luulen ettet tosissaan vihaa lastasi, kuulostaa sille että olet todella uupunut, itselläni on paljon lapsia ja nyt 4 vuotias erityis lapsi joka on todella hankala, kiukkuinen,vihainen , arvaamaton ja väkivaltainen, kuitenkin vaikka joskus tunnen vihan tunteita niin kuitenkin rakastan häntä valtavasti en kestäisi jos hänelle jotain sattuisi mutta silti välillä niitä vihan tunteitakin tulee.
Sitten omaan lapsuuteeni, minun äitini vihasi minua. Koskaan ei hän minua laiminlyönyt hoidollisesti, oli ruoka vaatteet oma huone, mutta koskaan en saanut rakkautta, koskaan en saanut hellyyttä, en muista ikinä olleeni äitin sylissä, veljeni menivät minun edelleni, äidillä oli minulle tarjottavanaan välinpitämättömyys, täysin tunteeton hän oli minua kohtaan, sain tietysti teini-iässä sitä negatiivistä palautetta häneltä koskaan en mitään hyvää, vaikka sanoin hänelle että äiti minä rakastan sinua hän ei vaivautunut edes valehtelemaan vaan millään lailla hän ei minulle nuissa tilanteissa vastannut. Koko sen ajan kun asuin kotona kuulin usein kuinka hankala ihminen olen, kuinka kukaan mies ei koskaan minua huoli, kuinka koskaan elämässäni en tule pärjäämään hankalan luonteeni vuoksi, eipä ole ihmekkään että 18vuotiaana pamautin naimisiin ensimmäisen miehen kanssa joka minut "huoli" tietäähän sen että nyt on avioliitto päättymässä.
Tuo pikku tarina oli kertomus siitä että lapsi kyllä huomaa jos häntä oikeasti vihataan, minä tiesin sen, veljilläni on täysin eri käsitykset äidistä, he muistavat lapsuudestaan hellän ja rakastavan äidin.
Hakekaa äidit apua ennen kuin on myöhäistä, yksikään lapsi ei ansaitse lapsuutta jonka minä elin, yhdenkään lapsen ei tarvi tietää olevansa äitinsä vihaama, se vaikuttaa loppu elämän ajan.