Voi vit.... mitä kakara nyt teki, hajoitti eteisestä ikkunan ja syy....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vilperin äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
onpa ollut mitätön syy meuhkata pienelle lapselle ja vielä mennä satuttamaan häntä.
lapsi oppii käytöksen kotoaan ja jos siellä raivotaan ja rikotaan paikkoja toki hänkin tekee niin.

omalle tädilleni kävi näin aikoinaan. oli kouluun lähtiessä riitaa ekaluokkalaisen poikansa kanssa. poika päästi ensin kissan karkuun ulko-ovesta ja sen jälkeen ei halunnut laittaa lippistä päähän kouluun lähtiessä.
äiti tietenkin rähisi pojalleen ja kumpikin erosi suutuspäissään.
poika ei tullut enää koskaan koulumatkalta kotiin. jäi rekka-auton alle kotimatkalla, lähtiessään linja-autosta ylittämään tietä. tästä on jo kymmeniä vuosi, mutta eipä unohdu äidin mielestä koskaan.

olisi mietinnän paikka, kannattaako pienistä asioista ottaa noin kovia pultteja. ikkuna tietenkin ikävä asia, mutta korjattavissa kuitenkin.
 
Big, mutta meillä tämä erityislapsi käy tukiluokkaa ja sinne saa viedä pehmon joka päivä.

Maine, minäkin sain risusta kintuilleni lapsena, kun en totellut ja olin tuhmasti. En muistele sitä pahalla. Ja kerta lapsi on näin junttura välillä, niin hänet on sitten vaikka pienellä kurinpidolla saatava tottelemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;26134600:
vieras, sepä se on lapsen kanssa hankalaa kun on niin omaehtoinen lapsi ja haluaa tehdä ihan niin kuin itse haluaa. on pistettävä kovaa kovaa vastaan välillä, että saa hänet tottelemaan. pääasiassa hän on kuitenkin ihan kiltisti. tämä aamu nyt taas oli tälläinen hankala ja vaikea.

Kaikki lapsethan on joskus tollaisia. Yleensä vaan oppivat jo ennen 7v ikää ettei kiukuttelemalla saa haluamaansa. Siis miksi ihmeessä annoit sen pehmolelun??? Meillä ei todellakaan olisi saanut sitä ja lisäksi ikkunan rrikkomisesta olisi tullut koulun jälkeen rangaistus. Kouluun olisi menty vaikka itkevänä, mutta väkivaltaa ei käytetty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;26134606:
vicy, olen vain niin äksyllä päällä jos lapsi on tottelematon. Hän saa tuta jos on tehnyt jotain oikein typerää.

Suomessa lapsen pahoinpiteleminen on rikos, jos taxi kuski näki tuon tilanteen niin se on, ainakin teoriassa, velvollinen tekemään ls ilmon ja sitten vasta pulassa olet...

Ja olen samaa mieltä muiden kanssa tässä ketjussa, että myyt leluja ja tyhjäät lapsen possun/tilin niin että saat ikkunan maksettua.
 
  • Tykkää
Reactions: Dongxi
Kerpele, lapsi ei ole koskaan ollut mikään reipas lähtijä tai noh kun häne tuonne kouluun siirtyi maaliskuussa, niin kyllä hän aluksi oli jo 7:55 odottamassa ulkona takxia ja oli tosi reipas lähtijä. Nyt hän vain vitkuttelee ja vatkuttelee ja hermot vain tuollaisessa menevät itseltä.
 
Tämän on PAKKO olla provo. Ei kukaan voi olla niin... ajattelematon, että ANTAA LAPSELLE LELUN PALKKIOKSI IKKUNAN RIKKOMISESTA. Noinhan lapsi sen ajattelee: rikonpa seuraavallakin kerralla ikkunan, niin saan mitä haluan. Ei voi olla muuta kuin provo. Ei kai yksikään äiti voi olla noin hölmö.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;26134626:
legot ovat hänelle rakas juttu eikä hän halua taatusti niistä luopua.

No jos kyseessä on rangaistus niin ei sitä kysytä lapselta haluaako luopua. haloo!! Onko sulla ollenkaan otetta lapseesi? Ja jos lapsi ei meinaa herätä ajoissa, niin hänet herätetään.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
vicy, sitä kanssa tässä mietin, mutta tekemätöntä ei saa tekemättömäksi. that's it. olen vain semmoinen kun kunnolla raivostun niin siitä on oksat pois.

En haluaisi myydä lapsen leluja. Nillä on tunnearvoa itsellekin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;26134673:
Big, mutta meillä tämä erityislapsi käy tukiluokkaa ja sinne saa viedä pehmon joka päivä.

Maine, minäkin sain risusta kintuilleni lapsena, kun en totellut ja olin tuhmasti. En muistele sitä pahalla. Ja kerta lapsi on näin junttura välillä, niin hänet on sitten vaikka pienellä kurinpidolla saatava tottelemaan.

Niin että kun sinäkin sait risusta, niin jatkat samaa oman lapsesi kanssa, miksi ihmeessä? On muuten oikeesti rangaistava teko, kun antaa tukkapöllyä tai läpsäsee poskelle.Opettele hillitsemään itsesi ja ota muut keinot apuun kuin väkivalta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;26134673:
Ja kerta lapsi on näin junttura välillä, niin hänet on sitten vaikka pienellä kurinpidolla saatava tottelemaan.

jos teillä olisi selkeät säännöt niin näitä tilanteita ei tulisi.

siis syötit ja puit koululaisen???
 
