Alkuperäinen kirjoittaja Mie:Toisinaan mua kummastuttaa nää jutut täällä. Halutaan olla lasten kanssa kotona ja mies on perheessä ainoa, joka tekee ansiotyötä. Sitten kuitenkin vingutaan siitä miehen työnteosta; että mies tekee liikaa töitä, eikä osallistu kotihommiin. Siinä on jotain todella ristiriitaista! Voin sanoa ihan suoraan, että jos oma mieheni joutuisi olemaan "aina" töissä, niin minä koittaisin helpottaa perheen taloudellista toimeentuloa omalta osaltani - menemällä töihin.
Tää ei Nasu nyt ollut henkilökohtaisesti sulle osoitettu, kun en teidän perheenne tilannetta tiedä. On vaan tämmönen tullut mieleen esimerkiksi joitakin tuttavaperheitä kuunnellessa ja täältä juttuja lukiessa.
Joo, eipä mitään. Mä itseasiassa käyn töissä itsekin, sen mukaan kuinka jaksan ja pääsen (eli saan lapsenvahtia kotiin, ellei mies ole täällä lapsia hoitamassa ).