S
sh-opiskelija
Vieras
Aloitin syksyllä amk:n sosiaali- ja terveysalan sairaanhoitaja-opinnot. Alunperin ajattelin, että ala saattaisi sopia minulle, sillä olen vuosia toiminut asiakaspalvelutehtävissä ja tulen erinomaisesti toimeen ihmisten kanssa.
Meillä alkaa pian ensimmäinen harjoittelu vanhusten parissa ja minä en pysty siihen. Kävin tutustumassa paikkaan (dementiaosasto) ja en minä pysty menemään sinne. En mitenkään. Minä pelkään niitä potilaita. Minä en taho koskea heihin ja minua kammottaa, että he koskevat minuun. Minua kammottaa se niiden silmien tyhjä katse, ne ovat kuin zombeja.
Minua hävettää. Minä tiedän, että tunteeni ovat väärin ja ne harvat, joille olen uskaltanut pelostani mainita, ovat täysin tyystin lytänneet nämä asiat. Pelkään, ettei mielenterveyteni kestä sitä, niin paljon minä pelkään ja kammoan. Kenelle minä uskallan puhua tästä ja onko joku ehkä kokenut samaa?
Minä tahtoisin töihin leikkaussaliin, sitten kun valmistun. Siihen olen pyrkinyt ja sitä varten kouluun tahdoin. Nyt tuntuu, että se on niin kaukana. Mitä minä teen?
Meillä alkaa pian ensimmäinen harjoittelu vanhusten parissa ja minä en pysty siihen. Kävin tutustumassa paikkaan (dementiaosasto) ja en minä pysty menemään sinne. En mitenkään. Minä pelkään niitä potilaita. Minä en taho koskea heihin ja minua kammottaa, että he koskevat minuun. Minua kammottaa se niiden silmien tyhjä katse, ne ovat kuin zombeja.
Minua hävettää. Minä tiedän, että tunteeni ovat väärin ja ne harvat, joille olen uskaltanut pelostani mainita, ovat täysin tyystin lytänneet nämä asiat. Pelkään, ettei mielenterveyteni kestä sitä, niin paljon minä pelkään ja kammoan. Kenelle minä uskallan puhua tästä ja onko joku ehkä kokenut samaa?
Minä tahtoisin töihin leikkaussaliin, sitten kun valmistun. Siihen olen pyrkinyt ja sitä varten kouluun tahdoin. Nyt tuntuu, että se on niin kaukana. Mitä minä teen?