Millä tavoin lapsesi on "erityislapsi". En yhtään ihmettele jos on käytöshäiriöinen. Jos näin on, kannattaa katsoa peiliin ja miettiä, mikä siihen käytöshäiriöön on johtanut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;26134600:
vieras, sepä se on lapsen kanssa hankalaa kun on niin omaehtoinen lapsi ja haluaa tehdä ihan niin kuin itse haluaa. on pistettävä kovaa kovaa vastaan välillä, että saa hänet tottelemaan. pääasiassa hän on kuitenkin ihan kiltisti. tämä aamu nyt taas oli tälläinen hankala ja vaikea.
Meillä on myös lapsi joka koettelee rajojaan jatkuvasti ja on pistettävä "kovaa kovaa vastaan". Niinpä tuollaisessa tapauksessa EI SAA ANTAA missään nimessä periksi sille lapsen tahdolle!!!! Typerämpikin tuon jo tietää.
Jos lapsi rikkoo ikkunan niin ei sitä todellakaan palkita sillä että myönnytään hänen tahtoonsa.

Olette vielä niiiiin hukassa tuon lapsenne kanssa, kun hän vähän kasvaa.
Kannattaa ottaa perheneuvolaan yhteyttä ja kysyä neuvoja kasvatukseen ettei mee vallan pilalle koko lapsi!

Eikä lasta missään nimessä lyödä! Kyllä se pitää saada ojennukseen muuten. Ette ole tainut pitää kuria sillä ihan pienestä pitäen?
Tuossa vaiheessa se alkaa olemaan jo myöhäistä... :(
 
Ei ymmärrä... Veit siis sen lelun minkä takia lapsi raivosi ja sitten sen jälkeen kohtelit väkivaltaisesti. Aika viivästynyt suutahdus sulta. Ihan turha selittää millä suuttumisella, tossa on ollut jo tarkoitus satuttaa. Suutahdus selityksenä menisi jos olisit tukistanut välittömästi kun rikkoutuneen ikkunan näit.

Eli oli lapsi erityislapsi tai ei, niin tarinan opetus hänelle oli se, että raivoamalla ja hajottamalla paikkoja saa tahtonsa läpi ja se on ihan ok, koska äitikin käy käsiksi...
 
  • Tykkää
Reactions: zenn
Sepä se ap, että karjut ja huudat ja vaadit toimimaan ilman että edellytät ja odotat toimintaa. Vaikea ehkä kirjoittaa mitä ajattelen, mutta jos vaadit lasta toimimaan eikä lapsi toimi, niin sitten vaadit huutamalla eikä lapsi edelleenkään toimi..eli pitkität tilannetta sillä? Se ei toimi jos junnataan samassa tilanteessa ja korotetaan vaan ääntä eikä mitään edelleenkään tapahdu. Lapsi oppii vaan sen että saa vetkuteltua kun vaaditaan tiukasti ja sitten vaan vaaditaan uudestaan ja uudestaan.. Eli kerran vaaditaan ja sen jälkeen kun itsekkin ollaan vielä hiukan rauhallisempia niin toimitaan. Eli jos lapsi on syötettävä tai puettava joka tapauksessa kiukun jäjiltä, niin se on tehtävä ripeästi jo ensimmäisen vaatimuksen jälkeen. Jos ei eka sana ole mennyt perille niin ei se toinenkaan mene.. Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan :)
 
Kaiken lisäksi tuolla yhdessä vastauksessaan aloittaja uhoaa, ettei anna enää ikinä lapselle pehmoa kouluun, "siitäpähän oppii". En ymmärrä mitä lapsi tuosta oppisi. Vain sen, että äiti on kostonhimoinen hirviö. Tämän on PAKKO olla provo, kuten tuolla aiemmin jo totesin. Ei kukaan tervejärkinen ihminen käyttäydy noin niin kuin aloittaja. Olisi paljon hauskempaa, kun nämä provot olisivat jotenkin kevyemmin otettavia. Tällaisista tulee vain pahalle tuulelle, ei naurata yhtään.
 
ai nyt hän olikin sitten erityislapsi. Niinpä tietysti.

Niinpä :D Ainahan näissä tilanteissa, jossa vanhempi ei saa lapseen otetta, se lapsi onkin sitten erityislapsi.....
Ja ymmärrän ap:n tilanteesta sen osion, että joku lapsi saattaa tällä tavalla käyttäytyä. MInulla itselläni on eskarilainen, isokokoinen ja erityislapsi (dysfasia). Hän on temperamenttinen, suutahtaa helposti ja saattaa silloin juurikin lyötää/rikkoa tavaraa. Mutta eihän siinä tilanteessa se lapsen palkitseminen lelulla tai väkivalta ratkaisee mitään!!!!!! Tälläisen lapsen kohdalla vanhemman pitä oikeesti pistää kova kovaa vastaan (ei väkivalloin) ja pitää päänsä. EIhän siitä muuten mitään tulee.
Itse olisin ap:n tilanteessa antanut lapsen olla syömättä ja ohjannut oikeseen aikaan pukemaan ulkovaatteita. Jos ne eivät olisi menneet päälle, niin olisin itse laittanut ne ennen, kun hermostuisin. Ja lelusta: olisin todennut vaan, että nyt ei enään vaihdeta, katsotaan seuraavana lelupäivänä. Koska meillä lapsi olisi tiennyt, että lelua ei tulla vaihtamaan (ei olla ikinä tälläisessä tilanteessa vaihdettu), niin joo, hän olisi ehkä huutanut, itkenyt, murjottanut. Mutta taksiin olisi mennyt, joko alkuperäisen pehmon kanssa tai ilman pehmoa ollenkaan.
 

Yhteistyössä