, yrittää pompotella minua, ja riitelee jatkuvasti pikkusisaruksen kanssa. Yhdestä riidasta kun päästään niin on jo virittelemässä uutta...Nyt eskarin alettua on helppo pilata kaikki aamut kiukuttelulla, ei olla kertaakaan ehditty ajoissa eskariin

Rangaistusten tie tuntuu olevan loppuun kaluttu, en voi niitä loputtomiin koventaa ja teho on lähes olematon. Olen yrittänyt antaa kahdenkeskistä aikaa, positiivista palautetta, vastuuta ja luottamusta, ei vaikutusta. Ainoa helpotus on ollut se, että kuunneltuani suunsoittoa vähän aikaa passitan omaan huoneeseen rauhoittumaan, mutta ei kai lasta voi jatkuvasti eristääkään? Lisäksi tuntuu, että se vain lykkää väistämätöntä, kyllä lapsi sen uhmansa uhmaa kuitenkin jossain vaiheessa. Tuntuu että lapsi on nyt kovasti jotain vailla, enkä minä enää osaa lapsen tarvetta nähdä

Aika toivottavasti tekee tehtävänsä, mutta miten selvitä järjissään siihen asti? On todella paha mieli koko perheen puolesta, ja varsinkin lapsen itsensä. Hänkin jo varmasti vaistoaa olevansa äidille "rasite".
Olen jo aika kypsä kokeilemaan melkein mitä tahansa, joten jos vinkkejä löytyy, ne otetaan ilolla vastaan!

Ensimmäistä kertaa tuntuu, että on ihan hukassa tämän vanhemmuuden kanssa

 

[Piika-äiti]

Tämä ei ehkä auta sinua, mutta ole iloinen siitä, että perheessäsi on niin tasapainoinen tilanne, että lapsesi voi ja uskaltaa käydä läpi tämän normaalin kehitysvaiheen normaalissa aikataulussa. Meillä olin itse yhden lapsen kohdalla vakavasti sairaana juuri tässä vaiheessa, ja normaali 6-vuotis uhma siirtyi yli kahdella vuodella.

Itse voisin kokeilla "lahjontaa". Jokaisesta hyvin menneestä päivästä tarra, ja 7 tarrasta joku ihan kohtuullisen iso ja houkuttava palkinto. Se hyvin meneminen voisi jotenkin tulla tavaksi ja uhman vuoksi uhmaaminen jäisi vähemmälle.

 

[Balleronops]

Jotenkin kuulostaa että kaipaa huomiota ja hakee sitä kaikin keinoin. Viekö pikkusisarukset äidin ajan liiaksi hänen mielestään?

Käyttekö kahdestaan jossain? Teettekö kahdestaan jotain kivaa pientä? Tai isi?

Kyllä meilläkin 6 v uhmaa ja rajojaan hakee. Repii itseään irti vanhemmista. "Minä osaan, minä teen itse...minä haluan..." Ja kun tulee raja vastaan, meillä alkaa valtava ärinä ja raivo, jopa potkiminen. Kiukuta saa ja suuttuakin, mutta toisiin ei saa koskea, siinä raja. Jonkun verran meidän on mielestäni kestettävä sitä lapsenkin kiukkua ja kihinää, tunteita, kunhan se ei kohdistu toisiin satuttamis mielessä.

Tekemistä ja aikuisen aikaa kaipaavat tämän ikäiset, vaikka ovat olevinaan niin isoja.

 

[vieras]

Meillä on kans tuollaista. Ois niin helppoa jos tietäis mitä siellä pikku päässä liikkuu. Isoksi kasvamiseen tuo kait kuuluu. Pitää vaan yrittää pitää oma mieli rauhallisena.
Minusta tuntuu että meillä ainakin tuo lapsi on alkanut mm. pelkäämään erilaisia asioita eikä tiedä miten tietoa ja tunteita käsitellä esim. Lastenohjelmissa on ollut tulipaloja, niin saattaa miettiä että mitä kotoa pitää ottaa matkaan jos täällä syttyy palamaan yms. eikä sitten saa unta kun noita miettii. Uskon että tuollakin voi olla merkitystä kiukkuihin kun ei vielä hallitse tunteita

 

[kuitti]

Kiitos vastauksista, kyllähän tästä kai joskus selvitään...

