Kertokaa mulle mitä mä teen.. en enää tiedä itsekään :(

[mutsi -79]

Tsemppiä ap:lle, kyllä sinä olet maailman paras äiti lapsillesi. Minulla on itselläni samanikäinen poika ja kaksi nuorempaa tyttöä. Poika oli ennen kouluikää hyvin vaikea hoitoinen, mutta sitten eskarin alettua hän muuttui todella paljon. Hänestä tuli hyvin itsenäinen ja rohkea. Poikani on vilkas ja saa paljon itseään toteutettua harrastuksien kautta. Hän käy mm. sählykerhossa ja luistelee ja hiihtää. Onko pojallasi jo omaa harrastusta?

Kysyisin sinulta, harrastaako poikasi paljon tietokone-, pleikkari- yms. pelejä? Meillä on niihin rajoitukset, jotka ovat max. 1h pelaamista päivässä eikä joka päivä pelata. Peleissä noudatamme ikäsuosituksia. Kerran poika oli kaverinsa luona pelannut monta tuntia ja jotain sotapeliäkin. Silloin hän oli kotiin tullessaan hyvin ärtyisä ja väsynyt.

Sinulla on itselläsi pitkät päivät. Et välttämättä jaksa lähteä kuljettamaan harrastuksessa, mutta edes silloin tällöin se voisi tuoda lapsellesi itseluottamusta. Harrastuksen pitäisi olla sellainen josta hän on kiinnostunut ja jonne hän haluaa.'

Minkäikäinen toinen lapsesi on? Meillä on ollut vaikeaa sen vuoksi, että lapset ovat hyvin tarkkoja siitä, että kaikki saavat saman verran... heillä on niin pienet ikäerot. Eräs lapsista oli mustasukkainen ja osoitti sen vain riehumalla kun ei muuta osannut. Sylissä pitämistä hän tarvitsi ja se lääke tehosi

Joskus sinun pitäisi saada vähän lomaa, edes yksi vuorokausi omaa aikaa. Sitten jaksaisit paremmin, kun ei elämäsi helpolta kuulosta. Voimia sinulle ap!

 

[äiti]

ÖÖÖ... Äiti: pitäisikö nämä erityistilanteiden hallintakeinot olla sitten jokaisen äidiksi ryhtyvän takaraivossa valmiina? Itselläni on ollut "aika tsembalot" yrittää hallita tilanteita, olla poliisi-äiti/ määräilijä jne. omassa kodissani tälle lapselleni... ja kyllä minusta niitten ammattiauttajien tehtävä on neuvoa/ohjata/yrittää keksiä ratkaisuja tällaisiin tilanteisiin ...itse olen neuvoja saanut, osa toimii osa ei, ja silti, tuntuu siltä, että tässä on kovin yksin klaaraamassa näitä tilanteita, ja ihan ilman ammattilaisten neuvoja, oltas varmaan synkässä syvyydessä ...ja eikös ne ammattilaiset sitä varten ole että apua saa, ja apua myös siihen ryhdistäytymiseen :0 ?

Ei pidä olla valmiina takaraivossa. Sitähän se on, kasvamista yhdessä lapsen kanssa. Tulee uhmaikää, välillä menee tasaisemmin, taas lapsi kasvaa ja on edessä uusi uhma. Välillä voisi ottaa aikalisän ja antaa sen lapsen olla lapsi, pienine vikoineen. Jokaiseen vaikeuteen ei tarvitse olla vastausta valmiiksi, vaan pysähtyä ja miettiä, ihan itse. Kasvaminen on joskus vaikeaa, myös vanhemmille.

 

[yksi vierailija]

hei, onneksi olette tutkimuksiin menossa ja teillä on se tukiperhe, että joskus saat hengähtää. Ei todella ole normaalia, jos lapsi uhkaa tappaa itsensä. Saat varmasti apua ammattilaisilta lapsellesi. Kun vaan itse jaksat. Sinä olet hyvä äiti ja olet tähän asti tehnyt kaiken voitavasi. Tässä sinulle vinkki josta saa apua huoliin. En oo varma tuliko tuo linkki ihan oikein, mutta löytyy varmaan googlettamalla.

http://apuahuoliin.ning.com/main/embeddable/list

Ekaluokkalainen poika on aivan mahdoton. Käytösongelmat alkoivat eskarissa. Siitä saakka ollaan käyty kasvatusneuvolassa. Ensi viikolla alkavat lastenpsykologin tutkimukset.

