voi itku. Isin tyttö räpiköi eteenpäin.

[terttuska]

Olen jo 30-vuotias ja elän täysipainoista perhe-elämää. Ainoa huoli on omat vanhemmat, jotka käyttävät runsaasti alkoholia. Ovat vielä työelämässä,joten viikolla ei niinkään, mutta viikonloput ovat yhtä läträämistä. Eivät siis osaa ottaa "sivistyneesti" ollenkaan. Aina jommalla kummalla tai molemmilla karkaa mopo käsistä. Olen muuttanut kotoa pois yli kymmenen vuotta sitten (18-v) ja nykyisin välimatkaa on 600 km. Joten he elävät omaa elämäänsä keskenään, minä omaani lasten ja miehen kanssa. Soitan kerran pari kuussa äidilleni.
Nyt kesälomalla kävimme näyttämässä lapsenlapsia heille. He eivät ole koskaan osanneet olla lasten kanssa, he kokevat lapset rasitteena ja stressitekijöinä. Omasta mielestä meidän vierailut ovat menneet ihan ok, koska omat odotukseni eivät näistä lähtökohdista ole olleet kovinkaan korkealla. Mutta nyt viimeisimmän vierailun aikana, kun yritin jutella isäni kanssa, sain tylyjä kommentteja... -niitä tähän toistamatta, sain sellaisen kuvan, että isääni ei kiinnosta minun elämäni, mielipiteet tai ylipäätänsä se kuka minä olen. Sain todella pahan mielen. Nyt olen miettinyt viikon verran suhdetta isääni ja tajunnut, että olen koko lapsuuteni yrittänyt saada isältäni hyväksyntää, tukea, kehuja, jotain positiivista. Ikinä siinä onnistumatta. Hän on aina nostanut veljeni korkeammalle, ihan sukupuolen perusteella. Tuntuu todella pahalta huomata, että oma isä ei ole koskaan minusta välittänyt. Nyt tiedän miksi minulla on niin saakelin huono itsetunto. Osaisikohan kukaan palstailijoista auttaa, miten tästä eteenpäin? Eli miten rakennan itselleni uuden tukevamman pohjan, kun tämä lapsuudessa rakennettu on niin laho..? Itkettää vaan.

 

[Wilma-73]

En osaa auttaa, sama juttu meinaan itselläni, mulla vain äiti on se jolle aina yrittänyt olla tarpeeksi hyvä, siinä ikinä onnistumatta!

Terapiassa käyn säännöllisesti, vakava masennus on ollut, nyt jo osan lääkkeistä saanut jätettyä pois, nukahtamiseen enää käytössä lääke.

Tajusin että voin katkaista välini äitiini, miksi pitää lähellä ihmistä joka vain loukkaa, saa pahan mielen itselle...Mikäli joku muu kohtelisi minua noin, pitäisinkö tätä ihmistä ystävänä, tuskin...

Pikku hiljaa, päivä kerrallaan, taaperran eteenpäin...Keskityn omaan perheeseen, siihen mikä on meille hyväksi, mistä me tykkäämme..

Voimia sinulle, muista, kuka sinusta huolehtii jollet sinä itse!

 

[kurjaa]

KUrjaa tuo sun isä-lapsisuhde. Ihmiset eivät useinkaan näe, millä lukuisilla tavoilla heidän tekemisensä voivat lapsiin vaikuttaa ja kuinka syvät ja vaikeat arvet jotkut jutut voivat jättää. Kantsisko sun käydä ihan juttelemassa ja purkamassa näitä tuntemuksia jonkun ammattiauttajan kanssa? Ei noita tuntemuksia kukaan voi sulta pyyhkiä. Kai sun missio on se, että opit ajattelemaan siten, että se, millainen ihminen olet, ei ole kiinni sun menneisyydestä ja muista ihmisistä, vaan että olet itsellinen, täysin jo sellaisenaan arvokas ihminen. Sulla on paljon, mistä olla ylpee. Sulla ei oo tommosta alkoholiongelmaa. Ja sulla on oma ihana perhe. Sulla on kenties hyvät suhteet lapsiisi jne. Ehkäpä isäsi on just tollainen kun hällä on vaikea hyväksyä, että olet onnistunut elämässäsi hyvin ilman hänen tukeaankin. En tiedä. Sun pitää kasvaa ulos mallista, jossa peilaat itseäsi vanhempiesi kautta. On paljon ihmisiä, joilla on surkee kotitausta mutta jotka ovat aivan valloittavia ihmisiä tästä huolimatta. Jätät jatkossa heidän sanomattomuutensa ja tekemättömyytensä omaan arvoonsa. Ei niillä tarvi olla vaikutusta siihen, millainen olet.

 

[nyyti]

Tuttu tilanne. Kolmenkympin korvilla ryhtyy ajattelemaan lapsuttaan ja vanhempiensa vaikutusta. Minäkin pohdin paljon isäni alkoholismia ja sen vaikutusta elämääni.
Päädyin seuraavaan ajatukseen: minä rakastin vanhempiani lapsena ja nuorena erittäin paljon. He valitsivat minun sijaani alkoholin ja muut ajanvietteet. Isäsi tuskin koskaan tule tukemaan tai sanomaan sinulle oikeita sanoja, miksi ryhtyisi siihen nyt kun ei ole tehnyt sitä aikaisemminkaan.
Eteenpäin pääsee vain olemalla rohkeampi kuin omat vanhempansa. Ristiriitojen yllättäessä ei sorru päihteisiin vaan pyrkii ratkaisemaan tilanteet toisella tavoin.

 

[mamma ja pojat]

Sama täällä, mulla isä jonka kanssa välit poikki.Äitini joka on ajat sitten kuollut oli alkoholisti ja aiheutti lapsuuden perhehelvetin.
Isäni mielestä meillä oli normaali lapsuus ja ei hyväksy että masennuin aikuisena lapsuuden tapahtumista johtuen, jonka takia siis välit poikki ollut jo muutaman vuoden. Häntä en oo koskaan mistään syyttäny mut ei silti halua myöntää tai puhua.

 

[terttuska]

Mä kävin äiti-kriisin läpi, kun odotin ensimmäistä lastani. Nyt ehkä hänelle jotenkuten antanut anteeksi (ja sitten taas syytän isääni siitä, että äitini on sellainen..) Ja äitiäni en haluaisi hylätä, isäni on näköjään kuitenkin tämän tehnyt jo minulle. Ajattelin, että johonkin terapiaan olisi hyvä mennä purkamaan tätä pahaa mieltä. Miehelle en enää jaksaisi joka ilta asiaa itkeä. huhuh. Arki menee ihan hyvin eteenpäin, mutta aina kun on hiukan omaa aikaa, alkaa ajatukset kiertää samaa rataa.

 

[terttuska]

juu, tää kesäloma nosti taas tän kaiken tähän silmien alle. Olinkin jo omasta mielestä päässyt siitä yli, mutta en näköjään. Olen nyt aika vihainen isälleni, mutta tosiaan se ei kyllä häntä taida mihinkään päin liikauttaa. Kiitos teille tuesta!Sekin helpottaa, että joku muukin ymmärtää mitä itse käy läpi. Mieheni on hyvä tuki, mutta hänellä on mukavat vanhemmat ja turvallinen lapsuus, joten ei pysty ihan ymmärtämään näitä minun vollotuksiani. Nyt kakuntekoon, nuorimmainen lapsi täyttää tällä viikolla 3-v ja lupasin leipoa hänelle sydämen muotoisen kakun.