Miehellä on edellisestä avioliitosta tytär, joka peruskoulun jälkeen pääsi Helsinkiin opiskelemaan. Tytön äiti ei halunnut alaikäisen asuvan yksin ja kysyi, voiko tyttö asua meidän luonamme. Minä en olisi aluksi halunnut, koska meille oli juuri syntynyt toinen yhteinen lapsi. Mies oli kuitenkin samaa mieltä ex-vaimonsa kanssa, että tyttö ei saa asua alaikäisenä yksin. Tytön äiti lupasi maksaa meille 500 ?/kk, tytön opiskeluista, matkoista ja harrastuksista aiheutuvat kulut sekä antaa tytölle käyttörahaa. Kun tytöstä loppui lapsilisä, tytön äiti alkoi maksaa meille 700 ?/kk mikä on mielestäni ihan kohtuullinen summa pääkaupunkiseudulla asumisesta. Nyt miehen ex oli meiltä mitään kysymättä mennyt ostamaan Helsingistä tyttärelleen asunnon, johon tämä saa muuttaa heti, kun täyttää tammikuussa 18. Olimme miehen kanssa ajatelleet, että tyttö asuu meillä siihen asti, että on käynyt lukion loppuun. Minun oli tarkoitus olla hoitovapaalla kunnes pienin on 3 vuotta ja 700 ?:n lovi tuloihimme on niin suuri, etten oikein enää tiedä, miten pärjätään. Kaiken huipuksi oma tyttäreni edellisestä liitosta haluaa nyt myös muuttaa omaan asuntoon, kun tulee toukokuussa täysi-ikäiseksi. Meillä on miehen kanssa yhteensä 4 lasta eikä mitään mahdollisuutta ostaa tytölle omaa asuntoa. Hyvähän miehen ex-vaimon on, kun hänen tyttärensä on ainoa lapsi. Onko teidän mielestä oikein toimia selän takana tuolla tavalla? Miehellä on tyttärestään yhteishuoltajuus, joten eikö tuollaisia asunnon ostoja ja muutto asioita pitäisi sopia yhdessä? Meillä ei ole mitään vuokrasopimusta tai muutakaan sopimusta tytön asumisesta meidän luonamme, mutta ei kai kuukauden varoitusajalla voi tällaista tehdä?