On ihan totta, että päivät menee enemmän pikkusisarusten ehdoilla, mutta joka ilta on meillä kahdenkeskistäkin aikaa tunnin verran. Nykyään poika haluaa senkin yleensä käyttää riitelyyn Isin kanssa varmasti tykkäisi puuhailla enemmän, mutta mies tekee niin älyttömästi töitä, että aika harvoin on iltaisin kotosalla.

Tuntuu tosiaan siltä ettei poika osaa päättää olisiko iso vai pieni, ja se sapettaa Haluaisi kovasti päättää omista asioistaan, mutta jos päättämisen mahdollisuus annetaan, ei osaakaan... Kyllä pojasta selvästi huomaa että on tosi hankalaa olla nyt.

Täytyy vaan yrittää olla provosoitumatta ja pysyä aikuisena, se kun ei aina ole ainakaan minulle kauhean helppoa. Nyt on arjessa sattumalta monia muitakin asioita, jotka tekevät tavallisesta elämisestä kovin haastavaa, ja varmastikaan minun pinnani kireys ei helpota lapsen oloa..Kyllä tästä noustaan, lisääkin vinkkejä otetaan silti vastaan

 

[b]

Kiitos vastauksista, kyllähän tästä kai joskus selvitään...

On ihan totta, että päivät menee enemmän pikkusisarusten ehdoilla, mutta joka ilta on meillä kahdenkeskistäkin aikaa tunnin verran. Nykyään poika haluaa senkin yleensä käyttää riitelyyn Isin kanssa varmasti tykkäisi puuhailla enemmän, mutta mies tekee niin älyttömästi töitä, että aika harvoin on iltaisin kotosalla.

Tuntuu tosiaan siltä ettei poika osaa päättää olisiko iso vai pieni, ja se sapettaa Haluaisi kovasti päättää omista asioistaan, mutta jos päättämisen mahdollisuus annetaan, ei osaakaan... Kyllä pojasta selvästi huomaa että on tosi hankalaa olla nyt.

Täytyy vaan yrittää olla provosoitumatta ja pysyä aikuisena, se kun ei aina ole ainakaan minulle kauhean helppoa. Nyt on arjessa sattumalta monia muitakin asioita, jotka tekevät tavallisesta elämisestä kovin haastavaa, ja varmastikaan minun pinnani kireys ei helpota lapsen oloa..Kyllä tästä noustaan, lisääkin vinkkejä otetaan silti vastaan

ps. jos yhtään helpottaa, niin ei se kenelläkään ole sen helpompaa vaikka siltä saattaisi näyttääkin katkeilee se pinna täälläkin se on elämää...

 

[kuitti]

Kiitos vastauksista, kyllähän tästä kai joskus selvitään...

On ihan totta, että päivät menee enemmän pikkusisarusten ehdoilla, mutta joka ilta on meillä kahdenkeskistäkin aikaa tunnin verran. Nykyään poika haluaa senkin yleensä käyttää riitelyyn Isin kanssa varmasti tykkäisi puuhailla enemmän, mutta mies tekee niin älyttömästi töitä, että aika harvoin on iltaisin kotosalla.

Tuntuu tosiaan siltä ettei poika osaa päättää olisiko iso vai pieni, ja se sapettaa Haluaisi kovasti päättää omista asioistaan, mutta jos päättämisen mahdollisuus annetaan, ei osaakaan... Kyllä pojasta selvästi huomaa että on tosi hankalaa olla nyt.

Täytyy vaan yrittää olla provosoitumatta ja pysyä aikuisena, se kun ei aina ole ainakaan minulle kauhean helppoa. Nyt on arjessa sattumalta monia muitakin asioita, jotka tekevät tavallisesta elämisestä kovin haastavaa, ja varmastikaan minun pinnani kireys ei helpota lapsen oloa..Kyllä tästä noustaan, lisääkin vinkkejä otetaan silti vastaan

ps. jos yhtään helpottaa, niin ei se kenelläkään ole sen helpompaa vaikka siltä saattaisi näyttääkin katkeilee se pinna täälläkin se on elämää...

Kyllä se vaan kummasti helpottaa kun kuulee ettei muillakaan niin herkkua ole, kiitoksia Nyt jo hymyilyttää, vaikka jääkaappi onedelleen rikki ja kaikki muukin ihan yhtä hankalaa kuin pari minuuttia sitten