Ongelmat näkyvät lähinnä koulussa ja satunnaisesti aamu- ja iltapäiväkerhossa. Lähinnä siten, että hermostuessaan poika tuhoaa piirustuksensa, heittelee tavarat jne. Huutaa tappavansa itsensä (tämä alkoi syksyllä, ja kolme poikaa "hoitavaa" asiantuntijaa perheneuvolassa ovat sitä mieltä, että kyseessä on kiukuspäissään huudettu huomionhakeminen eikä lapsi tarkoita sitä oikeasti. Olen samaa mieltä)

Tuo tappamisjuttukin. Siitä on niin monet kerrat puhuttu pojan kanssa, niin minä kuin muutkin aikuiset. Mutta mikään ei muutu. Se jatkaa sen huutelua tuolla. Ja nuo raivonpuuskat. Nekin jatkuu. Viimeksi tänään aamulla aamupäiväkerhossa oli vieskellyt naulakot ja kengät ja kaikki. Ja huutanut tappavansa itsensä.

Tiedättekö että kun mä en enää jaksais. Kaikkeni olen yrittänyt sillekin lapselle antaa. Rakkautta, hellyyttä, rajoja, lähes kaiken mitä se on ikinä keksinyt pyytää. Yritän opiskella, käydä töissä ja elättää ja kasvattaa yksin lapset. Yritän olla niin hyvä äiti kuin ikinä pystyn. Ja sitten mun lapsi on tuollainen. Viimeksi aamulla mietin, miten epäreilua tämä on. Katkeraa, mutta koen olevani muuten normaali, paitsi että sitä miestä ei ole eikä tule. Ja sitten mun lapseni on noin vaikea. Tuntuu että nekin perheet jotka on täynnä alkoholi- ja päihdeongelmia ja muita vastaavia, niin niittenkin lapset on rauhallisempia eikä ne riehu kuusvuotiaana niin että opettajatkin on voimattomia

Musta tuntuu niin pahalta. Mä en enää tiedä mitä mä teen tuolle? Tuntuu että mikään mitä teen, ei riitä eikä ole hyvä eikä kelpaa. Että on minun syytäni että poika on tuollainen. Että en rakasta tarpeeksi, että en ole hyvä äiti. Että lapsillani on missä tahansa parempi kuin minun luonani.

Mitä tässä voi enää tehdä?

Jos en vie poikaa aamupäiväkerhoon, se lähtee kouluun ilman aamupalaa, ilman asianmukaisia ulkoiluvarusteita, unohtaen milloin mitäkin. Jos vien, se hajottaa siellä kaikki paikat ja saa mut itkemään joka aamu. Muutama viikko meni tosi hyvin. Kerhon ohjaajat kehuivat miten fiksu, kohtelias ja ihana poika hän onkaan. Ja kun kerroin sen hänellekin ja kehuin. Ja sitten tänään tällainen show..

Mä oon niin väsynyt tähän. En jaksa enää taistella. Teksi mieli vain luovuttaa, nostaa kädet pystyyn.

 

[^^^^]

uup

 

[vieras]

ehkä poika tosiaan on ihmeissään, kun hänen riehumisesta tehty melkoinen show ja hulabaloo. Siis käyt oikein traumaterapiassa tuon takia? mistä saat ajan kaikkeen, opiskelu, työ, lapset, traumaterapiat itsellesi, perheterapiat lapsellesi? mitä ehditte tehdä arkena kun psykologia jos jonkinmoista pyörii arjessa?
sanoisin, että itsesäälit pois ja niskasta kiinni ja ole se aikuinen jota lapsesi kaipaa. Normaalia arkea ja kerrot, että moiset pelleilyt pitää lopettaa.

 

[vieras]

Kotoa ne ongelmat tulevat, katsokaa mikä kotona mättää ja muuttakaa sitä niin siinäpä neuvo

 

[ap]

En käy traumaterapiassa poikani takia, todellakaan. Ihan muiden asioiden vuoksi, mutta siellä olen myös tästä puhunut, kun välillä tuntuu että kaikki tippuu niskaan. Kyllä meillä aikaa on, lähden sitten aina aikaisemmin töistä/koulusta kun pitää pojan tai omia asioita hoitaa. Pakko, ei ole vaihtoehtoja. Enkä oikein ymmärrä, onko se siis huono asia että hain lapselle apua? Jos en olisi hakenut, olisivatko eskarin ohjaajat tehneet ls- ilmoituksen (= vaarannan lapsen kasvun ja kehityksen välinpitämättömyydellä?)

Minusta meillä on normaalia arkea.. olen puhunut pojalle nätisti ja vähemmän nätisti. Olen sanonut miltä minusta tuntuu kuunnella tappamispuheita ja toisaalta, miten ihanalta tuntuu kun poika osaa olla se oma ihana fiksu itsensä joka oikeasti on. Eipä näillä ole ollut mitään tehoa.

Poika ei pelaa pleikkareita tmv. Kotona ollessaan tykkää ulkoilla paljon, sisällä ollessaan askarrellaan, leivotaan, laitetaan ruokaa, leikkii sisaruksensa kanssa, pelaa lautapelejä jne. Eipä meillä juuri telkkariakaan katsota. Olen potenut huonoa omaa tuntoa kyllä siitä, että minulla ei riitä aika eikä energiakaan enää pitkän päivän päätteeksi siihen, että lähtisin kuskaamaan poikaa jonnekin harrastuksiin. Pitäis kai.. kun vaan ois voimia.

Ja kiitos sinulle yksi vierailija, linkistä.

 

[anni]

Haluaisin vielä lisätä, että on olemassa monenlaisia hahmotushäiriöitä (jotka yleensä korostuu viereissa paikoissa). Ja vaikea uskoa, että ap:n lapsi ihan rajoja kokeillakseen siellä koulussa riehuu?
Musta kuulostaa, että ap:n kotona eletään ihan tavis arkea, juuri sellaista kun lapsella pitäisikin olla; rajat on ja rakkautta, yhdessä puuhaillaan jne ...mitä siihen sitten ihan normaalijärjellä (ei ammattihenkilö) varusteltu osaa vielä tehdä, tai ryhdistäytyä tms?
Ja niinhän sitä sanotaan, että kotoa ongelmat tulevat =( ...mielestäni parhaani minäkin olen yrittänyt, ja lapseni on silti autistinen ...ja ennenhän, toivottavasti ei enää (?) olla sitä mieltä, että mm. autismi johtuu äidin tunnekylmyydestä ...koska joka tapauksessa vaikka nyt tietää, että lapseni syntyi huonokuntoisena keskosena, aivoverenvuotoineen kaikkineen ...sitä miettii, mitä virheitä yms. on itse tehnyt yms. kaikki syyllisyyden ja omantunnon tuskat lapsen vaikeuksien takia =( -huoh, tää vaan on välillä niin tätä.
Ja voin kertoo, että kun on oikeen väsynyt, se ryhdistäytyminenkin on vaikeaa. Musta ap on tehnyt juuri oikein hakiessaan apua, onhan se ennenkaikkea lapsenkin etu.

 

[yksi vierailija]

En käy traumaterapiassa poikani takia, todellakaan. Ihan muiden asioiden vuoksi, mutta siellä olen myös tästä puhunut, kun välillä tuntuu että kaikki tippuu niskaan. Kyllä meillä aikaa on, lähden sitten aina aikaisemmin töistä/koulusta kun pitää pojan tai omia asioita hoitaa. Pakko, ei ole vaihtoehtoja. Enkä oikein ymmärrä, onko se siis huono asia että hain lapselle apua? Jos en olisi hakenut, olisivatko eskarin ohjaajat tehneet ls- ilmoituksen (= vaarannan lapsen kasvun ja kehityksen välinpitämättömyydellä?)

Minusta meillä on normaalia arkea.. olen puhunut pojalle nätisti ja vähemmän nätisti. Olen sanonut miltä minusta tuntuu kuunnella tappamispuheita ja toisaalta, miten ihanalta tuntuu kun poika osaa olla se oma ihana fiksu itsensä joka oikeasti on. Eipä näillä ole ollut mitään tehoa.

Poika ei pelaa pleikkareita tmv. Kotona ollessaan tykkää ulkoilla paljon, sisällä ollessaan askarrellaan, leivotaan, laitetaan ruokaa, leikkii sisaruksensa kanssa, pelaa lautapelejä jne. Eipä meillä juuri telkkariakaan katsota. Olen potenut huonoa omaa tuntoa kyllä siitä, että minulla ei riitä aika eikä energiakaan enää pitkän päivän päätteeksi siihen, että lähtisin kuskaamaan poikaa jonnekin harrastuksiin. Pitäis kai.. kun vaan ois voimia.

Ja kiitos sinulle yksi vierailija, linkistä.

Kyllä arkenne ihan normaalilta kuulostaa, älä huolehdi äläkä välitä jonkun töksäyttelevistä kommenteista. Jotkut eivät ymmärrä, että sinun pitää olla sekä äiti että isä. Ei ole toista jakamassa vastuuta ja eikä ilojakaan. Ei se ole helppoa ja minusta sinä olet urhea! Minusta on hyvä että olet hakenut lapselle apua. Se kertoo että olet asioiden tasalla ja haet omalle rakkaalle pojallesi tasapainoa elämään. Harrastuksiinkin voit lapsesi viedä sitten kun saatte pojan asioita vähän järjestykseen. Voithan keskustella pojan kanssa siitä, että hän saisi ikäänkuin jonkin palkinnon hyvästä käytöksestä. Vielä ekaluokkalainen merkitsee innoissaan rasteja taulukkoon joka on jääkaapin ovessa tai tarroja jne. Sitten kun on tarpeeksi koossa niin jokin ylimääräinen mukava juttu sitten odottaa tai tehdään yhdessä... Jaksamista sinulle.